sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Katse kauteen 2016

Vielä on vuotta jäljellä ja muutama pikkutavoite valmistumatta. Olen kuitenkin siirtänyt katseen jo henkisesti vuoteen 2016 ja asettanut sinne seuraavat itseni voittamisen merkkipaalut:

- puolimara aikaan 1:50 - tämä suht kova tavoite. PB 2:00:57 tällä hetkellä.
- polkupuolikas - tämä hauska tavoite, varmasti raskas, mutta kovasti odotettu.
- triathlon perusmatka (1,5/40/10) - haasteena avoveden pelko ja vaihtojen vierastaminen.

Uinti (altaassa) menee hyvin. Tunnissa saan kolme kilsaa uitua. Jännään kuitenkin avovettä kovasti. Pyöräily menee ok. Tuon matkan saan fillaroitua joskaan fillari ei ole paras lajini. Olen siinä aika hidas. Juoksu menee ok. Jos nämä pirun jalkavaivat jättävät minut rauhaan niin kaksi tuntia alittuu vihdoin ensi keväänä ja sitten suuntaan kohti tuota 1:50 aikaa. Polut ja patikointi ovat vieneet paikan sydämestäni. Niitä harjoituksia otan lisää aina kun säät ja aikataulut sallivat. Vähintään yhden reissun teen poluille myös lapun kanssa ensi kaudella.

Kuluvalle vuodelle ohjelmassa on pk-harjoituksia, kahvakuulaa ja jalkojen parantelua (akillesjänne sijalla yksi, kantapää sijalla kaksi, kolmen parhaan joukossa nykyään myös lonkat...). Näiden lisäksi uintia ja kaikkea muuta mukavaa liikuntaa.

Suunto Ambitin keräämistä tiedoista katselin että tässä kohdin vuotta juoksukilsoja on kertynyt 843. Jossain vaiheessa vuotta keksin että tonni olisi kiva saada vuodessa täyteen. Se tarkoittaisi 20 km:n viikkojuoksuvauhtia. Ei mahdoton, mutta vaatii kivuttomat jalat, kohtuulliset kelit ja sen että otan tuon asiakseni. Lähiaikoina kun on kovasti kiinnostanut myös uinti ja patikointi.

Tänään menin kasin lähemmäs vuositavoitetta kun kävin tekemässä tunnin mäkijuoksutreenin Hirvihaarassa Mäntsälässä. Reitti on hiihtolatupohja (!) johon en koskaan erehtyisi menemään sukset jalassa. Pelkkää mäkeä alas ja ylös. Jyrkkää mäkeä. Nostattaa sykettä mukavasti. Tänään keskisyke oli 150, mutta korkeimmillaan kävi lukemissa 181. Pistin tuonne yhden kuvankin siitä miten ylämäki ja alamäki seurasivat toisiaan.
 




          



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Polkuiluksi menee mutta menkööt

Tämän syksyn hitti Retun reippailuissa on ollut polkuilu. Se alkoi heinäkuussa Repoveden kisasta, jatkui omilla kotikonnuilla Haukankierroksella jonka jälkeen avautui mahdollisuus Saksan vuoristoreissuun ja sen valmisteluun Sipoonkorvessa.

Olen omaan inspiroituneeseen tapaani vouhkannut uutta aluevaltausta myös kotona, ja sain intoiluuni kiinnostuneen vastaanoton. Niinpä varasin (hääpäivän kunniaksi) laatureissun minulle ja isännälle Nuuksioon patikoimaan.



Sää suosi. Aivan ihana syksyinen auringonpaiste! Väkeä oli, yllätys yllätys, paljon liikeellä, joten ihan omassa rauhassa ei päässyt polkuja tallaamaan. Olin suunnitellut että kierretään Korpinkierros ja katsellaan sitten jääkö aikaa muiden reittien tutkimiseen.


Kierrettiin keltaisella merkittyä Korpinkierrosta myötäpäivään, mutta melko nopeasti selvisi, että koko kierros olisi vienyt aikaa vain noin 2,5 h. Niinpä puikattiin Mustalammen tienoilla siniselle reitille ja siitä edelleen oranssille. Löydettiin rauhallinen nuotiopaikka Iso-Holman kupeesta ja paisteltiin makkarat kaikessa rauhassa. Matka jatkui oranssilla reitillä, josta käännyttiin ruskealla merkatulle pyöräreitille ja loppupätkä tultiin taas sinistä reittiä takaisin Haukkalammen pysäköintialueelle josta matka oli alkanut.

Kilometrejä mittariin kertyi tällä kierroksella 14 ja aikaa eväspaussien ja maisemien ihailujen kanssa meni neljä ja puoli tuntia. Hienot maisemat ja melko helppo reitti, joskin edellisen päivän sade oli liukastuttanut juurakot. Maistuvat eväät sekä mukava seura. Avot, kaikki kohdillaan!





Into ei tämän reissun seurauksena laantunut, kasvoi vaan hitsisti. Suunniteltiin jo että lähdetään keväällä Tsekkeihin vuoria koluamaan ja ennen sitä viedään muksutkin patikointireissulle lähireiteille. Netti tarjoaa mahtavia linkkejä reissun suunnittelemiseen. Helpolla pääsee alkuun tutustumalla esimerkiksi luontoon.fi sivuston monivalintahakuun.

Ja nyt perinteiselle juoksulenkille tasaiselle asfaltille...

tiistai 13. lokakuuta 2015

Patikointia Saksassa - ja Itävallassa

Minulle tarjoutui sattumalta mieletön tilaisuus lähteä elämäni ensimmäiselle patikointireissulle tänä syksynä. Kiitos kaverin työpaikanvaihdon, sitä myötä hänen muuttuneiden lomasuunnitelmiensa ja siitä seuranneen patikointituuraajan paikan avautumisen.

Reissu tehtiin tyttöporukassa Etelä-Saksaan Bad Aiblingin pieneen kaupunkiin tunnin ajomatkan päähän Münchenistä. Kaupungin liepeillä on hienoja patikointipaikkoja ja huippuja valloitettaviksi. Ja sieltä ajaa tunnissa Itävallan puolelle kipuamaan naapurimaan huippuja.

Majoitus oli tuttavaperheen nurkissa ja alla vuokra-auto, jolla välimatkat taittuivat tosi näppärästi. Navigaattori tuli muuten tarpeeseen, suosittelen! Perillä oltiin torstaina illalla, ja illan ohjelma oli syödä hyvin, tutkia karttoja, suunnitella tulevia reittejä ja valmistautua elämykseen.

Perjantaina pakattiin eväät reppuun, patikointivarusteet päälle ja suunnattiin kohti Rotwandia. Parkkipaikalta on suht pitkä matka tasaista reitin alkuun, mutta itse reitti oli hieno ja nousua riitti. Ensimmäisen päivän saldo oli Rotwandin kierros. Huipulla ei käyty, koska pimeä puski alkuillasta päälle.



 

Aikaa reitin kiertämiseen (evästaukojen kanssa) meni viisi tuntia. Kilometrejä tuli tallattua reilut 17 ja korkein piste reitillä oli 1716 metriä. Varsinaista nousua tuli noin kilometri, sillä lähtöpaikka oli jo itsessään 750 metrissä. Aivan mahtavaa treeniä!

Seuraava päivä otettiin vähän iisimmin. Mukaan lähti muutama kaveri, vauva ja pari koiraa. Ei sillä, kovakuntoista porukkaa kaikki. Ilma oli sumuinen, mutta mieliala korkealla. Matkalla poikettiin Schuhbräualmin kahvilaan nauttimaan teetä ja omenapiirakkaa. Myös vauva sai ruokaa ja puhtaat vaipat. Paikka on muuten kuuluisa hyvästä palvelustaan ja näytti olevan etenkin maastopyöräilijöiden suosiossa.




Matkaa reitille tuli just vajaa kymppi ja korkein piste oli 1279 metrin korkeudessa. Oikeellista nousua tällä reissulla vain neljäsataa metriä sillä parkkipaikka oli yli 800 metrin korkeudessa meren pinnasta.

Sunnuntaihin, eli kolmanteen reissupäivään valittiin taas pidempi ja vaativampi reitti. Puikattiin autolla Itävallan puolelle ja lähdettiin kipuamaan kohti Sonnwendjochin huippua. Se olikin itsensävoittamisen paikka tällaiselle korkeanpaikan kammoiselle kuin minä! Huipulla oma mittari näytti 1990 metriä, viralinen kyltti tosin vain 1986 m. Lähtö 1300 metristä, joten ylöspäin kivuttiin melkein 700 metriä. Huippuhienoa!

OMG! Enhän vaan putoa reunan yli!

Huipun ympärillä oli sumua ja pilviä. Tuuli puhalsi viileästi ja näkyvyys oli suhteellisen heikko. Summitilla tuli tunne, että en ikinäkoskaan uskalla lähteä samaa reittiä alas, lierin kuitenkin ihan takuuvarmasti rinnettä alas kiihtyvällä tahdilla!

Uskalsin, eikä se itse asiassa ollut edes ihan niin pelottavaa kuin olin kuvitellut.

Kun päästiin jonkun verran alaspäin ja saavuttiin uusien reittien risteykseen, päätettiin lähteä kohti Valepia, joka on Saksan puolella. Taivallettiin reilu tunti aika lailla haasteellisia polkuja rinteen kupeessa kohti rinteen toista reunaa. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että emme mitenkään ehdi Valepiin ja takasin ennen pimeää. Pidimme siis evästauon sopivassa kohdin ja ihailimme auringonpaistetta joka helli meitä rinteen pohjoispuolella. Kannatti tosiaan tehdä reissu sinne, näkymät olivat henkeäsalpaavat ja ilma lämmin ja suojaisa.





Viihdyttiin reissussa 6,5 tuntia, ja olisi viihdytti pidempäänkin, mutta iltaa vasten oli pakko lähteä kohti autoa. Pimeä tuli aikaisin, kuudelta hämärä ja puoli seitsemältä täysi pimeys. Näiltä poluilta on syytä olla siinä vaiheessa pois. Matkaa kilometreissä tuli 16,5 keskisykkeellä 106. Toki nuo luvut sisältävät muutaman eväspaussin ja muitakin stoppeja maisemien ihailun merkeissä. Tälle reissulle ei tultu juoksemaan!

Kotiinlähtö oli varattu maanantaille. Minä olisin voinut ottaa saman tien viikon lisää vapaata ja patikoida vaan päivästä toiseen. Jalat olivat aamuisin hieman jäykät, mutta mistään ei kolottanut ja veri veti rinteeseen.

Lähtöpäivänä tehtiin vielä pieni rauhallinen kolmen tunnin kävely aamupäivästä, lähtö Schweibernin parkkipaikalta, nousua muutama sata metriä kohti aurinkoista huippua. Se on sentään mielenkiintoista, miten sumu ja pilvet pyörivät laaksossa, mutta samaan aikaan ylempänä paistaa aurinko kauniisti.




Neljän päivän saldo siis 17,5 tuntia patikointia, kilometrejä yli viisikymmentä, muutama lähes kahden kilometrin huippu, aika monta palaa suklaata ja eväsleipiä, mukavaa seuraa, uusia oppeja ja levännyt mieli!

Täytyy myöntää että pieni pala sydäntä jäi vuorille! Ei tule varmasti olemaan viimeinen kerta tätä sorttia. Ja nälkä kasvaa syödessä. Pidempiä reissuja, korkeita huippuja, mielettömiä maisemia, eväitä ulkosalla, liikuntaa, itsensä voittamista, aurinkoa, sumua, eläimiä, vuoristoteitä, elämyksiä, muita patikoitsijoita ja viihtyisiä vuoristokahviloita. Aivan mahtavaa! Suosittelen!

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Sipoonkorven sunnuntailenkki

Työlistalla on ollut sisäänajaa patikointikenkiä tulevaa patikointireissua varten. Mikäs sen mukavampi tapa tuota puuhaa tehdä kuin sunnuntailenkki mahtavassa säässä, mukavassa seurassa ja kauniissa Sipoonkorven maisemissa.


Parkkeerattiin auto alueen eteläosaan, Tasakalliontien parkkipaikalle. Aikamme seikkailtiin ennen kuin (paikallisen asukkaan opastuksella) löysimme reitin joka vei varsinaisen Kalkkiruukin reitin varrelle. Täytyy sanoa, että minun suunnistustaidoillani varustetun on syytä kysyä muilta lenkkeilijöiltä neuvoa tai ottaa reitin ennenkin kulkenut kaveri mukaan jos mielii reissuun ilman ylimääräistä säätöä...

Itse reitti oli pääsääntöisesti hyvin merkattu (vihreä-valkoisin nauhoin), mutta muutamissa kohdin reittimerkkejä sai etsiä ihan tosissaan, ja mekin harhauduimme useampaan otteeseen reitiltä sivuun. No, rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että kyllä siinä jonkin verran jutusteltiin ja huomio saattoi olla välillä muualla kuin nauhojen bongailussa - mutta silti. Pidä silmät auki. Haasteellisin paikka reitin varrella reittimerkkien suhteen oli Högberget kallion päällä. Kailliolle kasatun kivirykelmän lähistöltä reitti suuntaa alaviistoon kohti metsää - kahdesta kohdin... eli lenkin kumpaankin suuntaan. Kumpaakaan kohtaa ei ole (siis ei tänään ainakaan ollut) merkattu siten että keltanokka löytäisi sen ilman haahuilua suuntaan ja toiseen.

Itse polut olivat samaten osin tosi (melkein liiankin) hyväkuntoisia, mutta toisaalta muutamissa kohdin reitin ehostustyöt ovat vielä kesken ja haastetta piisasi pysyä tolpillaan liukkaalla kalliolla ja mutaisissa polkukohdissa.


Reitin varrella olevalle laavulle oli kerääntynyt todella paljon väkeä. Aikuisia, lapsia, koiria - ja jopa kissa! Arvasihan tuon, sunnuntaipäivä ja keli kuin morsian. Aurinko paistoi ja lämmintä piisasi. Täydellinen syyspäivän sää.

Maisemat olivat kauniit. Vanhaa metsää ja korkeita kallioita. Ei ehkä elämää suurempi kokemus, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Vajaan viiden kilometrin lenkkiin saimme mahdutettua reilut kymmenen menemällä harhapoluille. Passasi tällä kertaa kun ei ollut kiire ja sää suosi. Ja tarkoituskin oli tehdä kunnon lenkki. Aikaa kierrokseen meni kaksi ja puoli tuntia (ilman evästaukoja ;))






Summa summarum, hauska reissu! Ensi kerralla reittikin löytyy varmasti nopeammin... ;)

tiistai 15. syyskuuta 2015

Rentoilua...

Ei se Lahden reissu oikein hyvää jaloille tehnyt... Vaivat senkun lisääntyivät. On vaan pakko myöntää että tahtia on hillittävä (tai vaihdettava lajia muutamaksi viikoksi... ;)). Pohkeet olivat tukkoiset, kantapää kipeä, kuten myös jalkapöytä. Akillesjänne kireä ja ärtynyt. Ajatus toki oli alunperinkin käydä vielä Lahti ja huilia sen jälkeen.

Otin hoidoksi kolme kertaa hierontaa joista kaksi kertaa on nyt takana. Palautumisohjelmaan on kuulunut myös uintia, rauhallista patikointia ja runsaasti venyttelyä. Ja magnesiumia ja e-vitamiinia ja tulehduskipulääkettä. Liraus punkkua myös. Ei urheilija tervettä päivää nää...

Uinti uimahallissa on itse asiassa ollut tosi kivaa kylmävetisen kesän jäljiltä. Uinti uimahallissa on tosin minusta aina kivaa. Mutta se on ollut nyt oikein erityisen mieluista. Oltiin tri-porukan kanssa Orimattilan hallilla tekniikkaharjoituksissa lauantaina... siitä tulee videotallenne tällä viikolla. Jee, näkee miten hienosti kädet pärskivät :) Ja eilen tein vielä oman reissun Järvenpään hallille. Pari kilsaa vaparia kertyi molemmista reissuista.

Lasten kanssa käytiin kiertämässä Haukankierros, paikallinen lyhyt luontopolkureitti Mäntsälässä. Oikaistiin mutaisimmat kohdat, joten matkaa kertyi 4 km. Sen jaksoi viisivuotiaskin hyvin patikoida. Ja minä pääsin sisäänajamaan vaelluskenkiä jotka pääsevät tosikoitokseen lokakuulla. Lähdetään silloin kaverin kanssa reissuun Saksan Bad Aiblingiin neljän päivän patikkaretkelle. Huisia!





Eli rentoiltu on. Ihan jo taas kuumottaa lähteä pienelle lenkille... testaamaan onko jalat jo ajokunnossa... ;)

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

DNS no way! Uusi Lahti juoksu - check!

Vielä viikko sitten postasin kavereille että taitaa tulla mulle DNS (did not show, ei ilmaantunut kaveri lähtöön) Uusi lahti juoksuun. Jalat ovat jatkuvasti kiukutelleet, oikeastaan koko kesän. Milloin penikat, milloin kantapäät ja nyt viimeisimpänä sekä kantapäät että jalkapöytä. Joku minua viisaampi olisi ottanut treenitaukoa oikein reilusti ja hoitanut jalat kuntoon. Minä taasen päätin että vielä tämän reissun teen ja huilautan jalkoja sitten...

Keli oli mitä mahtavin, järjestelyt toimivat todella hienosti ja jalatkin kestivät joten kuten. Kaikki riippuu toki vertailuryhmästä. Jos jalkoja vertaa tavallisiin, ihan kivuttomiin jalkoihin niin tokihan näissä minun koivissa enemmän kipuilua on... ja jos ne olisivat jonkun verran kipeämmät - niin, sitten en niillä pystyisi juoksemaan. Kävelemään ehkä pystyisin... Luulen että sama tauti vaivaa aika montaa juoksijaa. Normaalin raja hämärtyy kun veri vetää lenkkipoluille ja kisareissulle.

Reitti kulki tutuissa maastoissa. Olen asunut sekä Kariniemenkadulla että Ruoriniemessä ja molemmista mentiin ohi parikin kertaa. Puolikas koostui siis kahdesta reilun kympin lenkistä. Vesijärven satamassa on tullut joskus tehtyä muutakin kun juostua. Sieltähän saa hyvää pullaa ja maistuvia virvokkeita ;)

Juoksu meni ok, mutta ei ollut minusta tänään ennätysten rikkojaksi. Sivusin kuitenkin (jo toista kertaa peräkkäin) omaa keskinopeusennätystäni ja juoksin siis täsmälleen samalla vauhdilla tämän puolikkaan kuin kaksi edellistä. Reissujen kilometrimäärät ovat hieman heitelleet, joten loppuaika on ollut joka kerta jotain yli kaksi tuntia, mutta eri verran. Tänään se oli 2:02:44. Ei tullut kahden tunnin alitusta vieläkään.


Summa summarum: mukava reitti, hyvin hoidetut järjestelyt, hieno kannustus radan varrella, selkiä joita ohittaa ja niitä kavereita jotka painelivat minun selästä ohi. Reitillä riitti siis ihmeteltävää. Juomapisteitä oli riittävästi huomioiden jopa ennakoitua kuumempi säätila. Maalissa sai leipää ja keittoa sekä mukavan tuotepaketin.

Jotta mukaan tarttuisi muutakin kuin osallistumismitali ja mainoslahjat, niin tein vähän hankintoja kompressiokauppiaalta...


Josko näistä saisi apuja palautumiseen, lenkkeilyyn, ärtyileviin koipiin ja samalla uutta väriä treeniin!

lauantai 22. elokuuta 2015

10 x 426 = treeni Malminkartanon portaissa

Malminkartanonhuippu (ruots. Malmgårdstoppen) eli Malminkartanon täyttömäki on Helsinginkorkein paikka Malminkartanon osa-alueella. Se yltää keskimäärin 90 metrin korkeuteen merenpinnasta. (wikipedia)

Tuo paikka on paljon esillä juoksijoiden foorumeilla ja on todella suosittu treenipaikka. Rappusissa hikoili tänäänkin kaveria laidasta laitaan. Minä ja mun kaverit - kiitos Heidi ja Tero tsemppiseurasta, tosi urheilijoita painoreput selässä, lapsiperheitä ja ihan vaan omaksi iloksi kuntoilevia naisia ja miehiä. Sinne voit siis mennä vaikka olisit aloittelija tai pro, määräät itse vaudin ja rasituksen tason.

Koska meillä ei ollut kokemusta rappurallista, oli menomatkalla mysteeri monta kertaa tulemme portaat kiipeämään ja kuinka raskasta se on. Keli oli aurinkoinen, 24 astetta. Onneksi osa rapuista on koristepensaiden varjossa... Huipulta pääsi alas joko portaita, tai soratietä. Molemmat reitit tuli kokeiltua.




Rappusia rinteessä on 426 ja me kivuttiin ne kymmenen kertaa. Aikaa harjoitukseen meni tunti ja viiskyt minuuttia. Nopeamminkin olisi voinut mennä, mutta otettiin aloittelijoina iisisti. Piti pystyä ajamaan autolla pois...

Suunnon kuvaajasta käy hauskasti ilmi miten syke seurailee korkeuseroja melkoisen täsmällisesti ;) Voin kertoa että kukaan ei kiivennyt rappuja ylös puuskuttamatta. Hauska treeni oli. Huomenna tiedän mitä mieltä reidet ja pohkeet treenistä olivat.

Rinteen päällä meitä lenkkeilijöitä ilahdutti kulttuurielämys. Bändi nimeltä Assemble the charriots oli kuvaamassa musiikkivideota joten saimme nauttia taide-elämyksestä hikoilun lomassa. 

Pyörä PT Tero, Heidi ja bändin pojat

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Sweet & Sour Meripäiväjuoksu

Hapanimelä juoksu Kotkan Meripäivillä jätti mieleen seuraavan yhteenvedon...

Sweettiä

- kaunis reitti kulki nuoruusvuosieni maisemissa, juuri niitä katuja ja teitä pitkin joita olen tallannut peruskoulun ajan, ja lukionkin. Lähtö oli erittäin hyvin tutuksi tulleen uimahallin takaa Puistolan kentältä. Uimarivuosinani treenasin paljon myös tuossa hallissa ja Puistolan kentällä tuli reippailtua yläasteen liikkatunnit. Reitti koukkasi lapsuusvuosieni tarhan ohi (Toukolan tarhaa ei enää ole, vain autioituneet tönöt tien vieressä) ja kulki Metsolan rannasta Langinkosken kautta Mussaloon ja Merituulentietä takaisin keskustaan. Voihan nostalgia, sain ylimääräistä boostia muistoista jotka tulvivat mieleen. Metsolastakin on muutama mukava muisto tallessa :)
- väkeä oli koko reitin varrella tosi mukavasti kannustamassa. Myös muutamia tuttuja, kiitos Tuija ja Jarmo. Olen seikkaillut tosi pienissä tapahtumissa, joten tämä kannustuksen määrä oli minulle uutta, ja mieluista.
- vesipisteitä oli runsaasti, ja niistä oli infokyltit jo etukäteen! Ehdin siis rauhassa valmistautua ja napsaista enegiageeliä ennen juomapistettä.
- ensimmäinen kisani jossa ajanottoa avusti chip-systeemi.
- sivusin omaa keskinopeusennätystäni muutamista olosuhdehaasteista huolimatta.

Souria

- ennen tapahtumaa minua oli vaivannut jo neljä päivää jatkunut kesäflunssa. Ei järin paha, mutta selkeästi flunssa. Kurkku vähän kipeä, nokka tukossa ja silmät valonarat. Kävin pitkän henkisen taistelun itseni kanssa siitä, uskallanko edes lähteä radalle. Päätin kokeilla varovasti (sehän on tosi helppoo lappu rinnassa...) ja kaartaa matkalla paikallisen keskussairaalan ensiapuun jos hätä tulee. Vitsivitsi, mutta noin 3 km lähdöstä reitti kulkee ihan keskussairaalan ohi. Ja siinä kohdin oli muuten hoitsuja kannustamassa.
- reitin viimeiset 5 km Puistolassa olivat totaalista tappoa. Mäki (jyrkkä) ylös, mäki (jyrkkä) alas, mäki ylös, mäki alas. Teki nannaa väsyneille jaloille. Maalialueelle noustiin myös pitkää ylämäkeä joka veti kulmat suoriksi loppukiristä.
- reitti oli jotain muuta kuin puolikas. Se oli 22,05 km. Useat osallistujat reklamoivat tästä kisan jälkeen jonka jälkeen järjestäjä lisäsi asiasta ilmoituksen myös tulossivuilleen "klik". Ylipitkä matka lopun raastoreitin kanssa takasivat sen, että ennätystä ei tullut. En toki sitä hakenutkaan - minunhan piti ottaa varovasti fiilistellen sen flunssan takia...

Summa summarum, hauskaa oli. Osallistun toistekin. Josko reitti olisi silloin mitattu tarkemmin eikä flunssa vaivaisi. Nostalgia säilyy anyway ;)


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Trail Run Repovesi

Olen seuraillut foorumeilla kun väki hehkuttaa polkujuoksua, mutta tähän päivään asti olen itse lenkkeillyt ja kisaillut vain soralla ja tiellä. Eteen tuli kuitenkin mahdollisuus osallistua Repoveden polkujuoksutapahtumaan ja siitä se ajatus sitten lähti - kiitos Mikko kutsusta :)

Valmistauduin ensimmäiseen polkukisaani (kuntosarja) surffaamalla aloittelijan ohjeita netistä ja tekemällä yhden lenkin Kotkan Santalahden luontopolulla tällä viikolla. Lähdin siis käytännössä ihan keltanokkana katsomaan mitä se sellainen polkujuoksu on, miten siellä käyttäydytään ja kuinka rankkaa se on.

Järjestäjä, KOUVU, ilmoitti sivuillaan että maasto on haastava. Lisäksi vettä on satanut koko kesän, joten oli oletettavaa että reitillä on mutaa ja muutenkin liukasta. Pakkasin juoksureppuun mukaan urheiluteippiä, sideharsorullan, kännykän ja vettä - nämä järjestäjän ohjeiden mukaan. Autossa odottivat vaihtovaatteet, evästä aamun ajomatkalle ja pyykkipussi likaisille vaatteille.

Tapahtuma alkoi Tervajärvellä klo 10. Sarjoja oli puolikkaalle, kympille ja vitoselle. Kisamatka vain puolikkaalle. Minä valitsin kuntokympin. Hyvä valinta ekaksi kisaksi. Yhteensä osallistujia oli noin 80 henkeä. Taisi olla Repoveden eka kisa, mutta jatkoa kuulemma tulee, ja uskon että tapahtuma saa kovan suosion jatkossakin.




Keli oli hyvä, ei satanut. Minulla oli vaatetta ehkä turhankin paljon. Vesipisteitä oli riittävästi, joskin minä jätin ne väliin ja hörppäsin vain kerran omasta pullosta vettä. Ensi kertaa varten muistiin, että juo enemmän! Malttia! Maasto oli haastava, joskaan minulla ei ole paljonkaan vertailupohjaa. Oli nousua, laskua, kivikkoa, juurakkoa, pitkospuita ja polulle kaatuneiden puiden ylityksiä. Nousua oli Ambitin mukaan 175 m ja sykkeen sain nousemaan 181, Keskisyke oli 162. Ihan mukavaa VK menoa siis.


Aikaa sain reitille kulumaan 1:29:30 ja se oikeutti kuntosarjan 12/20 sijaan. Lopussa irtosi vielä pieni hymy, joten paukkuja jäi parantaa vauhtia (ja ehkä myös testata pidempää matkaa) ensi kerralla. Ensi kerta meinaan tulee varmasti!


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Personal best Paloheinässä

Toukokuun Hyvinkään hölkän jälkeen oli itseluottamus alamaissa ja tuntui että oma kunto on ihan kadoksissa. Olin mennyt Hyvinkäälle into piukeena lähes varmana että ennätys paranee ja juoksu kulkee. Seli-seli ja sitä rataa, mutta juoksu ei silloin kulkenut, syitä on varmaan useampia. Liian kova treeni, vääränlainen valmistautuminen tai vaan huono päivä. Tai heikko kunto. Kohti Paloheinää lähdin siis nöyrin mielin.

Viikko kesälomaa takana, tarkoittaa makkaraa, muutamaa lonkeroo, sipsuu, karssuu ja myöhäisiä iltoja. Hyvä pohja kisaamiselle... Pirkkolaan lähdin suoraan mökiltä. Iltapäivästartti oli sikäli hyvä juttu, että sain syötyä lasten kanssa aikaisen lounaan, kalaa ja paistettuja perunoita. Matkalla napsin vielä banskun ja proteiinipatukan. Ja vähän Dexalia. Aurinko paistoi kaikista sääennustuksista huolimatta. Tosin Helsingin päällä oli sysimusta pilvi...

Sadetta ei tullut. Väkeä oli mukavasti. Sain juttuseuraakin oikein puheliaasta Tamperelaismiehestä. Ehdittiin nipin napin starttiin, juttua tuli niin paljon.

Lähdin reippaasti, taas kerran. Tarkkailin sykkeitä, mutta porukka meinasi viedä mukanaan. Tajusin kuitenkin himmailla ekan kilsan jälkeen aina sinne neljään kilsaan saakka. Ylipäänsä eka kymppi oli jotenkin tahmea. Mietin mielessäni että mitähän tästäkin tulee!? Toisinto Hyvinkäästä! Raastoa, kramppeja, pettymys? Peesasin lettipäisen nuoren naisen takana useita kilometrejä - kiitos :)

Kympin, eli ekan kiekan jälkeen helpotti. Tuli tunne että minähän jaksan! Napsin vaan kilsoja 10-16 ja meno sujui. Olin jälkikäteen erityisen tyytyväinen itseeni siitä, että uskalsin tehdä irtioton kympin jälkeen ja aloin puskea rohkeasti omaa vauhtia. Pelotti vähän että hyydyn ja vetävät parin kilsan päästä ohi. Eivät vetäneet. Pakko oli ottaa oma vauhti, koska tavoitteena oli se kaksi tuntia ja näytti että en pääse siihen sillä vauhdilla mitä kaverit juoksivat. Peesi olisi kyllä muuten kelvannut...

Pelkäsin etukäteen kramppeja ja olin varautunut tällä kertaa niihin merisuolan voimin. Pikkuriikkisessä Elmukelmupussukassa oli kasa suolahippuja :) Nappasin muutaman hipun ennen lähtöä ja toisen satsin 17 km:n kohdalla kun jalat alkoivat muistuttaa krampin vaarasta. Ensi kerraksi muistiin, että kovassa suorituksessa nautittu suolahippusatsi tekee tunteen että tulee oksu. Ei hyvä. Vesi suolan kyytipoikana olisi ollut hieno idea, mutta krampin uhka iski jonkun verran ennen juomapistettä enkä uskaltanut odottaa yhtään.

Suola ei suinkaan ollut ainoa mitä naukkailin kesken matkan. Olin varannut mukaan myös kolmen hörpyn geelipussin. Aika pitkään mietin otanko geeliä vai en. Geeli ei varsinaisesti laittaa pakkaa sekaisin, mutta tekee turvonneen olon vatsaan ja röyhtäyttää. Kyllä, myös prinsessat röyhtäilevät syötyään energiageeliä... Hyvinkäältä oppineena otin geeliä jo heti ekalla juomapisteellä eli neljän kilsan jälkeen. Pikku tujaus ja vettä perään. Ja siitä eteenpäin samanlainen tujaus joka juomapisteellä. Tokavikalla pisteellä heitin tosin loput menemään ja päätin taistella loput 3 km ihan omin voimin.

Syke seikkaili koko reissun ajan reilusti ja tasaisesti yli 160. Koetin keskittyä hengittämään rauhallisesti ja rentouttamaan itseni. Keskittymään ainoastaan omaan menoon. Olen harjoitellut nyt jonkin aikaa juoksua ilman poppivehkeitä, ja tämä oli eka puolikas ilman musatoosaa. En osannut kaivata sitä yhtään.

Eka kymppi meni kahden tunnin vauhdilla, mutta tokalla kiekalla kävi selväksi että en pääse alle kahden tunnin. Oma enkka tuli kuitenkin, 2:00:57 oli virallinen aika ja se oli 4 min 36 s parempi kuin viime syyskuussa samalla reitillä. Tyytyväinen pitää siis olla, vaikka haamuraja jäikin vielä alittamatta. Ja kyllä, mietin maalissa muutamaan kertaan että olisinko pystynyt juoksemaan sen minuutin nopeampaa! Tai ottamaan kovemman loppukirin... Mutta joo, jäipähän jotain tavoiteltavaa. Ja itse asiassa, kun se kaksi tuntia oli noin lähellä, niin ehkä sitä tavoitettakin voi kohta hilata hieman eteenpäin? ;)


Mukaan Paloheinästä lähti osallistujamitali (olin sarjani neljäs) ja arvontapalkinto joka napsahti minun kohdalleni. Onnetar tarjosi minulle toalettilaukun sisällään putelillisen suihkusaippuaa. Kiva palkinto. Tulee käyttöön.

Paloheinän reitti on minusta mukava, kisat pienet ja lämminhenkiset ja mukavasti järjestetyt. Ja vaikka kyseessä on pieni kisa, oli väkeä hienosti kannustamassa myös reitin varrella. Eli Paloheinässä nähdään taas ensi kisoissa :)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kohti Paloheinää...

...Tai Pirkkolaa. Kummin vaan. Pistin kisahakemuksen sisään viikko sitten ja ensi lauantaina köpöttelen taas puolimaran. Hellettä ei tarttisi olla ihan niin paljon kuin lähipäivinä, mutta uskon että Suomen suvi ei siinä asiassa petä, ja viikon päästä keli on taas tyypillisempi eli viileämpi. Yli hellerajan menevässä lämpötilassa ei tahdo tottumattoman puhti riittää.



Rupesin mukaan myös paikalliseen, valmentajan vetämään treeniryhmään. Muu porukka on triathlonisteja, minä sinnittelen vielä (ainakin tämän kesän) juoksulla. Treenailen uintia ja fillaria siinä sivussa hyvänä lisukkeena juoksutreeneille.

Ensimmäinen viikko on omaa henkilökohtaista ohjelmaa tehtynä ja mukavalta tuntuu. Itse asiassa treeniä on ollut vähemmän tai ehkä paremminkin se on ollut armollisempaa kuin omat urautuneet itseni kanssa kilpailutreenit. On ollut helpottavaa tehdä se mitä ohjelmassa sanotaan. Että jos siinä seisoo että "erittäin kevyt lenkki" niin se on sitten erittäin kevyt lenkki eikä mitään raastoa :) Ohjelmassa oli monipuolisia treeenejä, joka on myös tervetullutta vaihtelua. Vetoja kentällä, fillari/juoksu-komboa ja niitä rentoja lenkkejä. Neljä harjoitusta mahtui tähän viikkoon ja tunteina se tarkoitti vajaata neljää. Ihan ok järjestettävissä myös lapsiperheen arjen keskellä ja viikolla joka päättyi esikoisen rippijuhliin. Rippijuhlien järjestelyistä puolestaan EN olisi selvinnyt ilman ihania apujoukkoja. Kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille!

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Palauttelua luontopolulla

Ajelin perjantaina työreissulta Helsingistä kotia kohti ja mietin mitä tekisin illalla. Lapset reissussa, ukko omissa touhuissaan, aurinko paistoi ja jotain olis kiva touhuta ennen kuin lösähtää sohvalle. Treeniä oli sen verran tehtynä, että lenkille ei oikein ollut syytä lähteä. Siitä se ajatus sitten lähti, ja keksin että teen reissun oman kylän luontopolkua katsomaan. Se reissu on pitänyt tehdä jo iänkaiken, mutta aina jäänyt tekemäti.

Googlasin reittiä ja ihan ekojen linkkien joukossa oli paikallisen matkailuyrittäjän hieno kuvaus reitistä. Ja ohjeet miten reitin alkuun löytää. Vinkit löytyvät "täältä". Kiitos Marjut.


Tarkoitus oli tehdä palauttava, kevyt kävely. Ihailla luontoa, ottaa kuvia, saada yksi asia "to do" -listalta pois ja napostella pienet eväät reissulla. Hyvin onnistuin. Otin vain muutamia hölkkäaskelia... :) Niinku testiksi.


Reitillä oli jonkun verrankin nousuja, samanverran laskuja, metsää, kalliota, kuralössöä, aivan mahtavia maisemia, nokkosia, hyttysiä ja pitkospuita. Hieno kokemus. Ja kokemus joka jätti pienen kutkutuksen mennä kokeilemaan sama reitti juosten - pari kiekkaa putkeen...





Niin ja reitin varrella on myös kolme geokätköä. Yritin niistä yhtä bongailla, mutta löytymättä jäi. Toisella kertaa sitten ehkä. Täytyy ottaa apuvoimia mukaan... :)