tiistai 20. elokuuta 2019

Nyt on pakko antaa periksi

Urheilija ei tervettä päivää näe... vai onkohan se noinkaan. Minä olen nähnyt monta tervettä päivää niinä vuosina kun olen enempi urheillut. Niitä vuosia on kertynyt nyt kuusi. Ennen noita vuosia pidinkin sellaisen 25 vuoden luovan tauon säännöllisestä hikiliikunnasta. Kun pääsin monipuolisen treenaamisen makuun niin olen säästynyt mielestäni aika hyvin rasitusvammoilta ja loukkaantumisilta. Kunto on kohentunut ja varmasti olen terveempi nyt kuin kuusi vuotta sitten.

Yksi vaiva kuitenkin on. Olen siitä kirjoittanut jo aiemminkin, koska tuo vanha vaiva pääsi äitymään normaalia pahemmaksi. Kovasti olen miettinyt mistä se tuli ja mikä sen nyt ärsytti. Kyseessä on siis takareisilihasten yläpään revähdys tai vastaava vamma, joka tekee kankun ja takareiden taitteeseen kireyttä ja kipua varsinkin jalkaa venytettäessä tai kiivettäessä vaikkapa mäkeä ylös.

Ensimmäisen kerran muistan tuon kohdan vaivanneen vuoden 2016 toukokuussa. HCR puolimarasta oli vasta viikko kun osallistuin Kotkassa 16 km polkujuoksukisaan. Polkukisan loppukilsoilla takareisi alkoi vaivata. Jälkikäteen on helppo olla viisas ja päätellä että en ollut palautunut edellisen viikon juoksusta ja siihen kohtaan liian raskas polku teki tepposet. Olen luultavasti reväyttänyt väsyneen koipeni jossakin siellä Kotka Trailin  minulle hyvin tutuissa maisemissa. Sen koomin jalka on välillä vähän kirrannut ja kipuillut, mutta antanut juosta ja urheilla juuri niin paljon kuin olen halunnut. Kesäkuussa Lahden IM puolimatkalla vaivaa ei ollut, enkä huomannut sitä Mäntyharjun 12 h pyöräilyssäkään. Joskus heinäkuun kuumina lenkkipäivinä se on kuitenkin nokkaansa ottanut.

Olen yrittänyt varoa vammaa. Lepoa en ole yrittänyt - sehän on kysymättäkin selvää :) Ja lepoa se vissiin justiin vaatisi. Olen himmannut pyöräilyn, vain  muutamia pikkulenkkejä ja nekin sorateillä hissuksiin. Olen uinut, se ei rasita jalkaa. Testasin miten jalka reagoi tasaisen juoksuun hölkkäilemällä Masokistin minin vajaa pari viikkoa sitten. Jalka kesti sen ok. Ei ärsyyntynyt, vaikka tuntemukset jalassa eivät ihan normaalit olleetkaan. Kireyttä oli, erityisesti alussa. Mutta maran jälkeen jalka oli ok. Rohkaistuin vähän toivomaan että kauden jännittävin kisa joka oli vasta tuloillaan, onnistuisi sittenkin. Lippuhan on ostettu Nuuksion 72 km polkujuoksuun 7.9.

Tänään ne haaveet kuitenkin saivat jäädä. Huokaus!

Pidin yhden kesälomapäivän ja lähdin Sipoonkorpeen testailemaan mikä on päivän kunto ja miten jalka kestää maastoa. Ei kestänyt. Hölkkäilin parinkympin lenkin ja tavoilleni uskollisena eksyilin taas monta kertaa. Onneksi kännyssä on Maastokartat -sovellus sillä muuten olisin jossain siellä suon kupeessa pyörimässä varmaan vieläkin! Olen sitä mieltä että Kuusijärvi-Sipoonkorpi akselilla polut on luokattoman huonosti merkattu. Nekin muutamat kyltit jota näin, osoittivat juuri sen verran väärään suuntaan että pummeja tuli. Polkuja risteili tosi paljon, eikä varsinaista polkua ollut merkattu mitenkään. Muutaman sinisen ja keltaisen maalipalleron jonkun kuusen rungossa näin, mutta vain muutaman.

No mutta siis. Turhauttava reissu siinä mielessä että juoksu meni kartan selaamiseksi, palautuminen maralta ei oikein ollut vielä valmis, ja kankku alkoi kipuilla kympin jälkeen. Ei pahasti, mutta selkeästi. Ja koska varoin kankkua, askellus ei ollut normaali. En onneksi saanut itseäni muista paikoista kipeäksi. Sekin olisi voinut tapahtua kun hölkkää väärällä askeleella. Loppua kohti takareiden kireys lisääntyi ja oli vaan pakko alkaa psyykata itseään uran ekaan DNS - suoritukseen. Eli ei ole mitään järkeä lähteä Nuuksioon tuolla jalalla. Toivon että saan siirrettyä osallistumisoikeuden seuraavaan vuoteeen ja jalka on silloin kunnossa.

Pitänee ottaa pieni aikalisä ja miettiä syksyn treenit ja eritoten kisat uusiksi. Kovasti veri vetäisi juoksemaankin, ja erityisesti poluille. Ehkä uskaltaudun jollekin lyhyelle polkumatkalle ja suosin muuten tasaisia reittejä. Pyöräilyä täytyy myös testailla varovasti, istuminen tuppaa ärsyttämään Hamstringia ja sitä myöten issias-hermoa.

Jos oli juoksu tänään turhauttavaa, niin luonto se on silti aina kaunis ja liikkuminen ulkona tosi kivaa puuhaa. Tässä päivän kuvakooste Sipoonkorvesta, ja palauttavasta pikkukävelystä myöhemmin kotinurkilla.

Seikkailu Sipoonkorvessa. Just ja just löysin takas. Eksyin monta kertaa.

Näyttää kartassa ihan helpolta, mutta reitti on tosi vajavaisesti merkattu. Vika saattaa olla myös suunnistajassa....

Kuten kuvasta näkyy, muutamia "tutkimusretkiä" matkalle osui. Niitä "eiku..." pätkiä

Varo nilkkojas!

Kalliopätkät on pahoja kun välillä polku siellä "katoaa". Tässä vielä hyvin näkyvissä.

Täältähää löytyy hiidenkirnuja kans. Askolassa on vaan isompia.

Katrojärvi tuossa suunnassa

Katrojärvi ei ollut suurensuuri. Söötti paremminkin. Hyvin suomainen reunoilta. En menny ihan rantaan.

Ehkä olisin ryöminyt tuonne nukkumaan jos olisin totaalisesti eksynyt.

Selvisin takas Kuusijärvelle lähtöpisteeseen ja kulautin kurkkuuni kylmän Cokiksen järven rannassa. 

Ymmärsin kyllä tällä lenkillä että polut on kinkulle pahasta. Tein kuitenkin suihkun ja lounaan jälkeen pienen palauttavan kävelylenkin kotinurkilla tutkimaan motarinvarren polkua jonka alun vasta eilen löysin. Hepolan koulun takaa lähtee polku täl puol aitaa. Pienellä säädöllä polkua pitkin pääsee aina Mustamäkeen ja paikalliselle vesitornille saakka. Neljän kilsan tallustelu teki mielelle hyvää ja toivon että se myös rentoutti takareittä, vaikka ylämäkiä matkalla olikin.

Todellinen "jemmalenkki" motarin reunaa. Hyvä polku mutta ei ketään missään. Vesitorinilla onkin sitten ihan kunnon maastojuoksupohja. Sielläkin hiljaista arkena iltapäivästä.

Ihan mukavaa polkua löytyy yllättävän läheltä.

Motarin ali kahden tunnelin kautta. Olisitko huomannu ton toisen jos en olis kertonu että kuvassa näkyy kaksi tunnelia?

Vähän nousua ja näkymä motarille.

Aita on tuettu tuommosilla ketjuilla. Mie mahuin kävelemään polkua pitkin kumartumatta. Mutta näitä syytä varoa jos on pitkä lenkkeilijä kyseessä, taikka alla on vaikka maastopyörä.

Että semmonen kesälomapäivä mulla tänään. Vantaalla paistoi aurinko, ja Mäntsälässä ollut ukkoskuurokin loppui ennen minun kävelylenkkiä (jota ei olisi tullut jos kuuro ei olis loppunut). Hienossa kelissä sain tänään ulkoilla ja ladata akkuja. Kuinka tästä eteenpäin, siitä varmaan kerron sitten kun tiedän. Nyt mie nuolen haavoja ja yritän siirtää sen Nuuksion ensi vuoteen. Onhan sitte mitä odottaa.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Masokistin mini

Masokistin mini, pitkis joka muuttui maratoniksi, minun kymmenes maraton ja lähes ex tempore -mara Paloheinässä. Tätä kaikkea oli eilinen lenkki.

Aloitan taas tapani mukaan kuvalla jossa olen päässyt maaliin ja kerron sitten miten sillä lailla pääsi käymään.

Maalissa. Takana kaveri jonka kanssa juoksin maaliin ekalla maratonillani Mäntsälässä 12.11.2016 (Miikka)

Miksi maralle ja miksi juuri nyt (miksi ei)?

Syksyn pitkä polkukisa kolkuttelee ovella ja samalla pienet jännityksen käpälät ovat alkaneet kouria vatsanpohjaa. Syyskuun kisa on pitkä, pidempi mitä koskaan ennen olen juossut. Rata on vaativaa Nuuksion maastoa. Vanha vaivani (joka on suurella todennäköisyydellä Hamstringin syndrooma ("lue tästä lisää Hamstringista") äityi kesällä aikamoisen kivuliaaksi. Se ei ole aiemmin haitannut arjessa, ainoastaan juilinut ja kirrannut takareittä ja pakaraa ylämäkijuoksussa ja venytellessä. Vaan nyt se ärtyi jostain ja itse vielä kiusasin sitä lisää vastoin parempaa tietoa venyttelemällä väärin. Alkoi tehdä istuminenkin jo kipua, samoin reipas kävely. Jalkaa tulisi lepuuttaa, toisaalta yksi pitkä lenkki pitäisi saada tehtyä ennen syyskuuta. Voisiko se pitkä lenkki olla maraton, jos sitä maraa ei juoksisi ennätysmielessä vaan pitkiksenä? Elämä on täynnä valintoja.

Kävin jäsenkorjaajalla ja kävin hierojalla. Jalkojen lihaksia ja kireyksiä käsiteltiin auki. Se helpotti menemistä vaikka vaiva ei poistunut. Oli puhe että varovasti voi ja tulee liikuntaa tehdä. Ei repiviä liikkeitä kuitenkaan. Kaivelin siis juoksukalenteria ja bongasin Paloheinässä juostavan Masokisti-kisan, jossa olisi maraton tarjolla suhteellisen tasaisella reitillä ja pienellä siirtymällä kisapaikalle. Lopullisen päätöksen maratonille lähtemisestä tein vasta edellisenä iltana (toki varmuudeksi tankkailin perjantaina jo päivällä vähän hiilaria että jos lähtö tulee niin ei tartte ihan ilman tankkausta startata... :)) Näin siis päädyin lauantaina klo 10:10 startanneelle Masokistin minille. Lisätietoa kisasta ja järjestäjästä löytyy tästä linkistä "Peräkylän ponnistus"

Ennen starttia. Takana näkyy huoltopiste joka saa minulta täydet pisteet!

Kisanumeroa vastaavalla numerolla merkattu muovimuki toimi koko kisan ajan nimettynä juomamukina. Kisan teemana oli ympäristöystävällisyys. Respect! Juuri näin! Toimi tosi hyvin tällaisessa pienessä kisassa jossa sama huolto palveli joka kierroksella. Ei kertsimukeja ollenkaan.

Maaliin päästyä sai palkinnoksi hienon mustan kangaskassin järjestäjän sloganilla. 


Jännitystä oli ilmassa. Ärtyykö jalka pitkästä lenkistä? Miten menee maran mittainen lenkki ilman varsinaista maralle valmistavaa harjoittelua? Kovin lämmin päivä tulossa, helle on minulle myrkkyä juoksussa, kuin mie kestän? Tuleeko vatsavaivoja? Saanko energiaa uppoamaan juoksun aikana?

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Olin ajatellut että hölkkäilisin maran reiluun neljään tuntiin. Ajatuksena oli, että neljä ja puoli tuntia olisi aika jota en haluaisi ylittää. Toki annoin itselleni tilaisuuden myös hekumoida ajatuksella hyvästä ajasta, mutta tiesin että kuuma päivä ja vähäinen maralle valmistava treeni tekisivät tuosta haaveesta aika utopistisen. Samoin liian raskaasta lenkistä palautuminen voisi kestää turhan pitkään.

Kun maralaiset aloittivat vähän kympin jälkeen urakkansa, olivat 100 km juoksijat olleet radalla jo yli kaksi tuntia. Tässä kisassa tahkotaan noin kahden kilsan mittaista soratielenkkiä niin kauan että tarvittava matka on juostu. Järjestäjä mittaa kierrokset mikä on tosi hyvä, koska tuolla matkalla sekoaisi laskuissa ihan varmasti. Toki lähes kaikilla oli ranteessa myös oma mittari.

Lähdin omaa tasaista vauhtia liikkeelle. Alkuun reilusti alle kuuden minsan kilsavauhtia, mutta päivän mittaan vauhti hidastui kun tyttö lämpeni ja voimat vähenivät. Onneksi osa reitistä kulki metsän keskellä, joten paahtavassa auringonpaisteessa ei tarvinut juosta kuin vajaa puolet kierroksesta. Oli oikeestaan tosi kiva juosta lyhyttä kierrosta, sillä reitillä oli koko ajan porukkaa joka meni ohi tai jota pääsi ohittamaan. Oli juttuseuraa jos niin halusi, ja huoltokoppi vilvoittavine jäävesineen ja lumisankoineen sekä maittavine eväineen oli käytössä vähän väliä. Minua ei haitannut yhtään saman lenkin kiertäminen. Lenkki jakautui minun päässäni kolmeen osaan. Kierroksen alkuosa jossa oli aina kivasti virtaa huollon jälkeen, peltoaukea jossa oli tosi kuuma ja jonka lopussa oli pieni nousu, ja kierroksen loppupätkä jonka päässä oli taas huolto. Tällä jaolla kilometrit ja kierrokset rytmittyivät kivasti.

Alkuun kolme pikkukierrosta, ja sitten vajaan 2 km lenkkiä kunnes mara tuli täyteen.

Kuvakaappaus säätiedoista siinä kohdin kun tulin maaliin. Siinä on 7 astetta liikaa ja vesi puuttuu.

Ekat 20 km menivät oikein mukavasti. Alussa vähän jäykistellyt jalka vetreytyi ja tossu nousi suht kevyesti. Odottelin kolmenkympin seinää joka maralla kuulemma aina tulee vastaan. Tällä reissulla vauhti kyllä hyytyi tuossa vaiheessa, mutta seinää ei tullut. Kun pääsin kilsaluvuille 35, niin aloin laskea kilometrejä alaspäin. Enää 12 km, enää 8 km, enää pari kierrosta. Raskaaksi kävi tossu täytyy myöntää. Ajatuksena ollut reipas pitkis oli muuttunut maratoniksi jossa rauhallisesta vauhdista huolimatta sykkeet olivat korkealla ja voimat hupenivat. Maailman kaikkien aikojen parhaat eväät joita järjestäjä oli laittanut tarjolle, eivät meinanneet enää viimeisillä kierroksilla maistua koska olo oli kuumasta niin tukala. Niin ja siis eilenhän ei edes ollut superkuuma - mie vaan en kestä lämpöä juuri ollenkaan. Minulle mukavin lenkkisää on noin 15 astetta ja pientä tihkua.

Karssua, banskua, appelsiinia, pipareita, suklaata, rusinoita, sipsejä, limua, jäävettä, urheilujuomaa ja suolakeksejä. Vau!

Sangollinen lunta jota voi napata kourallisen ohimennessään ja laittaa vaikka puseron kauluksesta sisään. Vauvau!!

Nää oli varmaan 100 km juoksijoille tai järjestäjille :) En osallistunu tuon syömiseen vaikka se tosi herkulliselta tuoksuikin.

Maalissa olin ajalla 4:27:41. Pääsin siis tavoitteeseen, mutta itse tekemiseen en ole järin tyytyväinen. Toisaalta voi ajatella että tämä oli minulle hyvää harjoitusta lämpimässä juoksemisesta.

Hieno Tiplomikin tuli maalissa kangaskassin lisäksi.

Paloheinän majalla kävin suihkussa ja vaihtamassa puhdasta päälle. Lompsin vielä takaisin kisakeskukseen kiittämään vuolaasti järjestäjiä. Huolto oli täällä timanttia! Ja ihanata porukkaa oli huollossa ja reitillä. Mahtava pieni kisa ja tosi mukava tunnelma.

Minun kymmenen maraa listattuna aikajärjestyksessä:

#1 Mäntsälä Maraton 12.11.2016. Mun eka ja suuri unelmien täyttymys. Mie pystyin siihen!
#2 HSM 23.4.2017 Neljän tunnin alitus! Hyvä mie!
#3 Mäntsälä Maraton 28.5.2017 oma reittiennätys tällä radalla. Kuuma päivä. Rankkaa.
#4 Challenge Almere TRI täysimatka 9.9.2017 Maraton osana kisaa. Vatsavaivoja matkalla.
#5 Mäntsälä Maraton 28.10.2017 Loskamara. Raskas.
#6 HSM 22.4.2018 Oma maraennätys parani taas! Hyvä fiilis.
#7 IM Kalmar TRI täysimatka 18.8.2018 Maraton osana kisaa. Tiukkaa teki.
#8 Mäntsälä Maraton 18.11.2018 Oma reittiennätys mukavassa seurassa juostuna.
#9 Nuts Karhunkieros 25.5.2019 Polkujuoksu-ultra 55 km.
#10 Masokistin mini 10.8.2019 Pitkiksenä juostu. Kuuma keli.

Eihää tässä ole tarkoitus maraton-keräilijäksi ruveta (vissiin), mutta hauska on laittaa marat listaan ja muistella samalla millaisia reissuja on tullut tehtyä. Yhtään tosi helppoa ei ole listalla ollut, mutta jokainen omalla tavallaan ainutlaatuinen. HSM marat on olleet nopeita ja tuloshakuisia. Mäntsälä Marat itse järjestettyjä ja siksi jänniä, TRI kisoissa juostut marat raskaita koska alla on jo pitkä päivä töitä uinnin ja pyöräilyn parissa. Polkuhommelit on minulle uusi aluevaltaus, ja tuo Masokistin mini jää muistiin tunnelmaltaan ja huollon timanttisuuden vuoksi.

Summa summarum: ei pöllömpi reissu. Antoi toivoa sen suhteen että jalka kestää pitkää lenkkiä. Ainakin tasaisella. Ja pää kestää myös pitkää lenkkiä vaikka lenkki käy raskaaksi kelin tai väsymyksen vuoksi. Eipä muuta ku iso peukku Peräkylän Ponnistukselle ja minulla harjoitukset jatkuu.

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Lomahommia ja ravintotiedettä

Lomailin heinäkuussa kolme viikkoa jättäen viimeisen lomaviikon ja lomarahavapaat jemmaan odottamaan järjen vieviä inspiraatioita joiden toteuttamiseen tarvitaan kokonainen päivä tai pari viikonloppujen lisäksi.

Aloitin lomani Mäntyharjun 12 h pyöräpitkiksellä (kts aiempi postaus) ja sain muutamia muitakin mukavia sporttijuttuja mahtumaan muun lomatekemisen lomaan. Niistä ja lomaan liittyvästä ravintotieteestä tässä satunnaisia nostoja.

Haukankierros Mäntsälän Saarella on ihan mahdottoman hieno polkulenkkipaikka. On tosi harmillista, että sen kunnossapito on ollut retuperällään, ja siksi osa reitistä on hieman haasteellista kulkea esim. lasten kanssa. Haukankierroksella kävin 12.7. tekemässä polkupitkistä. Nokkospuskia uhmaten tein ekan kierroksen virallisen reitin mukaan, mutta seuraavilla kierroksilla kiersin puskat ja käytin vaihtoehtoista reittiä osan matkaa. Tein myös tuttavuutta reitin oikaisevaan polkuun, joka kiertää kaikkein korkeimman kohdan reitillä. En siksi että olisin vältellyt nousua, vaan siksi että halusin testata tuon polun. Mittaa päivän reissulle tuli 16 km ja nousua minun mittarilla 479 metriä. Keskitahti 8:23 eli hissuksiin menin. Reitti on osin melko tekninen, ja muutamat puskakohdat jouduin kävelemään kädet kohti taivasta, koska en halunnut polttaa käsivarsia nokkosiin tai astua pahasti polun monttukohtiin joita ei tahtonut nähdä tiheän heinikön läpi. Mukana juoksureppu täynnä vettä ja evästä jotta tulee taas vähän tuntumaa repun kanssa juoksuun. Autollahan olisi voinut vaihtoehtoisesti käydä juomassa vajaan viiden kisan välein, sillä täysi kierros on juurikin tuon mittainen.

Lenkin päätteeksi kävin poimimassa reitin alkupäästä löytyneestä villipuskasta punaisia viinimarjoja kotiinviemisiksi. Niitä pistelin jogurtin sekaan vielä saman päivän iltana.


Varokaa innostunutta Ironmania! 



Reppupitkiksen tein 16.7. lähimaastoissa. Tai joutuihan siinä jonkin verran kotiovelta poispäin menemään kun lenkille tuli mittaa 30 km. Olin saanut inspiraationi tähän lenkkiin eräästä aiemmasta pitkiksestä vähän samoilla kulmilla. Reitti on melkoisen mäkinen ja raskas. Erona edelliseen kertaan tein lenkkiin vielä lisäkiekuran jotta tuo suunniteltu lenkin mitta tuli täyteen. Takaporttina oli kyllä vaihtoehto kääntyä Isojärveltä jo takaisin kotia kohti jolloin matkaa olisi kertynyt noin 24 km.

Lenkki oli raskas. Täysi reppu mukana ja lämmin kesäpäivä. Mäet kurittivat jalkoja. Päädyin kuitenkin tekemään lenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan koska en ole luovuttajatyyppiä :) Pari kertaa pysähdyin hetkeksi syömään eväitä ja juomaan. Toki vauhdissakin olisi voinut tankata, mutta tämä reissu oli enempi treenimeiningillä ku kisa, eli joustoa vähän sallittu.

Noin kolmasosa reitistä on soratietä, muuten asfalttia ja osin tien vierustaa. Ei nyt järin kaunis reitti muuten kuin sorapätkän osalta. Tämä reissu huipentui reilun kilsan loppuverraan kävellen (kun kolmekymppiä oli täysi). Lompsin paikallisen torin kautta ja ostin mansikoita naposteltavaksi. Niillä ei vielä ihan menetettyjä kaloreita korvaa, mutta hyvään alkuun pääsee.


Ekan kympin jälkeen alkaa jo hiki virrata





Satkun fillarilenkin tein Lahden suuntaan 22.7. Lenkin päätavoite oli pitää kadenssi eli pyöritysnopeus korkeampana kuin minulla yleensä on. Toinen tavoite oli pyöräillä satku rikki. Pienien haasteiden siivittämänä molemmat tavoitteet täyttyivät. Keskikadenssi oli 93 ja kilsoja tuli mittariin 101 km. Matkalle sattui soratienpätkää, ja alkuperäistä reittisuunnitelmaa piti vähän muuttaa jotta en joutuisi myös toiselle sorapätkälle. Tämä muutos aiheutti "sakkokierroksen" Hunttijärven tuntumassa Mäntsälässä jotta kilsatavoite täyttyisi.

Vauhti jäi melko hitaaksi, keskinopeus 24,8 km/h eli aikaa kulutin reitillä yli neljä tuntia. Vartin verran pidin pausseja matkan aikana. Tutkin karttaa, mussutin eväitä, otin valokuvia ja kävin pisulla puskassa. Keskisyke 130, eli vakaata peruskestävyysmenoa. Watteja keskimäärin 113 eli minun tapauksessani 55-60 % maksimista. Tehonpuutehan minulla on pyöräilyssä vaivana, siihen on suunnitelmissa keksiä lääkkeitä tulevaisuudessa.











Kajakilla ehdin käydä melomassa myös muutaman kerran. Mökillä on isännän yli kymmenvuotias kajakki, joka on harmittavan vähän päässyt vesille. Ainakaan minun toimestani. Olen vähän jännittänyt aiemmin melomista, ja oikeastaan vasta viime kesänä tehnyt ekat pidemmät lenkit. Nälkä kasvaa syödessä, ja ihan lähipäivinä meille tulee uusi kajakki, joten jatkossa päästään ukkokullan kanssa kaksin reissuun. Taikka jompikumpi aikuisista muksu kerrallaan melontaretkelle. Lapsia ei uskalla vielä yksin päästää merelle kun jännittää itseäkin kivet ja tuulet ja veneilijät. Meidän tapauksessa myös laivat, sillä mökin lähistöllä näkee niitäkin.

Näiden reissujen välissä mustikoita. Aina on marjat mielessä... :)




Meripäivät, siksi purjeveneet liikkeellä sankoin joukoin

Mussalon syväsataman ohi vauhdilla ettei laivat tule päälle!


Mökkirannassa reissun jälkeen

Anni tuli rantaan vastaan

Lämpimästä heinäkuun lopusta huolimatta uintia tuli lomalle tosi vähän. En tykkää yhtään avovesiuinnista (sanoo triahtlonisti..), hallissa kävin yhden uinnin tekemässä. Harva halli on kesäisin auki, mutta Kotkan maauimala ja sisäuimala ovat. Koska heinäkuun alussa merivesi oli superkylmää, pakkasin lapset mukaan ja käytiin hallilla. Minä tein reippaan täpäriuinnin sisällä (tri-täysimatka eli 3,8 km), lapset uivat ja hyppivät ulkoaltaalla sillä välin. Uinti tuli valmiiksi ajassa 1 h 10 min, joka on aika lähellä kisa-aikaa. Toki altaassa saa potkittua vauhtia päädyistä, ja lisäksi sain uida omaa vauhtia hiljaisella radalla. Arjen luksusta sanon minä.

Muuten lomalla oli ohjelmassa kaikenlaista pientä hölkkää ja fillaria, sekä tosi kiva perhereissu Pulkkilanharjulle Asikkalaan patikoimaan. Mökillä pientä pintaremonttia, Meripäivähulinoita ja 10 minuuttia riippumatossa makoilua... :)


Kaiken kaikkiaan kolmelle viikolle tuli liikunnallisia tunteja 37 ja rapiat. Vastapainoksi tankkasin hiilaria, suolaa ja rasvaa enemmän kuin omiksi tarpeiksi....

...ja siitä aasinsillalla tuohon ravintotieteeseen...

Jossain aiemmassa postauksessa olen jo maininnut, että viilasin ruokavaliotani hieman viime helmikuussa. Tämä ihmiskoe, jossa olen vähentänyt maitotuotteiden ja punaisen lihan käyttöä, on ollut menestys. Sen piti olla vaan parin viikon koe, mutta olen jatkanut sitä koska se on toiminut ja kroppani on ollut tyytyväinen. Edelleen olen toteuttanut tätä ruokavaliota sillai kevennettynä, että en ole tehnyt siitä itselleni ja ympäristölleni liian vaikeaa. Olen joustanut jos on ollut tarvis, mutta tehnyt näitä valintoja silloin kun se on ollut järkevällä panostuksella mahdollista.

En ollut edes tajunnut miten hyvää tuo ruokavalio minulle teki. Parempi olo tuli salakavalasti. Jos sinulla on joskus ollut vaikkapa kurkku pitkään kipeä, ja yhtenä päivänä vaan huomaat että kipua ei enää ole, mutta et pysty sanomaan koska se loppui, niin tiedät mitä tarkoitan.

Lomalla lautaselle tuli useammin lihaa, ja herkkuhampaan kolottaessa söin jäätelöä. Leivän päällä oli juustoa ja jogurttiakin meni aamiaisella kurkusta alas. No, tässä siis joustin esimerkiksi siitä syystä, että mökillä on pieni jääkaappi, eikä sinne voi varata kovin montaa sorttia evästä. Vielä tänä kesänä en myöskään päätynyt käännyttämään muuta perhettä näille tavoille. Hoidan sen kuntoon tulevan talven aikana :)

Kolme viikkoa lomaa ja tätä ruokasorttia sai kroppani protestoimaan. Turvotusta, pöhötystä, tukalaa oloa ja vatsakipua. Justiin niitä vaivoja joita ennen pidin normaaleina kaikille kuuluvina ja päivitäisinä asioina joita vaan pitää sietää. Juoksulenkillä kurkussa oli limaa, jota ei kevään lenkeillä ollut.

Ei tämä sen tieteellisempää siis ole. Minulla ei ole tästä mitään muuta näyttöä kuin oma olo ja tuntemus. Se mikä toimii minulla, ei välttämättä toimi sinulla. Mutta minä tiedän että paluuta entiseen ei ole. Olen kärsinyt niin monta vuotta ärtyneestä vatsasta ja turvotuksesta, että seuraavat vuodet vietän mielummin vähemmillä vaivoilla.

Ruokia josta luulin että en pysty luopumaan ja millä olen niitä korvannut:

- Jäätelö. Rakas herkkuni. Olen ollut yllättynyt miten hyviä kaura- ja soijavaihtoehtoja on myynnissä ja niitä tulee koko ajan lisää.
- Juusto leivän päällä ja juusto muutenkin. Kalkkunaleikettä juuston tilalle ja suolapähkinöitä kun haluaa suolaista ja rasvaista syötävää. Erityisen herkullisia ovat paahdetut ja suolatut cashew-pähkinät.
- Jogurtti. Olen vaihtanut soijajogurttiin. Niissäkin on hyviä makuja. Kaurajogurteista en ole erityisen innostunut ainakaan vielä.
- Punainen liha. Valitsen kaupassa useammin kalaa tai kanaa kuin aiemmin. Tästä pääsevät nauttimaan siis myös muut perheenjäsenet, sillä minä teen meillä useimmin arkiruoan.

Seuraavat kuvat sisältävät tuotesijoittelua. Siinä nyt vaan sattuu olemaan niitä tuotteita jotka maistuu minun suussa hyvältä. On niitä monta muutakin.






Summa summarum: mukava loma oli, ja mukava oli palata taas töihin ja arkirutiinien pariin. Muutama päivä on pitänyt totutella siihen että ruoan jälkeen ei pääse päikkäreille eikä joka päivä ole herkkuja mussutettavaksi. Lenkit tehdään vasta työpäivän jälkeen. Kaapista löytyy taas vatsaystävällisiä tuotteita ja kelikin viileni sopivasti että kaupunkioloissa pärjää. Ja lomaa on jemmassa tulevia inspiraatioita varten. Ei paha. Hyvä.