maanantai 26. elokuuta 2019

Porvoon mitalla

Tämä juoksu pääsee taas sarjaan "ei niin viisaat mutta kauheen inspiroivat eventit..." Itse kisassa ei moitittavaa, päinvastoin. Kyseenalaista oli se, kannattaako puolikuntoisella kintulla lähteä juoksemaan reipasta kymppiä lappu rinnassa.

Mitali tuli, ja vähän muutakin. Siitä lisää tuossa alla.

Jalka on vihotellut juu, mutta antanut hölkkäillä tasaisella ihan ok. Kunnon reipasta lenkkiä ei ole tullut vedettyä vähään aikaan ja siksipä kroppa kyseli että eikö me voitais johonkin kisaan lähteä vähän hikoilemaan ja nostamaan sykettä. Keksin että melkein naapurissa järjestetään viikonloppuna Porvoon mitalla -juoksutapahtuma. Ja se inspiroiva osuus tässä on se, että juuri tuossa samassa kisassa kävin juoksemassa kuusi vuotta sitten samaisen varttimaran, eli 10,5 km. Silloin kyseessä oli aikuisella iällä alkaneen urheilu-urani toinen kisa. Urahan alkoi 2013 keväällä puolimaralla, ja jatkui syksyllä Porvoossa. Linkki vuoden 2013 kisarapsaan tässä: "Porvoon mitta tuli täyteen" Silloin räpiköin maaliin ajassa 1:14:50. Oli hauska ajatus lähteä samalle reitille testaamaan mihin aikaan sen nyt juoksisin.

Pukkariselfie ennen starttia. Valkoiset kännykuoret pitäisi muuten kieltää...

Lähtösuoraa tuossa minun takana. Soralla aloitetaan ja vaihdetaan välillä asfaltille. 

Reitti oli sama kuin aiemmin, joskin aloituspaikka ja maali olivat vähän eri kohdassa reittiä kuin kuusi vuotta sitten. Matkalla on sekä soratietä että asfalttipäällysteistä pyörätietä ja reitti kulkee kauniissa maisemissa joen ja meren rannoilla. Muutama isompi nousu, muuten tasaista.

Varttimara venähti minun mittarissa vähän yli. Reitti mutkitteli joen varressa ja oli oikein mukava. Asiasta kukkaruukkuun... milloin joki vaihtuu mereksi? Voiko sanoa että reitti kulki myös meren rantaa? Vai onko tuo vielä jokea?

En käyny uppeluksissa, mutta pari isompaa mäkeä tiedän juosseeni. Ja lämpöä taas yli 10 astetta liikaa minun makuun.


Kyseessä on pieni kisa. Kympille oli lähtenyt yhteensä kolmetoista juoksijaa, puolimaralle yhdeksäntoista. Mukana oli tosi nopeita kavereita, ja myös muutamia kuntosarjalaisia. Lähtö tapahtui kello kahdelta Pääskytien koulun vierestä.

Porukka lähti ihan kammovauhdilla liikkeelle! Mie olin laskenu että teen reippaan lenkin noin 5:30 keskarilla että pääsen alle tunnin maaliin. Jotenkin kuitenkin lähdin sitten vähän vauhdikkaammin itsekin liikkeelle ja sain pidettyä tuon vauhdin aika hyvin koko reissun. Toki mäet ja lämmin ilma vähän verottivat vauhtia, mutta onneksi tuuli ja varjoisat reitin osuudet helpottivat menoa.

Maalissa olin ajalla 55:10 eli melkein 20 minuuttia rivakammin kuin viime kerralla :) Kisan kruunasi hauska osallistujamitali sekä naisten sarjan kolmas sija, josta palkinnoksi nappasin vielä Porvoon mitalla -mittamukin.

Summa summarum: oikein hauska reissu ja juoksu kulki ehkä jopa vähän paremmin kuin olin ajatellut. Jalka sitten taas ei tykännyt yhtään reippaasta juoksusta vaikka se tasaisella tapahtuikin.... Nyt istun sitten vasemmalla kankulla ja kirjoittelen tätä tekstiä...

Tuossa vielä linkki tulosluetteloon: "Tulokset Porvoon mitta 2019"


Naisten sarjan kolmas sija oikeutti tähän hienoon valepohjamittaan, jolla on historiallinen tarina.

Oisko tuossa mitassa pohja noin neljänneksen oikeaa pohjanpaikkaa ylempänä.

tiistai 20. elokuuta 2019

Nyt on pakko antaa periksi

Urheilija ei tervettä päivää näe... vai onkohan se noinkaan. Minä olen nähnyt monta tervettä päivää niinä vuosina kun olen enempi urheillut. Niitä vuosia on kertynyt nyt kuusi. Ennen noita vuosia pidinkin sellaisen 25 vuoden luovan tauon säännöllisestä hikiliikunnasta. Kun pääsin monipuolisen treenaamisen makuun niin olen säästynyt mielestäni aika hyvin rasitusvammoilta ja loukkaantumisilta. Kunto on kohentunut ja varmasti olen terveempi nyt kuin kuusi vuotta sitten.

Yksi vaiva kuitenkin on. Olen siitä kirjoittanut jo aiemminkin, koska tuo vanha vaiva pääsi äitymään normaalia pahemmaksi. Kovasti olen miettinyt mistä se tuli ja mikä sen nyt ärsytti. Kyseessä on siis takareisilihasten yläpään revähdys tai vastaava vamma, joka tekee kankun ja takareiden taitteeseen kireyttä ja kipua varsinkin jalkaa venytettäessä tai kiivettäessä vaikkapa mäkeä ylös.

Ensimmäisen kerran muistan tuon kohdan vaivanneen vuoden 2016 toukokuussa. HCR puolimarasta oli vasta viikko kun osallistuin Kotkassa 16 km polkujuoksukisaan. Polkukisan loppukilsoilla takareisi alkoi vaivata. Jälkikäteen on helppo olla viisas ja päätellä että en ollut palautunut edellisen viikon juoksusta ja siihen kohtaan liian raskas polku teki tepposet. Olen luultavasti reväyttänyt väsyneen koipeni jossakin siellä Kotka Trailin  minulle hyvin tutuissa maisemissa. Sen koomin jalka on välillä vähän kirrannut ja kipuillut, mutta antanut juosta ja urheilla juuri niin paljon kuin olen halunnut. Kesäkuussa Lahden IM puolimatkalla vaivaa ei ollut, enkä huomannut sitä Mäntyharjun 12 h pyöräilyssäkään. Joskus heinäkuun kuumina lenkkipäivinä se on kuitenkin nokkaansa ottanut.

Olen yrittänyt varoa vammaa. Lepoa en ole yrittänyt - sehän on kysymättäkin selvää :) Ja lepoa se vissiin justiin vaatisi. Olen himmannut pyöräilyn, vain  muutamia pikkulenkkejä ja nekin sorateillä hissuksiin. Olen uinut, se ei rasita jalkaa. Testasin miten jalka reagoi tasaisen juoksuun hölkkäilemällä Masokistin minin vajaa pari viikkoa sitten. Jalka kesti sen ok. Ei ärsyyntynyt, vaikka tuntemukset jalassa eivät ihan normaalit olleetkaan. Kireyttä oli, erityisesti alussa. Mutta maran jälkeen jalka oli ok. Rohkaistuin vähän toivomaan että kauden jännittävin kisa joka oli vasta tuloillaan, onnistuisi sittenkin. Lippuhan on ostettu Nuuksion 72 km polkujuoksuun 7.9.

Tänään ne haaveet kuitenkin saivat jäädä. Huokaus!

Pidin yhden kesälomapäivän ja lähdin Sipoonkorpeen testailemaan mikä on päivän kunto ja miten jalka kestää maastoa. Ei kestänyt. Hölkkäilin parinkympin lenkin ja tavoilleni uskollisena eksyilin taas monta kertaa. Onneksi kännyssä on Maastokartat -sovellus sillä muuten olisin jossain siellä suon kupeessa pyörimässä varmaan vieläkin! Olen sitä mieltä että Kuusijärvi-Sipoonkorpi akselilla polut on luokattoman huonosti merkattu. Nekin muutamat kyltit jota näin, osoittivat juuri sen verran väärään suuntaan että pummeja tuli. Polkuja risteili tosi paljon, eikä varsinaista polkua ollut merkattu mitenkään. Muutaman sinisen ja keltaisen maalipalleron jonkun kuusen rungossa näin, mutta vain muutaman.

No mutta siis. Turhauttava reissu siinä mielessä että juoksu meni kartan selaamiseksi, palautuminen maralta ei oikein ollut vielä valmis, ja kankku alkoi kipuilla kympin jälkeen. Ei pahasti, mutta selkeästi. Ja koska varoin kankkua, askellus ei ollut normaali. En onneksi saanut itseäni muista paikoista kipeäksi. Sekin olisi voinut tapahtua kun hölkkää väärällä askeleella. Loppua kohti takareiden kireys lisääntyi ja oli vaan pakko alkaa psyykata itseään uran ekaan DNS - suoritukseen. Eli ei ole mitään järkeä lähteä Nuuksioon tuolla jalalla. Toivon että saan siirrettyä osallistumisoikeuden seuraavaan vuoteeen ja jalka on silloin kunnossa.

Pitänee ottaa pieni aikalisä ja miettiä syksyn treenit ja eritoten kisat uusiksi. Kovasti veri vetäisi juoksemaankin, ja erityisesti poluille. Ehkä uskaltaudun jollekin lyhyelle polkumatkalle ja suosin muuten tasaisia reittejä. Pyöräilyä täytyy myös testailla varovasti, istuminen tuppaa ärsyttämään Hamstringia ja sitä myöten issias-hermoa.

Jos oli juoksu tänään turhauttavaa, niin luonto se on silti aina kaunis ja liikkuminen ulkona tosi kivaa puuhaa. Tässä päivän kuvakooste Sipoonkorvesta, ja palauttavasta pikkukävelystä myöhemmin kotinurkilla.

Seikkailu Sipoonkorvessa. Just ja just löysin takas. Eksyin monta kertaa.

Näyttää kartassa ihan helpolta, mutta reitti on tosi vajavaisesti merkattu. Vika saattaa olla myös suunnistajassa....

Kuten kuvasta näkyy, muutamia "tutkimusretkiä" matkalle osui. Niitä "eiku..." pätkiä

Varo nilkkojas!

Kalliopätkät on pahoja kun välillä polku siellä "katoaa". Tässä vielä hyvin näkyvissä.

Täältähää löytyy hiidenkirnuja kans. Askolassa on vaan isompia.

Katrojärvi tuossa suunnassa

Katrojärvi ei ollut suurensuuri. Söötti paremminkin. Hyvin suomainen reunoilta. En menny ihan rantaan.

Ehkä olisin ryöminyt tuonne nukkumaan jos olisin totaalisesti eksynyt.

Selvisin takas Kuusijärvelle lähtöpisteeseen ja kulautin kurkkuuni kylmän Cokiksen järven rannassa. 

Ymmärsin kyllä tällä lenkillä että polut on kinkulle pahasta. Tein kuitenkin suihkun ja lounaan jälkeen pienen palauttavan kävelylenkin kotinurkilla tutkimaan motarinvarren polkua jonka alun vasta eilen löysin. Hepolan koulun takaa lähtee polku täl puol aitaa. Pienellä säädöllä polkua pitkin pääsee aina Mustamäkeen ja paikalliselle vesitornille saakka. Neljän kilsan tallustelu teki mielelle hyvää ja toivon että se myös rentoutti takareittä, vaikka ylämäkiä matkalla olikin.

Todellinen "jemmalenkki" motarin reunaa. Hyvä polku mutta ei ketään missään. Vesitorinilla onkin sitten ihan kunnon maastojuoksupohja. Sielläkin hiljaista arkena iltapäivästä.

Ihan mukavaa polkua löytyy yllättävän läheltä.

Motarin ali kahden tunnelin kautta. Olisitko huomannu ton toisen jos en olis kertonu että kuvassa näkyy kaksi tunnelia?

Vähän nousua ja näkymä motarille.

Aita on tuettu tuommosilla ketjuilla. Mie mahuin kävelemään polkua pitkin kumartumatta. Mutta näitä syytä varoa jos on pitkä lenkkeilijä kyseessä, taikka alla on vaikka maastopyörä.

Että semmonen kesälomapäivä mulla tänään. Vantaalla paistoi aurinko, ja Mäntsälässä ollut ukkoskuurokin loppui ennen minun kävelylenkkiä (jota ei olisi tullut jos kuuro ei olis loppunut). Hienossa kelissä sain tänään ulkoilla ja ladata akkuja. Kuinka tästä eteenpäin, siitä varmaan kerron sitten kun tiedän. Nyt mie nuolen haavoja ja yritän siirtää sen Nuuksion ensi vuoteen. Onhan sitte mitä odottaa.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Masokistin mini

Masokistin mini, pitkis joka muuttui maratoniksi, minun kymmenes maraton ja lähes ex tempore -mara Paloheinässä. Tätä kaikkea oli eilinen lenkki.

Aloitan taas tapani mukaan kuvalla jossa olen päässyt maaliin ja kerron sitten miten sillä lailla pääsi käymään.

Maalissa. Takana kaveri jonka kanssa juoksin maaliin ekalla maratonillani Mäntsälässä 12.11.2016 (Miikka)

Miksi maralle ja miksi juuri nyt (miksi ei)?

Syksyn pitkä polkukisa kolkuttelee ovella ja samalla pienet jännityksen käpälät ovat alkaneet kouria vatsanpohjaa. Syyskuun kisa on pitkä, pidempi mitä koskaan ennen olen juossut. Rata on vaativaa Nuuksion maastoa. Vanha vaivani (joka on suurella todennäköisyydellä Hamstringin syndrooma ("lue tästä lisää Hamstringista") äityi kesällä aikamoisen kivuliaaksi. Se ei ole aiemmin haitannut arjessa, ainoastaan juilinut ja kirrannut takareittä ja pakaraa ylämäkijuoksussa ja venytellessä. Vaan nyt se ärtyi jostain ja itse vielä kiusasin sitä lisää vastoin parempaa tietoa venyttelemällä väärin. Alkoi tehdä istuminenkin jo kipua, samoin reipas kävely. Jalkaa tulisi lepuuttaa, toisaalta yksi pitkä lenkki pitäisi saada tehtyä ennen syyskuuta. Voisiko se pitkä lenkki olla maraton, jos sitä maraa ei juoksisi ennätysmielessä vaan pitkiksenä? Elämä on täynnä valintoja.

Kävin jäsenkorjaajalla ja kävin hierojalla. Jalkojen lihaksia ja kireyksiä käsiteltiin auki. Se helpotti menemistä vaikka vaiva ei poistunut. Oli puhe että varovasti voi ja tulee liikuntaa tehdä. Ei repiviä liikkeitä kuitenkaan. Kaivelin siis juoksukalenteria ja bongasin Paloheinässä juostavan Masokisti-kisan, jossa olisi maraton tarjolla suhteellisen tasaisella reitillä ja pienellä siirtymällä kisapaikalle. Lopullisen päätöksen maratonille lähtemisestä tein vasta edellisenä iltana (toki varmuudeksi tankkailin perjantaina jo päivällä vähän hiilaria että jos lähtö tulee niin ei tartte ihan ilman tankkausta startata... :)) Näin siis päädyin lauantaina klo 10:10 startanneelle Masokistin minille. Lisätietoa kisasta ja järjestäjästä löytyy tästä linkistä "Peräkylän ponnistus"

Ennen starttia. Takana näkyy huoltopiste joka saa minulta täydet pisteet!

Kisanumeroa vastaavalla numerolla merkattu muovimuki toimi koko kisan ajan nimettynä juomamukina. Kisan teemana oli ympäristöystävällisyys. Respect! Juuri näin! Toimi tosi hyvin tällaisessa pienessä kisassa jossa sama huolto palveli joka kierroksella. Ei kertsimukeja ollenkaan.

Maaliin päästyä sai palkinnoksi hienon mustan kangaskassin järjestäjän sloganilla. 


Jännitystä oli ilmassa. Ärtyykö jalka pitkästä lenkistä? Miten menee maran mittainen lenkki ilman varsinaista maralle valmistavaa harjoittelua? Kovin lämmin päivä tulossa, helle on minulle myrkkyä juoksussa, kuin mie kestän? Tuleeko vatsavaivoja? Saanko energiaa uppoamaan juoksun aikana?

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Olin ajatellut että hölkkäilisin maran reiluun neljään tuntiin. Ajatuksena oli, että neljä ja puoli tuntia olisi aika jota en haluaisi ylittää. Toki annoin itselleni tilaisuuden myös hekumoida ajatuksella hyvästä ajasta, mutta tiesin että kuuma päivä ja vähäinen maralle valmistava treeni tekisivät tuosta haaveesta aika utopistisen. Samoin liian raskaasta lenkistä palautuminen voisi kestää turhan pitkään.

Kun maralaiset aloittivat vähän kympin jälkeen urakkansa, olivat 100 km juoksijat olleet radalla jo yli kaksi tuntia. Tässä kisassa tahkotaan noin kahden kilsan mittaista soratielenkkiä niin kauan että tarvittava matka on juostu. Järjestäjä mittaa kierrokset mikä on tosi hyvä, koska tuolla matkalla sekoaisi laskuissa ihan varmasti. Toki lähes kaikilla oli ranteessa myös oma mittari.

Lähdin omaa tasaista vauhtia liikkeelle. Alkuun reilusti alle kuuden minsan kilsavauhtia, mutta päivän mittaan vauhti hidastui kun tyttö lämpeni ja voimat vähenivät. Onneksi osa reitistä kulki metsän keskellä, joten paahtavassa auringonpaisteessa ei tarvinut juosta kuin vajaa puolet kierroksesta. Oli oikeestaan tosi kiva juosta lyhyttä kierrosta, sillä reitillä oli koko ajan porukkaa joka meni ohi tai jota pääsi ohittamaan. Oli juttuseuraa jos niin halusi, ja huoltokoppi vilvoittavine jäävesineen ja lumisankoineen sekä maittavine eväineen oli käytössä vähän väliä. Minua ei haitannut yhtään saman lenkin kiertäminen. Lenkki jakautui minun päässäni kolmeen osaan. Kierroksen alkuosa jossa oli aina kivasti virtaa huollon jälkeen, peltoaukea jossa oli tosi kuuma ja jonka lopussa oli pieni nousu, ja kierroksen loppupätkä jonka päässä oli taas huolto. Tällä jaolla kilometrit ja kierrokset rytmittyivät kivasti.

Alkuun kolme pikkukierrosta, ja sitten vajaan 2 km lenkkiä kunnes mara tuli täyteen.

Kuvakaappaus säätiedoista siinä kohdin kun tulin maaliin. Siinä on 7 astetta liikaa ja vesi puuttuu.

Ekat 20 km menivät oikein mukavasti. Alussa vähän jäykistellyt jalka vetreytyi ja tossu nousi suht kevyesti. Odottelin kolmenkympin seinää joka maralla kuulemma aina tulee vastaan. Tällä reissulla vauhti kyllä hyytyi tuossa vaiheessa, mutta seinää ei tullut. Kun pääsin kilsaluvuille 35, niin aloin laskea kilometrejä alaspäin. Enää 12 km, enää 8 km, enää pari kierrosta. Raskaaksi kävi tossu täytyy myöntää. Ajatuksena ollut reipas pitkis oli muuttunut maratoniksi jossa rauhallisesta vauhdista huolimatta sykkeet olivat korkealla ja voimat hupenivat. Maailman kaikkien aikojen parhaat eväät joita järjestäjä oli laittanut tarjolle, eivät meinanneet enää viimeisillä kierroksilla maistua koska olo oli kuumasta niin tukala. Niin ja siis eilenhän ei edes ollut superkuuma - mie vaan en kestä lämpöä juuri ollenkaan. Minulle mukavin lenkkisää on noin 15 astetta ja pientä tihkua.

Karssua, banskua, appelsiinia, pipareita, suklaata, rusinoita, sipsejä, limua, jäävettä, urheilujuomaa ja suolakeksejä. Vau!

Sangollinen lunta jota voi napata kourallisen ohimennessään ja laittaa vaikka puseron kauluksesta sisään. Vauvau!!

Nää oli varmaan 100 km juoksijoille tai järjestäjille :) En osallistunu tuon syömiseen vaikka se tosi herkulliselta tuoksuikin.

Maalissa olin ajalla 4:27:41. Pääsin siis tavoitteeseen, mutta itse tekemiseen en ole järin tyytyväinen. Toisaalta voi ajatella että tämä oli minulle hyvää harjoitusta lämpimässä juoksemisesta.

Hieno Tiplomikin tuli maalissa kangaskassin lisäksi.

Paloheinän majalla kävin suihkussa ja vaihtamassa puhdasta päälle. Lompsin vielä takaisin kisakeskukseen kiittämään vuolaasti järjestäjiä. Huolto oli täällä timanttia! Ja ihanata porukkaa oli huollossa ja reitillä. Mahtava pieni kisa ja tosi mukava tunnelma.

Minun kymmenen maraa listattuna aikajärjestyksessä:

#1 Mäntsälä Maraton 12.11.2016. Mun eka ja suuri unelmien täyttymys. Mie pystyin siihen!
#2 HSM 23.4.2017 Neljän tunnin alitus! Hyvä mie!
#3 Mäntsälä Maraton 28.5.2017 oma reittiennätys tällä radalla. Kuuma päivä. Rankkaa.
#4 Challenge Almere TRI täysimatka 9.9.2017 Maraton osana kisaa. Vatsavaivoja matkalla.
#5 Mäntsälä Maraton 28.10.2017 Loskamara. Raskas.
#6 HSM 22.4.2018 Oma maraennätys parani taas! Hyvä fiilis.
#7 IM Kalmar TRI täysimatka 18.8.2018 Maraton osana kisaa. Tiukkaa teki.
#8 Mäntsälä Maraton 18.11.2018 Oma reittiennätys mukavassa seurassa juostuna.
#9 Nuts Karhunkieros 25.5.2019 Polkujuoksu-ultra 55 km.
#10 Masokistin mini 10.8.2019 Pitkiksenä juostu. Kuuma keli.

Eihää tässä ole tarkoitus maraton-keräilijäksi ruveta (vissiin), mutta hauska on laittaa marat listaan ja muistella samalla millaisia reissuja on tullut tehtyä. Yhtään tosi helppoa ei ole listalla ollut, mutta jokainen omalla tavallaan ainutlaatuinen. HSM marat on olleet nopeita ja tuloshakuisia. Mäntsälä Marat itse järjestettyjä ja siksi jänniä, TRI kisoissa juostut marat raskaita koska alla on jo pitkä päivä töitä uinnin ja pyöräilyn parissa. Polkuhommelit on minulle uusi aluevaltaus, ja tuo Masokistin mini jää muistiin tunnelmaltaan ja huollon timanttisuuden vuoksi.

Summa summarum: ei pöllömpi reissu. Antoi toivoa sen suhteen että jalka kestää pitkää lenkkiä. Ainakin tasaisella. Ja pää kestää myös pitkää lenkkiä vaikka lenkki käy raskaaksi kelin tai väsymyksen vuoksi. Eipä muuta ku iso peukku Peräkylän Ponnistukselle ja minulla harjoitukset jatkuu.