lauantai 25. tammikuuta 2020

Olen aika onnellinen

Mulle tuli tänään 46 vuotta mittariin. Siitä herkesin oman elämän nykymenoa pohtimaan kun ajelin nuorempien muksujeni kanssa kohti Kotkaa äitiä moikkaamaan ja viikonloppua viettämään. Aattelin että oikeestaan mulla menee aika hyvin, ja voin olla monesta asiasta onnellinen ja iloinen.

Meriniemen lenkki, Kotka

Kunto ja terveys: kunto on kohdillaan eikä ole isompia vaivoja. No on se kunto ollut muutama vuosi sitten vielä parempi, mutta voisi ajatella että ihan riittävällä tasolla on mittaristo kun pystyy päivittäin liikkumaan, maratoneja muutaman vuodessa juoksemaan, fillaroimaan niin pitkälle että pääsee kesällä mökiltä kotio fillarilla jos haluu, ja uimaan muutamasta sunnuntaiuimarista ohi hallilla. Metässä jaksaa juosta kaikki muut paitti ihan isoimmat mäet alhaalta ylös. Hikilaitteen kuntoindeksi sanoo kuntoiäksi 20 v. Ja sitäpaitti kuntohuippu on aina ollu keväällä tai kesällä, ei koskaan tähän aikaan vuodesta. Että jos just tällä hetkellä jalka vähän painaa lenkillä, niin luultavaa on, että parin kuukauden päästä on taas kevyempää. Ei tiedossa olevia tauteja. Perusterve ja allerginen vaan raa'an sipulin hajulle.

Perhe: lapsia olen saanut kolme ja siinä on mulle tarpeeksi. En ole jäänyt haikailemaan lisää. Kaikki ovat tosi erilaisia keskenään, ja niitä on hauska seurata millaisia heistä vuodet muovaa.  Olen ollut itsekäs äiti ja kasvattanut lapsista omatoimisia. Nyt ne sitten pärjää tosi hyvin arkisissa asioissa, ja pärjäävät koulussakin. Vanhin tytöistä on jo aikuinen ja tulee hienosti toimeen omillaan. Nuorin on yhdeksän. Ei ole enää passattavia vauvoja meidän perheessä. Kaikki muksut ovat myös terveitä. Flunssaakin saa melkein maanitella meidän perheeseen jos sitä haluaa.

Miehenkin olen saanut ja niitä riittää yksi. Se on myös oikein omatoiminen ja osaa kaikenlaista kätevää. Yhdessäkin harrastetaan ja jaetaan samanlainen pikkusen kaheli huumorintaju. Tosi usein huomataan ajattelevamme asioista samalla lailla. "Just olin sanomassa samaa"- kuuluu vakkarilauseisiimme. Alkuvuosien räiskyntä on nykyään tasaisemmalla liekillä palavaa rakkautta 😍

Suku: suku on pieni, mutta riidaton. Ei tartte tapella perinnöistä eikä mökkivuoroista. Ollaan kyllä erilaisia, mutta osataan kunnioittaa sitä että jokainen hiihtää tavallaan.

Työ: olen viihtynyt pitkään niissä töissä jota olen tehnyt. Olen onnekseni saanut tehdä monipuolisesti erilaisia tehtäviä, ja kasvaa ja oppia työn mukana. Nykyisissä hommissa olen ollut jo 10 vuotta, mutta joka vuosi on ollut erilainen ja arkista aherrusta ovat värittäneet mielenkiintoiset projektit ja tosi ammattitaitoinen tiimi ympärillä. Työn ohessa olen opiskellut lisää rivejä ansioluettelon koulutus-osioon.

Kaverit ja verkostot: olen tunkenut nokkani monelle foorumille ja tutustunut mielettömään määrään mahtavia ihmisiä. Mottoni on, että jokaisesta ihmisestä oppii jotain, ehkä joku on minun kohkauksista jonkun inspiraation myös saanut. Osasta näistä tuttavuuksista on tullut tärkeitä kavereita, kaikkien kanssa on jotain yhteistä. Sama harrastus, lapset samassa koulussa, ajatusmaailma samansuuntainen tai muuten vaan synkkaa. Kaikkia heistä dissaan yhdenvertaisesti synttärionnitteluissa. En onnittele ketään Facebookissa, enkä yleensä muutenkaan. Se ei silti tarkoita että en heitä muistaisi. Yleisesti ottaen ajattelen suurella lämmöllä tuntemiani ihmisiä.

Ikäkriisi: jota ei ole. Ensimmäiset merkit vaihdevuosien alkamisesta olen kyllä jo saanut kokea. Lyhyitä jaksoja kuumia aaltoja, ja ohimeneviä mielen melankolioita. Toisaalta tunnen itseni energiseksi ja innostuneeksi viikoittain. Joskus on ollut kokonainen päivä että en ole vouhkannut mitään ylitsepursuavaa uutta inspiraatiota, mutta useammin kuitenkin käy niin, että inspiraatioita tuppaa olemaan enemmän kuin aikaa niitä toteuttaa.

Tänään juhlin synttäreitä Kotkassa tekemällä pitkän hölkkälenkin mahtavassa auringonpaisteisessa säässä. Kiertelin nuoruusvuosien tuttuja nurkkia fiilistelemässä merituulta, rantapolkuja, Kuusisen pitkää suoraa ja Puistolan korkeita mäkiä. Äiskä vei sillä välin muksut teatteriin kulttuuria oppimaan. Näiden jälkeen treffattiin paikallisessa, kilisteltiin Proseccolla ja omppumehulla, syötiin masut täys ja lompsittiin iltaa istumaan mummolaan. Ei pöllö päivä ollenkaan.

Kiitos kaikille minua tänään muistaneille 💖

Meriniemi, Kotka

Hirssaari, Kotka

Kuusinen, Meriniemi, Katariinan niemi, Hirssaari, Mussalo. Makeet maisemat. Merituuli.

Kippis ja kulaus ja kasa ruokaa päälle. Hyvää syntymäpäivää Raisa (25.1.) ja Raisan äiskä (4.2.)

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Himos winter trail - mutaa ja muutenkin hauskaa

Minunhan ei pitänyt tänne edes lähteä. Kun kaverit alkoivat kysellä mukaan ja varailla paikkoja itselleen, ilmoitin että polkujuoksu ok, mutta polkujuoksu lumihangessa ei oo mun juttu. Vaan sitten aloin pohtia että olishan se kiva lähteä treeniporukassa reissuun, ja voisinhaa mie vaikka hiihdellä sillä välin ku kaverit paahtaa hangessa. Tai tehdä mäkivetoja rinteen reunalla. Vaan yksi ajatus johti toiseen ja ilmo lähti sitten kuitenkin samoihin sarjoihin kuin kavereilla... eli perjantai-illan challengeen (13 km) ja lauantai päivän enjoy-sarjaan (9 km). Pienen säädön jälkeen paikka vielä heltisi, vaikka nopeasti ne olivat kaupaksi menneet. Tässä vaiheessa vielä kuviteltiin että juostaan umpihankeen tampatulla polulla kauniissa talvisessa maisemassa, ja että väsyneitä jalkoja verraillaan pertsaladulla sitten kun juoksut on juostu.

Tämä mielessä paikkoja varattiin. Promokuva joltakin aiemmalta vuodelta. Ihan mahtavan näköistä.

Viikko ennen starttia oli selvää että ei tartte pertsailla. Eikä muuten edes juosta hangessa. Lumitilanne on täällä "etelässä" sitä luokkaa, että rullasukset on ainoat joilla pystyisi hiihtämään jos niillä osaisi hiihtää. Pakattiin siis verravälineiksi patikointisauvat ja kauheesti vettä hylkiviä vermeitä. Lumenpuute ei vaikuttanut reissukuumeeseen, edelleen oli täysi täpinä päällä päästä tyttöporukassa hikeä tekemään kisaviikonlopun merkeissä.

Perjantai 17.1.
Startti oli Mäntsälästä kolmen kieppeillä. Ajeltiin rajoitusten mukaan, pysähdyttiin matkalla syömään ja tehtiin kauppareissu ostamaan ilta- ja aamupalatarvikkeita. Himoksella oltiin hyvissä ajoin ilmossa ja hakemassa kisanumeroita. Siitä noukkimaan kämpän avaimet, kämpille, kamppeiden vaihto ja reipas kävely takas kisakeskukselle ja starttiin. Jännitys alkoi kutkuttaa vatsan pohjaa, vaikka mitään erityisiä tavoitteita ei kisalle ollut.

Lämpötila oli reilusti plussan puolella ja maa oli musta ja sula. Onneksi ei satanut räntää tai vettä sentään. Arvattavissa oli, että reitillä on mutaa ja vettä, joten itselläni oli jalassa vedenpitävät sukat ja Sarvan nastarit. Nastarit siksi, että reitillä oli sanottu olevan kuitenkin jäisiä kohtia, ja nastat oli järjestäjän suositus.

Startti tapahtui kahdeksalta illalla. Iso joukko juoksijoita lähti radalle lamput otsalla ja mieli intoa täynnä. Mie myös. Meille oli kerrottu että ekat 2 km on aika lailla pelkkää ja jyrkkää nousua. Ja niinhän se oli. Siinä olis ollu tosi helppo vetää "all in" ja jalat totaalihapoille. Nousun jälkeen reitti tasaantui hetkeksi, kumpuillen kuitenkin jonkun verran koko ajan. Letkassa mentiin, mutta minulle oikein passelilla vauhdilla. Vaikka matka ei ollut tuon pidempi, en lähtenyt itseäni tappamaan tällä kertaa, vaan enemmänkin juoksemaan omaa rennon reipasta tekemistä. Kaverit jäivät heti alussa vähän taakse. Minä kiilasin startissa kärkeen ja annoin nopeampien sitten ohitella. Halusin välttää sen että jään sumppuun hitaampien taakse.

Illan startti ihan just. Lamput viritetty ja tunnelma odottavan jännittynyt. Oikealta: Tiina, Heidi, Heli ja mää.

Ja sitten alkoi tulla sitä mutaa. Ja vettä. Ja mutaa. Ja vettä. Ja mutaa. Ja vettä. Jossain kohdin juostiin oikeesti keskellä soljuvaa puroa, ja useita kertoja jalka upposi nilkkaa myöden sitkeään mutavelliin. Sitä vaan toivoi että kun jalka sieltä mudasta nousee, niin tossu nousee mukana. Ja nousihan se. Muutama seuraava askel kuulosti siltä kuin pesurättiä olis vääntänyt ja mutavesi roiskui nilkoista. Jossain kympin kohdalla en enää edes yrittänyt väistää lätäköitä, yritin vaan pysyä liukkaalla reitillä pystyssä.

Lamppu toimi hyvin, ja lisävaloa tuli toisten juoksijoiden lampuista, sekä järjestäjän ihanista valo-yllätyksistä reitin varrelta. Näkyvyys siis ihan riittävä. Huoltopisteitäkin oli oikein sopivasti, vaikka itse en niillä edes pysähtynyt, vaan vedin kisan läpi muutamalla vesikulauksella omasta juomaliivistä. Lopussa kyllä huomasi että energia oli käynyt vähiin.

Maalissa oli ajalla 1:35:17 ja sillä heltisi naisten sarjan sija 31/86. Hetken henkeä haukottuani sain jo jopa naureskeltua mutaiselle menolle. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin sanoa että pari ärräpäätä pääsi juoksun aikana. Livautin ehkä jonkun s-alkuisenkin sanan kun koipi upposi mutavelliin.

Mut joo, maalissa käteen lykättin pitkollinen pullaa, ja elämähän oli taas täydellistä ja polkujuoksu sikakivaa. Kannustus ja ohjaus oli reitillä ihan timanttia, ja reitti merkattu niin ensiluokkaisesti, että ei missään vielä aiemmin. Iso kiitos tästä järjestäjälle!

Kaverit tulivat maalin vähän minun jälkeeni, ja kun saatiin kuivat sukat ja tossut jalkaan, hipsittiin takas mökille iltapalalle ja huilimaan.





Yö oli rauhaton. Kämpillä oli turhan lämmin, ja illan juoksu kummitteli vielä mielessä, eikä kroppa tahtonut heti rauhoittua unille kun sitä yritti.


Lauantai 18.1.
Aamulla yritettiin nukkua pitkään, mutta ei se tahtonut onnistua. Syötiin tukeva aamiainen ja keräiltiiin inspiraatiota uuteen starttiin kuraisille poluille. Tämän päivän kisa mukaili edellisen illan reittiä, joten tiesimme jo mitä odottaa.

Ysin "enjoy"-sarja lähti reissuun 11:45. Otettiin taas eka nousu sillai maltillisesti, että ei olisi jalat ihan loppu siihen paikkaan. Pientä kohmeloa jaloissa oli, mutta se karisi onneksi aika nopeesti. Oli oikein mukava olla taas edellisenä iltana tutuksi tulleella reitillä. Oli hauska katsoa mikä näytti samalta ja mikä erilaiselta lampun valossa versus päivänvalossa. Keli oli samalla lailla muutamia asteita plussalla kuin illalla.


Kengät ennen starttia. Eilisen jäljiltä huuhdeltu ja kuivattu.

Juoksentelin taas omaa vauhtia ja yritin ylläpitää omaa reipasta mutta maltillista menoa. Tiesin että kaverit selän takana ovat "nälkäisiä", eli odotettavissa oli että sieltä joko Tiina tai Heidi puikkaa jossain vaiheessa rinnalle tai ohi. Ajatukseni osoittautui todeksi, kun kolmen kilsan kohdalla olleessa tiukassa kurvissa näin syrjäsilmällä Tiinan tutun värisen juoksutakin hihan ihan lähellä perässä. Muutenhan siinä ei oikein pystynyt taakseen katselemaan kun oli ihan täysi työ pysyä pystyssä vaikka katseli eteensäkin.

Matka taittui helposti ja reippaasti. Tuntui että mutaa ei ollut niin paljon kuin muistin. Johtui ehkä siitä että nyt olin henkisesti valmistautunut mutaan vähän paremmin kuin eilen. Olisi ollut kiva pysähtyä ottamaan valokuvia, mutta en tohtinut himmailla kun se Tiinakin siellä huohotti perässä ;)

Tässä taisi olla se ainut luminen kohta koko reitillä! Kuva Tommi Kuronen

Tiina on rohkeampi juoksemaan teknisillä pätkillä ja alamäessä kuin minä. Lisäksi Tiinalla oli tossu menollaan ja hää ponkaisi minusta ohi siinä justiin viimeisen pitkän laskun alkuvaiheilla. No, olinhaa miekii laskenut, että niin kauan ku Tiina on minun takana, ni saan pitää omaa rentoa vauhtia. Mutta ku Tiina lähti ohi, niin ei ollut hetken ajatustakaan että jäisin jälkeen ainakaan suosiolla. Otin vähän enemmän riskiä siinä alamäessä ja pidin Tiinan selän sopivan lähellä. Tiesin että loppuun tulee reilun kilsan mittainen soratiepätkä ja siinä on minun mahdollisuus kiriä taas kaveri kiinni. Mutta jos hää pääsee liian kauas, ni en ehi.

Soratielle tultiin, ja suht nopeesti sain Tiinan kiinni ja jäin juoksemaan vierelle. Vaihdettiin siinä muutamat kuulumiset ja taidettiin vähän molemmat tarkkailla tilannetta. Mietin että jos Tiina jaksaa juosta sen vikan pitkän ylämäen ni mie olen pulassa, koska mie en jaksa! Käveltiin sitten molemmat se jyrkin osuus, ja parisataa metriä ennen maalia mie sitten otin spurtin ja ylitin maaliviivan kuusi sekuntia ennen Tiinaa. Aika viekas olin kaveriksi, melkein nolotti.

Maalissa olin ajalla 1:03:49 ja sillähää tuli naisten sarjassa sijoitukseksi 5/47. Se oli varmasti minun polkujuoksu-uran paras sijoitus, mutta totuushan on se, että aika monet "oikeet" polkujuoksijat olivat juoksemassa kaksvitosta, eikä tuon meidän sarjan nimilista varmaan ollut se kaikkein kovimmilla nimillä täytetty. Toki sarjan voittaja juoksi reitin yli vartin nopeammin kuin minä, että olihan sillä vautia ihan komeesti.

Ja taas tuli pullapitko maalissa kouraan - nam!

Osallistumismaksuun sisältyi ruokalipuke lauantaille. Ja mikä ruoka! Ihan mahtavat tarjoilut! Odotettiin keittolounasta, saatiin täysilaidallinen lihaa ja kasviksia, salaattia, leipää, jälkkäriä, kahvia ja kahvileipää! Kiitos! Kyllä maistui!

Ihan mahtavat sapuskat Tupa Kitchen & Bar ravintolassa

Lounaan jälkeen oli kyllä kiva painua kämpille vetelemään vähän lonkkaa. Sitä ennen kävin kuitenkin napsimassa selfien paikallisen peikon kanssa. En tiä tuon tarinaa tai nimeä, mutta silmät sillä oli seljällään ihan ku minullakin kaiken tämän kivan keskellä.


Ilta starttasi saunalla ja salaatilla kämpillä, ja jatkui sitten muutamalla lonkerolla ja jammailulla Himos Areenalla Ressun tahdissa. Olihaa se pakko lähteä baarin puolelle ku reissuun oli lähdetty, vaikka silmä lurppasi ja kotiverkkarit tuntuivat luvattoman mukavilta päällä. Heli jäi talonvahdiksi, ja myö muut siis paineltiin tanssiaisiin. Ihan kivaa oli, mutta kyllähän se taas tuli todistettua, että on ne äreimmät bilehileajat jo ohitettu. Ihan liikaa meteliä, ihan liikaa kännissä olevia ihmisiä, ahdasta, tahmea tanssilattia ja kauhee jono tiskille. Kyllä vaan mie jonotan mieluummin siellä polkukisassa vaikka sitä ohituspaikkaa, ku laimeeta valkovenäläistä vilkkuvien discovalojen välkkeessä. Aikansa kaikella.

Kato mitä sä teeeee-e-eit. Sä jätit vain sirpaleita...Ressu vedossa ku ennen vanhaan.

Kämpille kömmittiin puoli kahden jälkeen ja unille rauhoituin itse vasta vartin yli kaksi. Ei se ole aikuisen ihmisen hommaa noin myöhään valvoa... :)

Sunnuntai 19.1.
Rauhallinen aamu kahvin ja aamupalan äärellä. Summailtiin reissufiiliksiä tyttöin kanssa ja oltiin yhtä mieltä että hieno reissu oli ollut. Sauvakävelyt jäi tällä kertaa tekemättä, mutta olihan tuossa metässä rämmitty jo pariin kertaan joten huoli pois. Kotimatkalle lähdettiin jo ennen puoltapäivää.

No sitte. Ku olin vauhtiin päässy, ni tein vielä iltapäivästä pienen kevyen polkuhölkän omilla nurkilla. Perhe oli lähtenyt sulkaa lyömään, joten pyykit koneeseen ja lenkille. Ihan niin mutaista reittiä en löytänyt ku Himoksella, mutta olihan siellä metässä kiva muistella mukavaa viikonloppua!

Hissuksiin palauttava hölkkä oman kylän pusikossa.

Summa summarum: oikein mukava reissu! Hinta-laatusuhde Himoksella ihan ässä, ja suurimmat ilonaiheeni olivat aivan mahtavalla asenteella liikkeellä olleet järjestäjät! Musaa reitin varrella useasta kajarista, ja lisäksi myös elävää musiikkia. Kyllä, viulisti-tyttö istui jakkaralla metsän keskellä ja siivitti menoamme lauantaina! Reitti oli merkattu täydellisesti ja lisäksi talkooväkeä oli reitillä vielä varmistamassa että kisasumussa juoksevat osallistujat oikeesti osaavat kääntyä sinne minne pitää. Kaikki saivat pullaa maalissa, ja mie voitin vielä lisäksi arvonnassa Camelbakin pikkutermarin. Kyllä tästä voisi tehdä perinteen! Ehkä ensi vuonna saadaan sitten sitä luntakin.

Muoks! Pari kuvaa lisää vielä reissusta. Kuten kuvasta näkyy, ihan äärirajoilla ei tällä reissulla menty ku noin hymyilyttää. Kuvat Nico Peltola







keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Urheiluvuosi 2019

Se olisi taas aika summata menneen vuoden hikijumpat ja suunnata katse alkaneeseen vuoteen ja vuosikymmeneen. Liikunnallisia tunteja kertyi taas mukavasti, joskin jonkin verran vähemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin tähtäimessä oli Kalmarin Ironman täysimatka ja harjoittelu hyvin säänneltyä ja kohdennettua juurikin tuota tavoitetta kohti.

Vuoden 2019 teema on ollut fiilistely ja spontaanit urheilureissut. Ei kisatavoitteita, ei ennätystavoitteita, ei ohjelmaa. Ainoastaan sitä mikä missäkin kohdin on inspiroinut. No jaa, toiveena oli parantaa Lahden IM puolimatkan aikaa, mutta se kariutui joko treenin puutteeseen, taikka kisan alla iskeneeseen flunssaan. Toki aina kisaan mennessä oli myös jonkinlainen tavoite ja ajatus siitä millaista lopputulosta on tultu hakemaan. Kuitenkin vuosi koostui vähän erilaisista kisareissuista kuin aiempina vuosina, siksi tavoitteet olivat lähinnä testata omaa suorituskykyä ja kokeilla jotain uutta.

Vuonna 2019 uutta oli: 

- hiihtomäärän lisääminen ja ihan ekat hiihtokisat sitten peruskoulun.
- ensimmäinen virallinen ultramatka poluilla (ja ylipäätään eka ultrajuoksu) Nuts 55 km.
- uusi juoksija saatiin perheeseen kun ukkokulta ryhtyi hölkälle minun kanssa tammikuussa. Varovaisen alun jälkeen juoksumäärät nousivat maltillisesti. Koska Tonin päälaji on sulis, ei ollut tarkoitus maratoonariksi ruveta, vaan tehdä sulista tukevaa lenkkiä. Tonille kertyi tästä huolimatta juoksukilsoja vuoden aikana yli 500 km! Juoksukunto koheni silmissä ja polkujuoksuakin tuo kokeili. Tehtiin mukavia lenkkejä kimpassa ja erikseen. Muutama pelikaverikin lähti Tonin messiin lenkille, eli propagandakoneisto toimi :)
- melonta sai sydämmeni sykkimään vuonna 2019. Ostin itselleni kajakin, ja pääsin melomaan sekä itekseni, että perheen kanssa. Perheessä oli siis kajakki jo ennestään, mutta uuden kajakin hankkiminen mahdollisti kimppalenkit niin Tonin kanssa kuin lasten.
- fyssarijumppa oli myös uutta ja sai alkunsa takareisi/pakaravammasta, joka vaivasi heinäkuusta eteenpäin koko loppuvuoden. Jumppa ja kortisoni on auttanut, mutta edelleenkään jalka ei ole ihan samassa kunnossa kuin ennen vammaa. Toki voimatasapaino on vähän parantunut, mutta pakaran kirraus venytyksessä on edelleen arkipäivää. Jälkikäteen viisaana suosittelen käymään fyssarilla kysymässä jeesiä jo ennen vammoja.
- lamppulenkit ja hiihdot! Ihan sairaan hauskaa! Sen lisäksi että luonto on mahtavan, ja ihan erilaisen näköinen lampun valossa kuin päivänpaisteessa, tästä teki juhlan se, että ylitin omat pelkoni. Olin ollut ihan varma että en koskaan uskalla mennä yksin pimeään metsään lampun kanssa. Tai hiihtää lamppu otsalla yksin pimeää latua. Rapiseehan siellä metässä joskus, mutta yhtään karhua en ole vielä nähnyt. Muutaman jäniksen kylläkin tuijottavan minua silmät lampun valossa kiiluen pellon keskeltä.

Aiemmilta vuosilta tuttua oli liikkumisen ilo, ulkoilun halu, onnellinen uupumus kovan treenin jälkeen ja innostuminen siitä kun näki kaverin onnistuvan suorituksessaan tai löytävän liikkumisen ilon. Toki elämässä on muutakin kuin liikunta, mutta on se liikunta vaan ihan hitsin kivaa. Ja tällä foorumilla keskitytään sen ylistämiseen.


Kuvakooste vuodesta 2019

Edellisen vuoden tapaan vertailevaa dataa kilsoista ja tunneista:

2019: Juoksu 1407 km, 155 h / Pyöräily 2260 km, 92 h / Uinti 60 km, 20 h / Hiihto 441 km, 46 h / Yht. 432 h
2018: Juoksu 1146 km, 119 h / Pyöräily 4002 km, 167 h / Uinti 153 km, 52 h / Hiihto 200 km, 23 h / Yht. 482 h
2017: Juoksu 1234 km, 126 h / Pyöräily 3400 km, 139 h / Uinti 128 km, 45 h / Hiihto 0 km / Yht. 372 h
2016: Juoksu 1309 km, 143 h / Pyöräily 2469 km, 103 h / Uinti 123 km, 46 h / Hiihto 0 km / Yht. 381 h
2015: Juoksu 1100 km / Pyöräily 459 km / Uinti 30 km / Hiihto 61 km / Yht. 251 h
2014: Juoksu 901 km / Pyöräily 289 km / Uinti 8 km

Noista luvuista näkee mukavasti missä ne vuoden liikunnalliset tunnit on vietetty. Painotus on vaihdellut vuositasolla jonkin verran.

Vuosi 2020 ja alkanut vuosikymmen, mitä lie tuovat tullessaan. Alkaneelle vuodelle on jo muutama kisalippu hankittu. Tammikuulla käydään tyttöporukalla Himoksella juoksemassa yö- ja päiväpolkuja, toukokuussa juostaan taas Nutsia 55 kilsan verran, ja tämän vuoden syksylle siirtyi viime syksyn Nuuksion pitkä polkukisa sen minun jalkavamman vuoksi. Eli polkuja ainakin tiedossa. 

Olen kovin datanomi mitä tulee urheiluun, ja kuljen Garmin tiiviisti ranteessa yötä päivää. Sen lisäksi että tutkailen sen antamaa dataa, olen linkittänyt sen Stravaan. Tuli pikkiriikkisen innostuttua tuossa viime vuoden viimeisellä viikolla niistä Stravan "palkintopokaaleista".... Keksin vielä kolme päivää ennen vuodenvaihdetta, että jos juoksen puolimaran, niin saan virtuaalimitalin. Juoksin siis puolimaran. Luonnollisesti. Huomasin myös, että jos teen vielä 300 nousumetrin lenkin, saan myös toisen mitalin (vähintään 2000 nousumetriä joulukuussa). No tuo puuttuva pikkunousu toteutui tosi kätevästi paikallisen vesitornin mäessä hölkkäilemällä mäkeä edestakaisin :) Eli kun kärpänen on purrut, olen jo kuitannut tammikuulle useammankin Strava-tehtävän ja odottelen mitalisadetta tänä vuonna kuukausittain. 

Virallista ohjelmaa ei edelleenkään ole, ja taidan tässä kohdin jatkaa vielä teemalla mennään sinne minne mieli vie. Urheilua fiilistellen ja omaa kroppaa kuunnellen. Vuosikymmenen mittakaavaa en tässä kohdin ajattele. Varaan itselleni mahdollisuuden muuttaa suunnitelmaa (tai sen puutetta) ihan koska tahansa. 

Hyvää alkanutta vuotta sinullekin, toivottavasti löydät ilon sinulle tärkeän harrastuksen tai teeman parista tänäkin vuonna!

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Mini(treeni)loma Vuokatissa

Kun minulle avautui mahdollisuus päästä minilomalle Vuokattiin reippaassa treeniporukassa niin en miettinyt kahta hetkeä lähdenkö vai en. Viime maaliskuun tapaan promoottorina oli Raila, ja tällä kertaa mukaan pääsi lähtemään myös Anneli. Anottiin töistä muutama päivä vapaata ja startattiin keula kohti Sotkamoa keskiviikkona heti aamusta. Tässä "lomarapsa" ja ihanaiset tunnelmat itsellekin muistiin.

Kukas siellä kurkistaa.


Keskiviikko 11.12.

Lähtö kasilta. Raila nappasi minut kyytiin ja sitten haettiin Anneli mukaan. Ajomatka Mäntsälästä Vuokattiin kestää noin kuusi tuntia, lounaan ja pikkupaussin kanssa aika lailla seitsemän. Maisema oli lähtiessä musta ja vetinen, mutta pohjoiseen päin siirryttäessä valkoinen huntu peitti puiden oksia ja kinokset teiden varsia. Jes! Hiihtoloma tiedossa! Suksiboksi pullotti suksista, sauvoista, monoista ja muusta lomalla tarpeellisesta tavarasta.

Päivä meni ajellessa, autoa pakatessa ja purkaessa, ja kämpille kotiutuessa. Huoltopisteen tointa toimittanut kotikolo oli tällä kertaa ihan Katinkullan vieressä, noin 2 minuutin kävelymatkan päässä kylpylästä ja puolen minuutin päässä ladusta. Aika ässä paikka.

Autossa istumisen jälkeen oli kyllä pakko päästä oikomaan jäseniä. Me Annelin kanssa päädyimme kylpylään uimaan (Katinkullassa on 25 metrinen kuntoallas kylpylämaailman lisäksi) ja Raila lähti heti ulkoiluttamaan suksia. Loma polkaistu käyntiin!

Katinkullassa on kylpylän lisäksi myös 25 metrinen kuntouima-allas.

Heimovaatteet ja pyyhe mukana.


Torstai 12.12.

Tukeva aamiainen ja ladulle. Minä valitsin aurinkoladun siitä kämpän nurkilta, tytöt lähtivät kohti vaaran lenkkiä. Kaikki laduthan eivät olleet vielä hiihtokuntoisia, eikä esimerkiksi jäälle ollut ollenkaan asiaa. Samoin vaaran lenkistä oli vain osa ajettu.

Mie, Anneli ja Raila, Team Urheiluhullut

Ei jatkunut aurinkolatu jäälle tällä kertaa.

Mie lykin siihen aamutuimaan parinkympin lenkin. Olihan se makeeta päästä taas suksille. Keli oli hiihtohommiin ihan hyvä. Aurinkoa ei nähty, mutta lämpötila pyöri nollan molemmin puolin. Ne ladut jotka oli ajettu, olivat minun mielestä oikein hyvässä kunnossa. Väkeä ei ollut häiriöksi asti, mutta sen verran kuitenkin että ihan yksin ei tarttenut hiihdellä.

Aamulenkki lopeteltiin sillai, että suihkun kautta ehdittiin Opistolle syömään lounasta ennen kahta. Nälkähän siinä oli jo tullutkin latuja kolutessa. Syötiin liikaa, painuttiin kämpille, otettiin päivälepo, ja lähdettiin uudelle kierrokselle!

Minulla oli otsalamppu mukana ja pääsin testaamaan sitä ekaa kertaa ladulla. Metässä olen sen kanssa kyllä mennyt jo monesti, mutta nyt oli uusi lamppulaji kokeiltavana. Lamppu toimi hiihtäessä tosi hyvin ja mie huiskin menemään pitkin lähilatuja lamppu otalla ja hymy naamalla. Ei tullu susia vastaan. Muutama muu lamppupää kylläkin.

Lamppuhiihtolenkille lähdössä.

Taas mie hinkkasin aurinkolatua. Kaikkineen sille pätkälle tuli mittaa noin 6 km.

Torstaille kertyi hiihtoa minun mittariin 32 kilometriä. Ihan ok lenkit kauden avaukseen. Iltapalaa kämpillä ja ajoissa nukkumaan. Reissukavereilla oli myös ollut hyvät hiihtoreissut omilla tahoillaan ja siinä vielä ennen iltapesuja ehdittiin latukuulumiset vaihtaa ja vähän muutenkin maailmaa parantaa.

Perjantai 13.12.

Ei tullu tästä perjantaista onnetonta vaan onnellinen. Tein aamulla 18 kilsan hiihtolenkin. Maisemat aika lailla samat ku edellisenä päivänä. Vähän kävin uusia reittejä penkomassa, mutta päädyin kuitenkin takas tutulle ja turvalliselle lähiladulle. Lounas edellisen päivän tapaan Opistolla. Ja toiston vuoksi, liikaa ruokaa ja lepo päälle. Lampun kanssa tein taas lenkin pimeän tultua. Ja pimeähän tulee aikaisin. Tunnin lenkille tuli mittaa 11 km.

Kello ei ollut vielä kovin hirveesti tässä vaiheessa vuorokautta, joten sain kuningasidean lähteä pesulle ja pienelle uinnille kylpylään. Altaaseen pulahdin vähän seiskan jälkeen ja uin reilun puoli tuntia rauhallista, palauttavaa kelailua. Siihen päälle kierros kylpylän altaissa ja saunamaailmassa. Ja varmaan arvaattekin, että tämä tyttö oli aika valmis nukkumaan pienen iltapalan jälkeen.

Perjantai 13. päivä voi saada myös hymyn huulille.

Ladulle mahtui hyvin :)

Ja latu oli oikein hyvässä kunnossa.

Lampun valossa näki oikein hyvin suksia.

Perjantain saldo reilut kolme tuntia liikuntaa, 29 kilometriä suksilla ja 1,8 kilsaa altaassa. Sillai äkkiseltään tehtynä voipi sanoa että käsivarsissa, lapaluissa ja nivusissa tuntui että sukset on korkattu tälle kaudelle ja hiihdon lisäksi on liikuteltu käsiä uima-altaassa yhteensä viiden kilometrin verran muutaman päivän aikana. Minun käsivetokadenssilla se tarkoittaa noin 2270 kauhaisua.

Lauantai 14.12.

Olin sillai salaa unelmoinut, että saisin tällä kolmen päivän lomareissulla sata hiihtokilsaa mittariin. Kaikki merkit viittasivat aamulla siihen suuntaan että unelma voisi toteutua! Tänään oli tarkoitus tehdä pidempi lenkki päivällä, ja syödä kattavampi ruoka vasta illalla seiskan kieppeillä. Koska iltalenkki jäisi tekemättä, oli satsattava päivälenkkiin. Tästä tulisi siis neljänkympin päivä!

Ajattelin myös, että olen kyllä tosi nolo, jos hiihtelen koko reissun vaan minulle turvallista tasaista aurinkolatua. Päätin lähteä vaaran lenkille Opiston nurkille. Siellä on mäkiä, ja mäet on minulle yhtä kuin pakokauhu. Parin päivän totuttelu suksiin kuitenkin auttoi, ja selvisin yhdysladun korkeuseroista Katinkullan ja Opiston välillä mielestäni ihan suhteellisen kohtuullisesti. En siis huutanut ääneen apua kuten viime maaliskuussa Vuokatti-hiihdossa.... :) Lähdin suksimaan kohti Heikkilän lenkkiä rauhoitellen samalla mieltäni ja tutkailemalla vastaantulijoiden vauhtia ja ladun kuntoa. Heikkilän reitti alkaa toooooosi pitkällä loivalla nousulla aina Ainolalle asti. Olisikohan sitä nousua noin pari kilsaa. Tiesin että jaksan kyllä lykkiä ja suksia mäkeä ylös, mutta alaspäin tulo onkin sitten haasteellisempi homma.

Ainolaan asti lykin, ja laskin takas alas. Ja sitte lykin uudestaan. Ja laskin taas alas. Hyvää treeniä mulle.

Nappasin Ainolan kodalla vähän välipalaa, vedin syvään henkeä ja aloitin alamäkitreenin. Vesi valui silmistä viiman tuulettaessa naamaa, vaikka lasitkin olin silmille laittanut. Yhtään en itkenyt vaikka mielessä kävi. Onnistuin myös olemaan inisemättä tai kiljumatta. Itku ilosta olisi voinut tulla mäen alla kun olinkin vielä hengissä, mutta miehää en jäänyt siihen kyynelehtimään, vaan lykkäsin itteni uudestaan sinne Ainolaan. Ja laskin vielä toisen kerran alas. Ettei menisi vahingon piikkiin eka onnistuminen. Näiden harjoitusten jälkeen annoin itselleni luvan palata takaisin turvalliselle tasaisemmalle (ja siis ehkä jonkun mielestä tylsemmälle) reitille. Mie saan kuitenkin ihan kauheesti onnen nipistyksiä siitä kun saan hiihtää omaa reipasta omalla mukavuusalueella. Pieni itsensä haastaminen on poikaa myös, en mie sillä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Ainolan ladulla Vuokatissa.

Kotinurkilla kävin huoltopaussilla kämpillä kun se kerran oli siinä ihan ladun vieressä. Vessapaussi ja vähän evästä. Juomaahan minulla oli juomaliivissä mukana. Polkujuoksussa käyttämäni juomaliivi toimi muuten myös hiihdossa tosi hyvin. Evästä, juomaa, lisälapasia varalle ja puhelimen sai tosi hyvin messiin. Ja nyt kun ei ollut kovin pakkasta, juoma ei edes jäätynyt.

Pikapaussin jälkeen jatkoin lenkkiä ja keräilin sen 40 km kasaan. Viimeiset kilsat oli kyllä jo aika nihkeitä, mutta ilolla ne sivakoin. Mielessä pyöri jo seiskan jälkeen eteen tilattava pitsa ja eräs hyvin harmaa nestemäinen kyytijuoma sen vierellä.

Kun päivän treeni oli täynnä, pääsivät sukset lepoon, tämä emäntä pesulle ja vaakatasoon hetkeksi. Katinkullassa upposi pitsa illalla hyvällä ruokahalulla, ja reissun yhteenvetoa tehtiin urakalla ruoan äärellä. Jaanakin tuli meitä moikkamaan. Jaana siis tuli minulle tutuksi viime reissulla. Railan kavereita.

Näyttää isolta ja on iso. Ja kaikki upposi minun mahaan. Tällä kertaa
ruokavalio oli "ei rajoitteita"-tyyppinen.

Uni maistui aikaisin. Aamulla olisi lähtö kohti kotia ja pikavisiitti lumiseen Vuokattiin päättyisi.

Sunnuntai 15.12.

Haikein mielin kotimatkalle kympin kieppeillä. Kotinurkilla odotti plussakeli, musta maa ja vesisade. Jäämme toivomaan pakkasia ja lunta myös Mäntsälään. Vuokatissa lämmitellyt suksenpohjat olisivat valmiit seuraavalle lenkille. Ja minä myös.

Summa summarum: Upea reissu upeassa seurassa. Sanoin ennen lähtöä tutuille että nyt lähden reissuun sellasten kavereiden kanssa jotka on vielä hullumpia urheilijoita ku minä. Miten lie ollaan porukkaan päädyttykin ;) Ja onhan ne. Mie hiihdin sen satkun, ja Railan ja Annelin kanssa yhdessä kiillotettiin Vuokatin latuja yli 350 kilsaa. Ja maailma parani juorutessa ainakin viisi prosenttia. Mie viittaan merkiksi että olen mukana ensi kerrallakin jos kutsu käy!



Loppuun vielä muutama tunnelmakuva rinteen päältä napsaistuna.






sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Sarvilahden maraton, Loviisa

Tällä reissulla konkretisoitui hyvin se, miten matka tiettyyn lopputulokseen voi olla jotain ihan muuta kuin mitä oli mielessään etukäteen hahmotellut. Inspiroiva reissu oli tämäkin taas, oppia ikä kaikki.

Miten päädyin tälle reissulle: mielessä oli kummitellut syksyn aikana ajatus, että maran voisi käydä jossakin (aikataulullisesti) sopivassa kohdassa vielä tämän vuoden puolella juoksemassa. Lähinnä siitä näkökulmasta, että ensi vuodelle on kalenterissa kaksi pitkää polkujuoksumatkaa, ja pitkän matkan treenilenkit tulevat tarpeeseen. Oma treeni sisältää kyllä välillä pidempiä lenkkejä, mutta pääsääntöisesti kevyttä pk-tekemistä. Tarkoitus ei ollut marallakaan vetää "all in", mutta nostaa ehkä intensiteettiä vähän normilenkistä. Ja aika kiva on lenkkeillä välillä eri maisemissa kuin peruslenkki työpäivän jälkeen kotiovelta tehtynä.

Loviisan Sarvilahden maratonin bongasin Juoksija-lehden kisakalenterista. Minulla ja Loviisallahan on historiaa 20 vuoden takaa. Olin nimittäin siihen aikaan semmoisessa reissuhommassa, että vierailin Loviisassa noin kerran kuukaudessa. Samoin ajalen Loviisan ohi joka mökkireissulla, ja kun käyn äiteetä moikkaamassa Kotkassa. Matkaa kisapaikalle on meiltä n 70 km eli ihan ok matka vielä ajella jopa laiskalle reissaajalle. Tapahtumakuvaus oli kuin olisi Mäntsälä Maratonin mainoksia lukenut. Minultahan jäi tänä vuonna omassa tapahtumassa juoksematta kun hoitelin talkooväen virkaa koko päivän. Käytännössä ilmainen tapahtuma, sillä parinkympin osallistumismaksua vastaan oli luvassa kaksi partiolaisten kalenteria. Järjestetty tosi pienellä talkooporukalla ja osallistujamäärä aiemmissakin kisoissa samaa luokkaa kuin Mäntsälässä. Tuntui siis kuin olisi kotikisaan lähtenyt kun pistin ilmon Sarvilahden  maratonille noin viikkoa ennen tapahtumaa. Tässä linkissä lisää tämän tapahtuman historiaa "Sarvilahden maraton".

Ja seuraavaksi itse tapahtumapäivään. Ensin kuva kun mitsku on kourassa ja sitten tilitys miten maaliin päästiin.



Sarvilahden maratonilla juostaan kaksi puolimaratonin mittaista lenkkiä. Reittikuvauksessa on käytetty luonnehdintaa "nopea reitti". Ajattelin luonnollisesti sen tarkoittavan hyvin tasaista reittiä. No, nousumetrejä tuli minun mittarin mukaan 209 m, joskaan en ihan täysillä luota noihin mittaustuloksiin, mutta jalkavoimalla tuli mitattua kierroksen lopulla ollutta kilometrin loivahkoa nousua kyllä pari kertaa :)

Kierros 1 (21,1 km): startti tapahtui Loviisan jäähallin kupeesta yhdeltätoista. Lähdin porukan mukana reippaasti liikkeelle. Toiveissa oli edes vähän aikaa juosta porukassa, koska oli selvää että tuolla osallistujamäärällä ja reitin pituudella saisi aika itekseen juoksennella suurimman osan matkaa. Reitille lähti sekä maratoonareita, että puolikkaan ja neljäntoista kilsan juoksijoita. Juoksu lähti kulkemaan hyvin. Ensimmäiset varoituksen kellot soivat kuitenkin jo hyvin nopeasti. Jo ennen kuin viisi kilsaa tuli täyteen, tunsin että vatsassa möyrysi. Ei sillai tositosi pahasti, mutta just sen verran että jännitysmomentti alkoi takaraivossa kiristyä. Jos vitosen kohdalla jo vatsa oireilee, se enteilee vaikeaa reissua.

Viileä viima, tässä vielä toppatakki lämmikkeenä ennen starttia.

Kohta startti. Komee kyltti.


Vatsa rauhoittui vähän kun himmasin hitusen tahtia. Ensimmäinen kymppi meni 5:30 vauhdilla ja ihan hyvällä fiiliksellä. Huoltopisteitä oli reitillä noin viiden kilometrin välein. Huoltopisteillä oli lämmintä mehua, vettä ja urheilujuomaa. Ja itsepalvelu. Iso osa kierroksesta mentiin soratietä, joskin loppupäässä kierrosta oli aika pitkä pätkä edestakaista asfalttiosuutta. Ja olihan siellä nousuakin. Kääntöpisteelle noustiin pikkumäki, ja kierroksen tokavika kilsa oli nousua. Loivaa, mutta pitkää. Ekalla kiekalla vielä ihan ok, mutta siinä kohdin jo arvasi, että toka kierros ei menekään ihan lentämällä tuota mäkeä ylös. Näytti mukavasti siltä että ensimmäinen kierros tulisi menemään alle parin tunnin. Eräs reitillä vastaan tullut kisakaveri-herrasmies huikkasi minulle että "tosi kevyeltä näyttää sinun meno". Kiittelin kivasta palautteesta ja totesin että vielä tässä kohdin se tuntuukin suht kevyeltä.

Ensimmäinen kierros meni aikaan 1:57:34 eli ihan ok tulos puolimaralle. Toki kierroksen lopussa tunsin miten energiataso alkoi laskea, ja jalka vähän painaa. Itse asiassa alkoi melkein kauhistuttaa se tuleva toinen kierros. Kierros käytiin vaihtamassa maalin kautta, ja siinä kohdin olisi ollut tosi houkuttelevaa vaihtaa lennosta sarjaa ja ottaa vaan puolimaran aika ja ruveta huilimaan... Oma teoriani on, että kun jännäsin sitä kurlaavaa vatsaa, niin juoksun aikainen evästely jäi jälleen kerran liian vähäiseksi. Samoin juomaa tuli otettua liian vähän. Kyllähän siinä energiataso laskee, selväähän se on. Mutta siis, ekaan kierrokseen olin tyytyväinen. Vauhti oli ollut kovempi kuin olin etukäteen ajatellut.

Kierros 2 (21,1 km toiseen kertaan): nyt tarvittiin sitä oman pääkopan sisältä kumpuavaa tsemppiä! Tiesin että tulee vaikea kierros. Tiesin että luvassa on loppupäässä maraa pitkää nousua ja että tankkaaminen on entistä vaikeampaa minulle. Aina se on ollut minulle haaste, mutta nyt vatsa oli sen verran herkillä, ja kun rasitusta oli alla niin entistä vähemmän maistui mikään. Edes Twix-patukka tai irtarit joita oli mukana, eivät houkutelleet. Natustelin väkisin suklaapatukasta pieniä haukkuja että sain sokeria kroppaan. Join juottopisteillä vähän vettä ja vähän mehua (josta toivoin saavani edes vähän energiaa). Mutta mutta, seuraava haaste luurasi jo 25 kilsan kohdilla...

Pari päivää ennen tätä tapahtumaa on omissa kintuissa ollut normaalia enemmän suonenvetoja. En tiedä mistä lie tuo johtuu, mutta näin vaan on ollut. Ruokavalio ja elämänrytmi on kuitenkin ollut ihan normaali. Joku puutos ehkä on jonkun hivenaineen osalta. Osasin siis vähän ennustella, että kramppeja saattaisi juoksun varrelle tulla. Ja niitä tuli. Ensimmäisen kerran pohkeissa alkoi juilia tosiaan tuossa tokan kierroksen alkukilsoilla. Sen verran nappasi oikeasta pohkeesta, että oli pakko ottaa muutama kävelyaskel ja rauhoittaa tilanne. Kevensin myös vauhtia entisestään. Siinä muutama herramaratoonari hölkkäili minusta ohi ja tsemppaili. Ei ollut minusta siihen porukkaan lähtijäksi. Jatkoin omaa suoritusta (suoriutumista) omaan hiipuvaan vauhtiini.

Pohkeet juilivat entistä pahemmin ja kävelyaskelia piti ottaa lisää. Aloin rytmittää menoa mielessäni ajatusleikeillä "kohta on kolmekymmpiä täynnä ja sitte enää 12 km", "kohta on juottopiste ja siinä otan karkkia samalla", "kohta alkaa se asfalttiosuus ja siinä näkee ehkä kisakavereita". Otin pari nappulaa suolaa jotta saisin krampinalut tasoittumaan. Samalla tunnustelin olotilaa että alkaako energia pulputa kohta ulos päästä taikka toisesta... Yritin napostella karkkia ja suklaata, mutta aikani pyörittelin niitä suussa ja jouduin sylkemään puolisyötynä karssut tien poskeen. Kyllä, luit ihan oikein. Minä jouduin sylkemään karkkia suustani! Ennenkuulumatonta! No, paikalliset sokerimuurahaiset saivat hyvät eväät siitä.

Kolmekymppiä tuli täyteen, mutta se seinä jonka sanotaan siinä kohtaa tulevan vastaan, oli minulla tällä kertaa tullut jo aiemmin. Kiipesin siitä kuvainnollisesti yli ja tsemppailin itseäni eteenpäin. Aattelin että tää on hyvää harjoitusta sekä kropalle että päälle. Että kun tuntuu raskaalta niin periksi ei anneta. Jalka alkoi painaa ja olo oli lähes surkea. Kropassa. Kyllä minun henkinen olotila oli kuitenkin valoisa ja iloinen. Se sama kisakaveri joka oli kehunut menoani aiemmin kevyen näköiseksi, tuli tälläkin kierroksella vastaan. Ja huikkasi että kylläpä näyttää edelleen kevyeltä tuo sinun meno. Se kyllä nauratti, koska meno oli niin takkuista ja vaikeaa että oma tunne oli että konttaan tien pinnassa enkä todellaakaan liiku kevyesti. Vaan kyllähän siitä hyvä mieli tuli, oli se sitten totta tai ei mitä hää minulle haastoi. Kiitokset vaan jos tunnistat itsesi kuvauksesta.

Kävelin sen mitä tartti, ja hölkkäsin sen mitä pystyin. Kun minulla oli viisi kilsaa maalin, hilpaisi minusta ohi eräs nuoriherra niin kevyellä askeleella että kyllä kateeksi kävi. Ihan ku olis ollu ekaa vitosta juoksemassa.

Kaksi pitkää ja muutama pienempi nousu oli matkan varrella.

Surullinen näky siitä miten hyytyminen oli totaalista ekan kiekan jälkeen.

Viimeinen kilsa maaliin oli alamäkivoittoinen. Loivaa laskua (onneksi, koska loiva alamäki on helpompaa väsyneillä jaloilla kuin jyrkkä). Pohkeet lähettivät jälleen minikramppeja, mutta sain ne pidettyä sen verran kurissa, että maaliviivalle pääsin lopulta ajassa 4:14:00. Aika lailla se aika johon oli ajatellut päivän kunto huomioiden pystyväni. En vaan todellakaan ollut varautunut noin vaikeaan loppumatkaan. Ainahan se meno hidastuu ja vaikeutuu lopussa, mutta nyt haasteita oli jo alussa vatsan kanssa, ja jalkojen ja energioiden kanssa jo tosi aikaisessa vaiheessa heti ekan puolikkaan jälkeen.

Kisan jälkeen: Kipi, joka tapahtumaan järjesti, vietti hienoja pyöreitä samassa yhteydessä. Sen kunniaksi oli varattu kahvit ja kakkupalat osallistujille. Miekii kävin herkuttelemassa nuo mitalikahvit ja onnittelin samalla päivänsankaria. Vatsa suostui ottamaan sokeria vastaan kun vauhti oli nollassa. Tuli kylmä kun pysähtyi. Horkka suorastaan. Energiat oli loppu ja hiki jäähtyi. Oli pakko sanoa heipat ja lähteä pukuhuoneen puolelle pesulle ja vaihtamaan kuivaa ja puhdasta ylle. Ja kotia kohti. Kotona odotti kuuma sauna, kylmä saunajuoma ja runsas illallinen. Kyllä minulla on hieno mies kun oli noin komian huollon järjestäny kisoista palaavalle emännälle! Ja olihaa se itekin huhkinut mettähommissa koko päivän, että molemmat ansaittiin kunnon löylyt ja liikaa ruokaa. Kiitti Toni.

Summa summarum: Hieno tapahtuma, harmi jos tosiaan jää viimeiseksi lajiaan kuten Kipi sanoi. Voisin käydä toistekin sitä Loviisan pitkää mäkeä hinkkaamassa. Maaliin tulin alkuperäisen ajatuksen mukaisessa aikataulussa, mutta paljon vaikeamman lopun kautta kuin olin etukäteen ajatellut. Mukava reitti, ihana pieni tapahtuma, hyvät järjestelyt, erittäin hyvin merkattu reitti ja tosi mukava järjestäjä. Kova maratoonari itekin.

Mitä opin? Maraton on pitkä matka ja sen varrella ehtii käydä yhtä jos toista. Etukäteen ei voi tietää miten reissu menee. Pään pitää kestää vaikka kroppa alkaa kinata vastaan. Lenkin jälkeen sauna, ruoka ja lepo maistuu niin hyvältä että sitä ei sohvaperuna voi ymmärtää. Hieno harrastus tuo liikunta, oli laji mikä tahansa!

Tässä vielä järjestäjän omakuva kopsattuna tapahtumasivulta
Facebookista. Kiitos Kimmo hienosta tapahtumasta ja
onnea pyöreistä vuosista!

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Lamppulenkki Hirvihaarassa - tapahtuma

Pelkään pimeää. Ainakin pimeitä lenkkireittejä olen pelännyt tähän syksyyn saakka. Pelännyt sen verran että olen lenkkeillyt pimeänä vuodenaikana vaan valaistuja kadunvarsia pitkin. Minun lenkkikilometreillä se tuppaa käymään aika tylsäksi jossain kohdin, myönnetään.

Tänä syksynä hankittiin meidän perheeseen kunnon otsalamput ja niitähän oli tietysti päästävä testaamaan. Otin yhden muksuistani "turvanaiseksi" (Anni 11 v) ja käytiin Hirvihaarassa kokeilemassa pimeällä reitillä lenkkeilyä. Ja miehää sain siitä semmoset kiksit, että aloin ihan vaan pimeässä juosta sen jälkeen! Ei se ollutkaan niin pelottavaa kuin olin ajatellut. Se oli oikeestaan ihan tosi hauskaa vaihtelua lenkkeihin. Minulle avautui ihan uusi maailma ja uusia pimeän ajan reittejä juostavaksi. Metsäänkin uskaltauduin. Jurvalan polkuja on tullut juoksenneltua valopäänä yksin ja kimpassa jo useaan otteeseen.

Koska olen sosiaalinen eläin ja kun innostun, haluan jakaa innostusta myös muille, syntyi idea lamppulenkistä Hirvihaarassa. Maasto on korkeuseroistaan huolimatta helppo (soratie), huolto olisi helppo järjestää pidemmillekin lenkeille kuntomajalla, parkkipaikkoja olisi tarjolla, eikä matkaa tapahtumapaikalle olisi liikaa. Idean syntymisestä kaksi viikkoa eteenpäin, ja Hirvihaarassa lamppulenkkeiltiin 63 lenkkeilijän voimin. Ihan sairaan siistiä!

Seuraavassa tapahtumien kulku ja oman suorituksen ruodinta :)

1. Idea lamppulenkistä muotoutuu ajatuksissani ollessani talkoissa Mäntsälä Maratoninn ajanotossa 26.10. Siinä viiden tunnin aikana kun on pakko pysyä paikallaan, on oiva tilaisuus keksiä uusia kujeita. Saan heti kauheesti inspiraatiota pelkästä ajatuksesta. Seuraavalla viikolla sähköposti laulaa kyselyitä ja varmistuksia eri tahoille ja selviää että 9.11. tapahtuma on mahdollista järjestää. Syntyy Facebook-tapahtuma ja alkaa sen jakaminen eri foorumeille 30.10.


2. Idea kehittyy lisää kun Majatalo Elsa ilmoittautuu mukaan tapahtumaan ja sovimme että Elsan Paula tulee majalle tarjoamaan lenkkeilijöille mahdollisuuden ostaa pientä lämmintä iltapalaa lenkin lomassa. Oli puhe riisipuurosta. Ai että miun on tehty riisipuuroa mieli siitä asti ihan hirveesti. Elsa on paikallinen majoitus- ja kahvilayrittäjä ihan siitä Hirvihaaraan johtavan tien varrelta. Kurkkaahan tuosta Elsan linkistä lisää infoa.



3. Esivalmistelut minun osalta olivat tosi pienet. Olen tänä syksynä ollut järkkäämässä sekä Haukankierros Trailia, että Mäntsälä Maratonia, (linkeissä tapahtumarapsat molemmista) ja kantava teema tässä tapahtumassa oli, että mie pääsen ite radalle, eikä talkootyöt vie ihan kauheesti aikaa. No ei vieny. Viestittelyä, sometusta, vieraskirjan tulostus, muutama kyltti paikanpäälle ja se oli siinä. Tapahtumapäivänä ajoissa paikalle tsekkaamaan hoodit. Ja sammuttamaan valot. Valot sammuvat hirvihaarassa muutenkin kympiltä, mutta nyt ne oli tarkoitus sammuttaa jo seiskalta, että lapsiperheet voivat myös osallistuja ja lapset pääsevät silti ajoissa nukkumaan. Oma perhe oli reissussa, joten minun klaanilta nämä bileet jäivät näkemättä, mutta ensi keralla sitten.





4. Lamppulenkki Hirvihaarassa - tapahtuma starttaa 9.11. illalla klo 19:00. Olin henkisesti varautunut viiteen osallistujaan... Facebookissa oli kyllä kiinnostuneita, ja ilmoittautuneitakin, mutta näistähän ei koskaan tiedä. Se aiheuttaa haastetta myös tarjoilujen järjestämisessä. Seiskalta piha oli kuitenkin autoja täynnä ja väkeä oli kuin pipoa! Ihan hitsin siistiä että väki oli lähtenyt lenkille, vaikka keli oli sumuinen ja kostea. Toisaalta keli oli todellakin sopivan "pimeä" tälle tapahtumalle. Ainut haaste oli, että sumu vei vähän lamppujen tehoja, kun valo heijastui sumupisaroista takaisin.




Lähdettiin lenkille kuka missäkin porukassa. Mukana oli useampia lapsiperheitä, ja myös iloisesti häntää heiluttavia karvakavereita. Muistuttelin vielä porukoille, että käyvät laittamassa puumerkit vieraskirjaan, ja haukkaamassa iltapalaa majalla lenkin lomassa tai päätteeksi. Minulle lähti lenkkikaveriksi Heli meidän jengistä. Katso meidän jengin logo Mäntsälä Maraton postauksesta :) Heli on siis minun treenikavereita triathlonin tiimoilta. Hölkkäiltiin kolme kierrosta ja jutusteltiin mukavia. Satu lähti samaan messiin hölkälle. Satu on ihan sairaan nopee juoksija, mutta tänään lepopäivän kunniaksi teki hälle hyvää mennä meidän hitaampien kanssa lenkkiä ettei ihan lähde lapasesta touhu. Tiinakin (meidän jengiä) sai meidät reitin varrella kiinni ja mentiin yhtä matkaa hetki. Tiina oli tullut perheen kanssa autolla paikalle, mutta oli jatkamassa itekseen Hirvihaarasta polkuja ja kaasulatua pitkin hölkällä takas kotiin keskustan liepeille.

Väki oli varustautunut lampuilla, ja tosi asianmukaisilla heijastimilla. Ehkä täällä oli sellasta väkeä jotka muutenkin ulkoilee, ja ymmärtävät miten tärkeä henkivakuutus heijastin on. Tiedä häntä, mutta hienosti heijastimet otsalamppujen valoissa hohtivat. Jos olisi joku nillkansa taittanut ja kupsahtanut tien syrjään, niin kyllä olisi lampun avulla nopeasti löytynyt.

Mikä sai lenkkeilijät lähtemään lamppulenkille? Ehkä se oli valmis iltapala, ehkä mukava laatuaika isän kanssa isäinpäivän aattona, joku halusi nähdä Hirvihaaran uudet kuntoportaat, joku testailla lamppua turvallisesti isomman porukan ollessa liikkeellä, ja joku, niinku minä, halusi vaan hölkätä niin että saa riittävästi ulkoilma-askelia yhdelle illalle. Ja nauttia luonnon kauneudesta, ja siitä miten erilaiselta se näyttää lampun valossa kuin päivänvalolla.





Kaksitoista kilsaa kierrettiin Helin kanssa rataa, ja mentiin sitten välipalalle. Tupa oli ollut ihan täys lenkkeilijöitä hetkeä aiemmin, ja puuroa riitti meille enää juuri ja juuri. Onneksi sentään sain sen puuron mistä olin haaveillut! Pistelin sen kitaani niin nopeasti että en edes kuvaa muistanut ottaa! Tarjollahan oli paljon muitakin herkuja, ja niistä osan sentään sain kuvattua. Ai että se lämmin kaakao kermavaahdolla jäi vähän kaivelemaan kun sitä en tajunnut tilata.

Seuraavien kuvien julkaisemisesta on ilmoitettu kovaäänisesti ennen kuvaamista. Ja sanottu että kuka ei halua itteään blogiin ja someen, saapi luvan kyykätä pöydän alle piiloon :) Kukaan ei kyykänny, eli kuvia tässä.





Väki väheni kun ilta eteni. Puoli kympiltä oli enää muutama kaveri iltapalalla, ja reitti oli minua lukuunottamatta autio. No miehään en malttanu lopettaa kun olin vauhtiin päässy. Kävin jututtamassa Paulaa ennen kymppiä majalla ja sovittiin miten iltatoimet majan suhteen hoituu. Käänsin valot vähän ennen kymppiä takas päälle, mutta eihää ne enää syttyneet. Ovat varmaan kesäajassa tai jotain. Mie jatkoin vielä jonkun hetken lenkkeilyä, jotta puolimaran mitta tuli täyteen. Se on tuossa maastossa ihan kelpo lenkki. Nousumetrejä minun mittarin mukaan reilu 600 m. Otinhaa mie kuvia matkalla, ja ylämäet menin kävellen. Tällä reissulla ei mitattu aikaa, vaan kerättiin tämän inspiraation aikaansaamia tuottoja talteen korvien väliin, ja onnea mukavasta ja onnistuneesta lenkistä sydämeen.






Summa summarum: tässä muutama kommentti vieraskirjasta "kiva tapa viettää lepopäivää :)", "oli kivaa ja kuuma tuli", "ensikertalainen reitillä, valoja oli onneksi helppo seurata", "mukava tapahtuma", "kiitos". Ehkä nuorimmat nimensä listaan kirjoittaneet olivat Sofia 5 v ja Onni 7 v. Mie sain tehtyä hyvän lenkin ja vaikka vähän valvomiseksi menikin, niin eipä sekään haittaa. Pistin pillit pussiin yhdentoista kieppeillä ja kotona olin vähän sen jälkeen. Uni oli levoton koska jalat tekivät vielä yölläkin mäkitreeniä, ja aivot kävivät ylikierroksilla vilkkaan illan jälkeen. Vaan it was worth it! Kiitos kaikille mukana olleille! Ehkä nähdään joskus toistekin näissä merkeissä. Tai sit keksitään jotain muuta mukavaa tempausta. Mie olen niin huono lähtemään pitkille kisareissuille, on kiva kun saa omalla kylällä riehua näissä urheilun(kin) merkeissä ja pääsee kotio yöksi.

Kiitos:

Mäntsälän Urheilijat
- YU jaoston aikuisurheilu jonka nimissä tapahtumaa järjestelin
- MU emoseura kuntomajan lainasta
- MU suunnistuksen Kristiina ja MU Verson Jyri hyvistä vinkeistä
Majatalo Elsa ihanista iltapaloista
Kaverit ja kaikki muut osallistujat hienosta lenkkitapahtumasta ja iloisesta asenteesta