Mökkimatka fillarilla

Sain huikean inspiraation lomareissulla ajella mökiltä kotiin fillarilla. Google maps kertoi lyhyimmän pyöräreitin (Kotka-Mäntsälä) pituudeksi 116 km, eli ihan tehtävissä oleva matka. Tähän asti pisin reissuni on ollut 108 kilometriä. Ohjelmassa oli 60 km fillari nousevalla sykkeellä. Neuvottelu valkun kanssa ja sovimme että otan alun iisisti ja nostan sykettä ohjelman mukaan loppumatkasta.

Lähdin matkaan vähän kymmenen jälkeen. Muu perhe jäi vielä mökille aikomuksenaan lähteä autolla kotimatkalle reilusti minun jälkeeni (jotta voivat pelastaa minut tienposkesta tarvittaessa...)

Lähtö Santalahden venesatamasta mökin läheltä

Olin fillaroinut loman aikana jo kerran Loviisaan, noin 45 km Kotkasta, joten alkumatka oli tuttua. Tai siis koko reitti on tavallaan tosi tuttua,  mutta auton kyydistä, ei fillarin.... Pyhtäällä nappasin pari kourallista rusinoita ja tarkistin reitin.

Loviisa tuli ja meni. Tie vei keskustan läpi ja niin kaunis kuin Loviisa onkin, on se fillarilla ja lukkopolkimilla liikkeellä olevalle aika jänskä paikka. Ei mun suosikki. Mutta kaunis ja ystävällinen paikka. Heti keskustan jälkeen pidin pienen paussin. Mittarissa noin 50 km. Natustin evästä ja kävin pisulla puskassa (kyseessä oli hyvin rauhallinen tienpätkä tiellä 170)

Välipalaa Loviisan tienoolla

Seuraava etappi oli Ilola, joka on Loviisan ja Porvoon välissä. Kartan mukaan siinä oli check point, jossa tuli valita reitti joko Porvoon laitamien kautta, tai Kerkkoon kautta. Kerkkoon reitillä olisi vastassa noin 3 km soratietä, eikä sen kunnosta ollut varmuutta. Toisaalta se reitti olisi noin 7 km lyhyempi kuin Porvoon reitti. Tarkoitus oli tehdä lopullinen reittivalinta paikan päällä.

Ilolassa on tosi hieno kahvila-ravintola Noark. Pysähdyin siinä, sillä se sijaitsee aivan reittivaihtoehtojeni risteyskohdassa. Ostin vettä ja jätskiä viilentämään oloa. Päivä oli jo pitkällä ja aurinko porotti kuumasti. Matkaa mittarissa noin 80 km.

Suosittelen ehdottomasti pistäytymään tässä paikassa jos ajelee hoodeilla. Oikein mukava paikka ja hyvät tarjoilut. Pihassa aktiviteettia ja katsottavaa myös lapsille.

Soratie (Sanismäentie) näytti kovapintaiselta soralta, joten uskaltauduin maantiefillarilla tuolle etapille. Tähän asti kaikki oli siis mennyt suunnitelmien mukaan ja eteneminen oli helppoa ja hauskaa.

Sitten kävi se jota jännäsin... Ajoin hutiin. Olin niin varma Kerkkoon kohdalla että minun pitää ajaa hetki Porvoota kohti, että en sitten katsonut karttaa. Mun pitäis AINA katsoa karttaa! Olisi pitänyt kääntyä kohti Virtaalaa, mutta enpäs kääntynyt. Ajoin suoraan. Ajoin aikani ja mietin että Porvoonjoki on kyllä minusta väärällä puolella ajoreittiäni. Mutta siltikään en katsonut karttaa.

Kun tulin motarin ylittävälle sillalle, katsoin karttaa. Oli selvää että olen kunnolla sivu reitin. Olin. Olin ajanut noin 5 km hutiin. Kartan mukaan järkevää muuta reittiä ei ollut, vaan oli kiltisti poljettava takaisin Virtaalan risteykseen. Nyt siis todellakin tutkin karttaa. Matkaa oli alla jo sen verran, että en halunnut uutta hutia mittariin.

No, kaiken tämän jälkeen sain tehopiikin ja uutta potkua reisiin. Nostin nopeutta ja sykkeitä kuten ohjelmassa oli. Matka taittui ja pääsin tutulle Mäntsäläntielle, tielle 55. Loppu oli helppoa. Helppoa siksi että tiesin varmaksi missä olin ja mihin on mentävä. Edes minä en tarvinnut enää karttaa. Hymyilytti oma säätäminen reittien ja suunnistamisen kanssa. Jos joku eksyy, se olen minä :)

Kartassa näkyy hutireissu hienosti

Mukava yllätys odotti Pukkilantien risteyksessä, siinä levähdysalueella joka risteyksen lähellä on. Perhe oli saanut minut kiinni ja lapset vilkuttivat vinhasti äitiä tulemaan paussille ja moikkaamaan. Isäntä otti videota ja kuvia. Vaihdettiin siinä kuulumiset, täytin vesipullon ja jatkoimme matkaa. Perhe autolla ja minä polkien. Matkaa oli jäljellä tässä kohdin enää 10 km.

Meidän pienet fillaria ihmettelemässä, ja äitiä

Saavuin Mäntsälään ja ihan kotinurkille. Mittari näytti 128,8 km. Ja koska minä olen tasalukujen kannattaja, tein vielä pienen kiekan kauemman risteyksen kautta että sain mittariin mukavan pyöreän 130 km. Fiilis oli loistava, ja pysyin jaloillani myös noustuani pyörän selästä.

Aikaa reissun meni pausseineen vähän reilut kuusi tuntia ja itse ajoaika oli 5,5 h. Keskinopeutta siis 23,7 km/h. Loppupätkä, viimeiset 30 min aika lailla pelkkää nousua.

Pistin pyörän varastoon ja tein kilsan testilenkin juosten. Ihan vaan että toimiiko jalat noin pitkän fillarilenkin jäljiltä. Ihan ok toimivat.

Suihku, ruokaa, venyttelyä, loikoilua. Siinä palautusharkat.

Pitkä lenkki, parempi mieli. Olin itsekin yllättynyt miten kevyesti tuo meni ja miten vähän reissu tuntui jaloissa seuraavana aamuna. Saattaahan se olla että kolme viikkoa lomaa on auttanut hiilaritankkauksessa ja energiaa riitti siksi niin mainiosti...

Harjoituksen anti oli tietysti kovasykkeinen loppuosa, mutta myös uskonvahvistus siihen, että minusta on polkemaan yli satkun matkoja. Ja tietysti se kuuluisa, monen äidin kaipaama oma aika ;)