12 h pyöräily Mäntyharju

Nämä pienen porukan talkoomeiningillä järjestetyt tempaukset on sitten vaan niin ihania! Eilen sitä herkkua tarjoili Mäntyharjulla 12 h pyöräily. Nyt jo perinteeksi muodostunut (toista kertaa järjestetty) fillaritapahtuma ajeltiin aivan mahtavissa maisemissa ja puitteissa. Kelikin suosi suurimman osan päivää.

Taustaksi sen verran, että ajatus lähti reilu vuosi sitten kehittymään minun päässäni. Olin ilmoittautunut triathlonin täysmatkalle ja olin  epävarma pystynkö pyöräilemään niin pitkän vedon. Sitä sitten testailin viime heinäkuussa Mäntsälässä, ja lenkkiseuraksi kutsuin kavereita mukaan. Tässä linkki Mäntsälän tapahtumaan: Mäntsälä  12 h pyöräily"

Mäntsälässä tutustuin Keijoon. Ihan mahtava tyyppi ja hirmuisen kova fillaristi. Vuoden varrella ollaan vaihdettu kuulumisia ja tehty vähän yhteistä businestakin Espanjan fillarileiritysten suhteen. Keijo innostui järjestämään vastaavan pyöräilytapahtuman kotikulmillaan Mäntyharjulla tänä kesänä. Ja mie olin tietty heti että "count me in :)"

Otan tähän alkuun taas tämän loppuhuipennuskuvan ja kerron sitten lisää miten tuo luku mittariin tuli.

Tapahtumapäivänä, joka oli muuten minun eka kesälomapäivä (ukkokulta sanoi illalla että oot sie kyllä pimee kun pistät lomalla kellon soimaan 5:30, toivottavasti tästä ei tule ihan joka-aamuinen tapa) heräilin siis ajoissa, pakkasin kamppeet kyytiin ja starttasin kohti Vihantasalmen Nestettä vähän kuuden jälkeen. Pyöräily oli tarkoitus aloittaa kahdeksalta.

Perillä kohteessa Neste Vihantasalmi

Kauheen Marttamaisesti pakatut kamppeet...

Miun Spessu kulki takakontissa pelipaikalle

Niinhän siinä kävi kuten viime vuonnakin, että reitille päästiin vasta noin 8:10. Aina siinä aamussa on jotain säätämistä, kavereiden moikkaamista ja ohjeiden kertaamista. Mutta siis, klossit kilahti kiinni 8:07 ja matka alkoi.

Eka setti lähdössä matkaan, muitakin hiipi radalle myöhemmin päivällä

Näin pirteenä sitä lähdettiin matkaan. Mie ja Pekkasen Keijo ja Nina

Säätiedotus oli lupaillut koko viikon milloin mitäkin keliä päivälle. Sadettakin oli lupaillut, välillä koko päiväksi ja välillä muutamaksi tunniksi. Sitä mahdollisuutta silmällä pitäen olin edellisenä päivänä shopannut vielä fillaristin sadetakin. Vaikka tietysti toivoin poutasäätä, niin ehkä vähän toivoin vaikka tunniksi sadetta että pääsen testaamaan uudet vermeet.

Paikalle oli päätynyt lisäkseni ainakin yksi trinisti, ja sehän tiedetään että kyseisen lajin edustajat ovat lähes kulttiporukkaa. Yhteistä juttua riittää... Vain toinen trinisti jaksaa kuunnella sitä loputonta kisoista, varusteista ja treeneistä jauhamista, ja nauttia siitä :) Päädyin siis tietysti heti kärkeen tämän kaverin kylkeen ajelemaan. Ihan vaan tärkeimmät piti heti alkuunsa selvittää, eli mitä  kisoja tälle kesälle ja mitkä on todennäköisesti isoimmat haasteet reissulla.

Väki lähti reippaasti liikkeelle ja minä muiden mukana.  Se on just niin että kun tällaisen kaikenmaailman pitkiksistä innostuneen päästää laitumelle niin keuliihan se. Otin ekan satkun itselleni ehkä vähän turhankin vauhdikkaasti keskarilla 27,5 km/h. Sykkeet oli kuitenkin ihan ok tasolla, joten annoin mennä. Nappasin vauhdissa vaan protskupatukan ja geelin. Ja urkkajuomaa. Kun satku oli täysi, pysähdyin ekan kerran paussille ja mussutin kananmuna-kinkku-juustoleivän, kahvia ja Pepsiä. Olikin muuten jo nälkä.

Matka jatkui. Ensimmäinen rankempi kohta oli noin 130 km kohdilla. Olisko olleet energiat vähissä vai alkoiko vaan selkää ja jalkoja puuduttaa. Otin paussin (klikka linkki:) Miekankosken ihanaan kahvilaan jätskille. Aivan mahtava kahvila ihan tien vieressä. Toisella puolella torppaa järvi. Sain kahvitteluseuraakin, sillä ohiajavien fillaristien houkutteleminen kaffelle ei vaatinut kovia ponnistuksia. Siinä samalla pestiin pölyt naamasta. Joku järvessä ja toinen naistenhuoneessa. Ihana paikka! Suosittelen!

137 km jätskitauko Miekankosken kahvilassa 

Olen aina sanonut että jätski toimii joka vaivaan, ja niin kävi nytkin. Pieni jalkojen lepuutus ja viilentävä Pingviinituutti siivittivät minut uuteen nousuun. Kolotukset jäivät sinne terassille, menkööt siitä tuulen mukana mihin lie.

Reitillä oli mittaa tasan 20 km, ja mukana siis suht pieni määrä ja erivauhtisia pyöräilijöitä. Ei siis juuri peesailtu, ja paussit piti yrittää jotenkin sovittaa yksiin niin että sai juttuseuraa. Minähän olen sosiaalinen kälätin, mutta tykkään myös urheilla itekseni omien ajatusteni kanssa ja just sitä omaa vauhtia. Niinpä tämä järjestely sopi minulle oikein mainiosti. Sain ihania uusia tuttavuuksia, kiitos Nina, Eetu (joka on myös Peter? En päässyt tästä ihan perille, mutta kiva kaveri) ja Rauno. Niin ja tietysti Keijo. Mut Keijo oli ennestään tuttu.

Reittiä kierrettiin myötäpäivään, eli käänökset aina oikealle. Alkuun pitkä pätkä Vihantasalmentietä. Loivaa nousua ja satkun nopeusrajoitus autoilla. Pääosin autoilijat asiallisia. Liikennettä keskellä päivää jonkin verran, muuten suht hiljaista. Muu osuus pienempiä teitä, osa jopa kevyen liikenteen väylää. Kokonaisnousu 13 kierroksella 1451 m. Eli nousua oli, mutta olihan niitä laskujakin sitten. Jossain vaiheessa kyllä tuntui että nousua oli enemmän... varmaan siinä alkuillan tietämissä :)

Yksi rengasrikkokin päivälle saatiin. Lähdettiin kierroksen vaihtopaikalta kolmen porukassa kierrokselle, ja siinä heti pitkällä suoralla kaverilta meni etukumi. Yhteisvoimin saatiin uutta kumia alle ja matka pääsi jatkumaan. Harmittaa että en tullut napanneeksi kuvaa miten meidän asiantunteva varikkotiimi hoiti homman. Keijo ja Eetu hoiti vaihtohomman, minä lainasin rengasrautaa ja hoidin selostushommat.

Miekan lenkki. Startti ja huolto Neste Vihantasalmi.

Oli nousuu ja laskuu reitillä 

Muutaman munkin syö tuohon kalorinkulutukseen.

Päivän helteessä järvi kimalteli houkuttelevasti

Pitkää suoraa reitin alusta. Vihantasalmentie.

Kun täysimatkan kilsat (180 km) oli kerätty mittariin, oli aika pitää taas breikki. Edellisellä kahvipaussilla se toinen trinisti herkutteli ison sokerimunkin. Se jäi kolkuttamaan minun takaraivoon niin houkuttelevasti, että päädyin itse samaan valintaan tällä paussilla. Tuli myös mahdoton hinku saada appelsiinia. Liekö oppinut noilta triathlonreissuilta, niillä kun on juoksuosuudella ollut raikkaita lohkoja tarjolla. Note to myself - pakkaa ensi kerralla omat appelsiinit mukaan. Appelsiinia ei nimittäin joka kahvilasta saa. Otin sitä mikä oli edes samanväristä, maku - limu. Ei ihan sama kuin oikea appelsiini.

Mie ja Spessu - taas lusmuillaan tauolla!

Jossakin viiden kieppeillä alkoi sataa. Pilviä oli kyllä pyörinyt ympärillä jo jonkin aikaa, mutta nyt saatiin siis myös vettä. Pitäisi varoa mitä toivoo. No, sain uuden sadetakin käyttöön. Ilma oli edelleen lämmin, joten lyhyillä housuilla pärjäsi hyvin. Takki piti myös tuulta, joten se oli alkuunsa jopa vähän liian lämpimän oloinen vaikka ohut onkin (mainos, ostettu XXL). Sadetta tuli sitten koko loppuillan. Se taukosi välillä pieneksi hetkeksi, ja alkoi sitten taas uudestaan. En nyt juuri häiriintynyt sateesta koska tarkenin hyvin. Vähän se pisti jännittämään isommissa alamäissä että tekeekö tien liukkaaksi.

Vikat kierrokset menin salmiakin, urkkajuoman ja veden voimin. Päätin lähteä viimeiselle kierrokselle ilman paussia kierroksenvaihtokohdassa. Reisissä alkoi jo tuntua, energiat kaikesta mussu-mussuttelusta huolimatta alkoivat olla vähissä ja lämmin suihku kuulostaa maailman parhaalta ajatukselta. Ajattelin että teen vikan kierroksen, tai ainakin viimeiset 10 km loppuverrana. Ajattelin näin luultavasti siksi että saisin itselleni synninpäästön hidastuvasta vauhdista... 250 km kohdalla katselin kuitenkin kellosta, että ei voi hirveesti löysäillä jos haluaa koko setin alle 10 ajotunnin puitteissa valmiiksi. Puskin siis loppuun saakka. Ja voin sanoa että se viimeinen lasku kohti Vihantasalmen siltaa oli kyllä erittäin tervetullut. Pieni iloinen vinkaisu varmaan kurkusta kuului kun sillalle pääsin ja maali oli näkyvissä.

Loppuhuoltona tietty selfie, fillarin pesu (kympin kannussa oli vettä jonka lorotin fillarin päälle että isoimmat sorat lähtivät) ja emäntä järveen seisomaan jalkoineen. Oli tarkoitus antaa kylmähoitoa ja putsia jaloille, mutta eihän tuo lika lähde kuin saippualla, ja vesi oli helteisen alkukesän lämmittämää, joten ei siinä oikein muuta efektiä tullut kuin hauska kuva kaikkensa antaneesta fillaristista seisomassa järvessä.

Juu, mulla oli säärystimet...

Järvessä uitettu emäntä

Summa summarum: ihan mahtava päivä taas! Vaikka se vie jaloista voimat, se tuo onnea ja onnistumisen iloa päähän ja sydämmeen. Reitillä kävi 17 pyöräilijää. Jotkut tekemässä lenkin, jotkut sitkeästi koko päivän mankeloimassa. Yhteensä kerättiin kilometrejä 2166 km.

Erityiskiitos Keijolle ja kiitokset kaikille muillekin jotka osansa järjestelyihin antoivat. Mäntsälän Urheilijat lainasivat kylttejä radalle ja varmasti monella kotijoukot olivat taustatukena päivän onnistumiselle.

Mie oon niin mukana jos tämä saa jatkoa ensi kesänä!

Ironman 70.3 Lahti

Se olisi sitten ensimmäinen Ironman kisa tehtynä! Olen ollut enempi Challenge-sarjan kulkija johtuen tapahtumien hinnoittelusta, niiden ajankohdasta, paikkakunnasta ja rataprofiilista. Lahti oli kuitenkin luonnollinen valinta kun asun reilun puolen tunnin ajomatkan päässä ja maisemat ovat jossain määrin tutut muutenkin. Niin ja tosi paljon tuttuja oli lähdössä samaan kisaan. Koko meidän treeniporukka ja pari muutakin tuttua oli kisassa mukana. Eka kerta kun kisataan kaikki samalla radalla samaan aikaan. Se toi uutta jännitystä ja iloa kisaan.

Mutta ensin paras - tässä tulossa maaliin. Sitten tarina miten tähän tultiin.

Kohti maaliporttia.

Portista sisään.

Saa huokaista - valmis!

Skippaan tässä tilityksessän nyt ennakkovalmistelut ja kisainfot ja sen semmoiset, ja teen perinteeksi muodostuneen osa-alue-avautumisen.

Sää oli sateinen ja tuulinen vaikka muuta oli luvattu. Vesijärvessä kulkivat vaahtopäät ja vettä tuli välillä enempi ja välillä vähempi päivän aikana. Onneksi tuuli vähän tyyntyi kisan alkaessa. Ja aurinkokin sitten lopulta paistoi. Vettä tuli vaan pieni kuuro pyörän aikana. Lämpötila taisi vaihdella 12-17 välillä. Luulisin.

AV: uintiverraa pääsi tekemään satama-altaaseen hyvissä ajoin. Mentiin meidän porukalla vasta viime tipassa verraamaan että ei jäädyttäisi lähtöä odotellessa. Ja hei, vesi tuntui todella kylmältä! Verrasin vaan pari sataa metriä ja ekalla satasella tuntui että otsa puutui pakkasessa. Sen jälkeen helpotti. Vedestä piti nousta jo 15:45 kun rolling-startti meille taviksille alkoi 16:10. Eli aika pitkä aika värjötellä katukivetyksellä pienessä sateessa ja tuulessa. Minulla oli jälleen kerran mukana vale-crocksit. Ne kukalliset joissa ajan nurtsia kesällä. Karmeet ja söötit yhtä aikaa. Ja nurmikon mustuttamat kärjistä. Mutta lämmittävät hytiseviä jalkapohjia kuitenkin. Vippasin ne lähtöalueelle ennen starttia ja kävin noutamassa kisan jälkeen (loppuverra).

Mittarin säätöä uinnin jälkeen. Näppäinlukko auki ja siirtymä 1 päälle.

Uinti 1,9 km: odottelu-värjöttelyn jälkeen vesi tuntui lämpimältä kun sinne sai luvan mennä. Porteilta pääsi kuusi kisaajaa viiden sekunnin välein veteen. Loistojärjestely. Vähensi ruuhkaa ainakin minun kohdallani selkeästi. Noin puoli minsaa ennen omaa vuoroa laitoin mittarin raksuttamaan (tarkistin että sykevyö ehti mukaan), ja pistin nappulat lukkoon. Ei koskaan enää missattua dataa siksi että kisakumppani kilauttaa minun mittarin pauselle kesken uinnin!

Uinti tuntui hyvältä ja vesi sopivan viileältä. Vantaan soppakattilaefektistä ei ollut tietoakaan. Alkumatka mentiin vastatuuleen, mutta minua se ei juurikaan haitannut. Käännöksien kohdalla oli ruuhkaa, mutta sehän kuuluu asiaan. Paluumatka olikin sitten hankalampi, sillä poijuja puuttui matkalta. Menin vaan porukan mukana ja yritin suunnistaa kohti Sibeliustaloa. Kuulin sivulta jonkun manaavan että reitillä on kiviä. Luulin siinä vaiheessa kuulleeni väärin, mutta jälkikäteen selvisi että totta se oli! Voi pyhä jysäys jos minä olisin osunut kiveen niin olisin niellyt järvellisen vettä väärään kurkkuun ja hukkunut! Pelkään kaikkein eniten avouinnissa että osun johonkin. Ja kivi keskellä järveä on jotain niin kammottavaa että olen tavallaan tyytyväinen että kisainfossa ei asiasta mainittu. Olisinko uskaltanut järveen ollenkaan jos olisin tiennyt! Ainakin olisin ollut kauhusta kankeana koko uintimatkan.

Uinnista ylös ajassa 36:31. Ihan ok aika minulle. Turussa uin vuosi sitten just alle 35 min, mutta siellä ei ollut tuulta ja poijut oli hyvin näkyvissä.

T1: rakas-vihaamani eka vaihto jossa revitään märkkäri pois ja vaihdetaan pyöräkamat päälle. Hidas vaihto. Halusin lisäksi tällä kertaa pitkähihaisen ja hanskat pyörälle mukaan, ja paidan pukeminen märälle iholle on hankalaa... vaihtoon meni siis aikaa lähes kuusi minuuttia. Turussa selvisin reilussa neljässä. Valkku oli vaihdon liepeillä kannustamassa mikä oli hieno homma. Olin vaan heti tosi nolona hitaasta vaihdosta... Nyt se näki miten surkeeta säätöä nää minun vaihdot on... ;)

Pyörä 90 km: pyöräosuutta jännitän aina eniten koska olen siinä hidas ja huono. Ehkä jos pystyisin ajattelemaan omasta pyöräilystäni positiivisemmin niin ajaisinkin nopeammin. Mutta toistaiseksi olen vielä epävarma tässä lajissa. Olin erityisen epävarma tällä kertaa koska reitti oli tosi mäkinen ja lisäksi haasteena oli kova tuuli.

Pyöräily lähti hyvin liikkeelle ja selvisin kunnialla alun kovat mäet. Tie oli paikoin aika huonokuntoinen, mutta renkaat pysyivät ehjinä ja emäntä pystyssä. Heti alkumatkasta tien vieressä oli useampia renkaankorjaajia, joten kaikilla ei ollut yhtä hyvä onni kuin minulla. Olin etukäteen laskeskellut että josko voisin päästä 27,5 km/h keskivauhtiin, ja olin iloisesti yllättynyt kun olin sitä jonkin verran paremmassa vauhdissa kun matkaa oli taittunut jo useita kymmeniä kilometrejä.

Pyöräreitin varrella oli paljon kannustajia, ja aktiivisia sellaisia. Se kyllä antoi voimaa ja tuntui mukavalta. Kärkölän kirkonkylällä minulla oli oikein omia tuttuja ison kyltin kanssa tsemppaamassa - kiitos Tiina tämän järjestämisestä! Tuli vähän liikuttunutkin olo kun näki oman nimen tien poskessa ja ison porukan kannustamassa. Samassa kyltissä menivät tsempit myös treenikaverilleni (toiselle) Tiinalle. Yhteisiä tuttuja meillä.

Aeroasennot jäi vähiin tuulen ja epätasaisen tien takia. Irvistänks mää?

Kannustusjoukot fillariosuudella. Kiitos Tiina ja muut. Tiina ei itse olekaan kuvassa, olisko kuvaajana.

Tarkkaa hommaa!

Valokuvaaja bongattu, katse kohti kameraa!

Viimeisellä kympillä aloin hyytyä. Jaloissa alkoi painaa ja selkää kolottaa. Vauhtikin taisi vähän hiipua. Siinä samassa ohitseni pyyhälsi juurikin tuo äsken mainittu Tiina, joka huikkasi ohimennessään että "jaksaa, jaksaa". Sekös sai minut heräämään! Tiina lähti minun perään uintiin ja oli päässyt nyt pyörällä ohi. Tiesin että voitan uinnissa, ja että Tiina voittaa pyörässä, mutta jos Tiina menee nyt ohi niin saanko juoksussa kiinni? Noita pohtiessa lähtivät kaikki vaivat ja reidet olivatkin taas täynnä watteja. Päätin ensin että roikun näköetäisyydellä Tiinan perässä vaikka väkisin, mutta kun voimia tuntui olevan, niin puskin Tiinasta ohi Jalkarannan ylämäessä. Ja sitten puskin ohi parista muustakin (tämä on hyvin harvinaista minun kohdallani) ja annoin mennä silkalla riemulla pyöräosuuden loppuun. Saatoin vähän hymyillä sisäänpäin. Pyörältä olin valmis ajassa 3:12:18 joka oli lopulta aika lailla sama aika kuin vuosi sitten Turussa. Turussa on tasainen reitti, mutta viime vuonna ainakin kova vastatuuli motarin paluuosuuksilla. Tähän osioon olen siis melko tyytyväinen, vaikkakin ja edelleen parannettaa on tässä osuudessa paljon.

T2: vähän ylimääräistä säätöä tässäkin vaihdossa oli. Keli oli lämmennyt, ja päätin juosta pelkässä kisapuvussa ja heivata pitkähihaisen. Se jäi kuitenkin päälle kun olin jo lähdössä. Niinpä peruutin vielä takaisin, revin lisäpaidan pois ja survoin vaihtopussiin. Muuten ok vaihto. Aikaa meni 3:50.

Juoksu 21,1 km: juoksuhan on kivaa ja helppoa! Ainakin alku siitä on... Päätin lähteä matkaan omaa rennon reipasta vauhtia ja yrittää pitää vauhdin hyvällä sykkeellä siinä 5:20 tuntumassa. Reitin alussa on heti pitkä loiva nousu jossa syke pääsee vähän karkaamaan, ja sama nousu tullaan takaisinpäin pienen lenkin jälkeen. Huoltopisteitä oli hyvin ja heti ekasta juottolasta sain kipeästi kaipaamaani vettä. Otin meinaan vaihdossa suolatabletin suuhun ja se ehti sulaa nopeammin kuin minä nielaista. Suola poltti suussa ja oli tosi helpottavaa saada se huuhdotuksi alas "maailman parhaalla kraanavedellä"

Kannustajia oli juoksureitilläkin ihan mahdottomasti, erityisesti Sibeliustalon liepeillä, mutta muutenkin. Olo tuntui hyvältä, vaatetus sopivalta ja energiaakin riitti. Kädessä kulki oma turvallinen Nixnax-patukka ja hanskat otin mukaan myös. En siksi että käsiä olisi palellut. Hanskat eivät edes olleet puettuina. Vaan, ja nyt tulee likaista juttua, hyppää yli jos et kestä eritteisiin liittyviä avautumisia... kangashanskat olivat mukana siksi, että pyyhin niihin vuotavaa nenääni. Ja niistän jos tarvis. Kyllä, näin teen! Nenäliina hajoaa heti käsiin, enkä osaa sitä sivuunräkimistä. Hanskat menevät pesuun joka tapauksessa, ja toimittavat nenäliinan virkaa oikein mainiosti siihen asti.

Juoksureittihän oli tosi kaunis. Järvenrantaa hölkkäiltiin menemään kauniissa kesäillassa. Jalkarannan puolella juostessa alkoi vaan usko loppua kun kääntöpaikkaa ei tuntunut tulevan vastaan. Tuntui että juostiin ihan sairaan pitkälle ennen kuin sai lähteä takaisinpäin ja kohti toista kierrosta. Tuttuja tuli vastaan, sekin oli plussaa reitille. Pari kierrosta, tiukat käännökset ja vastakkainen juoksusuunta on ihan parasta. Pysyy kartalla missä kohdin muut menevät ja kuinka hyvävoimaisilta näyttävät.

Herrojen peesissä. Vielä jaksaa!

Toisen kierroksen alku oli vielä ihan jees, mutta kuudessatoista kilsassa alkoi tuntua tosi raskaalta. Mielessä alkoi pyöriä ekaa kertaa ajatuksia siitä että miksi ihmeessä kidutan itteäni täällä ja että haluan peruuttaa elokuun Kalmarin matkan. Toisaalta perässä kovaa vauhtia kipittävät Tiina ja Anneli saivat minut pitämään vauhtia yllä ja pinnistelemään. Oma mieli olisi halunnut antaa kropan jo levätä. Pistin siis aivot narikkaan ja tossua vaan toisen eteen. Laskin kilometrejä, ja siirsiin niitä mielessäni tutuille kotipuolen lenkeille. Vanha tapa huijata aivoja... enää Anttilan lenkki... enää aseman lenkki... kyllähän se menee. Enää kilsan kova veto. Tehtävissä. Juoksun loppuaika oli 1:54:16 joka oli muutamaa sekuntia nopeampi kuin Turussa viime kesänä.

Valmentaja oli viimeisellä kilsalla radan varressa ja sieltä se Jarmo huuteli että "hyvältä näyttää". Vastasin siihen vaan että "karseelta tuntuu". Tuntui meinaan oikeesti tosi raskaalta siinä vaiheessa. Mutta matka taittui, ja maali tuli näkyviin. Maalissa olin ajalla 5:52:51. Oman sarjani N40-44 sijalla 23/73.

Täytyy olla tyytyväinen tulokseen ja päivän suoritukseen. Olin toivonut kuuden tunnin alitusta ja se tuli reilusti. Tällä reissulla onnistui tankkaus etukäteen ja matkan aikana, vaatetus oli juuri keliin sopiva, löysin itsestäni voimaa kun sitä tarvittiin ja sain iloa ihanista kanssakisaajista ja kannustajista. Parennettavaa olisi ollut vaihdoissa, ja juoksussa olin toivonut pari minuuttia parempaa aikaa, mutta tällä kertaa näin. Olisi ollut hienoa pyöräillä kovempaa, mutta luulen että jos olisin repinyt pyörässä itsestäni enemmän irti, niin juoksu olisi kärsinyt.

Maalissa, osallistujamitali kaulassa ja paita noudettuna

Komee on mitali. No, on sen eteen tehty töitäkin.

Summa summarum, hyvä reissu. Ensi vuonna ehkä uudestaan tai ehkä ei. Sitä päätöstä en tee vielä tänään. Nyt lepään ja syön. Seuraavaksi ohjelmassa on Kalmarin täysmatka 18.8.

Kiitos ihanat treenikaverit ja kiitos Jarmo! Näihin kuviin - näihin tunnelmiin!

Mie ja mun ihanat treenikaverit. Teräsnaisii nyt kaikki!