lauantai 25. marraskuuta 2017

Offseason - jotain samaa - jotain ihan muuta

Kisakausi oli pitkä, onnistunut ja mieleinen. Ei sillä - ylimenokausikin tuntuu nyt ihan mieleiseltä. On kiva tehdä lajiharjoittelua, mutta sillai rennosti. On myös tosi kiva tehdä jotain ihan muuta. Patikointia, hyötyliikuntaa, sienestystä, marjastusta, ryhmäliikuntaa ja muita harrastuksia. Ainut asia, joka vaatii vähän mentaaliharjoitusta on tuo treineri olohuoneessa. Pitkän ulkopyöräilykauden jälkeen eka parin tunnin setti sisätiloissa oli pienoinen kulttuurishokki.... ja huomenna olis seuraava. Voishan sitä fillaroida ulkonakin, mutta minun viluisella verenkierrolla ei sekään juuri houkuta.

Treeni on ollut suht kevyttä koko syksyn. Tänään oli reippaampi maastojuoksu paikallisella pururadalla, ja muutama kova uinti on ohjelmassa ollut. Muuten ehkä sellaista voimien keräilyä ja peruskunnon ylläpitämistä.

Olen nyt syksyllä innostunut käymään salilla ryhmäliikunnassa. Kun ne voimapäivät on minulle tosi vaikeita. Tulee lusmuiltua niissä, vaikka muut treenit teen yleensä aina tosi säntillisesti. Eihän se ryhmäliikunta ihan salitreeniä korvaa, mutta siellä on ollut eri mittaisia sarjoja lähinnä kehonpainolla tai tangolla. Ihan reippaita settejä, ja miesvoittoista väkeä osallistujat. Eli ei mitään tyttöjen juttuja. Vetäjänä paikallinen hieroja (jolta muuten tästä treenistä kuulin alunperinkin). Porukassa ei kehtaa ihan pientä painoa tankoon laittaa, eikä varsinkaan lopettaa sarjaa kesken tai hidastella sen aikana. Olen saanut paikat kipeäksi, joka kertoo siitä että ihan hukkaan ei ole mennyt.

Lisäksi kävin Kalevalaisella jäsenkorjaajalla näyttämässä rankaani. Ja korjattavaahan sieltä löytyi. Arvasinkin että jos joku vino kohta kropassa on, niin oikealta puolelta se vika löytyy. Vaikka olen selvinnyt vähäisillä vammoilla, niin kaikki ne kirraukset ja pienet kipuilut ovat aina olleet oikealla puolella. Kankussa, takareidessä tai polvessa. Paikallinen guru laittoi kropan suoraksi viikko sitten.

Mutta, seuraava etappi, mukava tuleva tapahtuma on uusinta viime joulukuulta. Käydään taas uimassa viisi tuntia putkeen Orimattilan hallissa. Katsotaan paljon saadaan porukalla kilsoja kasaan. Vuosi sitten ehdin kauhoa kasaan 11 kilsaa. Sitä odotellessa. Huisi reissu tulee taas varmasti!

Tässä vielä muutamia kuvia syksyn aktiviteeteista...

Race pace uintia pari settiä lähiaikoina. Brutaalia, mutta hauskaa. Aikatavoite on valmiiksi ruuvattu valkun toimesta. Ei tartte kuin tehdä valmiiksi niinku on käsketty. Jossain kohdin  tuntuu  15 sekunnin palautusaika melko lyhyeltä...


Laatuaikaa ja ulkoilua ukkokullan kanssa Nastolassa. Otettiin vapaata töistä viime perjantaina ja käytiin haukkaamassa happea Lapakistossa. Sattui sentään ihan ok keli. Aamusta satoi vettä, mutta kun me oltiin reitin alussa, niin sade lakkasi ja saatiin hetki jopa auringonpaistetta. Priceless. Kiva paikka. Ei ketään muita missään. Kauniit maisemat. Nuotiopaikat, jotka saivat katumaan että makkarat jäivät kotiin :)


Ei kyllä uitu, vaikka kartta niin väittääkin... :)

Tämän aamun reipas mäkitreeni Hirvihaarassa Mäntsälässä. Koski pauhasi vieressä, minä tein 5 x 3 km settejä nousevalla vauhdilla ja sykkeellä. Minuutin paussi aina settien välissä. Oli oikein hyvä fiilis. Aloitin hissukseen ja kiristin tahtia. Keli oli hyvä ja mieli korkealla. Oli kiva tehdä vähän raskaampi treeni.


Meidän TRI-treeniporukalla pidettiin kauden päättäjäiset torstaina. Syötiin ja saunottiin. Valkkua kiiteltiin kuluneesta kaudesta (ja päästettiin lähtemään ruokailun jälkeen, ennen saunaa ;)). Vedettiin kausi kasaan ja pohdittiin vähän seuraavaa. IM kisoja on kalenterissa kaikilla. Osalla jopa täysiä matkoja. Mie menen Kalmariin, muutama kaveri valitsi Tallinnan kisan. Kaikki me kisataan Lahdessa puolimatkalla. Siitä tulee hieno reissu! Koko meidän porukka samalla lähtöviivalla. Siitä lisää sitten kun sen aika on.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Mäntsälä maraton - lokakuun loska experience!

Niinhän siinä taas kävi, että kun Mäntsälässä piti juosta maratonia, niin lumi satoi maahan muutama päivä aikaisemmin. Itse asiassa se satoi sinä torstaina kun liikenne oli kaaoksessa ja renkaanvaihdot yötä päivää töissä. Se ei sulanut pois niin kuin olimme toivoneet, vaan se pysyi maassa.

Tällä(kään) kertaa emme siitä lannistuneet, vaan minä pyysin apuun samaa ystävällistä maajussia kuin viime vuonna, ja saimme reitin katve-osuudelle aurauksen. Mutta, edes maajussi ja traktori eivät voi mitään luonnonvoimille! Lauantain plussakeli ja hentoinen tihkusade sulattivat lopun lumen sohjoksi ja vedeksi soratieosuuksilla, ja juoksimme iltapäivän litimärin kengin lits läts veden purskutessa varpaiden välissä noin neljäsosalla reitistä. Muutama kuva siitä myöhemmin...

Iloisempiin asioihin... Osallistujia ilmaantui paikalle yhteensä 28, vaikka keli oli mitä oli. Vesisadetta oli luvattu koko päiväksi. Myös talkooapua oli hienosti. Olli ja Meri merkkasivat reitin aamulla, minä vein kylmäaseman reitille puoli kympiltä, Helena ja Sari tulivat jelppimään ajanottoon, Kalle ampumaan lähtölaukauksen, ja Marianne ja Erika olivat apuna myöhemmin startin jälkeen. Kiitos kaikille!

Just ennen starttia. Allekirjoittanut kertaa vielä tapahtuman säännöt ja toivottaa tsempit osallistujille.

Pieni, mutta monipuolinen juottopiste startti/kierroksen vaihto/maalialueella. Mehua, limua, rusinoita, banaania, pipareita ja suolakeksejä. Niin ja lakua. Ei voi valittaa tarjoiluista... :)

Mussu-mussua maratoonareille

Itsepalvelu - kylmäasema kierroksen (6,2 km) puolivälissä


Kaksi ekaa kierrosta juoksin (ja pulisin) Tiinan kanssa. Tiina teki kovan mara-enkan Vantaalla pari viikkoa sitten, ja oli tänään liikkeellä kahden kierroksen taktiikalla. Alku meni hyvin ja reitti oli vielä jotenkin kunnossa. Loskaa tuli vähän tossuille, mutta varpaat pysyivät vielä melkein kuivina.

Tiina lähti syömään ja muihin menoihin, ja minä jatkoin matkaa yhdessä Kimmon kanssa. Kimmolla oli tähtämessä kokomatka, ihan niin kuin minullakin. Olin haaveillut rennosta, nautinnollisesta pitkiksestä, joka nappiin mennessään toisi minulle henkilökohtaisen reitti-ennätyksen. Vauhti olisi siis vähän kovempi kuin valkun ohjeessa - sori Jarmo ;) No, pitkis siitä tuli, mutta nautinnosta en tiedä, vaikka kivusta nautintoon onkin matkaa pelottavan vähän, jos edes sitäkään...

Kimmo oli kivaa seuraa ja vauhti oli meillä sama. Tai no, Kimmo olisi varmaan juossut nopeammin ilman minua, mutta porukassa oli mukava edetä. Siinä ehdittiin monet kuulumiset vaihtaa kun matkaa taitettiin yhdessä noin 30 km. Puhuttiin muun muassa niistä kuivasukista joille olisi ollut käyttöä, olikohan ne sealskinz-merkkiset tai jotain.


Kentän laitaa kierroksen vaihtumiskohtaan. Vähän lunta, vähän sulaa. Ihan ok.

Kuva ei tee oikeutta loskan ja veden määrälle. Sitä ei voinut kiertää mitenkään.

Tuon lammikon kautta käännös oikealle...

Suuri osa reitistä sentään sula ja lähes kuiva "lammikoton" niin sanotusti


Saatiin seuraa myös Miasta, maraton-ensikertalaisesta. Vedettiin Mian kanssa vuorovetoa. Mia meni edelle aina juottopisteillä, ja me Kimmon kanssa ohitettiin suorilla osuuksilla. Mia meni kevyesti ja helpon näköisesti. Itellä alkoi loskassa juokseminen painaa jaloissa ja oli aika alkaa psyykata itseään ihan huolella. Mietin vaan miten tyytyväinen itteeni olen sitten jälkikäteen kun voin sanoa että en jättäny kesken. Lisäksi oli pidettävä huoli että ne muutamat maratoonarit joita reitillä oli, saavat varmasti marapisteet. Ainakin kolmen oli siis juostava koko matka. Mietin onko tässä mitään järkeä, ja päätin että jos koskaan enää järjestän yhtään maratonia, harkitsen erittäin vakavasti säävarausta!

Viimeiset kaksi kierrosta (12,4 km) meni aika lailla hiljaisuuden vallitessa. Tai no, minä kiroilin välillä ääneen... Tahdonvoimalla mentiin maaliin. Lopussa otettiin vielä ihan karmea loppukiri. Katsoin kellosta että reittiennätys on mahdollinen sittenkin, vaikka jossain kohdin se näytti karkaavan hyvin kauas.

Reittiennätys tuli, oikein yhdeksällä sekunnilla! Olin muistanut keväisen ajan väärin ja luulin parantaneeni aikaa melkein minuutilla, mutta mitä vielä. Ilman Kimmon kannustusta ja kovaa kiriapua olisi jäänyt enkka saamatta. Pienillä marginaaleilla mennään - hah hah!

Maalissa omalla reittiennätyksellä Run Kimmo Run - kannustuksella!


Kun oma setti oli valmis, oli aika odottaa loput juoksijat maaliin, kiittää talkooväkeä, arpoa Kuntokeitaan lahjakortti, siivota paikat ja lähteä kotiin suihkuun ja syömään. Päivä valmis!

Mia ja mie. Mia voitti arvonnassa 1 kk lahjakortin paikalliselle salille, Kuntokeitaalle.


Omat muksut teki enkat myös. Nuorimmainen (Essi 7 v) paransi kierrosaikaa 18 min. toukokuisesta. Keskimmäinen (Anni 9 v) kiersi ekaa kertaa kaksi kierrosta (12,4 km), ja meidän teini (Erika 17 v) oli apuna talkoissa, joka on hieno suoritus teiniltä jolla on ollut kaveri yökylässä edellisenä yönä...

Nyt on aika huilia ja palautua. Mäntsälä maratonien jatkoa mietin vakavasti. Aina on ollut tosi mukavaa, olen saanut ihania uusia tuttavuuksia, omalla kylällä on hauska juosta, mutta veronsa sen järjestäminen aina vaatii.

Sunnuntaina käytiin lätkimässä sulista muksujen ja Tonin kanssa. Meidän Toni onkin pitkän linjan sulis-harrastaja ja kisaaja. Lainasi meille mailat ja pallot, auttoi verkon virityksessä ja opasti alkuun. Hauskaa oli. Teki hyvää sohjojuoksusta kohmeloituneille kintuille. Ja sitä tehtiin sisätilassa, poissa sateesta ja loskasta :)



sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ennätystehtailua Vantaan puolikkaalla

Ihan mahtava kausi takana! Ei voi muuta kuin olla onnellinen ja tyytyväinen miten homma on mennyt putkeen, loukkaantumisia ei ole ollut ja kova työ on tuottanut tulosta.

Almeren jälkeen ei tullut sitä tyhjää oloa jota vähän etukäteen jännitin. Otin viikon ihan hissukseen, toisen tosi kevyesti, ja sitten palailin normitreeniarkeen. Treenaaminen tuntui mukavalta ja sujuikin yllättävän hyvin. Reisissä tuntui vähän väsymystä, mutta mieli oli korkealla ja kroppa muuten ok.

Meidän treeniporukkaa oli menossa Vantaalle, osa maratonille, osa puolikkaalle. Kovasti teki itsekin mieli lähteä juoksemaan. Ei maratonia, mutta puolikasta. Viimeisin puolikkaan kisa oli nimittäin vuosi sitten juurikin Vantaalla, ja siitä reissusta jäi silloin tosi makea fiilis. Järjestelyt toimivat tosi loistavasti, ja tuli oma enkka. Silloin ylitin omat odotukseni ja juoksin maaliin ajassa 1:52:27 (netto).

Vaikka treenit menivät hyvin, oli itselle kuitenkin vähän arvoitus, että miten kroppa kestää kovan puolimaran. Olenko kuitenkaan ihan palautunut pitkästä tri-kisasta. Tiesin että jos haluan tehdä ennätyksen, tulee minun juosta minun tasolleni kovaa. Ja että se tulee ottamaan tiukkaa. Haaveilin että pääsen alle 1:50 ajalla maaliin.

Keli oli minun puolellani. Kylmää ja sateista. Lämpötila noin seitsemän astetta ja pientä tihkua. Mie tykkään sellasesta kelistä (juoksukisoissa, en muuten). Hellettä en juostessa kestä yhtään.

Vaatetukseksi valikoituivat vajaamittaiset juoksuhousut, kompressiosäärystimet, pitkähihainen ohut paita, tuubihuivi kaulaan, ohuet käsineet ja lempilippis. Se osoittautui täydelliseksi valinnaksi. Alkumatkalle sain yhden geelin toiseen käsineeseen ja toiseen käsineeseen sujautin suolatablettipussin. Aattelin että sieltä ne on helpompi kaivaa kovassa vauhdissa kuin vyötärölaukusta.

Starttilaukaus pamahti kahdelta. Olin 1:50 jänöjen kannassa, ja pysyttelin siinä alkuruuhkan ajan. Alkuruuhkaa kesti muuten yllättävän pitkään. Varmaan noin pari kilometriä. Eteneminen oli hidasta ja poukkoilevaa, kun toisten juoksijoiden lisäksi väki yritti väistellä vesilätäkköjä.

Muutaman kilometrin jälkeen päätin lähteä hakemaan tulosta ihan omaa vauhtia. Valkku oli antanut ohjeeksi mennä vaan rohkeasti 5 min/km vauhdilla. Yritin pitää vauhdin siinä tietämissä ja kuulostelin samalla omaa kroppaa. Itsestä tuntui, että pääsin kunnolla mukaan hommaan vasta viiden kilsan kohdalla. Juoksu keveni ja ja alkoi tuntua tosi mukavalle. Vauhti ei muuttunut, mutta tuntemukset kyllä. Syke oli korkealla, mutta jalat jaksoivat hyvin eikä olo tuntunut missään määrin pahalta. Annoin siis mennä.

Huoltoja oli 10,5 km lenkillä kolme. Ihan mahtavaa! Otin urkkajuomaa ekasta, toisen kohdalla oman geelin ja vettä. Kierroksen vaihtumiskohdassa otin ensimmäisen suolatabletin. Jos jotain tällä kaudella opin, niin sen, että suolaa kannattaa ottaa ajoissa. Se auttaa myös geelin imeytymistä. Ei mene pakki niin herkästi sekaisin.

Toinen kierros meni aika lailla samaa vauhtia kuin ensimmäinen. Kuulin miten joku peesaili takana koko toisen kierroksen, mutta minua semmoinen ei haittaa. Itse en osannut oikein olla kenenkään kannassa kiinni, keskityin vaan omaan suoritukseen. Otin huollosta geeliä, vettä ja urkkajuomaa. Ja omasta jemmasta vielä toisen suolatabletin jossain 15 km kieppeillä.

Reitillä oli jälleen kerran hyvät kannustusjoukot ja musat. Juoksijoita oli myös paljon, joten koko ajan riitti ohitettavaa tai kiinni juostavaa. Reitti on myös suht tasainen, ja sehän on minulle myös mieleen.

Muutama kilsa ennen maalia alkoi näyttää siltä että tulen alittamaan viime vuotisen ajan noin viidellä minuutilla. Otin se tavoitteeksi, enkä antanut juoksuotteen heltyä. Viimeisellä kilometrillä huikkasin huoltojoukoille, että nyt tulee enkka! Ja taisin vähän hymyillä. Loppurutistuksella maalissa nettoajalla 1:46:13, eli kuusi minuuttia nopeammin kuin vuosi sitten. Mie oon niin happy!

Se peesailija tuli maaliin samassa rytäkässä ja kävi kiittämäsä peesiavusta ja pahoitteli jos oli ollut häiriöksi. Ei tietenkään ollut! Onnittelin kaveria joka teki kauden parhaansa. Oli mukavaa kun voi olla avuksi :)

Päivä oli kaikkineen tosi mahtava. Meidän porukan maratoonarit tekivät enkat, puolimaratoonarit tekivät enkat, saunottiin makeasti juoksun päälle Hotelli Vantaalla, kausi alkaa olla pulkassa ja vielä riittää intoa treenailla!

Juoksun jälkeen sisätiloihin ja lämmintä päälle. Komealla ennätyksellä maaliin tänään!

Puolimaratoonaarien lähtöhässäkkää. Kuva napattu järjestäjän Facebook sivuilta. Kiitos.

Juoksun jälkeen tarjolla oli kahvia ja pullaa urheiluhallilla. Aika hitsin hyvältä maistuikin. Kahvikupposen äärellä törmäsin myös supermaratuttuihin ja vaihdettiinkin siinä kuulumisia Kemiläisen Juhan kanssa. Rainekin oli tänään liikenteessä, tosi hevosvoimien avustamana... ;) Taisin nämä kaverit jossain kohdin ohittaakin, mutta en jäänyt siinä kohdin jututtamaan. Ehkäpä näkyilemme Mäntsälä maratonilla 28.10.

Nämä kaverit ottivat hevosvoimia avuksi. Raine siellä takana. Kuva järjestäjän sivuilta, kuvaaja Kimmo Rönnberg

Näihin tunnelmiin!

tiistai 12. syyskuuta 2017

Teräsnaisen on helppo hymyillä!

Mie oon nyt teräsnainen! Voin kertoa että fiilikset on katossa, ja olen marinoinut itseäni onnen tunteessa nyt muutaman päivän. Pitkikset on niin mun juttu (enkä puhu nyt housuista). Saan vaan niin mukavat kiksit siitä kun pistän itteäni likoon tuntitolkulla.

Niin, olen minä kyllä spekuloinut jo silläkin että olisiko voinut vähän kovempaa vetää... Olo on huolestuttavan reipas, eikä mikään paikka ole kipeä. Reisissä vähän pientä tuntemusta, niinku nyt sellaisen pidemmän ja reippaamman juoksulenkin jäljiltä välillä on.

Mutta, tavoite oli päästä maaliin. Saada teräsnaisen titteli ja tietää että pystyy tuohon suoritukseen. Tämä reissu piti tehdä vasta ensi vuonna, joten etuajassa ollaan. Seuraavalla kerralla sitten sitä ajan kiristystä...

Ensin kuva maaliintulosta ja sitten miten sinne päästiin.


Laitoin ilmon kisaan heinäkuun alussa, eli aivan puskista tuli tämä reissu. Pari kuukautta aikaa valmistautua kisaan. Toki ajatustyötä oli tehty jo aiemminkin kesällä. Almere valikoitui ajankohdan ja reitin tasaisuuden perusteella. Ja tietty inhimillisen lentomatkan vuoksi myös.

Reissuun lähdettiin ukkokullan kanssa. Sanoin että tartten kaverin taluttamaan minut tien yli ja vahtimaan että en haahuile auton alle, olen varmasti kisapaikalla niin jännityksestä pöllämistynyt. Apua oli kyllä myös reissukassien kanssa kaverista, sillä fillarilaukku ja iso matkalaukku olisi ollut aika tappoyhdistelmä liikutella itsekseen. Niin ja kuunteli se myös kiltisti kun minä pulisin ääneen huoliania ja haaveitani tulevasta reissusta.

Mie ja Toni. Selvittiin hotelli Vand der Valkiin!

Hotellissa oli hulppeat tilat kasata fillari!


Lennettiin Amsterdamiin jo torstaina, kun kisa oli lauantaina. Tämä siksi että perjantaina klo 13 oli kisainfo, jonka halusin päästä kuuntelemaan. Olisi tullut turhaa kiirettä ja stressiä yrittää ehtiä perjantai aamun lennolla ajoissa paikalle. Aikataulu oli hyvä myös siksi, että torstai-iltana pääsimme testaamaan uintireittiä.

Torstai:
Amsterdamissa aamusta, Almereen junalla, siitä bussilla Van der Valk hotellin lähistölle ja laukkuja raahaten hotellille. Myöhäinen lounas (pastaa) hotellin ravintolassa, pyörän kasaus ja illalla testaamaan uintilenkkiä. Testiaika klo 19 paikallista aikaa. Uinnin jälkeen vähän iltapalaa kylillä ja sit hotellille huilimaan.

Testilenkille lähdössä

Poijut olivat vielä torstaina vähän miten sattuu, oli haasteita pysyä reitillä. Onneksi meitä oli useampia mukana.

Oli tosi hyvä että testasin uintireitin. Se mitä olen pelännyt aina kaikkein eniten avovedessä, oli nimittäin reitillä vastassa. Vesikasveja! Paljon! Naamassa, käsissä, nilkoissa. Näin järven pohjan kun uin kasvimattojen yli keskellä järveä. Pohja - tai ainakin kasvien latvukset olivat ihan käden ulottuvilla. Nehän eivät mitään tee, mutta tällä ei olekaan mitään tekemistä järjen kanssa. Pelkäsin ihan pirusti. Keskityin katsomaan edessä menevän kantapäitä ja yritin hengittää rauhallisesti.

Tämä harjoitus valmisti minua hyvin kisapäivään. Tein mentaaliharjoitukset ja strategian miten selviän kisassa hyperventiloimatta. Tiesin kisassa mitä odottaa. Se, ja kisa-adrenaliini vauhdittivatkin minut hyvään uintiaikaan.

Perjantai:
Kiireetön aamiainen (ja terveellinen). Ei pekonia, ei nakkeja, ei kanamunaa. Hissuksiin kohti Almeren keskustaa ja kisakeskusta. Enkunkielinen kisainfo klo 13, rekkaroituminen ja nippu kasseja, tarroja ja kisatatskoja mukaan. Ihmeteltiin hienoa ostoskeskusta ja pällisteltiin järvelle että mitenkäs ne poijut nyt siellä pönöttää. Hotellille, ruokaa (kanasalaatti), päikkärit, fillari ja vaihtopussukat kyytiin ja viemään niitä kisakeskukseen. Aikamoista surffausta sinne ja tänne siis. Jos menisin Almereen toistamiseen, yrittäisin saada majapaikan Apollo-hotellista joka on ihan kisakeskuksen vieressä... Satoi vettä. Fillari telineeseen, pussukat vaihtoteltan naulakkoon ja iltapalan kautta huilimaan. Illalla vielä tatuoinnit käsivarteen.


Jännitys alkoi tiivistyä. Säätiedotusta tuli selailtua puolen tunnin välein. Ihan niinku se siitä mihinkään muuttuisi. Vesisadetta ja ukkosen vaara. Ja vähän auringonpilkistystä. Mieti siinä sitten mitä pistät koko päiväksi päälle!

Yön nukuin levottomasti ja heräsin aikaisin. Kuuluu asiaan, sille ei kai oikein voi mitään...

Lauantai - RACE DAY!

Aamulla ylös viideltä ja aamiaiselle 5:17. Koko kroppa hytisee ja tutisee jännityksestä. Aivan mahtavaa. Just tämän takia täällä ollaan. Aamiaissali on täynnä yhtä hukassa olevia trinistejä. Syödään mitä pystytään - eli aika vähän. Croissanttia ja jogurttia myslillä. Vähän hedelmää. Muu ei maistu, ei uppoa. Tutustun aivan mahtaviin kanssakisaajiin. Ovat suurelta osin miehiä kyllä, naisia näkee aika vähän. Hätäilin siinä ääneen että milläköhän pääsen kisakeskukseen ja mistä löydän jalkapumpun että voin tarkistaa fillarista vielä ilmanpaineet - kääk! Nou worries, sano kaveri. Pääset mun kyydillä ja siellä on kavereilla noin sata pumppua, saat varmasti lainata :) Tämä on yksi ihania asioita trinisteissä. Jelpitään ja kannustetaan toisiaan. Ollaan tultu voittamaan ittemme, ei taistelemaan muiden kanssa. Tai no tietty eliitti kilpailee, ja pari siitä seuraavaa. Mutta nekin on ihan taviksia. Kannustavat meitä hitaampia.

Vettä sataa! Ennen starttia törmään tietty Veeraan. Veerasta lisää pyöräspiikissä.

Uinti 2 x 1,9 km kierros:
Veden lämpötila 18,8 astetta eli ihan bueno. Järjestäjä sössi lähdön. Piti olla ryhmät 7:30 ja 7:35, mutta päästivät vahingossa kaikki samaan starttiin. Meitä oli siis tosi paljon. Ensimmäinen kierros oli järkyttävää ruuhkaa. Olisin ajatellut että pahin ruuhka helpottaa ekojen poijujen jälkeen, mutta ei. Kämmentä tuli takaraivoon oikein huolella, ja joku yritti ihan tosissan uida minusta yli. Tämäkin toki kuuluu lajin luonteeseen.

Ruuhkasta sisuuntuneena en muistanut panikoida vesikasveja. Valitsin sopivaa vauhtia (ja oikeaan suuntaan) menevät jalat eteeni ja annoin mennä. Joku yritti puskea väliin, mutta minä en antanut paikkaa! Mietin mielessäni että nuo on minulle varatut kantapäät, minä peesaan niitä. Elä yritä siihen väliin yhtään.

Tokan kierroksen loppupuolella oikea pohje antoi merkkejä krampista. Nilkka alkoi vääntyä kramppiasentoon ja pohje kipuili vähän. Siinä samassa liike pois jalasta kokonaan ja vasemmalla kintulla vaan sen verran peesiä että pysyi pylly ylhäällä. Käsillä vauhtia entistä kovemmin.

Ylös vedestä ajassa 1:11, joka on minulle ihan ok aika, ja kaiken kaikkiaan ihan hyvä tulos. Mutta se oli tiedossa, uinti on minulle lajeista vahvin.

T1 eli vaihto uinnista fillariin:
Otin vaihdon rauhallisen reippaasti. Märkkärin kanssa menee aina aikaa, mutta nyt meni lisäaikaa kun temmoin pitkähihaista paitaa märkään kroppaan. Ja hanskoja käsiin. Olivat pelotelleet nuo reitillä ennen kisanneet, että sade ja tuuli on tappava yhdistelmä. Vaatetta pitää olla riittävästi päällä. Vaihtoon meni aikaa noin kuusi minuuttia.

Kohti fillariosuutta. Pyöriä on paljon rekeissä, ja se tarkoittaa sitä että olin nopea uinnissa.

Pyöräily 2 x 90 km:
Tätähän minä jännitin eniten etukäteen. Fillari on minulle selkeesti heikoin laji, ja sitä on kisassa kaikkein eniten. Kasvun paikka. Mukana oli kaksi varakumia rengasrikon varalta, mutta tiesin että jos joudun vaihtopuuhiin niin aikaa palaa. Harjoitusta on siitä hommasta ihan liian vähän ja vain siisteissä sisätiloissa, ei vesisateessa kadun varressa.

Ekan 15 kilometrin aikana näin kolme kisaajaa juurikin noissa äsken mainituissa puuhissa. Ei helpottanu jännitystä... Otin fillarin rauhallisesti. Varmasti liiankin rauhallisesti. Pidin sykettä noin 140 tuntumassa tai vähän alle. Varmistelin että jalat kestää juoksun. Nyt niitä uinnissa minun taakse jääneitä kavereita alkoi suhata ohi oikein urakalla. Veerakin paineli ohi ja huikkasi tsempit mennessään. Veeraan tutustuin Turun puolikkaalla ja Veera oli lisäkseni ainoa suomalaisnainen kisassa. Ja sattui vielä samaan ikäsarjaan. Oikein mukava tyyppi. Ja minua nopeampi (ainakin tänä vuonna! vink vink Veera :))

Matkalla napsin geelejä, protskupatukkaa ja urheilujuomaa. Jossain vaiheessa reittiä otin myös huollosta banaania. Alkoi tehdä mieli pureskeltavaa. Huoltoja oli tiheään ja niissä oli hyvät tarjoilut. Vessareissuja tein pyörän aikana kaksi kertaa. Miksi mainitsen tämän? Siksi että jokainen ylimääräinen paussi on myrkkyä kisa-ajalle.

Maisemat olivat mahtavat ja reitti tasainen. Tuuli oli maltillinen, mutta sen huomasi kyllä vastatuuliosuudella että sitä oli. Säätiedotuksen mukaan noin 4-5 m/sek. Myötäiseen mentiin reitin alussa ja se oli juhlaa. Keli parani, ja jossain välissä paistoi oikein aurinko. Alkoi tulla lämmin pitkähihaisessa ja tuuliliivissä. Vaan sekin korjaantui kun ukkoskuuro rakeineen ja kovine tuulenpuuskineen pyyhkäisi yli 20 km ennen reitin valmistumista. Rakeet hakkasivat naamaa niin että olin todella tyytyväinen ajolaseista! Onneksi kuuro oli lyhyt. Olisi ollut pitkät kilsat siinä tuulessa ja sateessa mennä pyöräily loppuun.

Kuvaajia oli radalla paljon ja heille tulee aina peukuttaa

Tuuliliivi ja pitkähihainen eivät olleet liikaa tällä kertaa

Juomapullot ovat vaihtuneet järjestäjän tarjoamiin. Nestettä kuluu vaikka keli on harmaa ja sateinen

Jos matkalla on useita tuulimyllyjä, voi arvata että alueella on suht tuulista

Matkalla näin useita keskeyttäneitä. Itse psyykkasin itseäni eteenpäin ja mietin mielessäni että joka kilometri lähempänä seuraavaa vaihtoa on askel lähempänä ehjää ajoa. Ja ehjiä renkaita. Miten mie sitä renkaanvaihtoa niin kovasti jännitänkin!

Vaihtoon tulin fillarista ajalla 6:59. Ei kovin ihmeellinen aika, mutta minulle ok. Viime keväänä en nimittäin olisi uskonut että jaksan edes pyöräillä tuota matkaa. Ainakaan ilman pausseja. Kaikkea sitä itestään oppii kun ikää tulee!

T2 eli vaihto fillarista juoksuun:
Otin myös tämän vaihdon rennon reippaasti. Pitkähihainen ja liivi saivat lähteä ja jatkoin matkaa kisapuvussa ja lippiksessä. On muuten hyvin palvellut lippis. Kippis sille. Aikaa vaihtoon meni noin viisi minuuttia.

Juoksu 6 x 7 km järven ympäri:
Keli oli parantunut ja saimme oikein auringonpaistetta mukaan lenkille. Lähdin juoksemaan ajatuksella että rauha maassa, ota iisisti. Alkuun vauhti meinasi karata (jalat käyvät kierroksilla fillarin jälkeen). Rauhoitin vauhdin 6 min/km pintaan ja yritin pitää siinä. Huoltoja oli tiheään ja niistä napsin taas sitä mikä maistui. Nesteet valuivat läpi, ja pissareissuja kertyi juoksuosuudella muistaakseni peräti neljä. Voi olla että niitä oli vaan kolme, mutta sen muistan että vähän väliä pissatti.

Rusinapullaa oli ihan pakko maistaa kun niitä oli tarjolla. Ei ole mun juttu. Mutta nyt on maistettu. Huolloissa oli myös banaania, appelsiinilohkoja, suolakeksejä ja -tikkuja, Cokista, urkkajuomaa ja vettä (alkoikohan tuossa kohdin jo vähän pää sumeta kun mietin vaan mitä ruokaa on tarjolla :)) Oikeesti minun teki mieli kunnon ruokaa. Niinku vaikka makrulaatikkoa.

No mutta. Vauhti hiipui hieman ja otin uudeksi tavoitteeksi kierrosajan 45 min. Se antaisi armoa per kilometri, mutta pitäisi vauhdin yllä. Sillä vauhdilla loppuaika olisi neljä ja puoli tuntia. Ei mikään hyvä minulle, mutta näissä olosuhteissa kelpo aika kuitenkin.



Ukkokulta ilmestyi radalle! Napsi kuvia ja huuteli tsemppejä. Oli kyllä kiva nähdä oma ukko kannustamassa. Tuli meinaan välikuolema kierroksella viisi. Heti kiekan alussa. Oksut kävi kurkunpäässä jättäen kirpeää makua suuhun. Vatsa sanoi että nyt likka hellitä tai pistetään kaikki geelit yläkautta pihalle. Tottelin vatsaa (sille pitää olla kiltti meinaan) ja kävelin suosiolla useita pätkiä sillä kierroksella. Välillä hölkkäsin ja sitten taas kävelin. Kuulostelin oloa ja mietin että maaliin on aika pirusti matkaa jos pitää loppumatka (siinä kohdin noin 12 km) kävellä. Oma analyysini oli, että hörpin alussa liikaa Cokista. Se alkoi sauhuta ja kuplia mahassa.

Pisteet vatsa - minä 0-1. Taktiikka toimi ja olo helpotti. Otin nestettä enää appelsiineistä, ja suolaa suolatikuista. Vesimukista kaadoin vedet päähän että pysyi aivot sopivalla lämpöasteikolla. Toki iltakin viileni jo tuossa vaiheessa. Viimeisen kierroksen sain juostua jo melkein kokonaan, ja itse asiassa olo tuntui jotenkin tosi vahvalle. Olisko johtunut siitä että maaliviiva läheni ja näytti varmalta että pääsen teräsnaisena kotiin. Hymyilytti. Hypitytti. Pakahdutti. Muistin kertoa radan varren kannustajille että minä se olen jo vikalla kiekalla! Kannustuksia sateli "Raisa, you can do it" "Do it for the girls". Oli hauskaa kuulla oma nimi ventovieraiden suusta. Numerolapussa oli etunimi oikein isolla fontilla joten kannustus oli tehty helpoksi. Juoksuun käytin aikaa 4:35.

Maalituuletukset aloitin jo hyvissä ajoin. Parisataa metriä ennen maalia :) Toni hyppäsi radalle ja juoksi pätkän minun kanssa. Pääsi viralliseen kisavideoonkin mukaan. Kaverit Suomessa bongasivat livelähetyksestä.

Maalissa ajalla 12:58:50



Sain lämpöpeiton ympärilleni, mitalin kaulaan ja karssua. Huikee fiilis. Lämpöpeiton funktiota en alkuun tajunnut, koska kävin niin kierroksilla että höyry nousi päästä. Kun vähän rauhoituin niin tulihan se kylmä sieltä. Ilta oli jo pitkällä ja aurinko laskenut. Keli oli viileä.

Hain vaihtovaatepussin, vaihdoin kuivaa ja puhdasta päälle, hain muut vaihtopussit ja fillarin, etsin Tonin käsiini ja lähdettiin hotellille. Pyöräillen! Mieti :) Kaiken jumpan jälkeen fillaroitiin hissukseen neljä kilsaa hotellille. Se oli kyllä hyvää loppuverraa.

Hotellilla huomattiin että olin saanut väärän mitalin! Note to myself and others - tarkista aina mitali heti maalissa. Ainakin jos samassa kisassa on eri sarjoja. Mulla oli puolimatkan laatta kaulassa. No way! En tullu tänne asti väärää mitalia hakemaan. Eiku viestiä kisajärjestäjälle ja sovittiin treffit aamuksi mitalinvaihtoon.

Syötiin myöhäinen illallinen hotellilla. Miten hyvää voi olla ruoka! Ja lasi viiniä! Ja suklaati jälkkäriksi!

Yön nukuin huonosti. Muutaman tunnin vaan. Mutta sen nyt arvasi etukäteen. Kroppa kävi  kierroksilla, ja käy varmaan vielä muutaman päivän.

Sunnuntai: 
Aamulla pyyhälsin ennen aamiaista kisakeskukseen vaihtamaan mitalin. Aamiainen (pitkä ja pekoninen), pyörän pakkaaminen, kamojen pakkaaminen ja päiväunet. Pidennettiin lähtöaikaa kolmeen saakka koska lento lähti vasta illalla. Se oli hyvä idea. Viisitoista euroa kunnon päikkäreistä tuntui tosi edukkaalta kaupalta.

Kentälle ajeltiin kuin kuninkaat taksilla. Because we are worth it. Ei houkuttanut raahata kantamuksia bussille (pysäkille noin 600 m), nostella niitä junaan ja juna-asemalta kentälle. Lento oli ajallaan, ja kotona oltiin yhdentoista jälkeen. Kamat tippu käsistä ja nää paineli nukkumaan.

Reissu valmis ja teräsnaisen titteli hallussa.

Kiitos:
Toni kun sain treenata koko kesän ihan hulluna ja olit mukana kisassa, lapset että äiti saa tarjoilla välillä eineksiä kun aika ei riitä kokkaamiseen, Mamma kun jelpit muksujen kanssa, Jarmo hyvistä ohjelmista ja vinkeistä, Kalevi että sain viritellä just ennen kisaa työpäivät sopimaan tiukkaan treeniputkeen, treenikaverit huikeesta kannustuksesta ja että ootte niin ihania, kaikki sukulaiset ja kaverit ja tutut jotka peukutitte somessa ja kannustitte ja uskoitte että tästä tulee totta!

Raisa


tiistai 15. elokuuta 2017

Challenge Turku, puolimatka vajailla valoilla

Challenge Turku, TRI puolimatka kisattiin toissapäivänä, viime sunnuntaina siis. Foorumit ovat täyttyneet kisarapsoista, ja minäkin pistän omani nyt jakoon. Teen siitä aika lyhyen. Vain pientä analyysiä omasta suorituksesta. Maaliin pääsin. Miten, siitä seuraavaksi.




Taustaa:
Viime vuonna kisasinTurussa (ja puolikkaalla) ekaa kertaa. Haaveena päästä läpi. Ja läpihän se meni ajalla 6:10. Vuosi treenattu lisää, kesä aika kovaa. Tarkoituksena parantaa aikaa suht reilusti. Puolitoista viikkoa ennen kisaa pyörällä nurin, sääri naarmuille ja polvi vinksalleen. Ei nyt kovin pahasti, mutta justiin silleen että polveen sattui ja pisti juokseminen. No, se onneksi helpotti juuri ennen kisaa. Viimeisen testilenkin tein vielä torstaina. Toinen (ja ehkä edellistä isompi) haaste oli perjantaina alkanut päänsärky ja lauantaina alkanut kurkkukipu sekä jomotus ohimoiden takana. Jos ei olisi ollut kisaviikonloppu edessä niin olisin reilusti myöntänyt että olen saanut flunssan. Sen saman jota oli perheesssä liikkeellä. Nyt uskottelin itselleni että olotila oli vaan kisajännityksestä johtunutta väsymystä kun unen laatu oli ollut heikko muutamana edellisenä yönä. Itsepetos, ystäväni!

Söpö (vesitiivis) prinsessalaastari suojeli pahinta kaatumisesta jäänyttä rupea reissun aikana


Skippaan kaiken selvityksen kisapaikasta ja muusta valmistautumisesta. Sen vaan sanon että tankkasin jäätelöllä enkä tankkausjuomilla niinku kuuluisi.

Uinti 1,9 km:
En verrytellyt kunnolla koska olin ilmeisesti ymmärtänyt väärin mitä aikaa veteen pääsee. Kun olin menossa uimaan, niin kaikki komennettiin jo ylös vedestä. Uinti lähti rolling starttina ja minä lyöttäydyin poikaporukkaan vähän 30 min aikatavoitekyltin taakse. Viime vuonna aikaa meni 35 min, ja nyt oli toiveena nipistää siitä vähän. Uinti lähti nihkeesti, matka tuntui pitkältä ja olo joltain muulta kuin minulta iteltä. Uinti on minulle lajeista paras ja helpoin, joten pieni huoli oli mielessä tuossa kohdin. Onko (se väsymys joka ei ole flunssa) kuitenkin voittamassa minut? Pääsin kerrankin poikien peesiin aika pitkäksi aikaa ja se helpotti menoa vähän. Yleensä olen aina vällinputoaja ja jostain syystä kukaan muu ei ui samaa vauhtia kuin minä. Mutta nyt siis pientä jelppiä. Kiitti kundit. Oli siinä tietty naisiakin, mutta vähempi tuossa aikaryhmässä. Uintiin meni lopulta 34 min, eli ihan ok. Olin kyllä toivonut vielä minuuttia tuosta pois. Eli minuutin parannus suhteessa viime vuoteen tässä lajissa.

Ukkokulta oli katsomossa ja ehti napsaista kuvan ennen starttia. Siinähää mie peukutan.


Järjestäjän kisakuvia. Vedestä ylös ja fillaria kohti.


T1:
Vaihtoon tuhraantui 4:23 min. Aika tasan sama kuin viime vuonna. No comments.

Pyörä 91 km:
Viime vuonna oli vielä vähän kysymysmerkki jaksanko fillaroida 90 km. Aikaa meni silloin 3 h 24 min. Koska olen pyöräillyt sekä talvella että kesällä omasta mielestäni aika paljon, toivoin että aika paranisi melko paljon. Toisaalta olenhan minä nähnyt treeneissä mihin pystyn. Tai en pysty. Lähdin suht varovasti että en kaadu heti alkuunsa kaupunkiosuudella. Motarilla annoin mennä ja laskeuduin aerotangoille. Olipa kevyttä. Menin parista miehestä ohi. Ja sitä ei muuten koskaan ennen ole tapahtunut! Kääntöpaikan jälkeen totuus (jota osasin kyllä vähän epäillä) kävi ilmi. Tuuli kävi vastaisesti. Nou hätä, ajattelin. En polje jalkoja alta vastatuuleen, otan aikaa kiinni myötäosuudella. Ja otinkin. Napsin geelejä ja puolikkaan protskupatukan. Totta puhuen, en ehkä syönyt tarpeeksi. Ei maistunut (hmm, harvinaista, ei varmaan liity flunssaan). Tuuli yltyi ja viimeinen 20 km mentiin keskustaa kohti vastatuulessa. Alkoi oikeastaan ottaa kupoliin aika paljon se puhuri. Mietin siinä positiivisesti, että saan hyvää harjoitusta Almereen, jossa pyöräreitti on meren rannassa tuulipuiston kupeessa.. Pyörään meni lopulta 3:11:50. Noin kuusi minuuttia enemmän kuin toivoin. Eroa viime vuoteen kuitenkin noin 12 minuuttia. Mutta nyt oli aerotangot ja kaikkee... plääh. Pyöräosuudella huomasin myös että sykevyö ei ollut ehtinyt startissa mukaan. Ajelin siis tuntemusten mukaan ja vauhtia seuraten.

T2:
Vaihtoaika fillarista juoksuun 3:33. Viime vuonna 20 sekuntia pidempi vaihto. Ja minä kun meinasin että uusi kaksiosainen puku antaa paljonkin etua pissareissulla....

Juoksu 21,2 km:
Viime vuonna juoksu meni silloiseen kuntoon nähden hyvin. Oma puolikkaan enkka ylittyi vain kahdella minuutilla, ollen 2:02. Tänä vuonna puolikkaan enkka ylittyi myös kahdella minuutilla, mutta enkka oli eri. Juoksu lähti oudosti liikkeelle. Jälkikäteen on vaikea uskoa, että ensimmäinen vitonen oli nopein. Se ei tuntunut siltä yhtään. Vitosen jälkeen alkoi vasta tuntua omalta itseltä. Nappailin geeliä, suolaa ja banskua. Ja tietty vettä. Sekä kurkusta alas että sienestä päähän. Kympin kohdalla alkoi sade. Se tuli tarpeeseen. Lopussa otin (ainakin omasta mielestäni) kirin. Juoksuaika 1:54:28 eli kahdeksan minuuttia nopeampi kuin viime vuonna.

Loppuaika 5:49 tasan, joka on kaksikymmentäyksi minuuttia vähemmän kuin vuosi sitten. Ihan ok. Hyvänä päivänä optimisuorituksella olisi ollut otettavissa minuutteja pois. Tuo oli kuitenkin se mihin sunnuntaina pystyin. No oon minä tyytyväinen kuiteskii!



Seuraavana yönä annoin periksi ja myönsin että flunssa on. Piti hakea yskänlääkettä yöllä vessan kaapista ja niistää nokkaa. Niitä harjoituksia jatkoin myös maanantaina. Tänään tein pienen rauhallisen kävelylenkin todetakseni että syke on noin kymmenen pykälää normaalia korkeampi. Otan siis iisisti hetken. Almeren täysimatka on muutaman viikon päästä, nyt ei passaa pitkittää flunssaa tai ärsyttää sydänraukkaa.

Summa summarum: Hyvä reissu. Oli tuttuja samoissa karkeloissa, terkkuja vaan Suville ja Miikalle, ja onnittelut molemmille ekasta puolimatkasta. Keli oli just mun mieleen ja ennätyskin tuli. Ens kerralla laitan mittarin hommiin jo ajoissa, että sykevyökin ehtii mukaan. Oli kiva kun oli huoltojoukot mukana, kiitos Toni ja Pekka henkilökohtaisesta kannustustuksesta reitillä. Ja hymyn huulille toi kisan voittanut Kaisa, joka ehti meitä hitaampia kirittämään myös.

Eikä siitä rapsastakaan nyt ihan lyhyt sitten tullut... :)

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Mäntsälä 12 h pyöräily - mahtava keikka!

Vuoden päivät olen haaveillut tekeväni joku päivä tosi pitkän fillarivedon. Toisten järkkäämiin tapahtumiin ei ole tullut lähdettyä, ja omaan kalenteriin ei ole sopivasti mahtunut missään välissä itsekään moista järkätä. Paitsi nyt!

Ajatuksissa ollut täysimatkan triathlonkisa on saanut miettimään onko minusta pyöräilemään 180 km. Uinnin (3,8 km) tiedän sujuvan, ja maraton on testattu nyt kolmesti. Mutta se fillari. Niin ja tietty nuo kaikki pitäisi tehdä peräkkäin... Pisin tähän asti pyöräilty matka on ollut viime kesänä 130 km ja tänä kesänä 120 km. Täysimatka piti mennä tekemään vasta vuonna 2018, mutta tulin varanneeksi tiketin jo tälle syksylle, joten oli aika järjestellä kalenterit niin että pääsee totuttamaan ahteria ja reisiä hommaan.

Ja koska olen sosiaalista sorttia ja saan iloa kun muutkin innostuvat reippailemaan, muotoitui ajatus Mäntsälän 12 tunnin pyöräilystä. Samalla idealla kuin Mäntsälä maraton, ilmainen ja kaikille avoin. Omaan tahtiin ja oma matka. Mutta porukassa.

Loin Facebook-tapahtuman, linkitin sitä muutaman kerran muutamalle paikalliselle foorumille, ja kirjoitin pienen mainosjutun paikallislehteen. Ei ollut vara mainostaa enempää, sillä tapahtuma oli raavittava kasaan hyvin pienen porukan voimin.

Reitiksi valikoitui kestopäällystettä oleva 24 km lenkki. Rauhalliset tienpätkät, ei tien ylityksiä, vain kolme käännöstä oikeaan ja muuten suoraa ja suht tasaista. Ei tarvita liikenteenohjausta, eikä tien sulkemista. Reitin merkkaaminen helppoa ja eksyminen mahdotonta.

Asia josta olen tosi mielissäni on, että saimme reitin varrella olevan Sääksjärven koulun huoltotilat käyttöön päivän ajaksi. Vessat, suihkut ja pukkari käytössä aamusta iltaan. Oikeastaan tämä reitti-huoltopiste-combo oli niin täydellinen, että sillä menisi isompikin tapahtuma läpi... hmmm.

Mutta, nyt päivän tapahtumiin tarkemmin.

Olin koululla jo heti seiskan jälkeen. Tapahtuman oli tarkoitus kestää klo 8-20. Olin ajoissa, koska roudasin paikalle oman fillarin ja eväiden lisäksi sponsoreiden tarjoamat napostelueväät ja juomapullot. Ja vesikannut ja ison termarillisen kahvia. Päivän haasteen tarjoili ovilätkä, joka ei sitten toiminutkaan kuten piti. Eli ei päästy sisälle huoltotiloihin! Kääk! Soitin päivystäjälle, joka ajeli paikalle aukomaan ovet. Siinä vaiheessa kello oli kuitenkin jo melkein kahdeksan ja kaikki esivalmistelut pahasti kesken.

Paikalle oli tullut jo runsaasti fillaristeja ja siinä yhteisesti sovittiin, että aloitetaan vasta 8:10 ja jatketaan päivää vastaavasti loppupäästä jos intoa riittää.


Sovittuun aikaan asetuttiin lähtöviivalle ja otettiin tietty kuva. Olisko meitä tuossa noin 15 lähdössä heti aamusta matkaan. Tiedossa oli jo tässä vaiheessa, että osa porukasta starttaa vasta myöhemmin. Ilma oli mahtava ja väki intoa täynnä. Huoltopisteellä (100 m sivussa starttipaikasta) olivat Minna ja Kristiina laittamassa eväitä ja nimilistoja esille. Kiitos! Mahtavaa että pääsitte heti aamusta auttamaan!



Jokainen sai mennä omaa vauhtiaan. Minulle oli valkun ohjeet että "eväsretkimeiningillä" menet jos koko päivän ajat. No, eka kierros meni aika reippaasti. Oli mukava porukka jossa fillaroitiin ja kälkätettiin ja vauhti yltyi välillä. Olin ajatellut polkevani noin tunnin tai reilun kierrosvauhtia, mutta eka kierros mentiin ajassa 53 min. Myös seuraaville kierroksille oli hyvin seuraa. Matka meni kuin siivillä.

Kahden kierroksen jälkeen kävin täyttämässä vesipullot ja eväsvarastot. Huoltopisteellä pyöri mukavasti porukkaa, ja kuulin että listoilla oli siinä vaiheessa jo noin 30 nimeä.






Helena pääsi jelppimään ovivahdin hommissa klo 10-12. Helena on kyllä kimpale kultaa. Aina auttamassa muita. Kiitos taas kerran Helena!

Matka jatkui ja seura vaihtui. Osa pyöräili kierroksen tai kaksi, moni kuitenkin viisi tai enemmän. Huoltopaussien väli vaihteli, joten jutuille pääsi usean eri pyöräilijän kanssa. Ihan mahtavaa. vaihdettiin kuulumiset ja vinkit puolin ja toisin. Kävi ilmi, että osallistujia oli Mäntsälän lisäksi ainakin Hollolasta, Helsingistä, Espoosta ja Mäntyharjulta.

Päivän mittaan tein pienen paussin lähes joka kierroksen jälkeen. Hiilaria, proteiinia, suolaa, juomaa. Eli käytännössä geeliä, proteiinipatukkaa, sipsejä ja Cokista. Alkuillasta alkoi tehdä jo mieli "oikeaa ruokaa" ja mutustelin kaksi tonnikalavoileipää jotka odottivat kylmälaukussa. Näyttää rumalta, mutta maistuu jumalaiselta kun olet pyöräillyt noin kuusi tuntia... (ovat edellisen illan lämpimien leipien jämät ;))


Talkoovuoro vaihtui puolenpäivän aikaan ja paikalle saapuivat hyvät ystäväni ja samantyyppisessä neuloosissa kuin minä rypevät kohtalotoverini Pirve ja Tiina. On meinaan istuttu muutamat kerrat sukkapuikkojen kanssa samaa neulontakerhoa :) Päivä oli mahtava myös neulemiitin pitämiseen, joten nämä ystävät tulivat ovivahdiksi kutimusten kanssa. Tiina oli lisäksi hengessä mukana Tour de France paitansa kanssa. Kiitokset lentelevät täältä myös teille! Olitte suureksi avuksi.


Kuuden jälkeen saatiin muutama pisara vettä, mutta siihen se sade sitten jäi. Ei haitannut menoa. Musta pilvi pyöri illasta ympärillä, mutta keli pysyi lämpimänä ja matka sai jatkua kuivin koivin. Iltaa kohti väki väheni, mutta toisaalta saatiin myös tuoreita reisiä radalle. Tri-kaverini Tiina tuli jo toiseen kertaan radalle (kävi aamulla vetämässä pari kierrosta) ja mukana tuli miehensä Timo tekemään saunalenkin. Sain heistä mahtavaa vetoapua kierroksella hmm... olikohan se kahdeksas...

Ovivahdin iltavuoroon tuli jaliskentän laidalta usein bongattu Sari. Ollaan Sarin kanssa muista jutuista tuttuja, sillä meidän tytöt ei harrasta jalista. Sarille iso kiitos myös! Ehkä voin itse olla toisessa kohtaa jelppimässä jalistalkoissa.

Meidän Toni ja Anni kävivät moikkamassa reitin varrella jossain vaiheessa päivää. Olivat parkissa reitin varrella ja Toni taisi ottaa videotakin. Siinä kohdin ajokaverina oli paikallisille hyvinkin tuttu ravintoloitsija Jari S. Jarikin ehti työkiireiltään ja golf-harrastukseltaan käydä kierroksen heittämässä. Hieno homma!

Olin laittanut itselleni päivän tavoitteeksi pyöräillä vähintään 200 km, ja kaikki mikä menisi siitä yli, olisi extraa. Kun kävi selväksi että reidet kestävät 10 kierrosta (240 km) iski minuun himotus tehdä vielä 10 km päälle, että saan mittariin hienon 250 km. Ja sieltähän se tuli. Ajassa 11:07.



Osallistujia oli lopulta yhteensä 37 henkeä ikähaarukalla 12 v - noin 80 v. Ja liikkeellä ollut kalusto oli myös laidasta laitaan. Oli pro-tason maantiefillaria ja sitten oli vähän enempi matkaversiota. Päivän tsempparipisteet menivät minulta ehdottomasti Helille, joka pisti menemään kuvan fillarilla lasti päällä ja vajaasti toimivilla vaihteilla 106 km! Opetus - matka ei tapa, vaan vauhti.



Päivän pisimmästä vedosta vastasi Tero Männikkö, joka oli lähtenyt tapahtumaan Helsingistä. Tero pisti polkien 315 km ajassa 11,5 h. Minä olin itse juuri sitä ennen lopetellut ja odottelin Teroa huoltopisteellä. Tero viihtyi radalla meistä kaikista pisimpään. Sanoi kyllä lopetellessaan, että nyt jäykistää jalkoja :)

Kaiken kaikkiaan kilometrejä kertyi päivän aikana 3593 km. Se tekee tasaisella jaolla melkein sata kilsaa per osallistuja. Ihan mahdottomia fillaristeja oli siis liikkeellä. Kaikki hyvällä urheiluhengellä mukana ja kypärät päässä kuten pitää olla.

Kahdeksalta pistin kamat autoon ja ovet lukkoon. Suuntasin kotiin saunaan ja syömään. Uni tuli helposti. Aamulla pääsin sängystä ylös omin koivin, ja lähdinkin heti liikkeelle ennen kuin kangistus iskisi. Otin auton alle ja kiersin fiilistelemässä radan läpi ja keräämässä opaskyltit pois. Eivät mahtuneet illalla samaan kyytiin fillarin kanssa.



Summa summarum, ihan mahtava päivä! Eiköhän me tehdä sama uusiksi ensi kesänä?!

Tässä kun tätä rapsaa kirjoitan niin tiedän jo että jotain taas unohdin mainita tai kertoa... Jos sinä muistat mitä unohdin, tai sinulla on oma kisarapsa tehtynä, niin olisi kiva saada siitä vinkki. Jätä viestiä kommenttikenttään tai suoraan minulle vaikkapa osoitteeseen mantsalamaraton@gmail.com