lauantai 16. toukokuuta 2020

Sora-ultra

Juuri kun pääsin viime postauksessa kertomasta että kroppa on ollut aika ihmeissään kovasti lisääntyneiden pitkien lenkkien suhteen, ja jossain määrin alipalautunut, niin päädyin hölkkäilemään ultra-mittaisen lenkin vapaapäivän kunniaksi :)

Ja koska en todellakaan halua lietsoa mielikuvaa, että alipalautuneena kannattaa treenata, niin täsmennän sen verran, että leposykkeeni ja stressitasoni (joita Garmin mittaa 24/7) ovat kyllä ihan normaalilla tasolla ja olen tehnyt paljon myös palauttavaa liikuntaa, kuten kävelylenkkejä ja rauhallista joogaa. Kuitenkin pidemmillä lenkeillä huomaa että "varavirtaa" ei ole samalla lailla kuin jos olisi pidempi tauko edellisestä pitkiksestä. Samaan hengenvetoon kerron, että mittautin veriarvoni tällä viikolla, ja rauta-arvot ovat myös ok tasolla. Hemoglobiini 142 ja Ferritiinikin sivuaa ennätystäni ollen 66,4. Eli sen suhteen ei suurta huolta. Rautapillereitä napsin satunnaisesti, mutta pistävät vatsan sen verran sekaisin, että ihan jatkuvasti en pysty niitä syömään.

Ja sitten päivän agendaan... Oli lomarahavapaita vielä jemmassa, ja pidin yhden niistä eilen. Pohdin hetken pitkän pyörälenkin ja pitkän juoksulenkin välillä. Koska päivälle oli luvattu mahdollisia sadekuuroja, päädyin juoksulenkkiin. Sateella (erityisesti kylmällä kevätsateella) pyöräily ei ole oikein minun suosikkilistalla.

Valitsin reitiksi kompaktin kympin lenkin kotinurkilta. Auton saisi reitin varteen huoltopisteeksi, joten jos tarttisi lisäjuomaa tai vaihtovaatetta, niin reitiltä ei tarttisi poistua. Tiesin kyllä mihin läksin. Kierroksesta 7 kilsaa on soratietä, ja niistä 4 kilsaa hitsin hankalakulkuista sepeliä. Loput asfalttia. Toisaalta reitti on muuten mukava. Soraosuus kulkee metsän keskellä, suojassa tuulelta ja liikenteeltä. Lähdin reissuun sillä asenteella, että hölkkäilen niin monta kierrosta kuin ok:lta tuntuu, takaraivossa tavoitteena kuitenkin mara tai jopa ultra.

Alkuun lopputulos, ja sitten miten sinne pääsin.

Ekalla kierroksella oli musaa mukana että alkukankeus lähtisi huomaamatta. Loppumatkan reissasin ihan vaan omien
ajatusten kanssa. Aika monta ajatusta tuossa ajassa ehtiikin tulla ja mennä. Osa niistä liittyi reittivalintaani :)

Lähdin alusta asti tosi rauhallisen varovasti liikkeelle. Tarkoitus oli tehdä matkaa, ei kiriä aikaa. Kuuntelin alkumatkasta musaa, jotta aamunkankea kroppa heräsi vähän kuin salaa. Neljän kilsan jälkeen pistin kuitenkin kuulokkeet jo pois ja jatkoin matkaa kuunnellen metsätien ääniä ja omia ajatuksiani.

Ei kiva alusta juoksulle. 

Poikkimetsäntien lenkki. 7 km soraa ja sepeliä, 3 km asfalttia. 


Eka kierros meni mukavasti. Juoksuliivissä kulki pieni määrä vettä ja vähän evästä mukana. Auto oli reitin varressa ja sieltä oli tarkoitus tankata lisää juomaa ja välipalaa sitten kun tarvis tulisi. Lähdin toiselle kierrokselle kuitenkin suoraan, vielä ei ollut tarvetta pitää huoltopaussia.

Toinen kierros meni samoin oikein passelisti. Tietysti se alkaa jo tuntua kun parikymppiä tulee mittariin, mutta kaikinpuolin fiilis oli hyvä. Muistuttelin itselleni että pidän niin rauhallisen vauhdin että sykkeet pysyy matalana ja jaksamista riittää lisäkierroksille. Tokan kierroksen jälkeen kävin autolla syömässä banaania ja juomassa muutaman hörpyn mehua.

Kolmannen kierroksen alussa tuli puolimara täyteen. Otin kameralla väliaikatuloksen talteen. Keskivauhti tässä kohdin 6:39 min/km välipalapaussin kera.

Reitti tuntuu mäkisemmältä kuin se sitten onkaan!? Olin vähän yllättynyt miten vähän nousumetrejä kertyi, vaikka erityisesti
sepelipätkällä tuntuu mäkiä olevan koko ajan. Ehkä se hankala alusta saa vaan mäetkin tuntumaan pahemmilta.

Kolmannella kierroksella alkoi se sepeli jo tuntua melko epämiellyttävälle lenkkarin alla. Ja minulla on käytössä vieläpä uudet ja paksupohjaiset lenkkarit. Kun jalka alkaa väsyä, on askeleen sijoittaminen vaikeampaa, ja isot kivet kengän alla painaa jalkapohjaa. Mutta muuten mieli korkealla ja positiivinen.

Päivälle oli luvattu sadekuuroja, mutta tähän asti olin saanut hölkkäillä oikein mukavassa kelissä. Aurinko paistoi, mutta lämpötila oli vielä sopivasti keväisen viileä, eikä liian lämmin. Kiittelin itseäni että tuli valittua sopivasti vaatetta päälle. Ei kylmä eikä kuuma. Ja samaan aikaan puiden lomasta vyöryivät mustat pilvet päälle ja alkoi sataa rakeita! Eihän siinä muuta voi kun yrittää keksiä jotain positiivisia ajatuksia, sillä päivää oli pitkälti edessä ja epätoivoon ei voinut vaipua. Ajattelin siis, että rakeet on kivempia kuin vesi. Rakeet ehtii hypätä pois puserolta ennen kuin sulavat, enkä kastu siis yhtä pahasti kuin vesisateessa :) Ilma viileni sateen myötä, ja sain kaivella jo kerran juoksuliivin takataskuun säilötyt sormikkaat takaisin käteen. Onneksi kuuro oli suht lyhyt, ja sen jälkeen aurinko palasi taivaalle.

Harmi kun kuvassa ei kunnolla näy se minkä silmä näki livenä hienosti. Sadekuuron jälkeen aurinko paistoi jälleen,
ja soratiestä nousi höyry. Satumaisen näköistä suorastaan.

Valehtelisin jos väittäisin että neljäs kierros meni helpolla. Jaloissa alkoi painaa, ja mielessä alkoi pyöriä ajatukset lautasellisesta maistuvaa kotiruokaa. Olinko siis jälleen kerran liian vähillä eväillä liikenteessä? Ehkä olin. Mutta kun vatsa sanoo aika nopeesti kovan sanan jos alkaa kovin napostella juoksun aikana. Söin kyllä sitä banaania, napsin GU:n geelikarkkeja ja söin yhden Elovenan välipalakeksin. Ja join mehua huoltopausseilla. Muutaman irtarinkin söin jossain välissä.

Mut joo, viides kierros alkoi ja mara tuli täyteen. Otinpa siitäkin väliaikakuvan. Keskivauhti on tippunut hieman, ja oli tässä kohdin 6:46 min/km. Aikaa on kulunut huoltopausseihin ja toki vauhti on muutenkin hiipunut energiavarastojen vähetessä. Ja taas muistuttelen itselleni, että nyt tehdään matkaa, ei kiritä vauhtia.

Olen ilmeisesti huomaamattani kiertänyt joitain mäkiä, sillä nousumetrit eivät täsmää puolikkaan lukuihin 😏.
Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että mittarin nousuluvut eivät ole ihan tieteellisesti todistettua faktaa. 

Viides ja viimeinen kierros oli raskas. Jalkoja painoi, mutta toisaalta mieli keveni joka kilometri. Oli tulossa ultramatka täyteen. Ei oma matkaennätys, mutta toiseksi pisin. Jos pohjalla olisi ollut vähemmän lähiaikoina juostujen pitkisten velkaa, olisin luultavasti jatkanut vielä kuudennen kierroksen, tai ainakin ohittanut enkkani, joka on 55 km viime kevään Nutsilta. Tällä kertaa kuitenkin riitti tuo 50,7 km joka tuli viidestä kierroksesta. Sillä saa Ultramerkinnän Garminilta, ja pääsee Facebookin #koronajuoksu -tapahtumassa ultralistalle.

Summa summarum: Istahdin autoon ja huokaisin. Hyvä lenkki. Tietää taas hölkänneensä. Sadekuuroja tuli lopulta reissun aikana kolme kertaa, mutta kaikki lyhyitä, ja enemmänkin virkistäviä kuin menoa haittaavia. Lippis suojasi ripsarit, joka on erittäin hyvä juttu 😁. Taas kerran päätin että jätän pitkikset nyt vähäksi aikaa tauolle, ja annan kropan kerätä voimavarastoja. Nähtäväksi jää miten tuo päätös pitää.

lauantai 9. toukokuuta 2020

Askelmerkkejä

Olen muutamassa postauksessa maininnutkin, että olen hurahtanut Garminin ja Stravan virtuaalimitaleiden ja pisteiden keräämiseen. Aloitin joskus, (no tänään tarkalleen 123 päivää sitten) päivittäisten askeltavoitteiden keräämisen. Ensin oli ajatus kerätä 30 päivän putki. Kun se tuli täyteen, ajattelin että ehkä kerään vielä toiset 30 päivää, koska kuudestakymmenestä putkeen tehdystä päivän askeleet täynnä -suorituksesta saa kahdeksan pistettä ja kivan virtuaalipokaalin. Garminin asetuksissa on lukittuna tavoitteena 9250 askelta päivässä, joka tarkoittaa noin 8 kilometrin siirtymää jalkaisin päivän aikana.

Koska askelia kertyi normaalia enemmän, päivittyivät myös Garminin mittaamat "eniten askelia viikossa ja kuukaudessa" ennätykset uusille päivämäärille. Siitä sain ajatuksen, että jonakin päivänä teen sen mittaisen päivätaipaleen, että saan myös "eniten askelia päivässä" ennätyksen päivitettyä vuodelle 2020. Edellinen ennätys oli viime vuoden toukokuulta, kun olin juoksemassa Nuts 55 km polkujuoksukisaa Kuusamossa.

En malttanut ajatusta kovin kauan hautoa, vaan rupesin pikaisesti tuumasta toimeen. Järjestin itselleni mahdollisimman "vapaan" sunnuntain 26.4. ja aloin suorittaa päivän askeleita täyteen. Vapaalla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että lapsille oli ruoka ja ohjelma valmiina, ja muutkin projektit oli siirretty toiseen kohtaan.

Seuraavassa muutama rivi siitä miten päivä eteni:

Aamumara, hidas sellainen

Aloitin lenkkeilyn jo seiskalta aamulla. Yleensä en koskaan lähde lenkille niin aikaisin. Kroppa ei vaan ole sitä aikaa vielä hereillä, ja yleensä haluan syödä viikonloppuna aamiaisen rauhassa. Lenkille lähden normisti vasta kympin jälkeen. Olin tällä kertaa herännyt kyllä ajoissa, koska odotin jo niin jännittyneenä kivaa treenipäivää. Söin liian tukevan aamiaisen ja lähdin heti sen jälkeen matkaan. Virhe. Oli muuten tuskaiset ekat kilometrit täydellä vatsalla... Reitiksi valitsin reilun neljän kilometrin mittaisen asfalttilenkin kodin ympäristössä. Näin siksi, että tarkoitus oli pitää kotia huoltopisteenä. Säästyin kantamasta eväitä ja vettä mukanani. Tiesin että marasta tulee raskas, sillä kroppani ei todellakaan ole tottunut juoksemaan maraa kolmena viikkona peräkkäin kuten nyt oli tapahtumassa. Oli oletettavaa että vauhti olisi hidas.

En edes yrittänyt juosta. Hölkkäsin rauhallisesti, kuuntelin musaa ja äänikirjaa, pidin ajatukset tiukasti siinä että nyt kerätään mittaa, ei nopeutta. Pidin monta huoltopaussia ja kävelin loppumatkasta osan aikaa. Sain maran valmiiksi ajassa 4:55:48, joka on kaikkien aikojen hitain marani.

Tässä kohdin pidin ruokatunnin. Söin kunnon annoksen oikeeta kotiruokaa, kävin suihkussa ja vaihdoin vaatteet kuiviin ja puhtaisiin.

Kävelylenkki x 2

Teki tosi hyvää jaloille lähteä pienelle kävelylle suht nopeasti maran jälkeen. Käpöttelin hissuksiin lähimaisemissa kahdeksan kilsan lenkin. Sen jälkeen pakkasin lapset autoon ja käytiin isäntää moikkamassa sen projektien äärellä metsän keskellä Soukkiossa. Paisteltiin makkarat nuotiolla ja istuksittiin hetki. Jalat vähän kangisteli.

Koska tarvittava askelmäärä ei ollut vielä läheskään täynnä, heitin muksut kotio, ja lähdin taas tallaamaan kylänraittia. Tällä kertaa tarvittiin lähes neljäntoista kilsan lenkki että mittari näytti sitä mitä halusin. Halusin nimittäin, että päivittäinen askel-ennätys ylittyy juurikin lenkin aikana, eikä vasta kotona keittiötä kierrellessä.

Iltapala maistui makoisalta ja sohva kutsui kun projekti oli valmis. Kilometrejä siis yhteensä noin 64 ja aikaa näihin käytettynä melkein yhdeksän tuntia. Tietystikään sohvalla ei voinut ihan koko iltaa makoilla, syytä oli tehdä myös muutama venyttelyliike päivän päätteeksi.

Hauska deltalji oli, että samalle päivämäärälle päivittyivät sinä päivänä kaikki askeleisiin liittyvät ennätykset. Nyt kun projektista on kulunut hetki, päivittyi kuukausienkka huhtikuun loppuun, ja tosiaan tuo kerätty päiväsarja tänään 123 päivää.

Kymmenen kierrosta. Melko tylsää, mutta hitsin kätevää kun huolto
on reilun neljän kilsan välein. 

Päiväenkka kasvoi reilulla tuhannella askeleella viime keväisestä.

Nythän näitä merkkejä on jo kaksi, ja pohdin mielessäni jatkanko vielä.

Päivittäisten askelten kerääminen on melkomoista "kyttäämistä". Vaikka liikun paljon, en tosiaan normaalisti juokse joka päivä. Kävelen jonkun verran, mutta en kahdeksaa kilometriä. Nyt kun eletään Korona-aikaa, ja tehdään etätöitä, jää nekin askeleet kävelemättä, jotka tulisivat työmatkasta (yhteensä kolme kilsaa). Kotona koneen ääressä istuessa askeleet jäisivät helposti tuhanteen, jos ei pidä "välituntia" tai käy kunnon lenkillä töiden jälkeen. Toisaalta nyt kun on hyvä putki päällä, ei millään malttaisi lopettaa. Olis kauhea homma päästä samaan uudestaan.

Fillaripitkis ei yksin riitä

Ja vielä esimerkki päivästä jolloin askeleiden keräämistä piti oikeesti suorittaa isolla ässällä. Sellainen päivä oli eilen. Olin jo pitkää haaveillut tekeväni pidemmän pyörälenkin kun noita askelmerkkejä on tullut keräilyä muiden lajien kustannuksella. Pidin lomarahavapaan töistä, ja lähdin aamutuimaan tekemään rennon rauhallista pyörälenkkiä. Lenkille tuli mittaa 130 kilsaa, ja aikaa siihen käytin kaikkineen melkein kuusi tuntia. Lenkin jälkeen oli luonnollisesti nälkä, vaikka eväitä olin matkalla vähän napsinutkin. Ruokailu ja suihku, ja sitten - kävelylle! Kyllä. Askeleita oli fillarilenkin jälkeen kasassa vajaa tuhat, joten kuuden kilsan kävely, ja kotona pientä puuhastelua keittiön ja kodinhoitohuoneen välillä jotta askeleet tuli kasaan. Ei siis suinkaan suoraan sohvalle köllimään.

Fillarilenkistä Strava palkitsi minut hienolla virtuaali-muistiaisella, joka luonnollisesti kruunasi kaikki vaivat :)

Uusi, turvallisuutta lisäävä takavalo ekaa kertaa mukana matkassa.
Valo hyytyi ennen kuskia. Matkalla tarkistin että valo toimii, kotipihassa
huomasin kuitenkin että lampun akku oli kaput. Mie voitin!

Lahdessa Renkomäen liittymä on kammotus fillaristille kaikkine tietöineen.
Päivän tuulitilanne oli sellainen, että Lahdesta Askolaan (eli noin 60 km)
oli vastatuuli.

Tulihaa napattua sadan kilsan kertapyöräilymitali toukokuulle. 

Summa summarum: ehkä sitä voisi tehdä tyhmempiäkin juttuja. Minä olen melko hidas, mutta suhteellisen sitkeä liikkuja. Onnea on liikunnalle pyhitetty päivä ja rasituksesta kolottava kroppa päivän päätteeksi. Lepopäiviä voisi kalenteriin lisätä, vaikka lasken kyllä lepopäiväksi sellaisen, kun ohjelmassa on ollut liikunnan saralla ainoastaan rauhallinen kävelylenkki. Palauttavaa liikuntaa ja iloa aisteille jos lenkin pääsee vielä tekemään vaikka metsäpoluille. Askeleita kerään niin kauan kuin se kivalta tuntuu ja terveenä pysyn. Jos Korona iskee ni askelputki katkee.