sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Pyöräpitkis ja virtuaalimitalisadetta

Taisin vuodenvaihteen postauksessa mainita että innostuin silloin "lievästi" Stravan ja Garminin virtuaalihaasteista ja aloin nakutella niitä treenien lomassa kasaan saadakseni hauskannäköisiä virtuaalipokaaleja. Yllätys, yllätys, en ole vielä kyllästynyt tuohon puuhaan. Seuraavaksi tarjoilen muutaman otoksen tästä projektista.

Yksi viimeisimmistä, ja samalla hyvin paljon minulle iloa tuottanut keikka oli toissapäivänä. Olin sopinut töissä että pidän perjantain vapaata. Ajatus oli vapaata sopiessa, että teen jonkun pitkän treenin, mutta oli vähän auki mikä se olisi. Jalat ovat olleet lähiaikoina vähän kovilla, syystä jonka kerron myöhemmin. Juoksupitkis piti siis hylätä. Säätiedotus lupasi hyvää keliä, joten harkinnassa ollut uintipitkis sai myös jäädä odottamaan toista kertaa. Samoin sisäfillari. Päädyin siis tekemään pitkän fillarilenkin Grand Old Ladylla, eli parikymppisellä (ja lähes saman verran painavalla) Nishikillä.

Päätin että tähtään kunnon pitkikseen (ehkä jopa satkuun salaa mietin), ja arvioin että rauhallisella vauhdilla ja muutamalla eväspaussilla aikaa tulee varata reissuun noin kuusi tuntia. Tarkoitus ei ollut rehkiä hiki päässä, vaan nauttia ulkoilmasta ja aurinkoisesta säästä fillarin kyydissä.

Aamulla kasilta kun lapset lähti kouluun ja minä valmistauduin lähtöön, alkoi sataa lunta! Mittari oli pikkuisen pakkasen puolella. Hetken aprikoin pääsenkö pyörälenkille, ja uskallanko lähteä lumiselle ja mahdollisesti jäiselle tielle ilman nastarenkaita. Onneksi säätiedotus oli kuitenkin oikeassa. Sade loppui, aurinko kurkisti pilven takaa ja lämpötila nousi nihkeesti plussan puolelle ysin kieppeillä.

Starttasin varovasti. Päälleni olin nykinyt monta kerrosta vaatetta ja reppuun otin mukaani vielä vähän vettä, muutaman välipalapatukan ja lisävaatetta. Lumi suli tosi nopeasti ja tiet muuttuivat loskamäräksi. Ajelin silti varovasti, peläten että jossakin varjoisassa mutkassa olisi kuitenkin jäätä. Ekan kympin jälkeen kengät ja puntit olivat loskavedestä märät. Olin valinnut jalkaani vanhat korkeavartiset patikointikengät (koska Nishikissä ei ole lukkopolkimia, eikä tällä kertaa ollut tarvis miettiä miten aerodynaamiset tai kevyet varusteeni olisivat). Patikointikengät pitävät tuulta ja kosteutta, joten laskin että varpaani pysyvät parhaiten lämpiminä niiden kanssa.

Jossain välillä Mäntsälä - Askola. Aamun viileä keli on saanut posket punoittamaan.
Edessä oleva koitos saa hymyn huulille, tää on niin mun juttu!

Patikointikengät jalassa ja kädessä sekä ohuet juoksuhanskat, että kunnon nahkarukkaset. Sormet pysyivät tosi lämpiminä maaliskuisesta parin asteen kevätkelistä ja pitkästä pyöräilystä huolimatta.


Reissuun lähtiessä  ensisijainen tavoite oli pyöräillä vähintään neljä tuntia. Olin osallistunut Stravan virtuaalihaasteeseen, jossa mitalin sai tekemällä maaliskuussa vähintään yhden tuon mittaisen treenin "March Long Day Challenge". Samalla jo haaveilin, että jos kaikki menee nappiin, niin nappaan myös "March Gran Fondo" tittelin, eli fillaroin sata kilsaa yhdellä istumisella.

Vanha kunnon Nishiki. Painaa ku synti, mutta toimii kevään soraisilla teillä eikä renkaiden kanssa ole turhan tarkkaa.
Kura lensi kuten repusta näkee. 

Ajelin hissuksiin Mäntsälästä Askolan ja Pukkilan kautta kohti Orimattilaa. Viileä ja kurainen keli aiheutti sen, että vaihteet olivat jumissa. En uskaltanut niitä kovin rämpätäkään, vaan annoin olla koko reissun samassa asetuksessa. Eturatas 2/3 ja takaratas 4/7 eli vaihteet käytännössä "keskiraskaalla" Se toimi ok tasaisella. Alamäessä annoin rullailla ja tiukemmat ylämäet jouduin ajamaan seisaaltaan, jotta reisiin jäisi potkua koko matkan ajaksi.

Kuudenkympin jälkeen alkoi nälättää hitsisti ja vesikin oli vähissä. Ajelin Orimattilan Ärrälle pienelle paussille ja tankkasin kaakaota, suklaata ja vettä. Siinä muutama mummo katsoi kummissaan kun minä posket punaisina ja selkä kuraa valuen ahmaisin Tuplan tuulensuojaan.

Sata kilsaa yhdellä vaihteella. Niin myötä- kuin vastamäessä. 

Aurinkolaseille oli oikeesti käyttöä tällä reissulla. Samoin kasvot oli suojattu aurinkorasvalla eikä suotta.

Päivä oli justiin niin inspiroiva kuin olin haaveillut. Kotiin selvisin kolmen kieppeillä kuten olin laskeskellut. Nishiki-parka oli kuran peitossa, samoin minun vaatteet ja reppu. Nälkä oli jäätävä.

Voihan kura!

Sata kilsaa täyttyi kun omalla kylällä tein vielä pienen lenkuran. Makee reissu!

Ja tästä sitten aasinsillalla takas näihin virtuaalihaasteisiin....  Olen keräillyt myös erimittaisia juoksupokaaleita Stravassa, sekä askeleita Garminissa. On sanomattakin selvää, että kuusi tuntia ja sata kilsaa fillarin päällä ei kerrytä yhtään askelta. Eräs askelmääriin liittyvä tavoitteeni oli valmistumaisillaan, ja jotta se ei menisi sivu suun, oli pyöräilyn jälkeen tehtävä vielä pieni palauttava kuuden kilsan kävely :)

Olen vahvasti sitä mieltä että minun tapauksessani päivittäiset askeltavoitteet ovat turhia ja täysin epäoikeudenmukaisia! En ole koskaan niitä siis seurannut. Juoksen paljon, ja viikkotasolla askeleita tulee kyllä ihan riittävästi kaikkien mittareiden mukaan. Teen kuitenkin paljon muutakin liikuntaa kuin juoksemista, ja esim. uinti- tai fillaripäivänä laskennallinen askeltavoite ei juuri sen päivän osalta välttämättä täyty. Vaan kun olen virtuaalipokaalin perässä, niin pidän huolen että askeleet tulevat kasaan ihan joka päivä. Garminin "saavuta päivittäinen askeltavoitteesi 60 päivänä peräkkäin" oli hakusessa ja se tuli täyteen eilen. Vaati kyllä vahtimista saada sarja täyteen, sillä yhdenkin päivän missaaminen olisi aiheuttanut sen että sarja olisi pitänyt aloittaa alusta. Ja juurikin tässä askeleiden päivittäisessä keräämisessä on syy, miksi jalat eivät ole saaneet ihan riittävästi aina lepoa alkuvuoden aikana (ja johon viittasin postauksen alussa kirjoittaessani että jalat ovat olleet kovilla).

Minulla askeltavoite on 9250 askelta päivässä, joka tarkoittaa käytännössä noin 8 kilsan kävelyä tai juoksua. Tässä on seuraava epäreilu asia mittarissa. Tuo askelmäärä oli se, jonka mittari oli minulle arponut kun sarjaa aloin tekemään. Asetukset olivat kuitenkin sellaiset, että askelten tavoitemäärä alkoi nousta sarjan edetessä. Tätä pidän epäreiluna ja huonona motivointina. Jos siis tein pitkiä lenkkejä sarjan alussa, se nosti askeltavoitetta kohtuuttomasti. Parin viikon kohdalla tavoitemäärä oli jo 11800 askelta päivässä. Tällä logiikalla minun olisi kannattanut kerätä askeleita vain juuri ja juuri "täydet", ellen olisi halunnut ruveta täysipäiväiseksi lenkkeilijäksi. Vaihdoin siis kellon asetukset siten, että tuo alkuperäinen luku pysyi voimassa riippumatta siitä kuinka paljon askeleita kertyy. Pidin lukemaa ihan reiluna, enkä koe että huijasin tässä haasteessa. Mielipiteeni vahvistaa Garminin pitkän aikavälin askel-laskuri, josta käy ilmi että askeleita kertyy reilusti yli tuon tavoitelukeman kun tarkastellaan pidempää aikaväliä kuin päivittäisiä kertymiä.

Eilen tuli valmiiksi 60 päivän sarja. Päivittäinen askel-ennätys on viime kevään NUTS 55 km polkujuoksusta.
Silloin askeleita kertyi aika monen päivätavoitteen edestä. 

Askeleita vahdittuani päivittäin viimeiset kaksi kuukautta, on päivittäinen keskiarvo
neljän viikon ajalta yli kaksitoista tuhatta askelta.

Vuoden tarkastelujaksollakin keskiarvo päivän askeleille on 10 518 askelta. 

Ja sitten takaisin virtuaalimitaleihin. Voihan se olla lapsellista että tuommoisia kerää, mutta minulle se on tuottanut kovasti iloa. Liikkuisin ihan varmasti muutenkin, mutta näitä kuukausittain kerättäviä (osin aina samoja, osin vaihtuvia) pokaaleja jahtaamalla saan samalla naureskella omalle pölhöydelleni.




Tässä kohtaa kuluvaa kuuta, jonottaa vielä tekemistä maaliskuun aikana puolimaraton ja 2000 juostua nousumetriä. Nuo nousumetrit juosten tarkoittavat käytännössä aika montaa ylämäkilenkkiä kuukaudessa, taikka ihan hirveetä määrää kilsoja (jotta nousumetrit kertyvät jos lenkkireitti on vähemmän mäkinen). Vertailuna voisi sanoa, että minun viiden kilsan suht mäkisestä lähilenkistä nousua tulee noin 60 metriä, ja Ruka-Kuusamon Karhunkierroksen 55 kilsan polkujuoksusta noin 1500 nousumetriä. Vitosen lähilenkkejä pitäisi siis tehdä kuukauden aikana 34 kertaa, ja matkana se tarkoittaisi 170 kilsaa juoksua kuukauden aikana, eli vajaa 6 kilsaa ihan joka päivä. Eli ihan helpolla ei tuota pokaalia saa.

Näillä mennään kevättä kohti. Kisakalenterissa lukittuna toistaiseksi vain NUTS 55 toukokuulle ja syksylle viime vuodelta siirtynyt Nuuksion pitkä polkukisa. Otan tänäkin vuonna oikeuden tehdä "herätekisoja", eli rynniä viivalle ilman mitään suunnitelmaa tai oikeanlaista valmistautumista. Startata ihan vaan siksi että se sattuu inspiroimaan just siinä kohdassa :)

lauantai 25. tammikuuta 2020

Olen aika onnellinen

Mulle tuli tänään 46 vuotta mittariin. Siitä herkesin oman elämän nykymenoa pohtimaan kun ajelin nuorempien muksujeni kanssa kohti Kotkaa äitiä moikkaamaan ja viikonloppua viettämään. Aattelin että oikeestaan mulla menee aika hyvin, ja voin olla monesta asiasta onnellinen ja iloinen.

Meriniemen lenkki, Kotka

Kunto ja terveys: kunto on kohdillaan eikä ole isompia vaivoja. No on se kunto ollut muutama vuosi sitten vielä parempi, mutta voisi ajatella että ihan riittävällä tasolla on mittaristo kun pystyy päivittäin liikkumaan, maratoneja muutaman vuodessa juoksemaan, fillaroimaan niin pitkälle että pääsee kesällä mökiltä kotio fillarilla jos haluu, ja uimaan muutamasta sunnuntaiuimarista ohi hallilla. Metässä jaksaa juosta kaikki muut paitti ihan isoimmat mäet alhaalta ylös. Hikilaitteen kuntoindeksi sanoo kuntoiäksi 20 v. Ja sitäpaitti kuntohuippu on aina ollu keväällä tai kesällä, ei koskaan tähän aikaan vuodesta. Että jos just tällä hetkellä jalka vähän painaa lenkillä, niin luultavaa on, että parin kuukauden päästä on taas kevyempää. Ei tiedossa olevia tauteja. Perusterve ja allerginen vaan raa'an sipulin hajulle.

Perhe: lapsia olen saanut kolme ja siinä on mulle tarpeeksi. En ole jäänyt haikailemaan lisää. Kaikki ovat tosi erilaisia keskenään, ja niitä on hauska seurata millaisia heistä vuodet muovaa.  Olen ollut itsekäs äiti ja kasvattanut lapsista omatoimisia. Nyt ne sitten pärjää tosi hyvin arkisissa asioissa, ja pärjäävät koulussakin. Vanhin tytöistä on jo aikuinen ja tulee hienosti toimeen omillaan. Nuorin on yhdeksän. Ei ole enää passattavia vauvoja meidän perheessä. Kaikki muksut ovat myös terveitä. Flunssaakin saa melkein maanitella meidän perheeseen jos sitä haluaa.

Miehenkin olen saanut ja niitä riittää yksi. Se on myös oikein omatoiminen ja osaa kaikenlaista kätevää. Yhdessäkin harrastetaan ja jaetaan samanlainen pikkusen kaheli huumorintaju. Tosi usein huomataan ajattelevamme asioista samalla lailla. "Just olin sanomassa samaa"- kuuluu vakkarilauseisiimme. Alkuvuosien räiskyntä on nykyään tasaisemmalla liekillä palavaa rakkautta 😍

Suku: suku on pieni, mutta riidaton. Ei tartte tapella perinnöistä eikä mökkivuoroista. Ollaan kyllä erilaisia, mutta osataan kunnioittaa sitä että jokainen hiihtää tavallaan.

Työ: olen viihtynyt pitkään niissä töissä jota olen tehnyt. Olen onnekseni saanut tehdä monipuolisesti erilaisia tehtäviä, ja kasvaa ja oppia työn mukana. Nykyisissä hommissa olen ollut jo 10 vuotta, mutta joka vuosi on ollut erilainen ja arkista aherrusta ovat värittäneet mielenkiintoiset projektit ja tosi ammattitaitoinen tiimi ympärillä. Työn ohessa olen opiskellut lisää rivejä ansioluettelon koulutus-osioon.

Kaverit ja verkostot: olen tunkenut nokkani monelle foorumille ja tutustunut mielettömään määrään mahtavia ihmisiä. Mottoni on, että jokaisesta ihmisestä oppii jotain, ehkä joku on minun kohkauksista jonkun inspiraation myös saanut. Osasta näistä tuttavuuksista on tullut tärkeitä kavereita, kaikkien kanssa on jotain yhteistä. Sama harrastus, lapset samassa koulussa, ajatusmaailma samansuuntainen tai muuten vaan synkkaa. Kaikkia heistä dissaan yhdenvertaisesti synttärionnitteluissa. En onnittele ketään Facebookissa, enkä yleensä muutenkaan. Se ei silti tarkoita että en heitä muistaisi. Yleisesti ottaen ajattelen suurella lämmöllä tuntemiani ihmisiä.

Ikäkriisi: jota ei ole. Ensimmäiset merkit vaihdevuosien alkamisesta olen kyllä jo saanut kokea. Lyhyitä jaksoja kuumia aaltoja, ja ohimeneviä mielen melankolioita. Toisaalta tunnen itseni energiseksi ja innostuneeksi viikoittain. Joskus on ollut kokonainen päivä että en ole vouhkannut mitään ylitsepursuavaa uutta inspiraatiota, mutta useammin kuitenkin käy niin, että inspiraatioita tuppaa olemaan enemmän kuin aikaa niitä toteuttaa.

Tänään juhlin synttäreitä Kotkassa tekemällä pitkän hölkkälenkin mahtavassa auringonpaisteisessa säässä. Kiertelin nuoruusvuosien tuttuja nurkkia fiilistelemässä merituulta, rantapolkuja, Kuusisen pitkää suoraa ja Puistolan korkeita mäkiä. Äiskä vei sillä välin muksut teatteriin kulttuuria oppimaan. Näiden jälkeen treffattiin paikallisessa, kilisteltiin Proseccolla ja omppumehulla, syötiin masut täys ja lompsittiin iltaa istumaan mummolaan. Ei pöllö päivä ollenkaan.

Kiitos kaikille minua tänään muistaneille 💖

Meriniemi, Kotka

Hirssaari, Kotka

Kuusinen, Meriniemi, Katariinan niemi, Hirssaari, Mussalo. Makeet maisemat. Merituuli.

Kippis ja kulaus ja kasa ruokaa päälle. Hyvää syntymäpäivää Raisa (25.1.) ja Raisan äiskä (4.2.)

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Himos winter trail - mutaa ja muutenkin hauskaa

Minunhan ei pitänyt tänne edes lähteä. Kun kaverit alkoivat kysellä mukaan ja varailla paikkoja itselleen, ilmoitin että polkujuoksu ok, mutta polkujuoksu lumihangessa ei oo mun juttu. Vaan sitten aloin pohtia että olishan se kiva lähteä treeniporukassa reissuun, ja voisinhaa mie vaikka hiihdellä sillä välin ku kaverit paahtaa hangessa. Tai tehdä mäkivetoja rinteen reunalla. Vaan yksi ajatus johti toiseen ja ilmo lähti sitten kuitenkin samoihin sarjoihin kuin kavereilla... eli perjantai-illan challengeen (13 km) ja lauantai päivän enjoy-sarjaan (9 km). Pienen säädön jälkeen paikka vielä heltisi, vaikka nopeasti ne olivat kaupaksi menneet. Tässä vaiheessa vielä kuviteltiin että juostaan umpihankeen tampatulla polulla kauniissa talvisessa maisemassa, ja että väsyneitä jalkoja verraillaan pertsaladulla sitten kun juoksut on juostu.

Tämä mielessä paikkoja varattiin. Promokuva joltakin aiemmalta vuodelta. Ihan mahtavan näköistä.

Viikko ennen starttia oli selvää että ei tartte pertsailla. Eikä muuten edes juosta hangessa. Lumitilanne on täällä "etelässä" sitä luokkaa, että rullasukset on ainoat joilla pystyisi hiihtämään jos niillä osaisi hiihtää. Pakattiin siis verravälineiksi patikointisauvat ja kauheesti vettä hylkiviä vermeitä. Lumenpuute ei vaikuttanut reissukuumeeseen, edelleen oli täysi täpinä päällä päästä tyttöporukassa hikeä tekemään kisaviikonlopun merkeissä.

Perjantai 17.1.
Startti oli Mäntsälästä kolmen kieppeillä. Ajeltiin rajoitusten mukaan, pysähdyttiin matkalla syömään ja tehtiin kauppareissu ostamaan ilta- ja aamupalatarvikkeita. Himoksella oltiin hyvissä ajoin ilmossa ja hakemassa kisanumeroita. Siitä noukkimaan kämpän avaimet, kämpille, kamppeiden vaihto ja reipas kävely takas kisakeskukselle ja starttiin. Jännitys alkoi kutkuttaa vatsan pohjaa, vaikka mitään erityisiä tavoitteita ei kisalle ollut.

Lämpötila oli reilusti plussan puolella ja maa oli musta ja sula. Onneksi ei satanut räntää tai vettä sentään. Arvattavissa oli, että reitillä on mutaa ja vettä, joten itselläni oli jalassa vedenpitävät sukat ja Sarvan nastarit. Nastarit siksi, että reitillä oli sanottu olevan kuitenkin jäisiä kohtia, ja nastat oli järjestäjän suositus.

Startti tapahtui kahdeksalta illalla. Iso joukko juoksijoita lähti radalle lamput otsalla ja mieli intoa täynnä. Mie myös. Meille oli kerrottu että ekat 2 km on aika lailla pelkkää ja jyrkkää nousua. Ja niinhän se oli. Siinä olis ollu tosi helppo vetää "all in" ja jalat totaalihapoille. Nousun jälkeen reitti tasaantui hetkeksi, kumpuillen kuitenkin jonkun verran koko ajan. Letkassa mentiin, mutta minulle oikein passelilla vauhdilla. Vaikka matka ei ollut tuon pidempi, en lähtenyt itseäni tappamaan tällä kertaa, vaan enemmänkin juoksemaan omaa rennon reipasta tekemistä. Kaverit jäivät heti alussa vähän taakse. Minä kiilasin startissa kärkeen ja annoin nopeampien sitten ohitella. Halusin välttää sen että jään sumppuun hitaampien taakse.

Illan startti ihan just. Lamput viritetty ja tunnelma odottavan jännittynyt. Oikealta: Tiina, Heidi, Heli ja mää.

Ja sitten alkoi tulla sitä mutaa. Ja vettä. Ja mutaa. Ja vettä. Ja mutaa. Ja vettä. Jossain kohdin juostiin oikeesti keskellä soljuvaa puroa, ja useita kertoja jalka upposi nilkkaa myöden sitkeään mutavelliin. Sitä vaan toivoi että kun jalka sieltä mudasta nousee, niin tossu nousee mukana. Ja nousihan se. Muutama seuraava askel kuulosti siltä kuin pesurättiä olis vääntänyt ja mutavesi roiskui nilkoista. Jossain kympin kohdalla en enää edes yrittänyt väistää lätäköitä, yritin vaan pysyä liukkaalla reitillä pystyssä.

Lamppu toimi hyvin, ja lisävaloa tuli toisten juoksijoiden lampuista, sekä järjestäjän ihanista valo-yllätyksistä reitin varrelta. Näkyvyys siis ihan riittävä. Huoltopisteitäkin oli oikein sopivasti, vaikka itse en niillä edes pysähtynyt, vaan vedin kisan läpi muutamalla vesikulauksella omasta juomaliivistä. Lopussa kyllä huomasi että energia oli käynyt vähiin.

Maalissa oli ajalla 1:35:17 ja sillä heltisi naisten sarjan sija 31/86. Hetken henkeä haukottuani sain jo jopa naureskeltua mutaiselle menolle. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin sanoa että pari ärräpäätä pääsi juoksun aikana. Livautin ehkä jonkun s-alkuisenkin sanan kun koipi upposi mutavelliin.

Mut joo, maalissa käteen lykättin pitkollinen pullaa, ja elämähän oli taas täydellistä ja polkujuoksu sikakivaa. Kannustus ja ohjaus oli reitillä ihan timanttia, ja reitti merkattu niin ensiluokkaisesti, että ei missään vielä aiemmin. Iso kiitos tästä järjestäjälle!

Kaverit tulivat maalin vähän minun jälkeeni, ja kun saatiin kuivat sukat ja tossut jalkaan, hipsittiin takas mökille iltapalalle ja huilimaan.





Yö oli rauhaton. Kämpillä oli turhan lämmin, ja illan juoksu kummitteli vielä mielessä, eikä kroppa tahtonut heti rauhoittua unille kun sitä yritti.


Lauantai 18.1.
Aamulla yritettiin nukkua pitkään, mutta ei se tahtonut onnistua. Syötiin tukeva aamiainen ja keräiltiiin inspiraatiota uuteen starttiin kuraisille poluille. Tämän päivän kisa mukaili edellisen illan reittiä, joten tiesimme jo mitä odottaa.

Ysin "enjoy"-sarja lähti reissuun 11:45. Otettiin taas eka nousu sillai maltillisesti, että ei olisi jalat ihan loppu siihen paikkaan. Pientä kohmeloa jaloissa oli, mutta se karisi onneksi aika nopeesti. Oli oikein mukava olla taas edellisenä iltana tutuksi tulleella reitillä. Oli hauska katsoa mikä näytti samalta ja mikä erilaiselta lampun valossa versus päivänvalossa. Keli oli samalla lailla muutamia asteita plussalla kuin illalla.


Kengät ennen starttia. Eilisen jäljiltä huuhdeltu ja kuivattu.

Juoksentelin taas omaa vauhtia ja yritin ylläpitää omaa reipasta mutta maltillista menoa. Tiesin että kaverit selän takana ovat "nälkäisiä", eli odotettavissa oli että sieltä joko Tiina tai Heidi puikkaa jossain vaiheessa rinnalle tai ohi. Ajatukseni osoittautui todeksi, kun kolmen kilsan kohdalla olleessa tiukassa kurvissa näin syrjäsilmällä Tiinan tutun värisen juoksutakin hihan ihan lähellä perässä. Muutenhan siinä ei oikein pystynyt taakseen katselemaan kun oli ihan täysi työ pysyä pystyssä vaikka katseli eteensäkin.

Matka taittui helposti ja reippaasti. Tuntui että mutaa ei ollut niin paljon kuin muistin. Johtui ehkä siitä että nyt olin henkisesti valmistautunut mutaan vähän paremmin kuin eilen. Olisi ollut kiva pysähtyä ottamaan valokuvia, mutta en tohtinut himmailla kun se Tiinakin siellä huohotti perässä ;)

Tässä taisi olla se ainut luminen kohta koko reitillä! Kuva Tommi Kuronen

Tiina on rohkeampi juoksemaan teknisillä pätkillä ja alamäessä kuin minä. Lisäksi Tiinalla oli tossu menollaan ja hää ponkaisi minusta ohi siinä justiin viimeisen pitkän laskun alkuvaiheilla. No, olinhaa miekii laskenut, että niin kauan ku Tiina on minun takana, ni saan pitää omaa rentoa vauhtia. Mutta ku Tiina lähti ohi, niin ei ollut hetken ajatustakaan että jäisin jälkeen ainakaan suosiolla. Otin vähän enemmän riskiä siinä alamäessä ja pidin Tiinan selän sopivan lähellä. Tiesin että loppuun tulee reilun kilsan mittainen soratiepätkä ja siinä on minun mahdollisuus kiriä taas kaveri kiinni. Mutta jos hää pääsee liian kauas, ni en ehi.

Soratielle tultiin, ja suht nopeesti sain Tiinan kiinni ja jäin juoksemaan vierelle. Vaihdettiin siinä muutamat kuulumiset ja taidettiin vähän molemmat tarkkailla tilannetta. Mietin että jos Tiina jaksaa juosta sen vikan pitkän ylämäen ni mie olen pulassa, koska mie en jaksa! Käveltiin sitten molemmat se jyrkin osuus, ja parisataa metriä ennen maalia mie sitten otin spurtin ja ylitin maaliviivan kuusi sekuntia ennen Tiinaa. Aika viekas olin kaveriksi, melkein nolotti.

Maalissa olin ajalla 1:03:49 ja sillähää tuli naisten sarjassa sijoitukseksi 5/47. Se oli varmasti minun polkujuoksu-uran paras sijoitus, mutta totuushan on se, että aika monet "oikeet" polkujuoksijat olivat juoksemassa kaksvitosta, eikä tuon meidän sarjan nimilista varmaan ollut se kaikkein kovimmilla nimillä täytetty. Toki sarjan voittaja juoksi reitin yli vartin nopeammin kuin minä, että olihan sillä vautia ihan komeesti.

Ja taas tuli pullapitko maalissa kouraan - nam!

Osallistumismaksuun sisältyi ruokalipuke lauantaille. Ja mikä ruoka! Ihan mahtavat tarjoilut! Odotettiin keittolounasta, saatiin täysilaidallinen lihaa ja kasviksia, salaattia, leipää, jälkkäriä, kahvia ja kahvileipää! Kiitos! Kyllä maistui!

Ihan mahtavat sapuskat Tupa Kitchen & Bar ravintolassa

Lounaan jälkeen oli kyllä kiva painua kämpille vetelemään vähän lonkkaa. Sitä ennen kävin kuitenkin napsimassa selfien paikallisen peikon kanssa. En tiä tuon tarinaa tai nimeä, mutta silmät sillä oli seljällään ihan ku minullakin kaiken tämän kivan keskellä.


Ilta starttasi saunalla ja salaatilla kämpillä, ja jatkui sitten muutamalla lonkerolla ja jammailulla Himos Areenalla Ressun tahdissa. Olihaa se pakko lähteä baarin puolelle ku reissuun oli lähdetty, vaikka silmä lurppasi ja kotiverkkarit tuntuivat luvattoman mukavilta päällä. Heli jäi talonvahdiksi, ja myö muut siis paineltiin tanssiaisiin. Ihan kivaa oli, mutta kyllähän se taas tuli todistettua, että on ne äreimmät bilehileajat jo ohitettu. Ihan liikaa meteliä, ihan liikaa kännissä olevia ihmisiä, ahdasta, tahmea tanssilattia ja kauhee jono tiskille. Kyllä vaan mie jonotan mieluummin siellä polkukisassa vaikka sitä ohituspaikkaa, ku laimeeta valkovenäläistä vilkkuvien discovalojen välkkeessä. Aikansa kaikella.

Kato mitä sä teeeee-e-eit. Sä jätit vain sirpaleita...Ressu vedossa ku ennen vanhaan.

Kämpille kömmittiin puoli kahden jälkeen ja unille rauhoituin itse vasta vartin yli kaksi. Ei se ole aikuisen ihmisen hommaa noin myöhään valvoa... :)

Sunnuntai 19.1.
Rauhallinen aamu kahvin ja aamupalan äärellä. Summailtiin reissufiiliksiä tyttöin kanssa ja oltiin yhtä mieltä että hieno reissu oli ollut. Sauvakävelyt jäi tällä kertaa tekemättä, mutta olihan tuossa metässä rämmitty jo pariin kertaan joten huoli pois. Kotimatkalle lähdettiin jo ennen puoltapäivää.

No sitte. Ku olin vauhtiin päässy, ni tein vielä iltapäivästä pienen kevyen polkuhölkän omilla nurkilla. Perhe oli lähtenyt sulkaa lyömään, joten pyykit koneeseen ja lenkille. Ihan niin mutaista reittiä en löytänyt ku Himoksella, mutta olihan siellä metässä kiva muistella mukavaa viikonloppua!

Hissuksiin palauttava hölkkä oman kylän pusikossa.

Summa summarum: oikein mukava reissu! Hinta-laatusuhde Himoksella ihan ässä, ja suurimmat ilonaiheeni olivat aivan mahtavalla asenteella liikkeellä olleet järjestäjät! Musaa reitin varrella useasta kajarista, ja lisäksi myös elävää musiikkia. Kyllä, viulisti-tyttö istui jakkaralla metsän keskellä ja siivitti menoamme lauantaina! Reitti oli merkattu täydellisesti ja lisäksi talkooväkeä oli reitillä vielä varmistamassa että kisasumussa juoksevat osallistujat oikeesti osaavat kääntyä sinne minne pitää. Kaikki saivat pullaa maalissa, ja mie voitin vielä lisäksi arvonnassa Camelbakin pikkutermarin. Kyllä tästä voisi tehdä perinteen! Ehkä ensi vuonna saadaan sitten sitä luntakin.

Muoks! Pari kuvaa lisää vielä reissusta. Kuten kuvasta näkyy, ihan äärirajoilla ei tällä reissulla menty ku noin hymyilyttää. Kuvat Nico Peltola







keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Urheiluvuosi 2019

Se olisi taas aika summata menneen vuoden hikijumpat ja suunnata katse alkaneeseen vuoteen ja vuosikymmeneen. Liikunnallisia tunteja kertyi taas mukavasti, joskin jonkin verran vähemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin tähtäimessä oli Kalmarin Ironman täysimatka ja harjoittelu hyvin säänneltyä ja kohdennettua juurikin tuota tavoitetta kohti.

Vuoden 2019 teema on ollut fiilistely ja spontaanit urheilureissut. Ei kisatavoitteita, ei ennätystavoitteita, ei ohjelmaa. Ainoastaan sitä mikä missäkin kohdin on inspiroinut. No jaa, toiveena oli parantaa Lahden IM puolimatkan aikaa, mutta se kariutui joko treenin puutteeseen, taikka kisan alla iskeneeseen flunssaan. Toki aina kisaan mennessä oli myös jonkinlainen tavoite ja ajatus siitä millaista lopputulosta on tultu hakemaan. Kuitenkin vuosi koostui vähän erilaisista kisareissuista kuin aiempina vuosina, siksi tavoitteet olivat lähinnä testata omaa suorituskykyä ja kokeilla jotain uutta.

Vuonna 2019 uutta oli: 

- hiihtomäärän lisääminen ja ihan ekat hiihtokisat sitten peruskoulun.
- ensimmäinen virallinen ultramatka poluilla (ja ylipäätään eka ultrajuoksu) Nuts 55 km.
- uusi juoksija saatiin perheeseen kun ukkokulta ryhtyi hölkälle minun kanssa tammikuussa. Varovaisen alun jälkeen juoksumäärät nousivat maltillisesti. Koska Tonin päälaji on sulis, ei ollut tarkoitus maratoonariksi ruveta, vaan tehdä sulista tukevaa lenkkiä. Tonille kertyi tästä huolimatta juoksukilsoja vuoden aikana yli 500 km! Juoksukunto koheni silmissä ja polkujuoksuakin tuo kokeili. Tehtiin mukavia lenkkejä kimpassa ja erikseen. Muutama pelikaverikin lähti Tonin messiin lenkille, eli propagandakoneisto toimi :)
- melonta sai sydämmeni sykkimään vuonna 2019. Ostin itselleni kajakin, ja pääsin melomaan sekä itekseni, että perheen kanssa. Perheessä oli siis kajakki jo ennestään, mutta uuden kajakin hankkiminen mahdollisti kimppalenkit niin Tonin kanssa kuin lasten.
- fyssarijumppa oli myös uutta ja sai alkunsa takareisi/pakaravammasta, joka vaivasi heinäkuusta eteenpäin koko loppuvuoden. Jumppa ja kortisoni on auttanut, mutta edelleenkään jalka ei ole ihan samassa kunnossa kuin ennen vammaa. Toki voimatasapaino on vähän parantunut, mutta pakaran kirraus venytyksessä on edelleen arkipäivää. Jälkikäteen viisaana suosittelen käymään fyssarilla kysymässä jeesiä jo ennen vammoja.
- lamppulenkit ja hiihdot! Ihan sairaan hauskaa! Sen lisäksi että luonto on mahtavan, ja ihan erilaisen näköinen lampun valossa kuin päivänpaisteessa, tästä teki juhlan se, että ylitin omat pelkoni. Olin ollut ihan varma että en koskaan uskalla mennä yksin pimeään metsään lampun kanssa. Tai hiihtää lamppu otsalla yksin pimeää latua. Rapiseehan siellä metässä joskus, mutta yhtään karhua en ole vielä nähnyt. Muutaman jäniksen kylläkin tuijottavan minua silmät lampun valossa kiiluen pellon keskeltä.

Aiemmilta vuosilta tuttua oli liikkumisen ilo, ulkoilun halu, onnellinen uupumus kovan treenin jälkeen ja innostuminen siitä kun näki kaverin onnistuvan suorituksessaan tai löytävän liikkumisen ilon. Toki elämässä on muutakin kuin liikunta, mutta on se liikunta vaan ihan hitsin kivaa. Ja tällä foorumilla keskitytään sen ylistämiseen.


Kuvakooste vuodesta 2019

Edellisen vuoden tapaan vertailevaa dataa kilsoista ja tunneista:

2019: Juoksu 1407 km, 155 h / Pyöräily 2260 km, 92 h / Uinti 60 km, 20 h / Hiihto 441 km, 46 h / Yht. 432 h
2018: Juoksu 1146 km, 119 h / Pyöräily 4002 km, 167 h / Uinti 153 km, 52 h / Hiihto 200 km, 23 h / Yht. 482 h
2017: Juoksu 1234 km, 126 h / Pyöräily 3400 km, 139 h / Uinti 128 km, 45 h / Hiihto 0 km / Yht. 372 h
2016: Juoksu 1309 km, 143 h / Pyöräily 2469 km, 103 h / Uinti 123 km, 46 h / Hiihto 0 km / Yht. 381 h
2015: Juoksu 1100 km / Pyöräily 459 km / Uinti 30 km / Hiihto 61 km / Yht. 251 h
2014: Juoksu 901 km / Pyöräily 289 km / Uinti 8 km

Noista luvuista näkee mukavasti missä ne vuoden liikunnalliset tunnit on vietetty. Painotus on vaihdellut vuositasolla jonkin verran.

Vuosi 2020 ja alkanut vuosikymmen, mitä lie tuovat tullessaan. Alkaneelle vuodelle on jo muutama kisalippu hankittu. Tammikuulla käydään tyttöporukalla Himoksella juoksemassa yö- ja päiväpolkuja, toukokuussa juostaan taas Nutsia 55 kilsan verran, ja tämän vuoden syksylle siirtyi viime syksyn Nuuksion pitkä polkukisa sen minun jalkavamman vuoksi. Eli polkuja ainakin tiedossa. 

Olen kovin datanomi mitä tulee urheiluun, ja kuljen Garmin tiiviisti ranteessa yötä päivää. Sen lisäksi että tutkailen sen antamaa dataa, olen linkittänyt sen Stravaan. Tuli pikkiriikkisen innostuttua tuossa viime vuoden viimeisellä viikolla niistä Stravan "palkintopokaaleista".... Keksin vielä kolme päivää ennen vuodenvaihdetta, että jos juoksen puolimaran, niin saan virtuaalimitalin. Juoksin siis puolimaran. Luonnollisesti. Huomasin myös, että jos teen vielä 300 nousumetrin lenkin, saan myös toisen mitalin (vähintään 2000 nousumetriä joulukuussa). No tuo puuttuva pikkunousu toteutui tosi kätevästi paikallisen vesitornin mäessä hölkkäilemällä mäkeä edestakaisin :) Eli kun kärpänen on purrut, olen jo kuitannut tammikuulle useammankin Strava-tehtävän ja odottelen mitalisadetta tänä vuonna kuukausittain. 

Virallista ohjelmaa ei edelleenkään ole, ja taidan tässä kohdin jatkaa vielä teemalla mennään sinne minne mieli vie. Urheilua fiilistellen ja omaa kroppaa kuunnellen. Vuosikymmenen mittakaavaa en tässä kohdin ajattele. Varaan itselleni mahdollisuuden muuttaa suunnitelmaa (tai sen puutetta) ihan koska tahansa. 

Hyvää alkanutta vuotta sinullekin, toivottavasti löydät ilon sinulle tärkeän harrastuksen tai teeman parista tänäkin vuonna!

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Mini(treeni)loma Vuokatissa

Kun minulle avautui mahdollisuus päästä minilomalle Vuokattiin reippaassa treeniporukassa niin en miettinyt kahta hetkeä lähdenkö vai en. Viime maaliskuun tapaan promoottorina oli Raila, ja tällä kertaa mukaan pääsi lähtemään myös Anneli. Anottiin töistä muutama päivä vapaata ja startattiin keula kohti Sotkamoa keskiviikkona heti aamusta. Tässä "lomarapsa" ja ihanaiset tunnelmat itsellekin muistiin.

Kukas siellä kurkistaa.


Keskiviikko 11.12.

Lähtö kasilta. Raila nappasi minut kyytiin ja sitten haettiin Anneli mukaan. Ajomatka Mäntsälästä Vuokattiin kestää noin kuusi tuntia, lounaan ja pikkupaussin kanssa aika lailla seitsemän. Maisema oli lähtiessä musta ja vetinen, mutta pohjoiseen päin siirryttäessä valkoinen huntu peitti puiden oksia ja kinokset teiden varsia. Jes! Hiihtoloma tiedossa! Suksiboksi pullotti suksista, sauvoista, monoista ja muusta lomalla tarpeellisesta tavarasta.

Päivä meni ajellessa, autoa pakatessa ja purkaessa, ja kämpille kotiutuessa. Huoltopisteen tointa toimittanut kotikolo oli tällä kertaa ihan Katinkullan vieressä, noin 2 minuutin kävelymatkan päässä kylpylästä ja puolen minuutin päässä ladusta. Aika ässä paikka.

Autossa istumisen jälkeen oli kyllä pakko päästä oikomaan jäseniä. Me Annelin kanssa päädyimme kylpylään uimaan (Katinkullassa on 25 metrinen kuntoallas kylpylämaailman lisäksi) ja Raila lähti heti ulkoiluttamaan suksia. Loma polkaistu käyntiin!

Katinkullassa on kylpylän lisäksi myös 25 metrinen kuntouima-allas.

Heimovaatteet ja pyyhe mukana.


Torstai 12.12.

Tukeva aamiainen ja ladulle. Minä valitsin aurinkoladun siitä kämpän nurkilta, tytöt lähtivät kohti vaaran lenkkiä. Kaikki laduthan eivät olleet vielä hiihtokuntoisia, eikä esimerkiksi jäälle ollut ollenkaan asiaa. Samoin vaaran lenkistä oli vain osa ajettu.

Mie, Anneli ja Raila, Team Urheiluhullut

Ei jatkunut aurinkolatu jäälle tällä kertaa.

Mie lykin siihen aamutuimaan parinkympin lenkin. Olihan se makeeta päästä taas suksille. Keli oli hiihtohommiin ihan hyvä. Aurinkoa ei nähty, mutta lämpötila pyöri nollan molemmin puolin. Ne ladut jotka oli ajettu, olivat minun mielestä oikein hyvässä kunnossa. Väkeä ei ollut häiriöksi asti, mutta sen verran kuitenkin että ihan yksin ei tarttenut hiihdellä.

Aamulenkki lopeteltiin sillai, että suihkun kautta ehdittiin Opistolle syömään lounasta ennen kahta. Nälkähän siinä oli jo tullutkin latuja kolutessa. Syötiin liikaa, painuttiin kämpille, otettiin päivälepo, ja lähdettiin uudelle kierrokselle!

Minulla oli otsalamppu mukana ja pääsin testaamaan sitä ekaa kertaa ladulla. Metässä olen sen kanssa kyllä mennyt jo monesti, mutta nyt oli uusi lamppulaji kokeiltavana. Lamppu toimi hiihtäessä tosi hyvin ja mie huiskin menemään pitkin lähilatuja lamppu otalla ja hymy naamalla. Ei tullu susia vastaan. Muutama muu lamppupää kylläkin.

Lamppuhiihtolenkille lähdössä.

Taas mie hinkkasin aurinkolatua. Kaikkineen sille pätkälle tuli mittaa noin 6 km.

Torstaille kertyi hiihtoa minun mittariin 32 kilometriä. Ihan ok lenkit kauden avaukseen. Iltapalaa kämpillä ja ajoissa nukkumaan. Reissukavereilla oli myös ollut hyvät hiihtoreissut omilla tahoillaan ja siinä vielä ennen iltapesuja ehdittiin latukuulumiset vaihtaa ja vähän muutenkin maailmaa parantaa.

Perjantai 13.12.

Ei tullu tästä perjantaista onnetonta vaan onnellinen. Tein aamulla 18 kilsan hiihtolenkin. Maisemat aika lailla samat ku edellisenä päivänä. Vähän kävin uusia reittejä penkomassa, mutta päädyin kuitenkin takas tutulle ja turvalliselle lähiladulle. Lounas edellisen päivän tapaan Opistolla. Ja toiston vuoksi, liikaa ruokaa ja lepo päälle. Lampun kanssa tein taas lenkin pimeän tultua. Ja pimeähän tulee aikaisin. Tunnin lenkille tuli mittaa 11 km.

Kello ei ollut vielä kovin hirveesti tässä vaiheessa vuorokautta, joten sain kuningasidean lähteä pesulle ja pienelle uinnille kylpylään. Altaaseen pulahdin vähän seiskan jälkeen ja uin reilun puoli tuntia rauhallista, palauttavaa kelailua. Siihen päälle kierros kylpylän altaissa ja saunamaailmassa. Ja varmaan arvaattekin, että tämä tyttö oli aika valmis nukkumaan pienen iltapalan jälkeen.

Perjantai 13. päivä voi saada myös hymyn huulille.

Ladulle mahtui hyvin :)

Ja latu oli oikein hyvässä kunnossa.

Lampun valossa näki oikein hyvin suksia.

Perjantain saldo reilut kolme tuntia liikuntaa, 29 kilometriä suksilla ja 1,8 kilsaa altaassa. Sillai äkkiseltään tehtynä voipi sanoa että käsivarsissa, lapaluissa ja nivusissa tuntui että sukset on korkattu tälle kaudelle ja hiihdon lisäksi on liikuteltu käsiä uima-altaassa yhteensä viiden kilometrin verran muutaman päivän aikana. Minun käsivetokadenssilla se tarkoittaa noin 2270 kauhaisua.

Lauantai 14.12.

Olin sillai salaa unelmoinut, että saisin tällä kolmen päivän lomareissulla sata hiihtokilsaa mittariin. Kaikki merkit viittasivat aamulla siihen suuntaan että unelma voisi toteutua! Tänään oli tarkoitus tehdä pidempi lenkki päivällä, ja syödä kattavampi ruoka vasta illalla seiskan kieppeillä. Koska iltalenkki jäisi tekemättä, oli satsattava päivälenkkiin. Tästä tulisi siis neljänkympin päivä!

Ajattelin myös, että olen kyllä tosi nolo, jos hiihtelen koko reissun vaan minulle turvallista tasaista aurinkolatua. Päätin lähteä vaaran lenkille Opiston nurkille. Siellä on mäkiä, ja mäet on minulle yhtä kuin pakokauhu. Parin päivän totuttelu suksiin kuitenkin auttoi, ja selvisin yhdysladun korkeuseroista Katinkullan ja Opiston välillä mielestäni ihan suhteellisen kohtuullisesti. En siis huutanut ääneen apua kuten viime maaliskuussa Vuokatti-hiihdossa.... :) Lähdin suksimaan kohti Heikkilän lenkkiä rauhoitellen samalla mieltäni ja tutkailemalla vastaantulijoiden vauhtia ja ladun kuntoa. Heikkilän reitti alkaa toooooosi pitkällä loivalla nousulla aina Ainolalle asti. Olisikohan sitä nousua noin pari kilsaa. Tiesin että jaksan kyllä lykkiä ja suksia mäkeä ylös, mutta alaspäin tulo onkin sitten haasteellisempi homma.

Ainolaan asti lykin, ja laskin takas alas. Ja sitte lykin uudestaan. Ja laskin taas alas. Hyvää treeniä mulle.

Nappasin Ainolan kodalla vähän välipalaa, vedin syvään henkeä ja aloitin alamäkitreenin. Vesi valui silmistä viiman tuulettaessa naamaa, vaikka lasitkin olin silmille laittanut. Yhtään en itkenyt vaikka mielessä kävi. Onnistuin myös olemaan inisemättä tai kiljumatta. Itku ilosta olisi voinut tulla mäen alla kun olinkin vielä hengissä, mutta miehää en jäänyt siihen kyynelehtimään, vaan lykkäsin itteni uudestaan sinne Ainolaan. Ja laskin vielä toisen kerran alas. Ettei menisi vahingon piikkiin eka onnistuminen. Näiden harjoitusten jälkeen annoin itselleni luvan palata takaisin turvalliselle tasaisemmalle (ja siis ehkä jonkun mielestä tylsemmälle) reitille. Mie saan kuitenkin ihan kauheesti onnen nipistyksiä siitä kun saan hiihtää omaa reipasta omalla mukavuusalueella. Pieni itsensä haastaminen on poikaa myös, en mie sillä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Ainolan ladulla Vuokatissa.

Kotinurkilla kävin huoltopaussilla kämpillä kun se kerran oli siinä ihan ladun vieressä. Vessapaussi ja vähän evästä. Juomaahan minulla oli juomaliivissä mukana. Polkujuoksussa käyttämäni juomaliivi toimi muuten myös hiihdossa tosi hyvin. Evästä, juomaa, lisälapasia varalle ja puhelimen sai tosi hyvin messiin. Ja nyt kun ei ollut kovin pakkasta, juoma ei edes jäätynyt.

Pikapaussin jälkeen jatkoin lenkkiä ja keräilin sen 40 km kasaan. Viimeiset kilsat oli kyllä jo aika nihkeitä, mutta ilolla ne sivakoin. Mielessä pyöri jo seiskan jälkeen eteen tilattava pitsa ja eräs hyvin harmaa nestemäinen kyytijuoma sen vierellä.

Kun päivän treeni oli täynnä, pääsivät sukset lepoon, tämä emäntä pesulle ja vaakatasoon hetkeksi. Katinkullassa upposi pitsa illalla hyvällä ruokahalulla, ja reissun yhteenvetoa tehtiin urakalla ruoan äärellä. Jaanakin tuli meitä moikkamaan. Jaana siis tuli minulle tutuksi viime reissulla. Railan kavereita.

Näyttää isolta ja on iso. Ja kaikki upposi minun mahaan. Tällä kertaa
ruokavalio oli "ei rajoitteita"-tyyppinen.

Uni maistui aikaisin. Aamulla olisi lähtö kohti kotia ja pikavisiitti lumiseen Vuokattiin päättyisi.

Sunnuntai 15.12.

Haikein mielin kotimatkalle kympin kieppeillä. Kotinurkilla odotti plussakeli, musta maa ja vesisade. Jäämme toivomaan pakkasia ja lunta myös Mäntsälään. Vuokatissa lämmitellyt suksenpohjat olisivat valmiit seuraavalle lenkille. Ja minä myös.

Summa summarum: Upea reissu upeassa seurassa. Sanoin ennen lähtöä tutuille että nyt lähden reissuun sellasten kavereiden kanssa jotka on vielä hullumpia urheilijoita ku minä. Miten lie ollaan porukkaan päädyttykin ;) Ja onhan ne. Mie hiihdin sen satkun, ja Railan ja Annelin kanssa yhdessä kiillotettiin Vuokatin latuja yli 350 kilsaa. Ja maailma parani juorutessa ainakin viisi prosenttia. Mie viittaan merkiksi että olen mukana ensi kerrallakin jos kutsu käy!



Loppuun vielä muutama tunnelmakuva rinteen päältä napsaistuna.