Mini(treeni)loma Vuokatissa

Kun minulle avautui mahdollisuus päästä minilomalle Vuokattiin reippaassa treeniporukassa niin en miettinyt kahta hetkeä lähdenkö vai en. Viime maaliskuun tapaan promoottorina oli Raila, ja tällä kertaa mukaan pääsi lähtemään myös Anneli. Anottiin töistä muutama päivä vapaata ja startattiin keula kohti Sotkamoa keskiviikkona heti aamusta. Tässä "lomarapsa" ja ihanaiset tunnelmat itsellekin muistiin.

Kukas siellä kurkistaa.

Keskiviikko 11.12.

Lähtö kasilta. Raila nappasi minut kyytiin ja sitten haettiin Anneli mukaan. Ajomatka Mäntsälästä Vuokattiin kestää noin kuusi tuntia, lounaan ja pikkupaussin kanssa aika lailla seitsemän. Maisema oli lähtiessä musta ja vetinen, mutta pohjoiseen päin siirryttäessä valkoinen huntu peitti puiden oksia ja kinokset teiden varsia. Jes! Hiihtoloma tiedossa! Suksiboksi pullotti suksista, sauvoista, monoista ja muusta lomalla tarpeellisesta tavarasta.

Päivä meni ajellessa, autoa pakatessa ja purkaessa, ja kämpille kotiutuessa. Huoltopisteen tointa toimittanut kotikolo oli tällä kertaa ihan Katinkullan vieressä, noin 2 minuutin kävelymatkan päässä kylpylästä ja puolen minuutin päässä ladusta. Aika ässä paikka.

Autossa istumisen jälkeen oli kyllä pakko päästä oikomaan jäseniä. Me Annelin kanssa päädyimme kylpylään uimaan (Katinkullassa on 25 metrinen kuntoallas kylpylämaailman lisäksi) ja Raila lähti heti ulkoiluttamaan suksia. Loma polkaistu käyntiin!

Katinkullassa on kylpylän lisäksi myös 25 metrinen kuntouima-allas.

Heimovaatteet ja pyyhe mukana.

Torstai 12.12.

Tukeva aamiainen ja ladulle. Minä valitsin aurinkoladun siitä kämpän nurkilta, tytöt lähtivät kohti vaaran lenkkiä. Kaikki laduthan eivät olleet vielä hiihtokuntoisia, eikä esimerkiksi jäälle ollut ollenkaan asiaa. Samoin vaaran lenkistä oli vain osa ajettu.

Mie, Anneli ja Raila, Team Urheiluhullut

Ei jatkunut aurinkolatu jäälle tällä kertaa.

Mie lykin siihen aamutuimaan parinkympin lenkin. Olihan se makeeta päästä taas suksille. Keli oli hiihtohommiin ihan hyvä. Aurinkoa ei nähty, mutta lämpötila pyöri nollan molemmin puolin. Ne ladut jotka oli ajettu, olivat minun mielestä oikein hyvässä kunnossa. Väkeä ei ollut häiriöksi asti, mutta sen verran kuitenkin että ihan yksin ei tarttenut hiihdellä.

Aamulenkki lopeteltiin sillai, että suihkun kautta ehdittiin Opistolle syömään lounasta ennen kahta. Nälkähän siinä oli jo tullutkin latuja kolutessa. Syötiin liikaa, painuttiin kämpille, otettiin päivälepo, ja lähdettiin uudelle kierrokselle!

Minulla oli otsalamppu mukana ja pääsin testaamaan sitä ekaa kertaa ladulla. Metässä olen sen kanssa kyllä mennyt jo monesti, mutta nyt oli uusi lamppulaji kokeiltavana. Lamppu toimi hiihtäessä tosi hyvin ja mie huiskin menemään pitkin lähilatuja lamppu otalla ja hymy naamalla. Ei tullu susia vastaan. Muutama muu lamppupää kylläkin.

Lamppuhiihtolenkille lähdössä.

Taas mie hinkkasin aurinkolatua. Kaikkineen sille pätkälle tuli mittaa noin 6 km.

Torstaille kertyi hiihtoa minun mittariin 32 kilometriä. Ihan ok lenkit kauden avaukseen. Iltapalaa kämpillä ja ajoissa nukkumaan. Reissukavereilla oli myös ollut hyvät hiihtoreissut omilla tahoillaan ja siinä vielä ennen iltapesuja ehdittiin latukuulumiset vaihtaa ja vähän muutenkin maailmaa parantaa.

Perjantai 13.12.

Ei tullu tästä perjantaista onnetonta vaan onnellinen. Tein aamulla 18 kilsan hiihtolenkin. Maisemat aika lailla samat ku edellisenä päivänä. Vähän kävin uusia reittejä penkomassa, mutta päädyin kuitenkin takas tutulle ja turvalliselle lähiladulle. Lounas edellisen päivän tapaan Opistolla. Ja toiston vuoksi, liikaa ruokaa ja lepo päälle. Lampun kanssa tein taas lenkin pimeän tultua. Ja pimeähän tulee aikaisin. Tunnin lenkille tuli mittaa 11 km.

Kello ei ollut vielä kovin hirveesti tässä vaiheessa vuorokautta, joten sain kuningasidean lähteä pesulle ja pienelle uinnille kylpylään. Altaaseen pulahdin vähän seiskan jälkeen ja uin reilun puoli tuntia rauhallista, palauttavaa kelailua. Siihen päälle kierros kylpylän altaissa ja saunamaailmassa. Ja varmaan arvaattekin, että tämä tyttö oli aika valmis nukkumaan pienen iltapalan jälkeen.

Perjantai 13. päivä voi saada myös hymyn huulille.

Ladulle mahtui hyvin :)

Ja latu oli oikein hyvässä kunnossa.

Lampun valossa näki oikein hyvin suksia.

Perjantain saldo reilut kolme tuntia liikuntaa, 29 kilometriä suksilla ja 1,8 kilsaa altaassa. Sillai äkkiseltään tehtynä voipi sanoa että käsivarsissa, lapaluissa ja nivusissa tuntui että sukset on korkattu tälle kaudelle ja hiihdon lisäksi on liikuteltu käsiä uima-altaassa yhteensä viiden kilometrin verran muutaman päivän aikana. Minun käsivetokadenssilla se tarkoittaa noin 2270 kauhaisua.

Lauantai 14.12.

Olin sillai salaa unelmoinut, että saisin tällä kolmen päivän lomareissulla sata hiihtokilsaa mittariin. Kaikki merkit viittasivat aamulla siihen suuntaan että unelma voisi toteutua! Tänään oli tarkoitus tehdä pidempi lenkki päivällä, ja syödä kattavampi ruoka vasta illalla seiskan kieppeillä. Koska iltalenkki jäisi tekemättä, oli satsattava päivälenkkiin. Tästä tulisi siis neljänkympin päivä!

Ajattelin myös, että olen kyllä tosi nolo, jos hiihtelen koko reissun vaan minulle turvallista tasaista aurinkolatua. Päätin lähteä vaaran lenkille Opiston nurkille. Siellä on mäkiä, ja mäet on minulle yhtä kuin pakokauhu. Parin päivän totuttelu suksiin kuitenkin auttoi, ja selvisin yhdysladun korkeuseroista Katinkullan ja Opiston välillä mielestäni ihan suhteellisen kohtuullisesti. En siis huutanut ääneen apua kuten viime maaliskuussa Vuokatti-hiihdossa.... :) Lähdin suksimaan kohti Heikkilän lenkkiä rauhoitellen samalla mieltäni ja tutkailemalla vastaantulijoiden vauhtia ja ladun kuntoa. Heikkilän reitti alkaa toooooosi pitkällä loivalla nousulla aina Ainolalle asti. Olisikohan sitä nousua noin pari kilsaa. Tiesin että jaksan kyllä lykkiä ja suksia mäkeä ylös, mutta alaspäin tulo onkin sitten haasteellisempi homma.

Ainolaan asti lykin, ja laskin takas alas. Ja sitte lykin uudestaan. Ja laskin taas alas. Hyvää treeniä mulle.

Nappasin Ainolan kodalla vähän välipalaa, vedin syvään henkeä ja aloitin alamäkitreenin. Vesi valui silmistä viiman tuulettaessa naamaa, vaikka lasitkin olin silmille laittanut. Yhtään en itkenyt vaikka mielessä kävi. Onnistuin myös olemaan inisemättä tai kiljumatta. Itku ilosta olisi voinut tulla mäen alla kun olinkin vielä hengissä, mutta miehää en jäänyt siihen kyynelehtimään, vaan lykkäsin itteni uudestaan sinne Ainolaan. Ja laskin vielä toisen kerran alas. Ettei menisi vahingon piikkiin eka onnistuminen. Näiden harjoitusten jälkeen annoin itselleni luvan palata takaisin turvalliselle tasaisemmalle (ja siis ehkä jonkun mielestä tylsemmälle) reitille. Mie saan kuitenkin ihan kauheesti onnen nipistyksiä siitä kun saan hiihtää omaa reipasta omalla mukavuusalueella. Pieni itsensä haastaminen on poikaa myös, en mie sillä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita Ainolan ladulla Vuokatissa.

Kotinurkilla kävin huoltopaussilla kämpillä kun se kerran oli siinä ihan ladun vieressä. Vessapaussi ja vähän evästä. Juomaahan minulla oli juomaliivissä mukana. Polkujuoksussa käyttämäni juomaliivi toimi muuten myös hiihdossa tosi hyvin. Evästä, juomaa, lisälapasia varalle ja puhelimen sai tosi hyvin messiin. Ja nyt kun ei ollut kovin pakkasta, juoma ei edes jäätynyt.

Pikapaussin jälkeen jatkoin lenkkiä ja keräilin sen 40 km kasaan. Viimeiset kilsat oli kyllä jo aika nihkeitä, mutta ilolla ne sivakoin. Mielessä pyöri jo seiskan jälkeen eteen tilattava pitsa ja eräs hyvin harmaa nestemäinen kyytijuoma sen vierellä.

Kun päivän treeni oli täynnä, pääsivät sukset lepoon, tämä emäntä pesulle ja vaakatasoon hetkeksi. Katinkullassa upposi pitsa illalla hyvällä ruokahalulla, ja reissun yhteenvetoa tehtiin urakalla ruoan äärellä. Jaanakin tuli meitä moikkamaan. Jaana siis tuli minulle tutuksi viime reissulla. Railan kavereita.

Näyttää isolta ja on iso. Ja kaikki upposi minun mahaan. Tällä kertaa
ruokavalio oli "ei rajoitteita"-tyyppinen.

Uni maistui aikaisin. Aamulla olisi lähtö kohti kotia ja pikavisiitti lumiseen Vuokattiin päättyisi.

Sunnuntai 15.12.

Haikein mielin kotimatkalle kympin kieppeillä. Kotinurkilla odotti plussakeli, musta maa ja vesisade. Jäämme toivomaan pakkasia ja lunta myös Mäntsälään. Vuokatissa lämmitellyt suksenpohjat olisivat valmiit seuraavalle lenkille. Ja minä myös.

Summa summarum: Upea reissu upeassa seurassa. Sanoin ennen lähtöä tutuille että nyt lähden reissuun sellasten kavereiden kanssa jotka on vielä hullumpia urheilijoita ku minä. Miten lie ollaan porukkaan päädyttykin ;) Ja onhan ne. Mie hiihdin sen satkun, ja Railan ja Annelin kanssa yhdessä kiillotettiin Vuokatin latuja yli 350 kilsaa. Ja maailma parani juorutessa ainakin viisi prosenttia. Mie viittaan merkiksi että olen mukana ensi kerrallakin jos kutsu käy!

Loppuun vielä muutama tunnelmakuva rinteen päältä napsaistuna.