Evo Trail Run

Tänään kutitteli ilo tossuista tuubihuiviin kun pääsin taas pitkästä aikaa poluille juoksentelemaan. Olen käynyt tosi vähän polkuilemassa, 2015 meni neitsyys Repovedellä kympin kuntosarjassa, toissavuonna juoksin Vantaalla 10 km ja Kotkassa 16 km, viime vuonna Kotkassa 6 km. Jännitysmomenttia siis oli, sillä polkulenkkarit ovat pölyttyneet nurkassa ja tämä tyttö on puskenut vaan lähinnä tasaista ja pinnoitettua. Eniten jännitin ehkä miten minun pikkuriikkiset varpaankynnet kestävät koetuksen. Oikean jalan pottuvarpaan kynsi on vielä Kalmarin jäljiltä musta, mutta pysynyt toistaiseksi kiinni varpaassa. Sitä kun kurittaa vieraassa kengässä useamman tunnin ja potkii välillä juurakoita mennessään niin voi olla että voidaan kätellä hyvästiksi kynsiraukan kanssa. -> laitan kynnestä kuvan tuonne loppuun, ei herkille.

Ajatus Evosta syttyi vasta noin viikko sitten. Mieli on vetänyt poluille, mutta muut menot ovat vieneet mukanaan. Katselin säätiedotusta, mietin miten diilaan perheen aikataulut ja kehtaanko olla taas reissussa kun justiin viime viikonlopun olin sekä talkoissa että ajamassa Mäntsälän fillaritapahtumissa. No, asioilla on tapana järjestyä. Varsinkin jos niitä vähän tönii oikeaan suuntaan. Ja tästä siirrynkin luontevasti itse kisarapsaan...

Linkki tapahtumasivulle "Evo Trail Weekend" 
Tapahtumakuvat "reitin.kuvat.fi". Kuvaaja Terhi Sillanpää-Reitti
Kuvia tapahtumasta löytyy myös Instasta "Evo Trail Instagramissa"

Ensin taas perinteisesti kuva kun ollaan jo maalissa, ja sitten tarina miten sinne päästiin. Tässä tuuletellaan, miesten ja naisten kärkikolmikko. Mie tuolla kuvan oikeessa reunassa.

Kuva: Terhi Sillanpää-Reitti

Tässä puolestaan minä lempipuuhassani - suu kalkattaa... :)
Kuva: Terhi Sillanpää-Reitti

Olin aamulla ajoissa paikalla ja pääsin lähiparkkiin. Hilpaisin heti ensimmäiseksi jälki-ilmoon. Sain numerolapun, ja pienen haahuilun jälkeen myös kisakassin. Onneksi olin varannut käteistä mukaan, sillä maksu pankkikortilla ei olisi onnistunut. Jälki-ilmo toimi hyvin. Hinta oli suolainen, mutta oma vika kun olin niin myöhään liikkeellä. Ja hintaan sisältyi tuotemainontaa ja ruoka, joten ihan fair deal.

Vaan nää mukaan?! Kun olet pakkaillut triathlonkisoihin, tämä kasa näyttää tosi pieneltä...

Päivän ehkä haastavin kohta oli seuraavaksi. Mitä päälle?!?!. Pitkät housut joo, ja polkulenkkarit. Tuubihuivi kaulaan, koska olen kaulaviluinen ja oli tuulinen sää. Mutta mutta - vain pitkähihainen, vai lyhythihainen ja takki? Aikani sitä venkosin siinä aulassa ja päädyin sitten pitkähihaiseen. Se oli hyvä valinta. Olisin totaalisesti läkähtynyt takissa. Vaikka asteita oli vain  noin 13 ja oli kova tuuli, niin metsässä tuuli ei tunnu, ja juostessa tulee lämmin. Pisteet mulle, hyvä valinta.

Kisassa mukana numerolla 12. Reppu jäi kassiparkkiin.

Lähtö tapahtui klo 11, ja kaikki sarjat lähtivät samaan aikaan radalle. Lyhyemmän matkan juoksijat kaarsivat reitiltä pois 2,5 ja 5 km kohdalla. Ei pahaa ruuhkaa edes alussa, vaikka osallistujia taisi olla lähemmäs 500 henkeä (juoksijoita noin 150 + patikoitsijat, jotka lähtivät jo kympiltä). Pääsin nopeasti itselle sopivaan rennon reippaaseen vauhtiin kiinni. Taputan nyt itseäni selkään koska pystyin ottamaan rauhallisesti ja nautiskellen tämän reissun. Nautin toki myös kisaamisesta "veren maku suussa", mutta olen yrittänyt etsiä itsestäni myös tätä astetta vähemmän kilpailuhenkistä otetta. Tänään löydettiin toisemme ja juostiin sulassa sovussa koko reissu.

Olisko tuo nyt sitten VK 1-2 tasoista vauhtia. Ei paha (eli lintsasinko?)

Ensimmäinen huolto oli noin 8,6 km kohdalla. Tarjoilut olivat hyvät ja palvelu ystävällistä. Kiitos. Tämä pätee kaikkiin neljään huoltopisteeseen . Otin huikan mehua ja vähän rusinoita. Hahaa, minun haasteeni eli tankkaus, miten se meni niinku omasta mielestä? No ihan ok. Suhteessa sykkeisiin ja vauhtiin söin edes jotenkuten riittävästi. En juonut tarpeeksi, mutta join kuitenkin edes säädyllisesti. Omista varastoista söin yhden geelin ennen lähtöä ja yhden protskupatukan matkalla. Järjestäjän huolloissa join mehua ja söin rusinoita ja banaania. Kädessä kulki oma vesipullo. Joo, tiedän että se ei ole ehkä järkevin paikka vesipullolle, mutta siinä se nyt kumminkin kulki. En halunnut ottaa reppua reissuun, joten tila oli rajallinen ja seli seli.

Mutta joo, hölkkäilin poikaporukassa suurimman osan matkaa. Vaihdettiin kuulumisiakin siinä vaiheessa kun matkalla oli pätkä soratietä ja juostiin rinnan. Olin itse polkuosuudella vetämässä aika pitkään, mutta jossain noin kympin jälkeen jäin solmimaan lenkkarin nauhoja ja jäin jälkeen. Ja tipuin. Yksi kaveri jäi taakseni minulle juoksuseuraksi. No, sekin kaveri hävisi metsän siimekseen viidentoista kilsan kohdilla.

Polku oli hyvin merkattu, siitä pointsit järjestäjälle. Olen aivan mahdottoman surkea suunnistamaan, ja jännään aina että eksynkö radalle. Tällä kertaa en eksynyt. Kerran yritin mennä hutiin, mutta onneksi "väärällä" reitillä oli heti alkuunsa kaksi tarkkaa mummoa jotka ohjeistivat minut takaisin ruotuun ja reitille :) Kiitos mummot, mummot on parhaita!

Reitti oli pääosin suht iisiä. Oli siellä myös teknisiä osuuksia, liukkaita kivikkoja, superliukkaita ja lahoja pitkospuita ja muutama pieni nousu. Sitä vastaan reitillä oli myös useampi soratiepätkä. Voisin sanoa että reitti sopii hyvin aloittelijalle. Tässä suhteessa tapahtuman markkinointi oli erittäin hyvin onnistunutta ja totuudenmukaista.

Maltilliset nousumetrit. Sopii tällasille noviiseille.

Toimituksen lisähuomio: näin useita erittäin maukkaita sieniä reitin varrella. Voi huoh! Oli kanttarellia ja tattia. Koska en voinut tällä kertaa jäädä niitä itse poimimaan, niin lohduttauduin sillä tiedolla, että reitillä olevat patikoitsijat ottavat ne varmasti talteen. Olisi hyvin surullista jättää ne madoille.

Polkujuoksuun kuuluu olennaisena osana se, että jalat kastuvat ja mutaantuvat. Olin kuvitellut, että aamusta satanut vesi olisi muhjaannuttanut polut ja olisin aivan mutainen päivän päätteeksi. Toisin kävi. Reitti oli oikein hyvässä kunnossa, eikä yhtään mutainen. Paitsi! Paitsi siellä jossakin 17 km kohdalla jossa vastaan tuli lampi. Kyllä, lammen kokoinen lätäkkö polulla. "Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää - on mentävä siitä läpi!" Yritin ensin hypähdellä juurakolta toiselle, mutta oikeesti ja lopulta minun oli vaan astuttava tossuineni siihen lammikkoon. Viileä ja mutainen vesi kietoi jalkaterät syleilyynsä. Pari askelta eteenpäin ja mutaista vettä oli pohkeen puoliväliin. Hetken jo mietin että mikäs suo tässä on! Kohta uppoan tänne kainaloita myöten. Vaan en uponnut. Pääsin kahlaamaan lammikon läpi ja jatkamaan matkaa. Tossut sanoivat lits, läts muutaman kilometrin, mutta sitten ne olivat enää märät, eivätkä vaivanneet kummemmin.

Vikat kilsat oli raskaat. Ei ole minun koipia totutettu maastoilemaan. Vilkuilin kellosta kilsamäärää viimeisillä kahdella kilsalla varmaan yhtä monesti kuin ennen sitä yhteensä. Vaan tulihan se maali sieltä. Minun gps sanoi matkaksi reilut 23 km, järjestäjän mitta oli 24 km. Niin tai näin, maalissa oltiin. Ja heti tuli minulle tieto että olen naisista kolmas pitkämatkalainen maalissa. Ja että palkintojenjako on ihan kohta :) Uskomatonta! Kyselin että olikos meitä sitten enemmän kuin kolme? En voinut uskoa että olen kolmas. Ja olihan meitä. Naisia oli tällä matkalla kuusitoista. Podiumin parhaat oli kyllä ihan eri lukemilla kuin minä, eli selkeesti oman lajinsa parissa. Vaan oli ne seuraavatkin minusta aika reippaasti jääneet, eli kovaa kiriä tai pientä kävelyä vaikka olisin lisännyt, niin paikka tulosluettelossa olisi ollut sama.

Minun mittarissa vähän vähemmän kuin järjestäjän. En kuitenkaan oikonut! Enkä uinut kuten minun GPS
väittää. Se vaan heittää muutamilla metreillä siellä täällä ja lopputulos on sen mukainen.

Palkinnot sain Sami Jauhojärveltä! Sami oli itsekin tänään juoksemassa, mutta flunssasta toipumassa ja siksi vain 8,5 km lenkillä. Olihan se mukava saada onnitteluhali Olympiavoittajalta! Pyysin vielä päästä yhteiskuvaan palkintojenjaon jälkeen.

Onnittelut Samilta naisten kolmoselle. Kuva: Terhi Sillanpää-Reitti

Mie ja Sami. Kauhean mukava kaveri. Kysyin onko noloa pytää selfiet hänen kanssaan. Hän siihen tokaisi että eipä toki
hän on siihen tottunut. Kunhan kirjoitat nimen oikein hää sanoi vielä. 

Oikein maittavat ja käytännönläheiset kisapalkinnot kolmelle parhaalle. Maistuu mulle.

Kisan jälkeen tietty sometus, ja sitten maukkaalle jauhelihakeitolle. Tällä kertaa en käyttänyt järjestäjän suihkumahdollisuutta, vaihdoin vaan kuivat sukat ja kengät jalkaan ja ajelin kotiin.

Summa summarum. Ekaa kertaa järjestetyksi (ja muutenkin) tapahtumaksi oikein hyvin hoidettu. Varmasti harkitsen vakavasti uusintaa jos vaan näitä tulee lisää. Tällä kertaa samaan aikaan taisi olla Espoossa polkukisa, joten osa harrastajista oli varmaankin siellä. Minä en kaipaa massatapahtumia, joten viihdyin oikein mainiosti täällä, ja sain kuitenkin seuraa suurimmalle osalle matkaa joten ihan itekseenkään ei tarttenut eksyillä.

Tuossa vielä tulosluettelo naisten osalta. 

Ja tähän loppuun kuva siitä varpaasta... sorry....

Hän on mustunut ja nyt myös jomottava. Tiemme saattavat erkaantua hyvinkin nopeasti.

Jos ei musta kynsi riitä, ni miten olis noussu ja kuivahtanu rakko vielä varpaan alla kaupan päälle.

Näihin tunnelmiin. Katellaan mistä itteni löydän seuraavaksi :)

Mäntsälän ajo 2018

Niin siis kyseessähän on kuntotapahtuma. Joillekin se on justiin näin, joillekin kuntotapahtumastakin tulee kisa kun laitetaan numerolappu kylkeen ja kerrotaan että on sähköinen ajanotto :) Minä edustan tuota toisena mainuttua porukkaa.

Aamuvalmisteluja. Porukkaa kokoontunut Saaren koululle odottamaan starttia

En ole koskaan ollut pyöräilykisassa aiemmin. Olen kyllä pyöräillyt triathlonkisoissa ja osallistunut pyöräilytapahtumiin ilman numerolappua. Mäntsälän ajo on kiinnostanut jo parina vuonna, mutta aikataulut ovat menneet ristiin omien kisojen ja menojen kanssa. Tänä vuonna pääsin kuitenkin vihdoin mukaan kotinurkkien pyörä(kisaan)tapahtumaan. Lähdin mukaan sillä mielellä, että ei ollut tarkoitus rikkoa itseäni, mutta pyöräillä kuitenkin sillai reippaasti että jaloissa varmasti tuntuu kun maaliin pääsen. Ja juu, jaloissa tuntui - mission completed successfully.

Koska olen triathlonisti ja tottunut peesikieltokisoihin, oli hieman opettelemista pyörätapahtumassa (kisassa) ajamisen kanssa.  Tuntui kovin rikolliselta peesailla porukassa kun tuli fiilis että pääsi ihan ilmatteeksi eteenpäin. Siitä innostuneena ja kuten luonteeseeni kuuluu, suu kalkatti koko ekan kierroksen ja vedin innolla meidän porukkaa itsekin välillä. Ja tietty justiin ylämäessä. Just siinä kohdassa kun oikeat pyöräilijät tajusivat ottaa iisisti, minä pistin reisiin vauhtia. Oppia ikä kaikki.

Eka 47 km kierros meni reilusti yli kolmenkympin keskarilla. Vastatuuli ei menoa haitannut kun oli porukkaa kärjessä ottamassa tuulta vastaan. Aamulla ollut sumu ja viileys hellitti ja aurinko alkoi kivasti lämmittää. Ekalla kierroksella se oli vielä ihan fine, mutta päivän  mittaan valitsemani vaatetus alkoi tuntua melko lämpimältä. Yläosassa oli lyhythihainen pyöräpaita ja sen päällä tuulen- ja vedenpitävä pyörätakki. Takki joka on siis samalla myös hienpitävä ja heikostihengittävä.

Toisen kierroksen alkuvaiheessa kävi itselleni selväksi että en luultavasti pysy porukan kyydissä loppuun asti. Reisissä alkoi happohippuset kolkutella ja minulle tuttu haaste eli tankkaus ei taaskaan oikein kiinnostanut. Söin geelikarkkeja kyllä, ja join urkkajuomaa. Tuolla teholla polkemiseen olisin kuitenkin tarvinnut enemmän energiaa suusta sisään, ja myös enemmän juomaa. En vaan tohtinut porukassa kovasti tankkailla, kun muutenkin pelkäsin ajavani edellä menevän takarenkaaseen. Kun sitä kokemusta porukkaajosta on hyvin vähän.

Tipuin porukasta noin 63 km kohdalla. Siinä on helkkarin pitkä ylämäki, vissiin parikin peräjälkeen. En vaan pystynyt pitämään vauhtia yllä ja hyydyin. Siitähän se hauskuus alkoikin, kun sitten itekseni käännyin Pukkilantielle ja törmäsin vastatuuleen. Ja tällä kertaa siitä oli selvittävä ihan ite. Vauhti tippui ja haalean harmaat ajatukset alkoivat pyöriä päässä. Laskeskelin kuinka pitkä matka on revittävä, ja miten se vaikuttaa vauhtiini.

Toisen epäonni on toisen onni, se on todettava. Mallusjoelle tullessani bongasin justiin sen ryhmän josta oli tippunut ja porukan kaverit tepastelemassa keskellä tietä. Arvasin heti että nyt on käynyt kolari tai jotain muuta ikävää. Ja niinhän siinä oli käynyt. Yksi ryhmän fillaristeista oli osunut edellä ajavan takarenkaaseen ja sen seurauksena oli ojassa lonkka sijoiltaan ja pyörä rikki. Kaverit olivat jo soittaneet hätäkeskukseen ja tilanneet ambulanssin. Minä pysähdyin myös paikalle ja soitin kisakeskukseen myös asiasta tiedon että saavat jonkun hakemaan fillarin. Ihan mahtavat pisteet niille kavereille jotka lupautuivat jäämään paikalle odottamaan lanssia ja pitämään potilaalle seuraa. Me muut jatkoimme matkaa koska ei taas ole järkeä että koko porukkaa jää paikalle pyörimään. Ja niin olin siis taas porukan mukana.

Teki kyllä tiukkaa pysyä poikien porukassa, mutta sitähän olin tullut hakemaan. Reipasta ajoa. Opin pyöräilyn dynamiikkaakin matkalla. Porukka liikkuu ilmeisesti aina tietyn ajan kovaa, ja sitten pieni hölläys. Tai niin ainakin tässä porukassa. Kun vaan sai reidet tottelemaan ne reippaat kohdat, niin taas sai huokaista hetken kun porukka lasketteli kerätyllä vauhdilla eteenpäin. Viimeinen kova ylämäki Hautjärveltä Lahdentietä kohti oli tosiaan kova. Hetken jo luulin että tipun taas porukasta, mutta sinnittelin sitten jotenkin kuitenkin, koska mielessä oli vielä kirkkaana ne yksin pusketut kilsat. Ajattelin että ainut mahdollisuus hyvään keskariin on sinnitellä poikien mukana loppuun saakka. Olin vapaamatkustaja ja myönsin sen. Sanoin pojille että minusta ei valitettavasti ole vetäjäksi kun tiukkaa tekee täällä porukan peesissäkin. Eivät nuo kovasti moittineet. Kiitos pojat!

Maaliin tulin oman kellon mukaan ajalla 3:11 ja kolmenkympin keskarilla. Matkaa minun mittari mittasi 95,5 km reitille, kun se järjestäjän mukaan on 94 km. Virallinen aika tuli Mäntsälän Urheilijoiden sivuille illemmalla, ja siitä kuvakaappaus kohta. Tuolla ajalla olin maalissa naisten sarjan toisena. Voittaja olikin sitten ihan tosi paljon nopeampi, Lahden Pyöräilijöiden leidiporukan Emilia Mäki oli maalissa reilusti alle kolmen tunnin. Päädyttiin Emilian kanssa juttusille kisan jälkeen ja mietittiinhän me vähän mahdollisia yhteistreenikuvioitakin. Tästä ehkä myöhemmin lisää.

Osallistujamitali, ja tuotepalkinto jonka saivat kolme sarjansa nopeinta. MU pyyhe. 

Asetuttiin vähän vika järjestykseen kun ei ollut palkintopallia josta tarkistaa kakkosen ja kolmosen paikka. Mut hei, täähän oli kuntotapahtuma, ehkä se ei ole niin kriittistä  ;)

Sijoitus tänään 2/5. Eroa Emiliaan ihan reippaasti, mutta samoin myös Millaan

Mun mittarin dataa. Virallinen reittimatka 94 km

Muita ihania kohtaamisia oli tänään Kotkalaiset veljekset jotka hoitivat ison osan peesauksesta meidän porukassa. Maailma on pieni paikka. Ollaan mökkeilty ja melottu ihan samoilla vesillä ja ehkäpä ollaan joskus Kotkan Pasaatissa samaan aikaan asioitu kun olen ollut mummolareissulla siellä suunnilla. Porukassa ajoi myös varsinainen ilopilkkuherra joka napsi selfietä kesken matkan. Ajelin herran perässä ja vilkutin kuvassa. Pyysin kaveria tägäämään kuvan Instaan. Katsotaan tuleeko se sinne. Tämä herra oli elämänsä ensimmäisessä kisassa. Ja veti ihan "all in". Henki pihisten mutta positiivista energiaa uhkuen hän pyöräili yhden kierroksen mittaisen kisan. Tsemppasin kovasti vikalla kilsalla ja onnittelin ekasta kisasta. Kisan jälkeen soppaa lusikoidessa samassa pöydässä istui muuan Jyväskyläläinen nuori herra, joka oli kärsinyt reitillä kaksikin rengasrikkoa ja luovuttanut lopulta kisan kesken toisen hajonneen renkaan jälkeen. Oikein mukava tuttavuus hänkin. Muutama tuttukin oli lähtenyt radalle, joten voisi sanoa että sosiaalisesti myös varsin mukava päivä.

Summa summarum. Hieno päivä. Keli suosi, liikkeellä oli mukavaa porukkaa, reitti on kumpuileva mutta erittäin simppeli ja hyvin merkattu, ja mulla kulki ihan mukavasti. Voin ehdottomasti suositella. Kurkkaa Mäntsälän Urheilijoiden sivuilta lisää tapahmainfoa.

Poronpolulla parisuhdepatikoimassa

On tullut tavaksi tehdä vähintään kerran vuodessa joku mukava päivä- tai pidempi reissu patikoimaan ukkokullan kanssa. Se taisi alkaa Nuuksiosta 2015 lokakuussa (päiväreissu), seuraavana keväänä käytiin Alpeilla useamman päivän reissu "klik", Nastolan Lapakisto käytiin tsekkaamassa marraskuussa 2017 "klik" ja nyt eilen vuorossa oli Poronpolku Lopella Hämeessä. Reissujen jälkeen sitä aina miettii että miksi ihmeessä näitä reissuja tulee tehtyä näin harvakseltaan. Ovat nimittäin todella hienoja kokemuksia olleet kaikki.

Poronpolkuun tutustumisesta olen haaveillut jo pari vuotta. Mainostavat kovasti vuosittaista tapahtumaakin, jossa patikoinnin lisäksi on järjestetty muutakin ohjelmaa, näitä mainoksia on mm. Facebookissa "klik". Ei vaan ole sattunut aikataulut sopimaan. Niinpä tämä kohde valikoitui omatoimipatikointipaikaksi. Kohteesta on hyvät esittelyt Luontoon.fi -sivustolla.

Oltiin perjantai vapaalla sekä minä että Toni. Säätiedotus oli näyttänyt viikon mittaan Lopelle epävakaista säätä, mutta onneksi perjantaina keli oli mitä mahtavin. Lämmintä ja aurinkoa, mutta ei liian kuuma. Pakattiin mukaan vähän vaihtovaatetta ja evästä, ja startattiin nokka kohti luutasuon parkkipaikkaa (Luutasuo 1-39, Loppi) heti ysin jälkeen aamulla. Meiltä Mäntsälästä Lopelle ajelee vähän reilun tunnin. No, isäntä poikkesi matkalla Riihimäen Hong Kongista jotain työkaluja hakemaan, eli perillä oltiin varttia vaille yksitoista.

 Vinkki 1: Luutasuon P-paikka on ihan ok, ja starttaamalla sieltä saat tietysti reissulle lisäkilsoja. Autotie kuitenkin jatkuu parkkipaikalta eteenpäin, ja jos haluat maksimoida maisemareitit, kannattaa auto viedä vähän pidemmälle. Ihan sinne Luutalammin kupeeseen. Alkupätkä tuosta Luutasuon parkista on hieman hankalasti merkattu, eikä ihan niin mielenkiintoinen pätkä kuin mitä myöhemmin tulee vastaan. Parkkipaikalla oleva kartta ei taida myöskään olla ihan ajantasainen. Otettiin siitä kuva, mutta maasto ei meidän mielestä vastannut karttaa. Tai siis maasto varmasti vastasi, mutta siihen merkatut polut eivät. Ja siis Toni oli myös tätä mieltä... minun suunnistustaidoilla ei ole varmuutta onko vika kartassa vai lukijassa :)

Luutasuon parkkipaikan kartta. Suhtaudu varauksella.

Mie ja Toni lähdössä reissuun. 

Aamupäivä tuntui ensin viileältä ja minä pistin kauheesti vaatetta päälle. Arvasin kyllä että lämmin tulee kun liikkeelle pääsee, ja niinhän siinä kävikin. Ja kun aurinko alkoi päivällä paistaa, niin kerroksia sai kuoria lisää.

Vinkki 2: Kiertosuunta myötäpäivään. Myö ei tietenkään menty myötäpäivään niinkuin reittiohjeessa oli kehotettu. Myöhän ollaan vastarannan kiiskiä. Mutta reitti on oikeesti merkattu niin, että jos menet myötäpäivään, näet  kaikki reittimerkit hyvin eikä tarvitse arpoa mihin suuntaan kääntyä. Koska me mentiin "vika suuntaan" jouduttiin vähän etsimään reittikylttejä. Alueella on paljon risteäviä polkuja ja teitä, ja siksi me sitten etsittiin oikeaa suuntimaa monesti kännykän karttasovelluksella. Jossain kohdin tietty keksittiin että kylttien kohdalla tulee katsoa minkä polun suunnasta ne näkyy parhaiten ja lähteä sitten sille polulle. Mut joo, kierrä myötäpäivään niin pääset helpommalla ja kännykän akku säästyy.

Maisemat olivat aivan mahtavat. Sorapohjaista metsää, komeita nousuja, useita erikokoisia lampia ja järviä, erilaisia polkuja (kapeaa, leveää, metsäautotietä, soratietä, ihan pieni pätkä myös kestopäällystettä, kivistä, soraista, pitkostettua ja neulasten peittämää) ja kauniita levähdyspaikkoja. Jyrkimmissä nousuissa oli portaat.

Vinkki 3: Komionvuori. Tämä pitää nähdä! Kannattaa kiivetä! Vuoren päällä on taukopaikka ja postiloota jossa on vieraskirja. Meitä ennen ehti samana päivänä yksi pariskunta sinne terveiset jättää. Muuten oli kyllä tosi rauhallinen päivä Komion reiteillä. Muutama ihminen tuli vastaan, eikä kukaan niistä pyörällä (isäntä odotti kovasti näkevänsä fillaristeja reitillä kun sitä on MTB-kuume vähän puraissut). Mutta siis tuo vuori on ihan must-see jos on hoodeilla liikkeellä.

Päädyttiin tekemään tosi pitkä reissu koska keli oli mahtava ja molemmilla oli tossu keveä ja maisemia ei vaan malttanut olla ihailematta. Eväitä oli pakattu jonkin verran mukaan, mutta ei ihan mahdottomasti. Molemmille oli muutama kanamunaleipä, yksi välipalakeksi ja vähän makujuomaa. Lisäksi oli tietysti vettä ja yksi omena. Päivän edetessä pidettiin kolme lyhyttä eväspaussia, joka osoittautui oikein hyväksi strategiaksi. Voimat riittivät, mutta ei päässyt ähky yllättämään. Toki luonnonhelmassa voisi napsia eväitä vaikka kassillisen, ulkonahan ruoka maistuu aina niin hitsin hyvälle. Repun pohjalla kulkenut kauppakassi pääsi sienikassiksi, sillä ihan reitin liepeiltä löytyi mahdottoman komeita tatteja ja muutama kanttarellikin.

Vinkki 4: Sienikassi ja eväät. Muista pakata mukaan kori tai kassi sieniä varten sekä sieniveitsi. Sieniä vaan tuli vastaan etsimättäkin. Kyllä olis itku tullut jos niitä ei olisi mukaan saanut. Pakkaa myös sopivasti juomaa ja evästä mukaan.

Meidän päiväretken kääntöpaikalla Toni keksi meille "eri reitin". Oikea reitti olisi kiertänyt Valkeavesi nimisen järven, mutta me mentiinkiin sen, ja Saarijäven välissä olevaa kapeaa kaistaletta toiselle puolelle reittiä. Sieltä menee polku, mutta tuo polku päätyy suoraan jonkun mökin pihaan. Koska joku muukin on keksinyt että järvien välissä menee kiva reitti (kapeimmassa kohdassa oli jopa taukopaikka pöytineen), niin mökin ohittava polku on tallattu menemään isomman polun vierestä.

Vinkki 5: Varo vihaista koiraa. Mökille johtavalla polulla on puita poikittain ja kyltti jossa varoitetaan vihaisesta koirasta. Koira ei tällä kertaa ollut kotona, mutta toki on päivänselvää, että toisten mökkipihalle ei muutenkaan mennä, eli kiersimme mökin tuota pienempää ja vähän risukkoisempaa polkua pitkin. Tuo paikka järvien välissä oli kuitenkin todella hieno, joten voin suositella reittiä. Älä kuitenkaan häiritse mökkiväkeä ja mahdollista vihaista koiraa.

Matka jatkui ja maisemia ihailtiin. On se vaan Suomen luonto kaunis.

Luutalammi

Komionvuoren alla jossakin montussa pienen lammen rannalla

Kuva ei anna oikeutta turkoosille värille jonka levä (?) oli lammelle antanut

Toni toimi kartturina

Kun aikuiset saa omaa aikaa ja pääsee rentouttamaan mieltä luonnon keskelle niin siinä voi käydä niin että tulee mieleen vähän hassutella.

Vinkki 6: Hulluttele. Pidä hauskaa. Ota muu kuin selfie, ja tee hassu ilme sen sijaan että ottaisit kuvan ohjeen mukaisesti hieman yläviistosta ja juuri oikeassa valaistuksessa.

Tuosta lähti todella jyrkkä alamäki osana pyöräilyreittiä! Ei minun juttu. Justiin pääsin sen mäen ylös konttaamatta.

En muista että missään olisi varoiteltu pitkoksilla niiden mahdollisesta liukkaudesta niin monesti kuin tällä reitillä

Takaisinpäin tullessa (eli sinulla reitin alussa jos kiertäisit saman reitin kuten ohjeistettu) oli ehkä vähän vähemmän mielenkiintoista ihmeteltävää. Entisen porotarhan liepeillä oli pätkä kestopäällystettä, ja pitkälti soratietä. Toki maisemat silti mukavat ja porotarhan pihapiiri tosi hieno. Reitin eri puolien välissä oli muutamia isoja alueita joita oli kulotettu ja niiden kohdalla voi vieläkin haistaa hiiltyneen puun. Kulotus on osa luonnon ennallistamista ja se on täällä tehty tietysti suunnitellusti ja valvotusti.

Reitin varrella oli useita opaskylttejä joissa kerrottiin alueen historiasta, lajistosta ja alueen hoidosta.

Takaisin autolle lompsittiin (siinä vaiheessa se oli jo ehkä enemmän lompsimista kuin hypähtelyä) vähän seitsemän jälkeen illalla. Aikaa käytettiin reitillä eväs-, valokuvaus-, maisemanihailu-, kartanluku- ja pisutaukoineen reilut 8 tuntia ja siinä ajassa tuli kierrettyä vähän rapiat 25 kilometriä Poronpolun reittejä.

Vinkki 7: Ruokailu reissun jälkeen. Jos evästä tuli otettua vähänlaisesti niin olethan varannut aikaa ruokailulle patikoinnin jälkeen. Me varasimme aikaa illalliselle. Kotimatkalla kohti Mäntsälää pysähdyimme Riihimäellä oikein mukavassa ja siistissä Kiinalaisessa ravintolassa nimeltään China Jasmine. Kyllä maistui neljä pientä ja frittibanskut jädellä muuten hyvältä päivän ulkoilun jälkeen. Vettä vedettiin myös kannukaupalla, vaikka päivän mittaan oli juomahuolto hyvin toiminutkin. Voi mikä raukeus tulikaan kun masu oli täynnä ja jalat sai oikaistua kotisohvalle kun sinne asti ehdittiin. Pikkumuksut oli haettu Mamman hoiviin heti koulun jälkeen joten se hetki illasta kun odotettiin että silmät painuvat umpeen, saatiin viettää vielä rauhallista aikuisten aikaa. Voisi sanoa että aika bueno päivä. Luulen että muksut oli samaa mieltä Mamman hemmotellessa :)

Summa summarum. Voin ehdottomasti suositella tätä kohdetta. Alueella on paljon myös epävirallisia polkuja, sekä kattava joskin osin erittäin tekninen pyöräilyreitistö. Maisemat ihan priimaa.