Nuts 55 km - toinen kerta toden sanoo?

Edellisen kerran olin näissä tunnelmissa kaksi vuotta sitten. Silloin jännitin että selviänkö tuon matkan läpi. Tai ehkä silloinkin ajattelin että varmaan selviän jos en loukkaa itseäni reissussa, mutta kuinka ihmeen raskas reissusta tulee. Viime kerrasta postaus "tässä linkki NUTS 55 vm 2019"

Viime kerralla jäi hampaankoloon aika iso kikkare siitä jonottamisesta. Siitä lähdin revanssia ottamaan tänä vuonna. Sellaista suurta tunteenpaloa ei tällä kertaa kisaa kohtaan ollut, ja tiedän itsekin, että sellaisella lievästi aivan sama -asenteella kisaan lähteminen ei tuota koskaan kovin hyviä tuloksia. Toisaalta ajattelin että onpahan turha stressi pois. Kisa oli siirtynyt vuodella, ja oli aika kova tarve saada se kolkuttamasta kalenterista pois. Että kohti seuraavia koitoksia sitten taas voisi mennä. 

Maaliin pääsin, siitä todiste alla olevassa kuvassa. Matka maaliin ei kuitenkaan ollut ihan sellainen kuin toivoin, ja kisatapahtumat muistuttelivat olemassaolostaan vielä useamman viikon jälkikäteenkin. Niistä seuraavaksi.

Läpi meni vaikka pienin vaurioin

Reissussa olin Suvin ja Pekan kanssa. Suvin oli ollut tarkoitus osallistua myös kisaan, mutta lopulta jalkavaivat ja kauden päätavoitteena oleva IM pakottivat Suvin lepuuttamaan koipia tämän kisan ajan. 

Minä siis meidän porukasta ainoana startissa, joka olikin tänä vuonna iltalähtö! Olin ensin ajatuksesta kauhuissani, ja näin itseni hortoilemassa keskellä pimeää ja mutaista metsää eksyksissä reitiltä. Totuus kuitenkin on, että toukokuun lopulla noilla leveyksillä aurinko paistaa melkein läpi yön. Ja vaikka ei paistaisikaan, niin valoisaa riittää ihan varmasti. Oli oikeestaan tosi siistiä juosta yöllä. 

Lähdin omaa rentoa vauhtia matkaan, ja alku menikin oikein mukavasti. Nautiskelin rauhallisesta polusta, sillä useampaan lähtöön pilkottu startti tarkoitti tilaa poluilla. Tämä oli ihan sikahyvä uudistus! Kiitos tästä! Nyt se oli tehty koronan vuoksi, mutta se olisi oikein tervetullut asia koska vaan. Ei kiitos koskaan enää sitä väenpaljoutta kapealle polulle ekan 5 km ajaksi. Tää oli siistiä!

Oulanka klo 21:45

Kuva otettu keskellä yötä klo 02:19

Reissu meni ok aina ekaan huoltoon asti. Ja sinnehän on matkaa reilut 30 km. Juuri ennen Basecampia, ihan siinä pikkupätkällä soratietä se sitten tapahtui. Reissun käännekohta. Olin jo aiemmin, ehkä noin kilsaa ennen huoltoa kompuroinut tai lähes kompuroinut kerran. Sain pidettyä silloin itseni pystyssä ja säästyin vahingoilta. Mutta soratielle tullessa keskittyminen herpaantui, tai en tiedä edes mitä kävi. Sen tiedän että kaaduin vauhdista naamalleni tielle. Naama ei kyllä ottanut osumaa, mutta rintalasta otti ja suht kipeesti. Olin kääntänyt oikean käteni suojakseni kun kaaduin, ja ranteessa oleva kello jäi vielä rintalastan ja soratien väliin painamaan. No, ranne ei murtunut, eikä naama auennut. Käsineet suojasivat kämmenet, ja polvet pysyivät pitkien lahkeiden vuoksi ehjinä. Eli ihan ok suhteessa siihen mitä olisi voinut käydä. 

Muutama kanssakulkija kyseli vointiani, ja vastasin vaan vähän naureskellen että eipä tässä mitään muuta kuin säikähdys ja nolous iskenyt. Kävelin huoltoon, täytin vesivarastot ja otin syötävää. Ja jatkoin matkaa. Siinä kohdassa kävi selväksi että isku rintalastaan oli ollut aika voimakas, ja teki syvään hengittämisestä vaikeaa, ja yläkropan kiertoliikkeestä tuskallista. Viimeiset reilut 20 km menivätkin sitten enemmän ja vähemmän oloa tunnustellen ja hissuksiin. Toki maastokin vaikeutuu loppupäässä reittiä, joten vauhti olisi hidastunut joka tapauksessa. Mutta joo, oli kipeä. 

En kuitenkaan kisan aikana vielä edes ihan tajunnut kuinka kipeä rinta oli. Varmaan koska endorfiini ja adrenaliini. Pääsin maaliin noin puolitoista minuuttia paremmalla ajalla kuin kaksi vuotta sitten. Vaikka en jonottanut yhtään minuuttia missään. No, toisaalta mittari näytti myös matkaa hieman enemmän kuin viime kerralla. En tiedä tehneeni pummia, joten reittiä on ehkä muokattu jossain kohti pienellä ketunlenkillä? Oli miten oli, niin näin on. 

Maaliin pääsin vaikkakin tuskaisena. Kävelin ensimmäiseksi ensiapupisteeseen ja selitin mitä oli käynyt. Ihan vaan että jos ovat sitä mieltä että vamma kannattaa tarkistaa. Eivät olleet. Olivat sitä mieltä että rintalasta kestää kovia kolhuja, tulee olemaan tosi kipeä aika pitkään ja Ibuprofeiinilla siitä selviää. Asia selvä. 

Lompsin siitä loppuverrana neljä kilsaa mökille, kävin suihkussa ja painuin pehkuihin. 

Läpimenoa juhlittiin Suvin ja Pekan kanssa, kiitos :)

Mökki oli varattu tarkoituksella muutaman päivän yli kisatarpeen, ja loppuloma käytettiin patikoimalla rauhakseen lähialueiden luontopoluilla. Huikea reissu ja mahtavia maisemia. Oli tosi mahtavaa käydä reiteillä myös hissuksiin nautiskellen ja eväitä syöden. Kroppa kiitti verryttelylenkeistä heti kun jalat vähän vetreytyivät. Rintalasta kulki mukana ja kertoi olemassaolostaan. Hiljentelin sitä kipulääkkeellä ja toimehen tultiin. 

Summa summarum: reissu oli hieno, kannatti lähteä. Vaikka tulos ei juuri parantunut, ja mukaan tuli useamman viikon kestänyt rintakipu. Reissuseura oli mahtavaa, majoitus ylellinen - kiitos Pekka järjestelyistä - ja maisemat upeat. Ehkä nyt tästä tapahtumasta tähän väliin muutaman vuoden tauko - tai mistä näitä koskaan tietää. Suvilla on ensi vuodelle sinne lippu siirrettynä. Ehkä seuran vuoksi mukaan. Kukaties.