IM Kalmar 12:00:51

I BECAME ONE! Ironman organisaatio haluaa meidän kaikkien haluavan tulla yhdeksi meistä, eli Ironmaniksi. How to become one? Siitä tässä yksi tarina. Tämä tarina ei tosin kerro mitään siitä ennakkotyöstä jota on jo muutamien vuosien ajan tehty. Tämä tarina kertoo vain miten tämä päivä meni. Tiivistelmä tekstin loppussa, hyppää suoraan sinne jos et jaksa lukea koko löpinää mutta väliajat kiinnostaa :)

Perinteiseen tapaan alkuun kuva kun ollaan jo maalissa, ja sitten miten sinne päästiin:

Matka, majoitus, etukäteisjärjestelyt, seura ym. kisaliitännäinen: Kisalippu piti varata ja maksaa jo melkein vuosi sitten. Pohdin silloin lähdenkö revanssille Challenge Almereen, vai haluanko Ironman -tittelin. IM radoista mietin lähtisinkö testaamaan uutuuden Tallinnaan, vai kovasti kehutulle Kalmarin radalle. Päädyin lopulta Kalmariin kun samaan kisaan oli lähdössä tuttuja, ja valkku oli rataa ja sen tunnelmaa kovasti kehunut. Tehtiin reissu samalla kyydillä Petran kanssa, ja päädyttiin vielä samaan majoitukseen Essin ja Emman kanssa. Petra on käynyt meidän porukan treeneissä pari kertaa, ja meillä on sama valmentaja. Essi puolestaan oli Petran tuttuja, ja Emma oli mukana Essin huoltojoukoissa. Majoitus saatiin varattua edukkaasti kimpassa  Airbnb:n kautta ihan kisakeskuksen liepeiltä.

Keskiviikkoiltana autolla Hesaan, yön yli Viikkarilla Tukholmaan, torstai aamuna klo 10 laiva satamassa, siitä reilut 400 km ajelua Kalmariin, rekkaroituminen, tavaroiden purkaminen autosta ja kisainfoon. Siinähän se torstai menikin. Jos teet samanlaisen reissun, niin älä hidastele automatkalla. Meillä meni ruoka- ja vessapaussien (ja yhden pienen hutiajelun) kanssa matkaan noin kuusi tuntia, ja rekkarointi piti tehdä viimeistään viideltä. Oltiin siis vähän neljän jälkeen Kalmarissa ja jouduttiin melkein juoksemaan kisakeskukseen...

Torstai-illan ns. pakollinen kisainfo oli ohjelman mukaan merkattu ajalle 18:30 - 19:30. Tuo aika käytettiin kuitenkin pro-naisten esittelyyn, yleiseen hengen nostatukseen ja Ironman brändin hehkutukseen. Itse kisainfo alkoi vasta noin 19:40 ja kesti kolme varttia... Ihan mielenkiintoinen oli tuo alun ohjelmakin, ja olihan siellä ruokaa tarjolla, mutta kritisoin sitä että aikataulu oli ihan puuta heinää ohjelmassa. Ja tennishallissa ihan luvattoman kuuma ja huono ilma.

Ehdittiin rekkaroitumaan kun vähän hölkättiin. Jono oli pitkä.

Kisainfossa oli pastaa ja leipää tarjolla kuten asiaan kuuluu.

Perjantai oli onneksi vapaa, ja oli hyvää aikaa toipua edellisen päivän pitkästä matkasta ja venyneestä illasta. Vietiin fillarit vaihtoalueelle, syötiin lounas kaupungilla ja käytiin Petran kanssa tutustumassa uintireittiin. Kalmarin uimaranta on ihan kisareitin kupeessa, eli siitä päästiin suoraan reitille ja ihmettelemään vesikasveja ja meduusoja. Minä hypeventiloin kun tajusin että kisareitti menee parin kunnon karikon välistä, eli joudun melko lähelle uh - niin vaarallisia ja arvaamattomia kiviä. Testiuinti oli kuitenkin hyvä juttu, koska sittenhän tiesin mitä tuleman pitää ja ehdin siihen henkisesti valmistautua.

Mie ja Petra testiuinnin jälkeen Kalmarin uimarannalla.

Ja sitten itse kisapäivä

Herätys oli klo 04:00 ja siitä pienen aamiaisen ja (herhiläis) panikoinnin jälkeen mentiin ajoissa kisakeskukseen. Niin siis löydettiin kämpän keittiöstä aamulla pörräämästä sellainen tulitikkuaskin mittainen amppari, eli herhiläinen. Avonaisesta ikkunasta se oli tietysti sisään tullut. Ei sitä oikein kukaan uskaltanut listiä hengiltä, eikä napata ulosheitettäväksi juomalasilla ja paperilla. Päädyttiin siis pölynimuritaktiikkaan. Mie pelastin meidät ja imuroin sen otuksen jemmaan imurin syövereihin. Imuri vietiin tietty parvekkeelle kisapäivän ajaksi ettei se tappajahyönteinen vaan kömmi takaisin kämppään sillä välin kun me reippaillaan Ironmanissa.

Uinti 3860 m: Kyllä, Kalmarissa on järjestäjän mukaan hieman ylimittainen uintiosuus. Itse asiassa minun mittariini matkaa tuli justiin ennen nousuramppia 4 km täyteen, mutta se on normaalia, sillä harva pystyy uimaan radan koskaan ihan optimaalisinta reittiä. Kalmarin reitti on lisäksi tosi "sokkeloinen" ainakin minun mielestä, joten riski liikametreihin on ehkä isompi kuin monessa muussa kisassa.

Uimaan lähdettiin seiskan jälkeen rolling-startilla satama-altaasta ja merta kohti, päätyen lopulta venesataman ja uimarannan ohi sekä muutaman sillan alta kisatorin viereen. Tuolla matkalla on vesikasveja, myös siellä keskellä merta, ja tänä vuonna myös lisäksi todella paljon meduusoja! Reitti kulkee myös muutaman karikon välitse, mutta kiviä en reitiltä löytänyt kuten jotkut kaverit Lahden puolimatkalla tänä kesänä :) Eli, jos olet vesikasvi- ja kivikammoinen kuten minä, älä kuvittele että valitsemalla Kalmarin pääsisit niistä. Mutta, jos minä selvisin, selviät sinäkin. Minulla tuo kammo on nimittäin melkoisen voimakas. Sitä voimakkaampi on kuitenkin kisavietti. Porukassa uidessa siitä selviää. Ja porukkaa riittää. Tällä reissulla kaikkein ruuhkaisin kohta oli venesataman sillan alitus. Siinä tuli osumaa joka suunnasta.

Säätila oli täydellinen uintiin. Muutama metri tuulta ja aurinko paistoi. Aurinko haittasi vähän suunnistusta heti reitin alussa, mutta toisaalta pari muutakin suunnisti samaan suuntaan, joten reitillä pysyi silti helposti. Olin ottanut paikan jonosta heti 1:20 kyltin jälkeen, joten en tullut pahasti yliuiduksi, ja sain kiksejä siitä kun ohittelin vihreitä uimalakkeja matkalla. Ohitin muuten useamman AWA-lakinkin, tosin ne kaverit menivät varmasti minusta ohi jossakin myöhemmässä vaiheessa. En jäänyt onneksi myöskään nalkkiin hitaampien taakse, vaan pääsin aika hyvin ohi kun oli tarvis. Onnea olivat ne muutamat pidemmät pätkät kun sain uida oikeesti sitä omaa tuttua vauhtia ilman kontaktia kanssakisaajiin. Vesi oli suolaista, mutta se ei minua haitannut. Säästyin hörppimästä sitä kovin paljon (koska pelkäsin nielaisevani meduusan..), mutta josko sää on joskus tuulisempi, voi olla että hörpyiltä ei voi välttyä.

Ja hei, uin oikeesti ihan suoraan, enkä kävellyt aallonmurtajan yli! GPS oli ihan pihalla, ja ehkä siksikin mittari näytti minulle erityisen reilusti ylimatkaa reitille. Uinnista ylös ajalla 1:12:42 joka on minulle ihan kelpo aika. Olin odottanut matkaan menevän muutaman minuutin kauemmin.

Minun Garmin-reitti

Järjestäjän mukainen reitti

Infolehtisestä bongattua

T1: Selvisin ajalla 6:05. Tosin vaihtoalueelle on tosi lyhyt matka uintirampilta ja vaihtoalue on tosi kompakti, joten siitä pitääkin selvitä nopeasti. Vaihtoalueelle juostiin suihkujen alitse, jotta edes osa suolavedestä huuhtoutuisi pois. Ja ilma oli lämmin, joten lisävaatteita ei tarvinyt yrittää repiä päälle kuten viime vuonna Almeressa, jossa aikaa ekaan vaihtoon meni 6:59:15.

Pyöräily 180 km: Pitää heti alkuun hehkuttaa.... oikein mukava reitti! Ja pyöräily meni minulta just nappiin! Ihana fiilis, ihana kannustus reitillä, aivan mahtavaa. Eli, pyörällä lähdettiin kohti Öölannin saarta jossa ensimmäiset reilu sata kilsaa fillaroitiin. Reitti on todella tasainen, vain sillalla oleva pikä loiva nousu x 2, sekä Öölanin puolella ollut yksi isompi mäki. Muuten ihan flättiä. Tie suurimmalta osin hyväkuntoinen, muutama "röpelöinen" pätkä matkan varella, mutta siis reitille minulta iso peukku.

Pelästyin saaripätkällä kun kisareittiä valvonut moottoripyörä hidasti kohdallani ja sekä kuski että matkustaja tiirailivat suoraan minua kohti. En varmasti peesaillut! Enkä roskannnut! Apua, saanko penaltykortin?! En saanut, henkilökunta halusi vaan jutustella kun näki että minulla kulkee keveästi. Kehuivat maisemia ja vinkkasivat että kohta on edessä se reitin ainut luonnonmäki :) Toivottivat tsempit ja jatkoivat matkaa. Mulle tuli siitä hyvä mieli. Kuten kaikista muistakin tsempeistä matkan varrella.

Fillari kulki hyvin. Jaloissa ei tuntunut väsymystä missään vaiheessa, selkää ei särkenyt, niska ei jumittanut, ja mie ohittelin väkeä!!!! Mie! Alkupuolella matkaa minua ohittelivat kyllä monet, mutta olen tottunut siihen ja osaan sitä odottaa koska pyörä on minulla ollut aina se heikoin lenkki. Olen uinnissa suht vahva, joten nopeat fillaristit menevät minusta ohi aina melko pian kun pääsevät vedestä ylös ja minun perääni. Menihän siinä muutama Suomipoikakin ohi ja oli tosi hienoa vaihtaa onnentoivotukset "oman väen" kanssa! Nimet ei jää minulle mieleen mutta ainakin Kimmo tunnusti jo Facessa että reitillä nähtiin. Essin näin myös pyöräreitillä. Menin ohikin. Ja vähän myöhemmin Essi meni ohi minusta ja sitten taas mie Essistä. Ei siis peesailtu, vauhdinjako vaan meni niin että oltiin vuorotellen toistemme edellä. Olihan se makeeta kun oli kaveri siinä samoilla hoodeilla polkemassa. Lopulta Essi oli tokassa vaihdossa ennen minua ja ehti häipyä juoksulle ennen kuin minä sain lenkkarit jalkaan.

Pyöräreitillä alkoi tulla muitakin selkiä vastaan. Ei heti, mutta satasen kohdalla ja vähän ennen. Ohitin myös niitä suhisevia super-tri-fillareita ja timmejä mimmejä ja kavereita aerokypärissä. En voinut ensin edes uskoa että mun on vaan ohitettava kun eivät nuo polje riittävällä vauhdilla. Mutta uskottava se oli. Mie menin kovempaa. Ja kevyesti. Voi että mie haluan vaalia tätä muistoa pitkään! Enkä edes himmaillut, kun koko ajan tuntui meno kevyeltä. Ja kun minä olen koko kesän tuskaillut että en saa riivittyä sitä 30 km keskaria millään kasaan, niin nyt sitä iloa riitti 160 km ja vähän yli. Loppupätkä oli vähän hitaampi, ja ehkä se matkakin jo vähän painoi, vaikka olo olikin vielä tosi freesi. Vaihtoon tulin keskarilla 29,5 km/h. Mulle ihan mahtava suoritus. Toki keli ja reitti oli minun puolella. Ja sain ajettua kerrankin tosi paljon aerotangoilta. Olen normisti vähän nihkeä niiltä ajamaan kun pelkään että kaadun. Mulla on siis maantiepyörä, ihan hyvä sellainen kyllä. Mutta ei tri-pyörä. Tuuli alkoi nousta päivän edetessä, mutta vastaisia osuuksia oli onneksi vain muutama, joskin ne olivat melko pitkiä. Fillarista olin valmis ajassa 6:05:22.

Fillari paikallaan odottamassa omaa vuoroaan kisassa. Geelit, jotka mun olisi pitänyt syödä, ovat teipattuna runkoon.

Fillarivälit oli oikein näpsäkästi merkattu. Oli helppo löytää oma pyörä myös kisan tohinassa. Kirjainkoodin ja värin pystyy muistamaan myös vähän pökkyräisenä.

Muutama menopeli parkissa

T2: Tällä kertaa tämä normaalisti nopea vaihto oli se hitaampi. Hitaampi se oli siksi että tein tässä kohdassa päivän ainoan vessareissun. Fillarilla tuli selväksi että vessan kautta on käytävä, mutta onneksi sen pystyi säästämään vaihtoon, eikä fillarilta tarvinut nousta kesken reissun. Viime vuoden kisassa vessareissuja tuli fillarilla muistaakseni kolme, kun nesteet tulivat läpi. Vaihdosta ulos ajalla 6:52.

Juoksu 42,2 km: Tämä oli vaikea. Ei siksi että reitti olisi ollut vaikea tai kannustus huono. Reitti oli tasainen, kannustus ihan mahtava ja kelikin monen juoksijan makuun kiva. Myös huoltopisteitä oli tiheästi, noin kahden kilometrin välein. Vaikean juoksusta teki se, että minulta loppui energiat aika totaalisesti. Ei suoraan sanottuna tehnyt yhtään mieli mitään makeaa, ja pelkällä sipsin närppimisellä ei oikein maratonia juosta. Se mitä sain pyörässä syötyä, meni pyörässä käyttöön. Juoksulle oli alusta asti energia jo vähissä. Ekan 14 km kierroksen pääsin vielä jotenkuten jälkihöyryillä, mutta sitten alkoivat vaikeudet ja raasto maalia kohti. Tiedän että olisi pitänyt vaan väkisin syödä geeliä, mutta en syönyt. Tuli tunne että oksennan jos syön yhtään sokerilitkua. Söin vähän banaania, vähän suolakurkkua ja jonkin verran sipsejä. Ja vettä. Toisella kierroksella kokeilin pullanpalaa - joka sekin oli siis makea, mutta muistutti kuitenkin edes aavistuksen leipää, ja sain huijattua kropan luulemaan että se saa "oikeaa" ruokaa.

Kaksi lenksua ranteessa, eli kierros vielä edessä. Jaksaa vielä vähän hymyillä...

Vauhti hiipui hiipumistaan. Juoksin ensin huollosta toiseen ja kävelin huollot läpi. Joka huollossa pari mukillista vettä päähän ja niskaan. Parinkympin jälkeen jouduin jo ottamaan muutamia kävelymetrejä myös huoltojen välissä ja ylämäissä. Raastavaa, tiedän. Mutta jotekin se tuntui ainoalta keinolta päästä jonkinmoista järkivauhtia maaliin. Huiliaskelien jälkeen nimittäin juoksu kulki taas hetken ok, ja sain pidettyä keskivauhdin edes alle 6:30 tason.  Käytin aikaa juoksuun hävettävät 4:29:51 kun olin suunnitellut juoksevani maran aikaan max 4:15 ja olen juossut maran parhaimmillaan ajalla 3:47:58 (Vantaalla ja silloin tietty ihan vaan maratonin).

Note to myself - neljäs ja yhtä tärkeä laji kuin muut tri-lajit - on tankkaaminen. Missään vaiheessa ei tuntunut että jalat tai kunto ei olisi kestänyt. Ei vaan voimat riittäneet tyhjillä energiavarastoilla viedä naista eteenpäin tuon vauhdikkaammin.

Niin ja luulin saavani appelsiinia huollossa, se meinaan maistui viime kisassa tosi hyvin. Vaan sielläpä olikin sitruunaa. Maistelin muutaman, mutta kun teki mieli appelsiinia niin sitruuna ei oikein uponnut. Kärvisteli vatsaa vaan. Suolakurkkuja söin pari, mutta lopulta ne oli vaan sipsit mitä sain jotenkin alas. Huollossa ollutta Enervit-patukkaa maistoin, mutta sekin maistui sillä hetkellä minun suussa ihan hirveältä, enkä saanut sitäkään syödyksi. Otin Colaa ihan vaan tosi pieniä kulauksia ja vasta juoksun lopussa. Viime vuonna Cola pisti mahan ihan kiehumaan, enkä halunnut samaa hommaa enää energiapulan päälle.

Kalmarissa täysiä juoksukierroksia tehdään kolme, ja siihen päälle vielä vajaa kierros keskustan läpi maaliin. Kaikki kierrokset menevät kyllä keskustan läpi, ja toisessa päässä lenkkiä käydään omakotitalojen keskellä keskustan ulkopuolella. Kierroksen vaihtumiskohta on urheilukentällä, jossa sai aina erivärisen lenksukan käteen merkiksi kierrosmäärästä. Turusta sai 2016 ja 2017 ainakin vastaavat lenksut. Oikein mainioita ponkkarilenkkejä. Ja kun kotona odottaa kolme pitkähiuksista tytärtä, niin jokaiselle muksulle olis siinä tuliaisiksi oma lenksu. Tapelkoot keskenään kuka saa minkävärisen... :)

Kierrosnauhat tässä jo menossa kohta ponnarilenkiksi

Kolme kierrosta keskustan ja rantaraitin väliä. 

Juoksureitillä oli todella paljon kävelijöitä. Luultavasti lämmin keli oli tehnyt tepposet useammalle, taikka sitten heillä oli sama haaste kuin minulla että ei vaan energia uponnut. Kannustus oli silti kova. Paikalliset olivat leiriytyneet pihoilleen, reitin varrelle, kaupungin terasseille ja maalialueen kisakatsomoon kannustamaan niin omiaan kuin meitä ulkomaan eläviä. Sitkeästi se yksikin vanhempi rouva jaksoi paukuttaa soppakauhalla kattilanpohjaa reitin varressa. Ihana mummeli. Kattilasta lähtevä ääni oli ihan sama kuin yleisurheilukisoissa kilkutettava "viimeinen kierros" merkki. Olihan se hauskaa jo ekalla kierroksella, mutta sillä kolmannella se ääni vasta olikin tervetullut!

Maaliintulotuuletus! 

Kisavauriot: vaikka tein matkan tänä vuonna lähes tunnin nopeammin kuin viime vuonna, en tuntenut olevani yhtään niin poikki kuin silloin. Annoinko siis kaikkeni? Ehkä annoin ehkä en. T1 vaihdossa vahingossa hetkeksi (jonka mittaa en tiennyt) paussille mennyt mittari hämäsi loppuaikaa sen verran, että en tiennyt olevani niin lähellä sub 12 aikaa. Jos olisin tiennyt, olisinko pystynyt kiristämään  minuutin? Luultavasti olisin. Aivan varmasti olisin. En kuitenkaan halua antaa tuon 51 sekunnin viedä iloa lähes tunnin parannuksesta kokonaisaikaan. Aina voi jossitella. Jos olisin syönyt geelejä väkisin, olisinko saanut lisää voimia. Varmasti olisin. Olisinko oksentanut geelin mausta, luultavasti olisin. Jos en olisi paiskannut kättä niiden useiden reitin varrella olleiden muksujen kanssa jotka käsi ojossa huusivat kämpä kämpä, olisinko ollut aiemmin maalissa. Ehkä olisin. Halusinko paiskata kättä tsemppareiden kanssa ja näyttää urheilun iloista esimerkkiä lapsille? Kyllä halusin. Olisinko voinut tehdä jotain toisin. Varmasti olisin. Olisin voinut syödä pyörällä enemmän kun vielä maistui. Vaan tällä kertaa näin, ja onnellisena maalissa ajalla 12:00:51.

Ja sitten ne vauriot... kun kisan jälkeen menee suihkuun niin tietää mistä kaikista paikoista on rikki. Minä olin rikki:

1. Niskanahasta. Märkkäri hiertää niskan reilussa tunnissa rikki. Kirvelee suihkussa paljon.
2. Selkänahasta. Sykemittarin vyö hiertää selkänahkaan 12 tunnissa muutamat haavat. Itse asiassa nahka hajoaa selästä jo kuudessa tunnissa, kokemusta on.
3. Ahterista. Märkä kisapuku alussa uinnin jälkeen, ja reitillä vettä päälle viilennykseksi eli puku kastuu uudestaan. Sitten hankaat märkää kisapukua pakaralla satulaan kuusi tuntia niin hajoaahan siinä herkkä hipiä. Voisi sanoa että ahterista voi melkein lukea minkä merkkinen satula fillarissa on kiinni.
4. Hartioista. Vaikka levitin huolella 30 kertoimista aurinkorasvaa lapaluiden päälle, ei se vaan kestä märkäpuvun hinkkausta ja siihen perään noin 11 tunnin auringonottoa etteikö sen teho loppuisi. Helteellä ei myöskään vaan pysty pitämään pidempää päällä.
5. Isovarpaan kynnestä. Oikean pottuvarpaan kynsi on mustumaan päin. Tykkäsi kyttyrää minun marailusta. Kynsi luultavasti irtoaa jonkun ajan päästä. Se olisikin eka kerta sitä sorttia, eli vähällä olen päässyt tähän asti.
6. Asia jota ei huomaa vielä suihkussa, mutta huomaa seuraavana päivänä portaissa. Reisilihakset. Ei tee mieli lähteä Malminkartanon rappusiin painoreppu selässä ei.
7. Henkinen puoli. Vaikka se 51 sekkaa harmitti, kokonaisuus jätti rauhan ja ilon mieleen. Minä ja mun kaverit säästyttiin rengasrikoilta ja muilta isommilta kolhuilta. Mie tein komean enkan ja paljon paremman ajan kuin odotin. Olin toivonut 12:30 alitusta. Petra teki ekan täysimatkansa mahtavalla sub 12 ajalla, ja Essi paransi edellisen vuoden Kalmarin aikaa pitkälti yli tunnilla. Ei voi valittaa.

Eli kuiteskii minusta aika vähillä vaurioilla pääsin. Että kannattaa nuo kärsiä kun niin hienon mitalin saa.... ... AND BECOMES ONE - AN IRONWOMAN :)

Vessan peilistä kuvattuna day after. Voi surkeus miten selkä pääsi taas palamaan. Tuossa ei näy sykevyön tekemä haavauma, mutta yhteiskirvelyvaikutus on ihan joopa joo.

Kiitokset: Isoimmat kiitokset menee taas minun perheelle kun jaksavat tätä minun vouhkausta ja pitkiä treenejä. Kiitokset myös työnantajalle joustavasta työaikapolitiikasta joka mahdollistaa treenien sumplimisen tarpeen vaatiessa. Kiitokset Essille ja Emmalle majoitusvarauksien järjestelystä ja mukavasta seurasta, oli kiva tutustua!,  ja Petralle ihan mahtavasta kisamatkaseurasta ja kartturina toimimisesta! Kiitokset Jarmolle hyvin suunnitelluista ohjelmista ja tsempistä (ja samaten mun vouhkaamisen jaksamisesta. Ainahan en malta Jarmoa totella ja teen treenejä joita Jarmo "ei voi todellakaan suositella" :)). Kiitos Pyörähuolto Mattila ja Midi fillarin vaihteiden viime hetken herkistelystä, Spessu toimi ku unelma! Ja kiitokset kaikille teille ihanille jotka olette kannustaneet ja onnitelleet minua somessa tai muuten.

Few days after: Nyt on justiinsa päällä se tyhjiö joka kovan kisan jälkeen tulee. Kalenteri on kisoista tyhjä (no siis IM Lahteen 2019 lähti ilmo heti silloin kesäkisan jälkeen, mutta sitä ei lasketa...). koko kesä on mennyt elellessä "sitku" elämää ja haaveillessa mitä kaikkea teen kun kova treeniputki hellittää. Ja "nytku" on päällä parhaillaan, mutta aivot lyö tyhjää. Toisaalta viime vuonna opin, että jos jatkan täysimatkan höyryillä endorfiinipöllyssä koko syksyn niin lasku tulee väistämättä maksettavaksi jossakin vaiheessa. Eli hissuksiin olis maltettava hetki ottaa.

Ja sitten vielä tiivistelmä kuten luvattu:

- auto, laiva, Airbnb majoitus kisakeskuksen liepeillä.
- uinti 1:12:42 ajalla oman (N 40) sarjan 12/80.
- pyörä 6:05:22 ajalla oman sarjan 35/80.
- juoksu 4:29:51 ajalla oman sarjan 29/80.
- kokonaisajalla 12:00:51 oman sarjan 25/80, naisissa 126/391 ja kaikista 988/2009.

Linkkivinkki: Tässä vielä linkki postaukseeni vuoden 2017 Challenge Almeren täysimatkalta.