sunnuntai 11. joulukuuta 2016

10+ altaassa

Seesteinen ja levollinen olo. Hieman pöllämystynyt ja pöhnäinen myös. Onnellinenkin. Itteensä tyytyväinen sillai hyvällä tavalla. Tunne että on ylittänyt ittensä. Kroppa on onnellisen väsynyt. Oikea olkapää tuossa vähän kitisee ja niskassa pientä jumituntemusta. Siinäpä ne uintitempauksen jälkeisen aamun fiilikset.

Pitkäaikainen haave uintipitkiksestä kävi eilen toteen. Olin varannut Orimattilan hallista viisi tuntia rata-aikaa ja kysellyt kavereita mukaan seuraksi samalle radalle sekä etänä uimaan tempauksen nimissä. Tein tempauksesta Facebookin julkisen tapahtuman ja mainostin sitä niin triahtlonisteille kuin uimareillekin. Muutamaa uimaseuraakin houkuttelin mukaan. Ajatuksena oli uida oman ennätyksen lisäksi kilometrejä uintitaidon tärkeydestä muistuttamiseksi.

Ihan mahdotonta yleisöryntäystä ei tullut, tosin minunkin markkinointiponnistelut olivat suht vaatimattomia. Yhteensä meitä oli uimassa laskujeni mukaan yksitoista kaveria. Kilsoja tuli seuraavasti:

Orimattila: Raisa 11, Anneli 5, Marko 5, Joosua 3 ja Joosuan emäntä 1,5
Helsinki: Idamaria 10, Vappu 3, Suvi 1,5
Lahti: Jarno 1,1
Orivesi: Kari 3,8
Laihia: Sari 2,8

Porukassa uitiin 47,7 km. Eli mara ylittyi hienosti, meni ultran puolelle ;) Kiitos kaikille kanssauimareille. Niin livenä kuin etänä!

Sitten vähän rapsaa omasta suorituksesta...

Kaksi minuuttia ennen starttia. Allas on tyhjä ja rata jo minua huutelee... :)

Pääsin tyhjään halliin aloittamaan ihan ypönä. Aamulla hallissa ollut erityisryhmä oli poistunut ennen puolta ja virallisesti halli aukesi vasta klo 11. Minulla oli erityislupa tulla uimaan jo puolelta, että ehdin käyttää rataa viisi tuntia. Halli meni kiinni neljältä, ja puolelta oli poistuttava altaasta. Siis, tätä luksusta on harvoin jos koskaan tarjolla. Yksityisuinti!

Eka kaveri tuli mukaan vartin päästä. Marko, triathlonisti, täysimatkalainen meitsin kotikulmilta Mäntsälästä. Yhdentoista jälkeen mukaan tuli Anneli, mun trinistikavereita. Annelillakin oli flow päällänsä eilen. Veti oman ennätyksen myös.

Ekat tunnit meni rattoisasti ja tosi nopeesti. Tuntui että kilsat vaan vilisi eteenpäin. Vettä ja urkkajuomaa hörppäilin aina vetojen välissä. Uin 500 metrin vetoja parin minsan tauolla. Protskupatukaa ja rusinoita napostelin tunnin välein. En paljon, mutta sen verran että sain vähän lisäenergiaa. Itse uintihan oli matalatempoista. Ei täysiä, mutta sillain reipasta. Sitä mun perus-settiä. Minullahan on uinnissa vaan yksi vaihde joka on 2,5. Ei hiljaa, mutta ei kovaakaan.

Hallissa oli lisäksemme suht vähän uimareita. Sääli, sillä siellä oli alepäiväkin! Aikuisen uimalippu 2 eur! Ei ole hinnalla pilattu. Näitä teemapäiviä on Orimattilan hallilla satunnaisesti. Triathlonistit lähialueella huomio! Tuo hinta yhdistettynä hiljaisiin lauantaihin Orimattilan hallilla! Ihan napakymppi setti mennä treenaamaan uintihommeleita. Ja jos haluaa varmistua uintirauhasta, oman radan saa melkoisen edukkaasti varattua. Homma yksinkertaisesti toimii! Siitä iso kiitos Orimattilan hallille.

Mutta siis takaisin itse uintiin. Hymy irtosi kun entinen enkkamatka tuli täyteen. Eväskorissa oli puhelin mukana, joten tämä situation piti oikein ikuistaa ja somettaa :) Joo, olen jossain määrin someaddikti myös.

Enkka vuodelta 1989 saa kyytiä. Tässä sivutaan entistä enkkaa, ja uintiajasta on vasta puolet menny.

Matka jatkui. Yhden jälkeen Marko ja Anneli jatkoivat muihin touhuihin, mutta jo puoli kahdelta tulivat Joosua ja emäntänsä. Joosua on tuttuja parin vuoden takaiselta triathlonkurssilta ja treenailee nykyään Lahdessa. Täysimatkan menijä myöskin. Tässä vaiheessa minulla oli kilsoja jo kahdeksan uituna ja varsinkin oikea olkapää alkoi lähetellä viestejä että nyt ollaan tehty töitä normaalia enemmän.

Minussahan asuu pieni kilpailija, ja Joosuan tulo radalle (tuorein käsin) antoi minulle pienen boostin. Vaikka en siinä kohdassa ihan enää pystynyt Joosuaa "voittamaan" niin yritystä oli ;) Reippailin siis seuraavat vedot. Tai siis ainakin tuntui että reippailin. Mittarin datassa ei muutosta näy, mutta mentaalisesti tuntui että menin kovempaa. Olkapää ei tuntunut yhtään niin väsyneeltä ja kädet pyöri kevyesti... Pyörimisestä puheen ollen, keskimääräinen vetotiheys satasella oli 39. Tämä tarkoittaa, että päivän aikana käsi pyöri 4 290 kertaa ja kauhaisi vettä mennessään. Ei ole ihme jos vähän olkapäässä tuntuu.

Kun kymppi, tuo hämyinen haavematkani tuli täyteen, oli uintiaikaa vielä vajaa tunti jäljellä. Ajattelin että kun kerran pystyn vielä uimaan, niin hissuttelen nyt sitten vielä tonnin. Kerta kiellon päälle tyyppisesti. Lyhensin vetoja 200-300 metriin ja otin hyvät paussit väliin. Altaasta nousin varttia ennen uintiajan loppumista kun mittarissa oli tasan 11 km.

Nyt jo pukkarissa ja kello eväskorissa :) 

Mittari muuten säikäytti minut oikein huolella kesken matkan, ja myös illalla. Kun kymppi tuli täyteen niin mittausnäkymä muttui erinäköiseksi ja hieman huoletti että tallentuukohan uinnit oikein! Ei mitattu - ei uitu! Illalla kun latasin dataa koneelle, teki kello myös jumin. Jouduin nollamaan näytön. Kääks. Ohjekirjassa kyllä sanottiin että muistissa olevat tiedot eivät nollaudu, mutta anyway. No, data säilyi ja pääsi historiankirjoihin.

Summa summarum. Hieno setti, ja tosi makeeta että kaverit lähti mukaan uimaan! Nyt pärjään taas perustreenillä hetken. Katsotaan koska on taas se hetki että tarttee tempaus tehdä - ja mikä tempaus se sitten tulee olemaan.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Vajaa viikko uintitempaukseen!

Kirjoittelinkin tuossa jo aiemmin että uintia on lisätty ohjelmaan sillä ajatuksella että kroppa orientoituu ensi lauantain pidempään uintivetoon. Aiemmin viikolla kävin tekemässä perus setin, vajaa kolme tonnia Järvenpään hallilla sillä välin kun meidän Anni kävi saamassa uintivalmennusta.

Viikonloppu vietettiin sukuloimassa Kotkassa. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja lähdin käymään entisessä kotihallissa, Kotkan Katariinan Uimalassa. Ohjelmassa oli 10 x 400 metriä, joka toinen veto pullareilla.

Oli siistiä olla tutussa hallissa, joskin ovat menneet vuosien varrella vaihtamaan altaan eri päin! Siis niinku poikittain suhteessa entiseen. Mutta silti, tuttu tönö, tuttu pukkari, tuttu fiilis. Uinti lähti tosi hyvin heti alkuunsa. Radalla oli hiljaista, sain kauhoa omaa tahtiani. Vetojen välissä hörppäsin vettä altaan reunalla olevasta juomapullosta. Kilsat täyttyivät ja kädet vetivät.

En sitten malttanut lopettaa vielä siihen neljään tonniin, ei ollut kiirekään mihinkään. Mummo oli luvannut tehdä minulle ja muksuille sapuskat uintini jälkeen. Luksusta! Kauhoin siis vielä tonnin päätyen viiden tonnin päivään.

Uinti antoi uskoa siihen, että ensi lauantaina entinen enkka (6,5 km) ylittyy helposti. Se mistä jää kiinni käykö unelmani kympistä toteen, on oikea käsi ja niska. Näin päättelin. Ilmeisesti oikea käsi ottaa enemmän vastuuta vedosta ja vanhasta tottumuksesta happea tulee otettua lähes aina oikealta puolelta. Se rasittaa niskaa vaikka tekniikka onkin ihan ok. Muistiin siis, että vaikka vauhti vähän hidastuisi, niin on syytä hapettaa itseään molemmin puolin :)


Lasin takaa tunnelmakuva. Valokuvaus on kielletty, joten otin kuvan pikana ja siten että uimareita ei juuri näkyisi.

Tuttu putiikki. Aika monet tunnit on tullut tässä kompleksissa vietettyä varhaisteinivuosina.

Mitä tulee itse tempaukseen, olen saanut muutamia kavereita mukaan talkoisiin. Niin Orimattilaan minun radalleni, kuin etänä muihin halleihin. Mainostaminen on ollut suht hiljaista, joten mitään yleisöryntäystä ei ole tällä tietoa tulossa. Luultavasti haaveeni sadasta yhteensä uidusta kilometristä jää toteutumatta. Mutta mutta, tällä mennään, ja voihan olla että lisää väkeä ilmaantuukin vielä listoille Facebookin "uintitempaus" tapahtumaan. Nyt listoilla on 7, pari sellaista on tulossa jotka eivät ole listalla ja kiinnostuneitakin on jonkun verran. Ideani on, että uidaan sinä päivänä uimataidon tärkeydestä muistuttamisen puolesta. Kerätään kilsat yhteen niin paikan päällä kuin etänä uituna, ja levitetään siten tätä tärkeää sanomaa :)