Mini(treeni)loma Vuokatissa

Kun minulle avautui mahdollisuus päästä minilomalle Vuokattiin reippaassa treeniporukassa niin en miettinyt kahta hetkeä lähdenkö vai en. Viime maaliskuun tapaan promoottorina oli Raila, ja tällä kertaa mukaan pääsi lähtemään myös Anneli. Anottiin töistä muutama päivä vapaata ja startattiin keula kohti Sotkamoa keskiviikkona heti aamusta. Tässä "lomarapsa" ja ihanaiset tunnelmat itsellekin muistiin.

Kukas siellä kurkistaa.

Keskiviikko 11.12.

Lähtö kasilta. Raila nappasi minut kyytiin ja sitten haettiin Anneli mukaan. Ajomatka Mäntsälästä Vuokattiin kestää noin kuusi tuntia, lounaan ja pikkupaussin kanssa aika lailla seitsemän. Maisema oli lähtiessä musta ja vetinen, mutta pohjoiseen päin siirryttäessä valkoinen huntu peitti puiden oksia ja kinokset teiden varsia. Jes! Hiihtoloma tiedossa! Suksiboksi pullotti suksista, sauvoista, monoista ja muusta lomalla tarpeellisesta tavarasta.

Päivä meni ajellessa, autoa pakatessa ja purkaessa, ja kämpille kotiutuessa. Huoltopisteen tointa toimittanut kotikolo oli tällä kertaa ihan Katinkullan vieressä, noin 2 minuutin kävelymatkan päässä kylpylästä ja puolen minuutin päässä ladusta. Aika ässä paikka.

Autossa istumisen jälkeen oli kyllä pakko päästä oikomaan jäseniä. Me Annelin kanssa päädyimme kylpylään uimaan (Katinkullassa on 25 metrinen kuntoallas kylpylämaailman lisäksi) ja Raila lähti heti ulkoiluttamaan suksia. Loma polkaistu käyntiin!

Katinkullassa on kylpylän lisäksi myös 25 metrinen kuntouima-allas.

Heimovaatteet ja pyyhe mukana.

Torstai 12.12.

Tukeva aamiainen ja ladulle. Minä valitsin aurinkoladun siitä kämpän nurkilta, tytöt lähtivät kohti vaaran lenkkiä. Kaikki laduthan eivät olleet vielä hiihtokuntoisia, eikä esimerkiksi jäälle ollut ollenkaan asiaa. Samoin vaaran lenkistä oli vain osa ajettu.

Mie, Anneli ja Raila, Team Urheiluhullut

Ei jatkunut aurinkolatu jäälle tällä kertaa.

Mie lykin siihen aamutuimaan parinkympin lenkin. Olihan se makeeta päästä taas suksille. Keli oli hiihtohommiin ihan hyvä. Aurinkoa ei nähty, mutta lämpötila pyöri nollan molemmin puolin. Ne ladut jotka oli ajettu, olivat minun mielestä oikein hyvässä kunnossa. Väkeä ei ollut häiriöksi asti, mutta sen verran kuitenkin että ihan yksin ei tarttenut hiihdellä.

Aamulenkki lopeteltiin sillai, että suihkun kautta ehdittiin Opistolle syömään lounasta ennen kahta. Nälkähän siinä oli jo tullutkin latuja kolutessa. Syötiin liikaa, painuttiin kämpille, otettiin päivälepo, ja lähdettiin uudelle kierrokselle!

Minulla oli otsalamppu mukana ja pääsin testaamaan sitä ekaa kertaa ladulla. Metässä olen sen kanssa kyllä mennyt jo monesti, mutta nyt oli uusi lamppulaji kokeiltavana. Lamppu toimi hiihtäessä tosi hyvin ja mie huiskin menemään pitkin lähilatuja lamppu otalla ja hymy naamalla. Ei tullu susia vastaan. Muutama muu lamppupää kylläkin.

Lamppuhiihtolenkille lähdössä.

Taas mie hinkkasin aurinkolatua. Kaikkineen sille pätkälle tuli mittaa noin 6 km.

Torstaille kertyi hiihtoa minun mittariin 32 kilometriä. Ihan ok lenkit kauden avaukseen. Iltapalaa kämpillä ja ajoissa nukkumaan. Reissukavereilla oli myös ollut hyvät hiihtoreissut omilla tahoillaan ja siinä vielä ennen iltapesuja ehdittiin latukuulumiset vaihtaa ja vähän muutenkin maailmaa parantaa.

Perjantai 13.12.

Ei tullu tästä perjantaista onnetonta vaan onnellinen. Tein aamulla 18 kilsan hiihtolenkin. Maisemat aika lailla samat ku edellisenä päivänä. Vähän kävin uusia reittejä penkomassa, mutta päädyin kuitenkin takas tutulle ja turvalliselle lähiladulle. Lounas edellisen päivän tapaan Opistolla. Ja toiston vuoksi, liikaa ruokaa ja lepo päälle. Lampun kanssa tein taas lenkin pimeän tultua. Ja pimeähän tulee aikaisin. Tunnin lenkille tuli mittaa 11 km.

Kello ei ollut vielä kovin hirveesti tässä vaiheessa vuorokautta, joten sain kuningasidean lähteä pesulle ja pienelle uinnille kylpylään. Altaaseen pulahdin vähän seiskan jälkeen ja uin reilun puoli tuntia rauhallista, palauttavaa kelailua. Siihen päälle kierros kylpylän altaissa ja saunamaailmassa. Ja varmaan arvaattekin, että tämä tyttö oli aika valmis nukkumaan pienen iltapalan jälkeen.

Perjantai 13. päivä voi saada myös hymyn huulille.

Ladulle mahtui hyvin :)

Ja latu oli oikein hyvässä kunnossa.

Lampun valossa näki oikein hyvin suksia.

Perjantain saldo reilut kolme tuntia liikuntaa, 29 kilometriä suksilla ja 1,8 kilsaa altaassa. Sillai äkkiseltään tehtynä voipi sanoa että käsivarsissa, lapaluissa ja nivusissa tuntui että sukset on korkattu tälle kaudelle ja hiihdon lisäksi on liikuteltu käsiä uima-altaassa yhteensä viiden kilometrin verran muutaman päivän aikana. Minun käsivetokadenssilla se tarkoittaa noin 2270 kauhaisua.

Lauantai 14.12.

Olin sillai salaa unelmoinut, että saisin tällä kolmen päivän lomareissulla sata hiihtokilsaa mittariin. Kaikki merkit viittasivat aamulla siihen suuntaan että unelma voisi toteutua! Tänään oli tarkoitus tehdä pidempi lenkki päivällä, ja syödä kattavampi ruoka vasta illalla seiskan kieppeillä. Koska iltalenkki jäisi tekemättä, oli satsattava päivälenkkiin. Tästä tulisi siis neljänkympin päivä!

Ajattelin myös, että olen kyllä tosi nolo, jos hiihtelen koko reissun vaan minulle turvallista tasaista aurinkolatua. Päätin lähteä vaaran lenkille Opiston nurkille. Siellä on mäkiä, ja mäet on minulle yhtä kuin pakokauhu. Parin päivän totuttelu suksiin kuitenkin auttoi, ja selvisin yhdysladun korkeuseroista Katinkullan ja Opiston välillä mielestäni ihan suhteellisen kohtuullisesti. En siis huutanut ääneen apua kuten viime maaliskuussa Vuokatti-hiihdossa.... :) Lähdin suksimaan kohti Heikkilän lenkkiä rauhoitellen samalla mieltäni ja tutkailemalla vastaantulijoiden vauhtia ja ladun kuntoa. Heikkilän reitti alkaa toooooosi pitkällä loivalla nousulla aina Ainolalle asti. Olisikohan sitä nousua noin pari kilsaa. Tiesin että jaksan kyllä lykkiä ja suksia mäkeä ylös, mutta alaspäin tulo onkin sitten haasteellisempi homma.

Ainolaan asti lykin, ja laskin takas alas. Ja sitte lykin uudestaan. Ja laskin taas alas. Hyvää treeniä mulle.

Nappasin Ainolan kodalla vähän välipalaa, vedin syvään henkeä ja aloitin alamäkitreenin. Vesi valui silmistä viiman tuulettaessa naamaa, vaikka lasitkin olin silmille laittanut. Yhtään en itkenyt vaikka mielessä kävi. Onnistuin myös olemaan inisemättä tai kiljumatta. Itku ilosta olisi voinut tulla mäen alla kun olinkin vielä hengissä, mutta miehää en jäänyt siihen kyynelehtimään, vaan lykkäsin itteni uudestaan sinne Ainolaan. Ja laskin vielä toisen kerran alas. Ettei menisi vahingon piikkiin eka onnistuminen. Näiden harjoitusten jälkeen annoin itselleni luvan palata takaisin turvalliselle tasaisemmalle (ja siis ehkä jonkun mielestä tylsemmälle) reitille. Mie saan kuitenkin ihan kauheesti onnen nipistyksiä siitä kun saan hiihtää omaa reipasta omalla mukavuusalueella. Pieni itsensä haastaminen on poikaa myös, en mie sillä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Ainolan ladulla Vuokatissa.

Kotinurkilla kävin huoltopaussilla kämpillä kun se kerran oli siinä ihan ladun vieressä. Vessapaussi ja vähän evästä. Juomaahan minulla oli juomaliivissä mukana. Polkujuoksussa käyttämäni juomaliivi toimi muuten myös hiihdossa tosi hyvin. Evästä, juomaa, lisälapasia varalle ja puhelimen sai tosi hyvin messiin. Ja nyt kun ei ollut kovin pakkasta, juoma ei edes jäätynyt.

Pikapaussin jälkeen jatkoin lenkkiä ja keräilin sen 40 km kasaan. Viimeiset kilsat oli kyllä jo aika nihkeitä, mutta ilolla ne sivakoin. Mielessä pyöri jo seiskan jälkeen eteen tilattava pitsa ja eräs hyvin harmaa nestemäinen kyytijuoma sen vierellä.

Kun päivän treeni oli täynnä, pääsivät sukset lepoon, tämä emäntä pesulle ja vaakatasoon hetkeksi. Katinkullassa upposi pitsa illalla hyvällä ruokahalulla, ja reissun yhteenvetoa tehtiin urakalla ruoan äärellä. Jaanakin tuli meitä moikkamaan. Jaana siis tuli minulle tutuksi viime reissulla. Railan kavereita.

Näyttää isolta ja on iso. Ja kaikki upposi minun mahaan. Tällä kertaa
ruokavalio oli "ei rajoitteita"-tyyppinen.

Uni maistui aikaisin. Aamulla olisi lähtö kohti kotia ja pikavisiitti lumiseen Vuokattiin päättyisi.

Sunnuntai 15.12.

Haikein mielin kotimatkalle kympin kieppeillä. Kotinurkilla odotti plussakeli, musta maa ja vesisade. Jäämme toivomaan pakkasia ja lunta myös Mäntsälään. Vuokatissa lämmitellyt suksenpohjat olisivat valmiit seuraavalle lenkille. Ja minä myös.

Summa summarum: Upea reissu upeassa seurassa. Sanoin ennen lähtöä tutuille että nyt lähden reissuun sellasten kavereiden kanssa jotka on vielä hullumpia urheilijoita ku minä. Miten lie ollaan porukkaan päädyttykin ;) Ja onhan ne. Mie hiihdin sen satkun, ja Railan ja Annelin kanssa yhdessä kiillotettiin Vuokatin latuja yli 350 kilsaa. Ja maailma parani juorutessa ainakin viisi prosenttia. Mie viittaan merkiksi että olen mukana ensi kerrallakin jos kutsu käy!

Loppuun vielä muutama tunnelmakuva rinteen päältä napsaistuna.

Sarvilahden maraton, Loviisa

Tällä reissulla konkretisoitui hyvin se, miten matka tiettyyn lopputulokseen voi olla jotain ihan muuta kuin mitä oli mielessään etukäteen hahmotellut. Inspiroiva reissu oli tämäkin taas, oppia ikä kaikki.

Miten päädyin tälle reissulle: mielessä oli kummitellut syksyn aikana ajatus, että maran voisi käydä jossakin (aikataulullisesti) sopivassa kohdassa vielä tämän vuoden puolella juoksemassa. Lähinnä siitä näkökulmasta, että ensi vuodelle on kalenterissa kaksi pitkää polkujuoksumatkaa, ja pitkän matkan treenilenkit tulevat tarpeeseen. Oma treeni sisältää kyllä välillä pidempiä lenkkejä, mutta pääsääntöisesti kevyttä pk-tekemistä. Tarkoitus ei ollut marallakaan vetää "all in", mutta nostaa ehkä intensiteettiä vähän normilenkistä. Ja aika kiva on lenkkeillä välillä eri maisemissa kuin peruslenkki työpäivän jälkeen kotiovelta tehtynä.

Loviisan Sarvilahden maratonin bongasin Juoksija-lehden kisakalenterista. Minulla ja Loviisallahan on historiaa 20 vuoden takaa. Olin nimittäin siihen aikaan semmoisessa reissuhommassa, että vierailin Loviisassa noin kerran kuukaudessa. Samoin ajalen Loviisan ohi joka mökkireissulla, ja kun käyn äiteetä moikkaamassa Kotkassa. Matkaa kisapaikalle on meiltä n 70 km eli ihan ok matka vielä ajella jopa laiskalle reissaajalle. Tapahtumakuvaus oli kuin olisi Mäntsälä Maratonin mainoksia lukenut. Minultahan jäi tänä vuonna omassa tapahtumassa juoksematta kun hoitelin talkooväen virkaa koko päivän. Käytännössä ilmainen tapahtuma, sillä parinkympin osallistumismaksua vastaan oli luvassa kaksi partiolaisten kalenteria. Järjestetty tosi pienellä talkooporukalla ja osallistujamäärä aiemmissakin kisoissa samaa luokkaa kuin Mäntsälässä. Tuntui siis kuin olisi kotikisaan lähtenyt kun pistin ilmon Sarvilahden  maratonille noin viikkoa ennen tapahtumaa. Tässä linkissä lisää tämän tapahtuman historiaa "Sarvilahden maraton".

Ja seuraavaksi itse tapahtumapäivään. Ensin kuva kun mitsku on kourassa ja sitten tilitys miten maaliin päästiin.

Sarvilahden maratonilla juostaan kaksi puolimaratonin mittaista lenkkiä. Reittikuvauksessa on käytetty luonnehdintaa "nopea reitti". Ajattelin luonnollisesti sen tarkoittavan hyvin tasaista reittiä. No, nousumetrejä tuli minun mittarin mukaan 209 m, joskaan en ihan täysillä luota noihin mittaustuloksiin, mutta jalkavoimalla tuli mitattua kierroksen lopulla ollutta kilometrin loivahkoa nousua kyllä pari kertaa :)

Kierros 1 (21,1 km): startti tapahtui Loviisan jäähallin kupeesta yhdeltätoista. Lähdin porukan mukana reippaasti liikkeelle. Toiveissa oli edes vähän aikaa juosta porukassa, koska oli selvää että tuolla osallistujamäärällä ja reitin pituudella saisi aika itekseen juoksennella suurimman osan matkaa. Reitille lähti sekä maratoonareita, että puolikkaan ja neljäntoista kilsan juoksijoita. Juoksu lähti kulkemaan hyvin. Ensimmäiset varoituksen kellot soivat kuitenkin jo hyvin nopeasti. Jo ennen kuin viisi kilsaa tuli täyteen, tunsin että vatsassa möyrysi. Ei sillai tositosi pahasti, mutta just sen verran että jännitysmomentti alkoi takaraivossa kiristyä. Jos vitosen kohdalla jo vatsa oireilee, se enteilee vaikeaa reissua.

Viileä viima, tässä vielä toppatakki lämmikkeenä ennen starttia.

Kohta startti. Komee kyltti.

Vatsa rauhoittui vähän kun himmasin hitusen tahtia. Ensimmäinen kymppi meni 5:30 vauhdilla ja ihan hyvällä fiiliksellä. Huoltopisteitä oli reitillä noin viiden kilometrin välein. Huoltopisteillä oli lämmintä mehua, vettä ja urheilujuomaa. Ja itsepalvelu. Iso osa kierroksesta mentiin soratietä, joskin loppupäässä kierrosta oli aika pitkä pätkä edestakaista asfalttiosuutta. Ja olihan siellä nousuakin. Kääntöpisteelle noustiin pikkumäki, ja kierroksen tokavika kilsa oli nousua. Loivaa, mutta pitkää. Ekalla kiekalla vielä ihan ok, mutta siinä kohdin jo arvasi, että toka kierros ei menekään ihan lentämällä tuota mäkeä ylös. Näytti mukavasti siltä että ensimmäinen kierros tulisi menemään alle parin tunnin. Eräs reitillä vastaan tullut kisakaveri-herrasmies huikkasi minulle että "tosi kevyeltä näyttää sinun meno". Kiittelin kivasta palautteesta ja totesin että vielä tässä kohdin se tuntuukin suht kevyeltä.

Ensimmäinen kierros meni aikaan 1:57:34 eli ihan ok tulos puolimaralle. Toki kierroksen lopussa tunsin miten energiataso alkoi laskea, ja jalka vähän painaa. Itse asiassa alkoi melkein kauhistuttaa se tuleva toinen kierros. Kierros käytiin vaihtamassa maalin kautta, ja siinä kohdin olisi ollut tosi houkuttelevaa vaihtaa lennosta sarjaa ja ottaa vaan puolimaran aika ja ruveta huilimaan... Oma teoriani on, että kun jännäsin sitä kurlaavaa vatsaa, niin juoksun aikainen evästely jäi jälleen kerran liian vähäiseksi. Samoin juomaa tuli otettua liian vähän. Kyllähän siinä energiataso laskee, selväähän se on. Mutta siis, ekaan kierrokseen olin tyytyväinen. Vauhti oli ollut kovempi kuin olin etukäteen ajatellut.

Kierros 2 (21,1 km toiseen kertaan): nyt tarvittiin sitä oman pääkopan sisältä kumpuavaa tsemppiä! Tiesin että tulee vaikea kierros. Tiesin että luvassa on loppupäässä maraa pitkää nousua ja että tankkaaminen on entistä vaikeampaa minulle. Aina se on ollut minulle haaste, mutta nyt vatsa oli sen verran herkillä, ja kun rasitusta oli alla niin entistä vähemmän maistui mikään. Edes Twix-patukka tai irtarit joita oli mukana, eivät houkutelleet. Natustelin väkisin suklaapatukasta pieniä haukkuja että sain sokeria kroppaan. Join juottopisteillä vähän vettä ja vähän mehua (josta toivoin saavani edes vähän energiaa). Mutta mutta, seuraava haaste luurasi jo 25 kilsan kohdilla...

Pari päivää ennen tätä tapahtumaa on omissa kintuissa ollut normaalia enemmän suonenvetoja. En tiedä mistä lie tuo johtuu, mutta näin vaan on ollut. Ruokavalio ja elämänrytmi on kuitenkin ollut ihan normaali. Joku puutos ehkä on jonkun hivenaineen osalta. Osasin siis vähän ennustella, että kramppeja saattaisi juoksun varrelle tulla. Ja niitä tuli. Ensimmäisen kerran pohkeissa alkoi juilia tosiaan tuossa tokan kierroksen alkukilsoilla. Sen verran nappasi oikeasta pohkeesta, että oli pakko ottaa muutama kävelyaskel ja rauhoittaa tilanne. Kevensin myös vauhtia entisestään. Siinä muutama herramaratoonari hölkkäili minusta ohi ja tsemppaili. Ei ollut minusta siihen porukkaan lähtijäksi. Jatkoin omaa suoritusta (suoriutumista) omaan hiipuvaan vauhtiini.

Pohkeet juilivat entistä pahemmin ja kävelyaskelia piti ottaa lisää. Aloin rytmittää menoa mielessäni ajatusleikeillä "kohta on kolmekymmpiä täynnä ja sitte enää 12 km", "kohta on juottopiste ja siinä otan karkkia samalla", "kohta alkaa se asfalttiosuus ja siinä näkee ehkä kisakavereita". Otin pari nappulaa suolaa jotta saisin krampinalut tasoittumaan. Samalla tunnustelin olotilaa että alkaako energia pulputa kohta ulos päästä taikka toisesta... Yritin napostella karkkia ja suklaata, mutta aikani pyörittelin niitä suussa ja jouduin sylkemään puolisyötynä karssut tien poskeen. Kyllä, luit ihan oikein. Minä jouduin sylkemään karkkia suustani! Ennenkuulumatonta! No, paikalliset sokerimuurahaiset saivat hyvät eväät siitä.

Kolmekymppiä tuli täyteen, mutta se seinä jonka sanotaan siinä kohtaa tulevan vastaan, oli minulla tällä kertaa tullut jo aiemmin. Kiipesin siitä kuvainnollisesti yli ja tsemppailin itseäni eteenpäin. Aattelin että tää on hyvää harjoitusta sekä kropalle että päälle. Että kun tuntuu raskaalta niin periksi ei anneta. Jalka alkoi painaa ja olo oli lähes surkea. Kropassa. Kyllä minun henkinen olotila oli kuitenkin valoisa ja iloinen. Se sama kisakaveri joka oli kehunut menoani aiemmin kevyen näköiseksi, tuli tälläkin kierroksella vastaan. Ja huikkasi että kylläpä näyttää edelleen kevyeltä tuo sinun meno. Se kyllä nauratti, koska meno oli niin takkuista ja vaikeaa että oma tunne oli että konttaan tien pinnassa enkä todellaakaan liiku kevyesti. Vaan kyllähän siitä hyvä mieli tuli, oli se sitten totta tai ei mitä hää minulle haastoi. Kiitokset vaan jos tunnistat itsesi kuvauksesta.

Kävelin sen mitä tartti, ja hölkkäsin sen mitä pystyin. Kun minulla oli viisi kilsaa maalin, hilpaisi minusta ohi eräs nuoriherra niin kevyellä askeleella että kyllä kateeksi kävi. Ihan ku olis ollu ekaa vitosta juoksemassa.

Kaksi pitkää ja muutama pienempi nousu oli matkan varrella.

Surullinen näky siitä miten hyytyminen oli totaalista ekan kiekan jälkeen.

Viimeinen kilsa maaliin oli alamäkivoittoinen. Loivaa laskua (onneksi, koska loiva alamäki on helpompaa väsyneillä jaloilla kuin jyrkkä). Pohkeet lähettivät jälleen minikramppeja, mutta sain ne pidettyä sen verran kurissa, että maaliviivalle pääsin lopulta ajassa 4:14:00. Aika lailla se aika johon oli ajatellut päivän kunto huomioiden pystyväni. En vaan todellakaan ollut varautunut noin vaikeaan loppumatkaan. Ainahan se meno hidastuu ja vaikeutuu lopussa, mutta nyt haasteita oli jo alussa vatsan kanssa, ja jalkojen ja energioiden kanssa jo tosi aikaisessa vaiheessa heti ekan puolikkaan jälkeen.

Kisan jälkeen: Kipi, joka tapahtumaan järjesti, vietti hienoja pyöreitä samassa yhteydessä. Sen kunniaksi oli varattu kahvit ja kakkupalat osallistujille. Miekii kävin herkuttelemassa nuo mitalikahvit ja onnittelin samalla päivänsankaria. Vatsa suostui ottamaan sokeria vastaan kun vauhti oli nollassa. Tuli kylmä kun pysähtyi. Horkka suorastaan. Energiat oli loppu ja hiki jäähtyi. Oli pakko sanoa heipat ja lähteä pukuhuoneen puolelle pesulle ja vaihtamaan kuivaa ja puhdasta ylle. Ja kotia kohti. Kotona odotti kuuma sauna, kylmä saunajuoma ja runsas illallinen. Kyllä minulla on hieno mies kun oli noin komian huollon järjestäny kisoista palaavalle emännälle! Ja olihaa se itekin huhkinut mettähommissa koko päivän, että molemmat ansaittiin kunnon löylyt ja liikaa ruokaa. Kiitti Toni.

Summa summarum: Hieno tapahtuma, harmi jos tosiaan jää viimeiseksi lajiaan kuten Kipi sanoi. Voisin käydä toistekin sitä Loviisan pitkää mäkeä hinkkaamassa. Maaliin tulin alkuperäisen ajatuksen mukaisessa aikataulussa, mutta paljon vaikeamman lopun kautta kuin olin etukäteen ajatellut. Mukava reitti, ihana pieni tapahtuma, hyvät järjestelyt, erittäin hyvin merkattu reitti ja tosi mukava järjestäjä. Kova maratoonari itekin.

Mitä opin? Maraton on pitkä matka ja sen varrella ehtii käydä yhtä jos toista. Etukäteen ei voi tietää miten reissu menee. Pään pitää kestää vaikka kroppa alkaa kinata vastaan. Lenkin jälkeen sauna, ruoka ja lepo maistuu niin hyvältä että sitä ei sohvaperuna voi ymmärtää. Hieno harrastus tuo liikunta, oli laji mikä tahansa!

Tässä vielä järjestäjän omakuva kopsattuna tapahtumasivulta
Facebookista. Kiitos Kimmo hienosta tapahtumasta ja
onnea pyöreistä vuosista!

Lamppulenkki Hirvihaarassa - tapahtuma

Pelkään pimeää. Ainakin pimeitä lenkkireittejä olen pelännyt tähän syksyyn saakka. Pelännyt sen verran että olen lenkkeillyt pimeänä vuodenaikana vaan valaistuja kadunvarsia pitkin. Minun lenkkikilometreillä se tuppaa käymään aika tylsäksi jossain kohdin, myönnetään.

Tänä syksynä hankittiin meidän perheeseen kunnon otsalamput ja niitähän oli tietysti päästävä testaamaan. Otin yhden muksuistani "turvanaiseksi" (Anni 11 v) ja käytiin Hirvihaarassa kokeilemassa pimeällä reitillä lenkkeilyä. Ja miehää sain siitä semmoset kiksit, että aloin ihan vaan pimeässä juosta sen jälkeen! Ei se ollutkaan niin pelottavaa kuin olin ajatellut. Se oli oikeestaan ihan tosi hauskaa vaihtelua lenkkeihin. Minulle avautui ihan uusi maailma ja uusia pimeän ajan reittejä juostavaksi. Metsäänkin uskaltauduin. Jurvalan polkuja on tullut juoksenneltua valopäänä yksin ja kimpassa jo useaan otteeseen.

Koska olen sosiaalinen eläin ja kun innostun, haluan jakaa innostusta myös muille, syntyi idea lamppulenkistä Hirvihaarassa. Maasto on korkeuseroistaan huolimatta helppo (soratie), huolto olisi helppo järjestää pidemmillekin lenkeille kuntomajalla, parkkipaikkoja olisi tarjolla, eikä matkaa tapahtumapaikalle olisi liikaa. Idean syntymisestä kaksi viikkoa eteenpäin, ja Hirvihaarassa lamppulenkkeiltiin 63 lenkkeilijän voimin. Ihan sairaan siistiä!

Seuraavassa tapahtumien kulku ja oman suorituksen ruodinta :)

1. Idea lamppulenkistä muotoutuu ajatuksissani ollessani talkoissa Mäntsälä Maratoninn ajanotossa 26.10. Siinä viiden tunnin aikana kun on pakko pysyä paikallaan, on oiva tilaisuus keksiä uusia kujeita. Saan heti kauheesti inspiraatiota pelkästä ajatuksesta. Seuraavalla viikolla sähköposti laulaa kyselyitä ja varmistuksia eri tahoille ja selviää että 9.11. tapahtuma on mahdollista järjestää. Syntyy Facebook-tapahtuma ja alkaa sen jakaminen eri foorumeille 30.10.

2. Idea kehittyy lisää kun Majatalo Elsa ilmoittautuu mukaan tapahtumaan ja sovimme että Elsan Paula tulee majalle tarjoamaan lenkkeilijöille mahdollisuuden ostaa pientä lämmintä iltapalaa lenkin lomassa. Oli puhe riisipuurosta. Ai että miun on tehty riisipuuroa mieli siitä asti ihan hirveesti. Elsa on paikallinen majoitus- ja kahvilayrittäjä ihan siitä Hirvihaaraan johtavan tien varrelta. Kurkkaahan tuosta Elsan linkistä lisää infoa.

3. Esivalmistelut minun osalta olivat tosi pienet. Olen tänä syksynä ollut järkkäämässä sekä Haukankierros Trailia, että Mäntsälä Maratonia, (linkeissä tapahtumarapsat molemmista) ja kantava teema tässä tapahtumassa oli, että mie pääsen ite radalle, eikä talkootyöt vie ihan kauheesti aikaa. No ei vieny. Viestittelyä, sometusta, vieraskirjan tulostus, muutama kyltti paikanpäälle ja se oli siinä. Tapahtumapäivänä ajoissa paikalle tsekkaamaan hoodit. Ja sammuttamaan valot. Valot sammuvat hirvihaarassa muutenkin kympiltä, mutta nyt ne oli tarkoitus sammuttaa jo seiskalta, että lapsiperheet voivat myös osallistuja ja lapset pääsevät silti ajoissa nukkumaan. Oma perhe oli reissussa, joten minun klaanilta nämä bileet jäivät näkemättä, mutta ensi keralla sitten.

4. Lamppulenkki Hirvihaarassa - tapahtuma starttaa 9.11. illalla klo 19:00. Olin henkisesti varautunut viiteen osallistujaan... Facebookissa oli kyllä kiinnostuneita, ja ilmoittautuneitakin, mutta näistähän ei koskaan tiedä. Se aiheuttaa haastetta myös tarjoilujen järjestämisessä. Seiskalta piha oli kuitenkin autoja täynnä ja väkeä oli kuin pipoa! Ihan hitsin siistiä että väki oli lähtenyt lenkille, vaikka keli oli sumuinen ja kostea. Toisaalta keli oli todellakin sopivan "pimeä" tälle tapahtumalle. Ainut haaste oli, että sumu vei vähän lamppujen tehoja, kun valo heijastui sumupisaroista takaisin.

Lähdettiin lenkille kuka missäkin porukassa. Mukana oli useampia lapsiperheitä, ja myös iloisesti häntää heiluttavia karvakavereita. Muistuttelin vielä porukoille, että käyvät laittamassa puumerkit vieraskirjaan, ja haukkaamassa iltapalaa majalla lenkin lomassa tai päätteeksi. Minulle lähti lenkkikaveriksi Heli meidän jengistä. Katso meidän jengin logo Mäntsälä Maraton postauksesta :) Heli on siis minun treenikavereita triathlonin tiimoilta. Hölkkäiltiin kolme kierrosta ja jutusteltiin mukavia. Satu lähti samaan messiin hölkälle. Satu on ihan sairaan nopee juoksija, mutta tänään lepopäivän kunniaksi teki hälle hyvää mennä meidän hitaampien kanssa lenkkiä ettei ihan lähde lapasesta touhu. Tiinakin (meidän jengiä) sai meidät reitin varrella kiinni ja mentiin yhtä matkaa hetki. Tiina oli tullut perheen kanssa autolla paikalle, mutta oli jatkamassa itekseen Hirvihaarasta polkuja ja kaasulatua pitkin hölkällä takas kotiin keskustan liepeille.

Väki oli varustautunut lampuilla, ja tosi asianmukaisilla heijastimilla. Ehkä täällä oli sellasta väkeä jotka muutenkin ulkoilee, ja ymmärtävät miten tärkeä henkivakuutus heijastin on. Tiedä häntä, mutta hienosti heijastimet otsalamppujen valoissa hohtivat. Jos olisi joku nillkansa taittanut ja kupsahtanut tien syrjään, niin kyllä olisi lampun avulla nopeasti löytynyt.

Mikä sai lenkkeilijät lähtemään lamppulenkille? Ehkä se oli valmis iltapala, ehkä mukava laatuaika isän kanssa isäinpäivän aattona, joku halusi nähdä Hirvihaaran uudet kuntoportaat, joku testailla lamppua turvallisesti isomman porukan ollessa liikkeellä, ja joku, niinku minä, halusi vaan hölkätä niin että saa riittävästi ulkoilma-askelia yhdelle illalle. Ja nauttia luonnon kauneudesta, ja siitä miten erilaiselta se näyttää lampun valossa kuin päivänvalolla.

Kaksitoista kilsaa kierrettiin Helin kanssa rataa, ja mentiin sitten välipalalle. Tupa oli ollut ihan täys lenkkeilijöitä hetkeä aiemmin, ja puuroa riitti meille enää juuri ja juuri. Onneksi sentään sain sen puuron mistä olin haaveillut! Pistelin sen kitaani niin nopeasti että en edes kuvaa muistanut ottaa! Tarjollahan oli paljon muitakin herkuja, ja niistä osan sentään sain kuvattua. Ai että se lämmin kaakao kermavaahdolla jäi vähän kaivelemaan kun sitä en tajunnut tilata.

Seuraavien kuvien julkaisemisesta on ilmoitettu kovaäänisesti ennen kuvaamista. Ja sanottu että kuka ei halua itteään blogiin ja someen, saapi luvan kyykätä pöydän alle piiloon :) Kukaan ei kyykänny, eli kuvia tässä.

Väki väheni kun ilta eteni. Puoli kympiltä oli enää muutama kaveri iltapalalla, ja reitti oli minua lukuunottamatta autio. No miehään en malttanu lopettaa kun olin vauhtiin päässy. Kävin jututtamassa Paulaa ennen kymppiä majalla ja sovittiin miten iltatoimet majan suhteen hoituu. Käänsin valot vähän ennen kymppiä takas päälle, mutta eihää ne enää syttyneet. Ovat varmaan kesäajassa tai jotain. Mie jatkoin vielä jonkun hetken lenkkeilyä, jotta puolimaran mitta tuli täyteen. Se on tuossa maastossa ihan kelpo lenkki. Nousumetrejä minun mittarin mukaan reilu 600 m. Otinhaa mie kuvia matkalla, ja ylämäet menin kävellen. Tällä reissulla ei mitattu aikaa, vaan kerättiin tämän inspiraation aikaansaamia tuottoja talteen korvien väliin, ja onnea mukavasta ja onnistuneesta lenkistä sydämeen.

Summa summarum: tässä muutama kommentti vieraskirjasta "kiva tapa viettää lepopäivää :)", "oli kivaa ja kuuma tuli", "ensikertalainen reitillä, valoja oli onneksi helppo seurata", "mukava tapahtuma", "kiitos". Ehkä nuorimmat nimensä listaan kirjoittaneet olivat Sofia 5 v ja Onni 7 v. Mie sain tehtyä hyvän lenkin ja vaikka vähän valvomiseksi menikin, niin eipä sekään haittaa. Pistin pillit pussiin yhdentoista kieppeillä ja kotona olin vähän sen jälkeen. Uni oli levoton koska jalat tekivät vielä yölläkin mäkitreeniä, ja aivot kävivät ylikierroksilla vilkkaan illan jälkeen. Vaan it was worth it! Kiitos kaikille mukana olleille! Ehkä nähdään joskus toistekin näissä merkeissä. Tai sit keksitään jotain muuta mukavaa tempausta. Mie olen niin huono lähtemään pitkille kisareissuille, on kiva kun saa omalla kylällä riehua näissä urheilun(kin) merkeissä ja pääsee kotio yöksi.

Kiitos:

Mäntsälän Urheilijat
- YU jaoston aikuisurheilu jonka nimissä tapahtumaa järjestelin
- MU emoseura kuntomajan lainasta
- MU suunnistuksen Kristiina ja MU Verson Jyri hyvistä vinkeistä
Majatalo Elsa ihanista iltapaloista
Kaverit ja kaikki muut osallistujat hienosta lenkkitapahtumasta ja iloisesta asenteesta

Kuivannon kymppi - nimensä mukaisesti täysi kymppi ja vähän päälle

Syksy on mennyt erinäisistä syistä treenin puolesta hieman vajaateholla. Oikean pakaran (viimeisimmän diagnoosin mukaan) ärtynyt limapussi on pistänyt tytön hidastamaan tahtia ja välttämään mäkiä ja repiviä treenejä. Pari viimeisintä tapahtumaa olen viettänyt järjestäjän puolella pöytää. Toki olen nauttinut siitäkin, mutta kyllähän se menohaluja kasaa kun katselee muiden punaisia naamoja, hikisiä verkkareita ja maalituuletuksia.

Eilen pääsin sitten pitkästä aikaa itsekin radalle. Ja lisäksi pääsin osallistumaan tapahtumaan joka on ollut "to do"-listalla jo useamman vuoden, eikä ole muka koskaan kalenteriin sopinut. Voin kertoa että oli ihana fiilis ajella kohti Kuivannon kylää sunnuntai aamuna ja "vaan lompsia" mukaan kisaan.

Kuivannon kymppi järjestettiin jo 39. kerran ja täysin paikallisen talkootyön voimin. Osallistumismaksua ei peritä, mutta osallistujia hellitään hernesopalla, leivällä ja mahtavalla ohjelmalla kisan jälkeen paikallisella Seurantalolla. Ihan mahtava tapahtuma. Toivon totisesti että tapahtuma näkee vielä monta vuotta ja järjestäjillä into riittää. Nyt tapahtumaa on järjestetty "vuosi kerrallaan" -tyylisesti. Kurkkaahan linkistä lisätietoa tästä tapahtumasta "Kuivannon kymppi"

Numerolappuja ei jaeta, ja nimetkin kerätään vasta kisan jälkeen. Osallistujat järjestyvät vaan lähtöviivalle ja lähtevät reilun kympin kierrokselle kun merkki annetaan. Mietin vähän kummissani aamulla että mitähän tästä tulee? Kuin ihmeessä saavat ajat ja nimet talteen?

Tässä kuvaa reitin varrelta ja sitten lisää päivän kulusta:

Kymppi on rankka matka ja sen näkee ilmeestä :)

Odottava tunnelma juuri ennen starttia. Mittareita viritellään valmiustilaan.

Hivutin itseni startissa ihan kärjen tuntumaan. Tottakai tiesin että en ole kärkikahinoissa mukana, mutta en myöskään halunnut jäädä sumppuun hitaampien keskelle, vaan päästä juoksemaan omaa reipasta vauhtia alusta loppuun. Olen tuolla tokassa rivissä "L"-kirjaimen ja OP-logon välissä pinkkeine takkeineni.

Reitti lähtee tasaista tietä tai ehkä loivaan alamäkeen. Vauhti yltyi heti kovaksi siinä vauhdikkaampien juoksijoiden peesissä. Tosi moni meni minusta ohi. Eka kilsa meni hyvinkin reippaasti, mutta sitten sanoi jo järkikin, että on pakko himmata vauhti omaan reippaaseen ettei tule noutaja ennen aikojaan. Vertailukohtana pidin elokuun lopulla juoksemaani "Porvoon mitalla" juoksua, jossa reilun kympin keskivauhti oli 5:12 min/km. Silloin oli helle, joten tässä viileässä syyskelissä oli vara odottaa vähintään samantasoista suoritusta. Toisaalta tuon Porvoon reissun jälkeen ei ollut oikein vauhdikkaampia lenkkejä tehtynä, lähinnä PK-hölköttelyjä, joten päivän kunto oli aikamoinen arvoitus. Vauhtikestävyys on väkisin kärsinyt kun vetoja ei ole ollut ohjelmassa yli kahteen kuukauteen (eikä muuten aika pitkään aikaan ennen sitäkään, koska miehää vaan meen pitkää ja rauhallista jos kukaan ei käske tehdä vetoja tai lihaskuntoa - eikä kukaan ole käskenyt. Voin siis syyttää "kukaa" jos tehot tippuu :))

Matkalle mahtui pitkiä loivia ylämäkiä ja pitkiä loivia alamäkiä. Ja tasaista. Ja pieni pätkä soratietä. Oikein passeli reitti. Merkkaukset olivat riittävät että hölmötkään ei eksy, ja väkeä oli paljon reitillä, joten jopa minulle riitti selkiä kirittäväksi kiinni. Muutaman juoksijan tosiaan pääsin ohittamaankin.

Keli oli minulle justiin paras ja mieluisin. Viileä ja kostea. Intoa riitti ja jostain kummasta riitti vauhtiakin enemmän kuin olin uskaltanut toivoa. Maalissa olin 10,6 kilsan lenkiltä ajassa 53:28 ja se oikeutti sijaan 122 mukaan lukien sekä miehet että naiset. Naisista taisin olla sijalla 19 jos oikein luin tuloslistaa (jossa siis oli kaikki maaliintulijat tulojärjestyksessä). Tuo aika teki keskivauhdiksi 5:02 min/km eli oikein passeli vauhti minulle. Kympin enkkavauhtiin on tuosta matkaa (Aktia 24.3.2018), mutta tyytyväinen olen. Oli oikein suuri nautinto juosta! Tai no, kympin kuuluu tuntua pahalta ja se tuntui, mutta sillai nautinnollisesti. Maalissa sai ajan ja sijoituksen saman tien kortilla käteen, ja siihen haettiin sitten nimi vielä maalilinjan varrella olevasta tuloskopista. Oikein toimiva järjestely.

Siitä sitten soppajonoon ja odottelemaan päätösjuhlaa. Valitettavasti kyyti tuli kesken juhlinnan, joten en päässyt näkemään palkintojenjakoa, tai osallistumaan arvontaan, mutta shown alun näin ja se oli makea! Tanssiesitys ja laulua myös. Oikein jäi harmittamaan että jouduin lähtemään. Ensi vuonna varaan aikaa myös päätösjuhlaan!

Diplomi ja soppaa juoksun päälle. Timanttia nämä järjestelyt!

Kunnon kylätapahtuman tunnelmaa Kuivannolla.

Seurantalolle alkaa kerääntyä väkeä ennen starttia. Paikalla on myös tuotemyyntiä. Ja lettukahvio.

Perinteikäs tapahtuma on saanut alkunsa vuonna 1981 eli ensi vuonna olisi juhlavuosi.

Päivän vauhti oli 5:02 min/km ja siihen olen tyytyväinen

Summa summarum: erittäin hieno tapahtuma, voin erittäin lämpimästi suositella. Toivon todella paljon että Kuivannon Kymppi järjestetään myös ensi vuonna. Raivaan varmasti tilaa kalenteriin, ja aikaa myös päätösjuhlalle.

Seuraava tapahtuma onkin sitten jo ensi lauantaina. Siinä toimin sekä järjestäjänä että osallistujana. Mäntsälän Hirvihaarassa Lamppulenkkeillään 9.11. klo 19-24. Klikkaa itsesi mukaan tapahtumaan Facebook osoitteessa "Lamppulenkki Hirvihaarassa" Tervetuloa!

Mäntsälä Maratonilla "vaan" talkoissa :)

Kyllä sille Mäntsälä Maratonille aina on tulijoita, ja aina vaan mie rupean sitä järjestämään vaikka joka kerta päätän viikkoa ennen että tämän kerran jälkeen luovun hommasta. Ja sitten tapahtumapäivänä se ilo ja onnistumiset, omat ennätykset, uudet maratoonarit, nuoret osallistujat, iäkkäät osallistujat, kavereiden näkeminen ja kaikki se touhu tuon tapahtuman ympärillä tekee minut niin iloiseksi että haluan kokea sen kuitenkin aina uudestaan.

Tämä oli kaikkien aikojen viides Mäntsälä Maraton, ja tänä vuonna talkooväki oli isolta osin eri kuin aiemmin. Myös juoksusuunta oli tällä kertaa päinvastainen edellisiin kertoihin nähden. Reitillä oli taas useita ensikertalaisia, mutta oli myös niitä jotka ovat osallistuneet jokaiseen tapahtumaan. Osallistujia oli kaikkineen vähemmän kuin viime vuonna, jolloin olikin meidän osallistujaennätys. Eilen reitillä oli mukana 31 juoksijaa, kaikki heistä erittäin tervetulleita ja toivon että kaikki myös tyytyväisinä kotiin lähtivät.

Vaikka olen ylpeä ja iloinen kaikkien osallistujien puolesta, niin tänä vuonna sydäntäni lämmitti oikein erityisesti oman tyttären onnistuminen ja ilo. Varmasti jokainen vanhempi tietää sen tunteen kun näkee oman muksun onnistuvan ja innostuvan onnistumisestaan. Ihan vaan jo sen takia kannatti nämä talkoot tehdä ❤

Mutta nyt muutama kuva ja lyhyesti tarinaa Mäntsälä Maronilta 2019 järjestäjän näkökulmasta:

Ensin kuva startista ja sitten mitä sen ympärillä tapahtui

Kaksi minuuttia starttiin!

Ennen tapahtumaa

Meinasi paniikki iskeä kun tapahtumakutsut oli laitettu someen, väkeä kutsuttu ja tapahtumapäivä läheni. Ja sitten selvisi että minun MU takuu-talkootiimi onkin muissa menoissa ja talkooväki näyttää lukumäärää 1 eli minä - kääk! Vaikka joskus yritän multitaskingia harjoittaakin, niin tuohon hommaan en itekseen pystyisi. No mutta, pari hätähuutoa meseen ja wappiin ja talkooapua alkoi ilmoittua listoille. Meijän Jengi etunenässä. Meidän Jengihän on treeniporukka jossa miekin olen treenaillut lähinnä triathlonia jo useamman vuoden. Treeni ja kisamäärät vaihtelevat vuosittain, mutta jengi pysyy. Upeita rouvia koko sakki. Meidän motto on tästä lähtien  "sehän onnistuu". Tulihan talkoisiin sitten muitakin mukaan, Olli kävi pystyttämässä kyltit aamulla, Jani oli koko päivän tosi mahtavasti apuna ajanotossa ja Kalle tuli ampumaan juoksijat liikkeelle. Merin kanssa käytiin Mäntsälän Urheilijoiden toimistolta hakemassa kamppeita tapahtumaa varten. Eli juu, apuja tuli, ootte ihania kiitos. Mutta Meidän Jengi oli ekana mukana ja se minua niin lämmitti. Tein meille oikein rintamerkit sen kunniaksi.

Keskiviikkona hain siis kylttejä, kannuja, numerolappuja ja pannuja toimistolta. Torstaina kävin kaupassa hakemassa evästä reitille ja talkooväelle, perjantaina kävelin reitin läpi ja merkkailin sen merkkausnauhalla. Tulostelin kunniakirjoja ja tietty sometin. Ollilta sain avaimet kopille. Menin ajoissa nukkumaan.

Tapahtumapäivä - Mäntsälä Maraton 26.10.2019 klo 11:00

Aamulla menin ajoissa kisakeskukseen aukomaan ovia, kuskaamaan tavaroita paikoilleen ja kantamaan pöytiä pihalle. Talkooväki tuli myös hyvissä ajoin hoodeille, joten saatiin kaikki tosi sutjakasti mallilleen. Eihän sitä hommaa nyt sitte oikeesti niin hirveen paljon ole. Ehkä minulle on vaan jäänyt sellanen pakokauhu-fiilis niistä aamuista, koska aiemmilla kerroilla olen itse samalla valmistautunut juoksemaan maran kun olen aamutalkoita tehnyt. Tällä kertaahan otin lunkisti vaan tiskin takana, napostelin huoltopisteeltä sipsuja ja vedin lonkkaa koko päivän. Ei tarttenu juosta metriäkään :)

Minä pidin pienen infon vielä siinä ennen starttia, ja Kalle pamautti pyssyllä lähtömerkin juoksijoille aika lailla ajallaan. Kaikki 31 osallistujaa ampaisivat reitille kuka mitäkin vauhtia. Ilma oli oikein passeli vielä tässä kohdin päivää. Viileä, mutta poutainen. Myö talkoolaiset laiteltiin huoltopiste lopulliseen iskuunsa. Hyvin maistuivat juoksijoille tarjoilut, vaikka oli muutama tuonut omiakin eväitä mukanaan. Tässä vaiheessahan tilanne kisakeskuksessa rauhottuu, ja talkooväestäkin useampi lähti itsekin reitille muutamaa kierrosta tekemään.

Lisäksi oli tarjolla limua, kahvia ja porkkanakakkua. Niin ja tikkari kaikille
osallistujille kunniakirjan kanssa jaettavaksi.

Satu Uuttu piti taas kovaa vauhtia niinku yleensä. Ehti mukillisen hörpätä
juomaa matkalla, ja silti teki kovan ajan 3 kierrokselle.

Suvi Kaunisto oli yksi tämän kisan ensikertalaisista, vaikka
maratoneja Suvilla on juostuna jo vissiin parisenkymmentä.

Viileä oli paikallaan seisoksia siinä toimitsijan paikalla, vaikka vaatetta oli ku olis napapiirille ollut menossa. Juoksijat puolestaan tulivat huoltopisteelle kierros toisensa jälkeen kasvot hehkuen eivätkä kuulemma kovin palelleet vaikka vettäkin alkoi sataa oikein huolella. Onneksi myö saatiin olla katoksen alla sateensuojassa.

Janista oli kyllä ihan tosi hyvä apu siinä ajanotossa kun hänellä on pätevyys hankittuna edellisiltä kerroilta. Kiitos. Riitta oli meidän lisäsilmäparina katsomassa ketä tuli kierroksen vaihtumispaikkaa kohti mäkeä alas. Kiitos. Mehän oltiin kysytty ilmoittautumisen yhteydessä alustavaa ajatusta juostavien kierrosten määrästä, niin osattiin vähän varautua että toivotetaanko tsemppiä seuraavalle kierrokselle vai otetaanko aika ylös. Tässä kisassahan sai kyllä mieltänsä muttaa kierrosmäärän suhteen kesken leikin. Anneli kirjoitteli kunniakirjoja maaliin tulijoille ku minun näpit oli niin jäässä että kynä ei pysyny kädessä. Kiitti.

Iso osa pienestä porukasta juoksi vähemmän kuin maratonin. Maratoonareita oli sitten lopulta seitsemän. Oli hienoa että reitille saatiin myös vaunukansaa ja pieniä osallistujia. Se on niin tämän tapahtuman hengen mukaista! Kuka vaan joka pystyy kävelemään 6,2 km voi osallistua. Ja ilmatteeksi! Ja saa vielä mehua ja naposteltavaa. Ja diplomin. Minun henkilökohtainen agendani on saada väki ulos ja liikkumaan. Saa tulla rattaiden kanssa ja koiran kanssa ja vaikka anopin kanssa jos niin haluaa.

Mutta joo, keli meni aika surullisen sateiseksi iltapäivällä, ja me jo Janin kanssa jännättiin että jos maratoonareista alkaa useampi vaikka hyytyä ja lopettaa kesken niin loputkin jää pian ilman marapisteitä! Viisi maratoonaria on saatava maaliin että tuloskelpoisia pisteitä jaetaan. Mutta niin ne vaan sateessa menivät kuin pienet eläimet ja tekivät mahtavia tuloksia! Suvi Vellonen taisi tehdä kaikkien aikojen naisten reitti-ennätyksen. Ja hää oli ollu yötöissä ja tuli 1,5 tunnin unilla hölkkäileen "ehkä 2 tai jotain"-kierrosta :) Just noin mullekin aina käy. Lähden hölkkäileen reilua kymppiä ja päädyn tekeen maratonin ennätyksen.... Hieno veto Suvi! Miehiä saatiin maralle tällä kertaa vain yksi, mutta arvatkaas mistä asti hää oli lähteny? No hää ajeli Mäntsälään Isojoelta. Se on niin kaukaa että piti oikein Googlettaa että kuinka kaukaa se on. No sinne on 300 km. Timolle iso peukku että tulit meille asti (vaikka matkalla muutamia muitakin asioita hoitelit). Minunhaa piti itteni tietysti kuvauttaa näiden maravoittajien kanssa.

Tapahtuman jälkeen:

Meillä oli niin reippaita juoksijoita radalla että talkoot loppu aiemmin ku oli osattu ajatella. Ei me siitä valitettu kummiskaan. Pistetiin kamat kasaan ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Tiina tuli auttelemaan pakkaamisessa. Kiitti. Kun koppi oli siivottu niin heitin vielä lenkin autolla ja keräilin marakyltit kyytiin. Etteivä löydy ojan pohjalta tai autotien tukkeena lauantai-illan päätteeksi. Merkkausnauhat saivat jäädä odottamaan seuraavan päivän aamulenkkiä sillä ---- sillä minulla oli kiire Meidän Jengin kauden päättäjäisiin! Yes! Iltaan kuului saunomista, paljuttelua, syömistä, kauden arviointia ja tulevan suunnittelua. Kiitos Heli että päästiin teille "riehumaan".

Tiedätkös miltä näyttää ku triathlonistit saunoo? No tältä. Neljä Lahden IM kisakassia
rivissä pukkarissa, ja nurkassa oli vielä minun IM Kalmarin kassi (ei näy kuvassa). 

Niinku kunnon urheilijat, me lähdettiin ajoissa kotiin. Viinalla ei läträtty, mutta hiilaria tuli kyllä vedettyä yli oman tarpeen. Sitä lähdinkin sitten tänä aamuna kuluttamaan reitinsiivouslenkin merkeissä... ja koska eilen jouduin vaan katselemaan muiden menoa, tein siivouslenkin lisäksi vielä yhden sakkokierroksen. Jäi meinaan semmonen fiilis eilen että tossuissa olis menohaluja. Tällä viikolla vaivannut flunssa piti kuitenkin vauhdin maltillisena.

Merkkausnauha ja keräyskassi sävy sävyyn. Kassi on viime vuoden Kalmarin
tuomisia. Toimii hyvin tässäkin tarkoituksessa.

Summa summarum: kyllä tähän puuhaan kannatti taas ruveta. Vaikka keli oli osan aikaa sateinen, oli tunnelma lämmin ja mie luulen että meillä kaikilla oli oikein mukava päivä. Talkootyöläisenä olo ei ollut yhtään niin raskasta ku talkootyöläisenä+maratoonarina oleminen. Nyt miekii osaan sen ajanottohomman ja luultavasti löydän itseni näistä talkoista taas ensi vuonna. Ehkä siekii tuut talkoisiin tai juoksemaan.

Rusinarahapurkkiin tuli vapaaehtoisia lahjoituksia sen verran että päästiin omilleen ja muutama kymppi jäi kassaan. Kiitos kaikille jotka roposia meille jättivät! Mie keksin jo seuraavan tempauksen ja taidan jättää tuoton sitä varten pesämunaksi. Haluaisin nimittäin järjestää vielä ennen lumentuloa koko perheen lamppulenkin jossa voisi olla vaikkapa lämmintä mehua ja pipareita tarjolla. Sitä voisi kokeilla Mäntsälän Hirvihaarassa, jossa on mukavan haastava kuntorata ja kympin jälkeen kun valaistus sammutetaan niin ihan pilkkopimeää. Aikuisethan voisi hölkätä siellä vaikka aamuun saakka jos siltä tuntuis, mutta jos valot saisi jo aiemmin illalla pimeiksi, niin lapsetkin pääsisi alkuillasta mukaan. Miten on, lähetkö messiin?