sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Luomilomaa

Liittyykö tämä kirjoitus jotenkin treenaamiseen? Liittyypä hyvinkin. Kerron tässä millainen operaatio on luomenpoisto laserilla ja miten se vaikuttaa seuraavien viikkojen harjoitusohjelmaan. Kuitenkin niin, että olemme kaikki yksilöitä joten joku muu voi kokea asian toisin tai toipua nopeammin tai hitaammin.

Myönnän heti alkuun että olen vähän turhamainen. Se oli rehellisesti sanottuna suurin syy siihen että poistatin luomia kasvoistani. Olen somettaja ja selfieaddikti. Napsin kuvia ja postaan niitä Instaan, Faceen ja blogeihini. Kasvoissani oli häiritsevän iso luomi, joka hyppäsi esiin aina kuvissa ja alkoi ärsyttää minua kerta kerralta enemmän. Aloin ottaa kuvia siten että kasvoistani näkyi vain puolet. Se luometon puoli...

Toisaalta olen myös oppinut että luomien ja melanooman kanssa ei ole leikkiminen. Äitini on tehnyt lähes koko työuransa sädehoitajana ja pelotellut minua riittävästi. Kulmakarvassa oleva luomi altistuu nyppimiselle, värjäämiselle ja auringolle. Tosin lääkäri sanoi että luomi ei ole siitä moksiskaan, mutta silti se huoletti minua.

Tässä ensin kuva eiliseltä. Punainen pikkurupi pilkistää myssyn reunan alta. Pikkurupia ei enää ole ollenkaan. Olen ensimmäisellä kunnon lenkillä kahteen viikkoon ja intoa täynnä. Askel on kevyt ja mieli pulppuilee. Sykkeen nostaminen saa aikaan ihania fiiliksiä.

Nyt kun olet nähnyt tilanteen eilen, näytän mistä kaikki alkoi! Tiesin kyllä että naamassani on iso luomi. Mutta sitä en tiennyt että siitä kasvaa jättikarvoja! Kun meikkaan tai katson muuten peiliin, katson itseäni yleensä aina suoraan edestäpäin ja tietyssä valossa. Mielessänikään ei käynyt, että kun valaistus ja kuvakulma on sopiva, jättikarvat tursuavat naamastani. Nuuksion retkeilyreissulla oltiin ukkoni kanssa ja napsittiin kuvia. Niitä kun reissun jälkeen katselin niin totuus valkeni. Ja tästä kuvasta on siis kyse (ukko rajattu pois)

Kuva otettu Nuuksiossa lokakuussa 2015


Tuosta kuvasta alkoi karvojen vahtiminen ja nyppiminen. Ja luomen piilottelu kameralta.

Luomesta oli toki keskusteltu joskus aiemmin jo lääkärin kanssa. Diagnoosi oli silloin, että vaatii plastiikkakirurgia ja lopputulos on silti epävarma. Kasvojen alue ja keskellä kulmakarvoja on haasteellinen kohta leikellä luomia pois.

Googletin asiaa ja löysin luomien laserpoistosta kertovia sivuja. Siellä mainostettiin miten kasvoistakin saa luomet helposti ja siististi pois. Nopea toimenpide ja hyvä jälki. Kuulosti justiin minun jutulta! Varasin siis ajan Laser Tilkkaan Helsinkiin.

Koska potilasohjeessa sanotaan että polttojälkeä tulee suojata vedeltä ja lialta (ja kovalta hikoilulta) muutama viikko, varasin ajan heti kisakauden jälkeen. Vantaalla lauantaina puolimaran enkka, ja tiistaina luomenpoisto. Aikoja sai tosi nopealla aikataululla ja valittavissa oli hyvin myös ilta-aikoja.

Lääkäri tarkisti luomet. Ison, sekä pari pienempää. Samalla operaatiolla saa poistettua useamman, joten olin päättänyt poistaa kaikki, jotta eivät alkaisi kasvaa. Yksi treenipaussi vaan minulle kiitos.

Itse operaatio kesti vartin. Luomet paikallispuudutettiin piikillä. Se oli operaation epämiellyttävin osa. Nippasi aika lailla, mutta oli nopeasti hoidettu. Sitten luomien laserointi, ihoteipit päälle ja kassan kautta ulos. Nopeaa ja tehokasta. Hintaa operaatiolle tuli 368 eur. Paljon tai vähän, riippuu mihin vertaa. Minä pidin hintaa kohtuullisena korvauksena elämänlaatuni parantamisesta.


Pikkuluomet olivat ohimolla ja leuassa

Heti operaation jälkeen ilman teippejä

Luomet poltetaan laserilla, ja ne sananmukaisesti haihtuvat ilmaan. Huoneessa käryää palava liha, ei niin miellyttävä tuoksu. Varsinkaan kun tietää että se on oma liha joka palaa. Mut ei satu yhtään.

Jälki on polton jälkeen musta. Poltettuun kohtaan palaa musta karsta joka kuivuu ruveksi muutamassa päivässä. Paranee parhaiten ilman mitään laastareita tai teippejä. Ihmisten ilmoilla käytin kuitenkin ihoteippiä jotta mustat pisteet eivät pomppaisi vastaantulijoiden silmiin. Kyllähän ne ihoteipitkin näkyvät, mutta ihmisten on helpompi ymmärtää laastari naamassa kuin iso musta läntti. Kai?

Heti operaation jälkeen teippien kanssa. Tilkan naistenhuoneessa.

Sitten alkoi mielenkiintoinen vaihe. Pari viikkoa arpien suojaamista. Ei hikilenkkiä, ei uintia, ei saunaa. Tukanpesu naama teipattuna, istuen jakkaralla ja pää takakenossa. Meikinpoisto puhdistuslapuilla. Ei rutiiniksi tullutta naaman aamupesua kylmällä vedellä.

Isommat teipit naamaan ja suihkuun

Ja sitten se treenipuoli. Olen aika lailla kova liikkumaan ja parin viikon treenikielto tuntui vastenmielliseltä. Ekan päivän olin kyllä vapaalla, mutta seuraavana tein kävelylenkin. Saatoin ottaa muutaman varovaisen hölkkäaskeleenkin. Sitten tein ihan kevyen lenkin, syke alle 130. Kävelyä vaan ja heti jos syke meinasi nousta. Sitten nostin henkisen sykerajan 140 ja ajattelin että ei sillä sykkeellä vielä viileässä syysilmassa hikoa.... ja sitä rataa. Puolitoista viikkoa operaation jälkeen tein jo reippaan lenkin, vähän hikeäkin. Kävin suihkussa ilman ihoteippiä ja musta rupi irtosi heti suihkun jälkeen. En auttanut ainakaan paljon... Ja eilen, eli just vajaa kaksi viikkoa himmailleena vedin sitten oikein reipasta sykkeennostolenkkiä. Punaiseen arpikohtaan pistelin Bepanthenia että ihoa ei kiristä ja se saa vähän hoivaa.



Punainen arpi on varmasti naamassa vuoden verran. Siis mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. Reilussa vuodessa muuttuvat yleensä valkeiksi ja huomaamattomammiksi. Arven päälle voi kuitenkin käyttää jo meikkiä, jos arven haluaa peittää.

Eli summa summarum. Jos kärsit luomista kasvoissa, tämä voipi olla hyvä keino päästä niistä eroon. Tällä kokemuksella voin suositella toimenpidettä. Kevyttä treeniä pari viikkoa, kävelyä ja hölkkää tai rentoa fillarointia tai vastaavaa. Jos luomen saa pois leikkaamalla niin juttu on toinen. Luulen että toipuminen on nopeampi.

Näihin tunnelmiin. Suunnitelmissa kolmen viikon päästä elämäni eka täysimittainen mara kotinurkilla. Siitä lisää matkan varrella.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Mäntsälä maraton la 12.11.

Sain syksyn tullen päähäni ajatuksen juosta maraton vielä tänä vuonna. Ihan vaan kokeeksi. Pohja-ajan ensi kaudelle. Ilman sen suurempia tavoitteita.

Selailin kisakalenteria ja pähkin minne lähtisin. Harkitsin Kaarinan syysmaratonia, mutta sinne on matkaa ja se on ihan just (olen ollut hikiliikuntakiellossa nyt viikon luomenpoiston takia, ja pitäis olla vielä vissiin viikko, mutta en taida malttaa...) ja tuntui että en ehdi valmistautua fyysisesti enkä henkisesti.

Sitten sain hullun ajatuksen lenkkeillessäni varovasti kotikulmilla. Kevyttä hölkkää ettei hiki nouse... :) Keksin juosta maran Mäntsälässä. Idea lähti siitä kun vein meidän pikkuneidit monitoimitalolle sählyyn ja lähdin itse siitä pihasta Karjalaisten lenkille. Lenkki, joka on varmaan kaikille Mäntsäläläisille tuttu. Keksin että kun lenkin mitta on noin 6 km, niin sen kun menee seitsemän kertaa niin tulee mara! Auton takaluukkuun voisi varata juomaa ja evästä, moniksella pääsisi veskiin kierrosten välissä ja joka kierroksen jälkeen voisi päättää lähteekö seuraavalle. Reitti on aika lailla puoliksi soraa ja puoliksi asfalttia. Siinä on pari tien ylitystä, muuten se on suht rauhallista reittiä.

Reitinmittauslenkki 18.10.2016

Urheilukenttä - Vanha Porvoontie - Karjalaistentie - Vuotavantie - urheilukenttä

Lenkin mitta 6,15 km x 7 = 43 km. Mara ylittyy, ok?

Lähtö ja maali tässä? Kentän laidalla. Jos olisi oikea juomapisteenhoitaja apuna, hän voisi olla mahdolliselta sateelta suojassa lipan alla.


Ihan mahdottomat kiksit sain ideasta!

Ja sitten keksin heti perään että kysyn kavereita ja muita juoksuun hurahtaneita kaveriksi. Olis kiva juosta porukassa, tai ainakin niin että joku muu ihminen olis jossain matkan varrella... vaikka kävellen tai kannustaen. Päätin perustaa julkisen tapahtuman Faceen. Samalla laitoin sähköpostia muutamalle paikalliselle urheilutaholle suunnitelmistani.

Mitään halua ei ole alkaa paperisotaan tai viranomaislippulappuja täyttämään, joten virallinen tapahtuma tämä ei ole. Ilmoitus vaan että minä juoksen silloin Mäntsälässä maran ja olisi kiva saada kavereita mukaan.

Päiväksi valikoitui lauantai 12.11. eli isäinpäiväviikonloppu. Se oikeestaan siksi, että mun luomiruvet ehtii parantua, ehdin tehdä muutaman kunnon lenkin, ja meidän tri-porukan treenit ei vaarannu. Ja sunnuntain ehtii parannella jalkoja jos tulee taisteluvammoja. Prioriteetit kohdillaan!

Kattellaan kuin homma etenee, muutama rohkea on jo ilmaissut halunsa osallistua!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Kisakauden 2016 päätös Vantaalla täysi kymppi!

Tuntuu siltä että haluaa halata koko maailmaa!

Kisakausi 2016 ylitti odotukset ja sai huikean päätöksen eilen Vantaan maratonilla jossa juoksin puolimaralle oman ennätykseni. Paransin kevään HRC:n niukasta sub2 ajasta seitsemän minuuttia. Loppuaika oli 1:52,27. Niin, toki reittikin oli Vantaalla helpompi, mutta silti kukaan ei ota tätä minulta pois!


Miten tähän on tultu? Seuraavassa analyysiä kauden varrelta ja ennen sitä.

Aloitin juoksemisen kolme ja puoli vuotta sitten siitä että jaksoin hölkätä kolme kilometriä. Nuoruudessa paiskitut treenivuodet olivat historiaa ja aloitin siksi aika lailla nollasta. Välivuosia tavoitehakuisesta treenaamisesta oli kertynyt pitkälti yli kaksikymmentä. Innostuin, ja juoksin omaan kuntooni nähden liikaa. Sain jalkani kipeiksi. Milloin penikoista ja milloin lonkista.

Keväällä 2015 lähdin mukaan triathloniin, ensin lähinnä siksi että oppisin jotain uutta pyöräilystä. Pyöräilystä siksi, että jalat olivat juoksemisesta jatkuvasti kipeät ja piti keksiä toinen liikuntamuoto. Addiktio liikkumiseen oli kova. En varsinaisesti ajatellut alkavani kisaamaan triathlonissa, enkä kisannutkaan vielä sinä kesänä. Kisasin kesällä 2015 kylläkin liikaa juoksussa, treenasin edelleen liian kovaa ja olin edelleen kipeä jatkuvasti. Jäärästä päästä kärsii koko kroppa!

Triathlonkurssin veti paikallisen kansalaisopiston nimissä Deporte nimistä putiikkia pyörittävä Jarmo. Ammattivalmentaja ja intohimoinen triathlonisti itsekin. Kurssille sattui tosi mukava pieni porukka, joka innostui treenaamaan kimpassa myös kurssin jälkeen. Jarmo rupesi meille valkuksi.

Aloin totella ohjelmia. Talvi puskettiin peruskuntoa ylös, tehtiin vaihtelevia treenejä, treenattiin porukassa ja erikseen. Kunto koheni jotenkin salakavalasti taustalla. Itsestä tuntui aina pitkälle viime kesään että edistystä ei juuri tapahdu, mutta totuus on että pohjan rakentaminen vie oman aikansa. Ja joskus edistyminen näkyy "hypäyksittäin" eikä pikkuhiljaa.

Minulle henkinen käännekohta oli viime heinäkuu. Turun TRI puolimatka lähestyi ja aiheutti perhosia vatsaan aika lailla. Se motivoi miettimään ruokavaliota paremmin kohdilleen ja noudattamaan vieläkin tarkemmin valkun ohjeita treenin suhteen. Vähentämällä valkoisia jauhoja, korvaamalla pastaa ja perunoita kasviksilla, lisäämällä marjoja päivittäiseen ruokavalioon ja vähentämällä herkkujen napostelua paino tippui kesällä muutamia kiloja. Itse asiassa helmikuun "huippulukemista" syyskuun loppuun tippui kuusi kiloa. Se on prosentteina lähes kymmenen. Olo on paljon parempi - vähemmän turvonnut, ja juoksukin alkoi kulkea keveämmin. En siis aloittanut karppausta tai lopettanut herkuttelua kokonaan. Järkeistin vaan sitä mistä hiilarini syön. Sallin itselleni lasin tai pari viiniä tai kuivan siiderin silloin tällöin.



Se historian havinasta...

Vantaalle valmistautumiseen kuului laktaattimittaus joka tehtiin Jarmon kanssa kisaviikolla kevennetyllä kaavalla. Pari kilsan vetoa kentällä ja verrat. Tulokset vahvistivat omat tuntemukset, eli juoksukunto on tehnyt hyppäyksen ja tossu kulkee kevyesti. Kisaan lähdin suunnitelmalla 5:20-5:30/km ja lopussa sen mitä lähtee.

Lähdin 1:50 jäniksen kyydissä liikkeelle, mutta jäin hyvin nopeasti toteuttamaan omaa suunnitelmaani ja jänis kavereineen katosi horisonttiin. Onneksi matkalla oli paljon juoksijoita ja koko ajan oli edessä joku selkä jota seurata tai ohittaa. Taisin kyllä itsekin tulla ohitetuksia joitain kertoja. Juoksu oli kevyttä ja reitti armollinen. Ilma ihan mahtava. Melko tuulinen, mutta aurinkoinen ja sopivan viileä.

Kiitos kaverin huoltojoukoille eli Terolle kannustuksesta
ja kuvamateriaalista :)


Rullailin kilsoja, otin pari geeliä matkalla ja tarkkailin vauhtia ja sykettä. Syke pysyi hienosti anan puolella (keskisyke 172, max 180) koko matkan ajan kuten oli tavoitteeksi laskettu ;) Viimeiset kolme kilsaa tuntuivat jaloissa raskaalta. Sain jotenkin puristettua kuitenkin viimeisen täyden kilsan vielä 5:08! Ehkä siksi että tajusin alittavani toiveaikana reilusti. Kauden tavoitteena oli alittaa 1:55 ja sitä pidin realistisena tavoitteena vielä kisa-aamunakin. Säästyin krampeilta vaikka 500 m ennen maalia pohkeissa alkoi juilia. Suolaa oli mukana, mutta siinä kohdassa ei ollut aikaa alkaa kaivelemaan hippusia Spi-beltin syövereistä. Aattelin että nyt mennään täysillä maaliin vaikka jalka irtoais!

Maalissa onnellisena ja kaikkeni antaneena niinkuin urheilijan parhaana päivänä kuuluu olla!

Onnittelut myös mukana olleille kavereille ihan mahtavista tuloksista! Meidän TRI porukan Heli pisteli enkat uusiksi ja alitti tavoiteaikansa 3 minuutilla (ja entiset enkat vielä paljon reilummin). Samoin upeaa jälkeä teki Heidi - työkaverini, lenkkiseuralaiseni ja patikointimentorini. Enkka parani heittämällä viisi minuuttia ja meno oli helppoa ja mukavaa.

Nyt siirryn off-seasonille ja peruskuntotreenin pariin. Jotta saan toteuttaa aivoituksiani, teen ehkä muutaman kovemman pitkän vedon omiin nimiin vielä tämän vuoden puolella. Ehkä joku superpitkä uinti tai sitten sala-mara ilman virallista mittausta :) Kerron sitten. Valkulle ehkä jopa etukäteen...