Sora-ultra

Juuri kun pääsin viime postauksessa kertomasta että kroppa on ollut aika ihmeissään kovasti lisääntyneiden pitkien lenkkien suhteen, ja jossain määrin alipalautunut, niin päädyin hölkkäilemään ultra-mittaisen lenkin vapaapäivän kunniaksi :)

Ja koska en todellakaan halua lietsoa mielikuvaa, että alipalautuneena kannattaa treenata, niin täsmennän sen verran, että leposykkeeni ja stressitasoni (joita Garmin mittaa 24/7) ovat kyllä ihan normaalilla tasolla ja olen tehnyt paljon myös palauttavaa liikuntaa, kuten kävelylenkkejä ja rauhallista joogaa. Kuitenkin pidemmillä lenkeillä huomaa että "varavirtaa" ei ole samalla lailla kuin jos olisi pidempi tauko edellisestä pitkiksestä. Samaan hengenvetoon kerron, että mittautin veriarvoni tällä viikolla, ja rauta-arvot ovat myös ok tasolla. Hemoglobiini 142 ja Ferritiinikin sivuaa ennätystäni ollen 66,4. Eli sen suhteen ei suurta huolta. Rautapillereitä napsin satunnaisesti, mutta pistävät vatsan sen verran sekaisin, että ihan jatkuvasti en pysty niitä syömään.

Ja sitten päivän agendaan... Oli lomarahavapaita vielä jemmassa, ja pidin yhden niistä eilen. Pohdin hetken pitkän pyörälenkin ja pitkän juoksulenkin välillä. Koska päivälle oli luvattu mahdollisia sadekuuroja, päädyin juoksulenkkiin. Sateella (erityisesti kylmällä kevätsateella) pyöräily ei ole oikein minun suosikkilistalla.

Valitsin reitiksi kompaktin kympin lenkin kotinurkilta. Auton saisi reitin varteen huoltopisteeksi, joten jos tarttisi lisäjuomaa tai vaihtovaatetta, niin reitiltä ei tarttisi poistua. Tiesin kyllä mihin läksin. Kierroksesta 7 kilsaa on soratietä, ja niistä 4 kilsaa hitsin hankalakulkuista sepeliä. Loput asfalttia. Toisaalta reitti on muuten mukava. Soraosuus kulkee metsän keskellä, suojassa tuulelta ja liikenteeltä. Lähdin reissuun sillä asenteella, että hölkkäilen niin monta kierrosta kuin ok:lta tuntuu, takaraivossa tavoitteena kuitenkin mara tai jopa ultra.

Alkuun lopputulos, ja sitten miten sinne pääsin.

Ekalla kierroksella oli musaa mukana että alkukankeus lähtisi huomaamatta. Loppumatkan reissasin ihan vaan omien
ajatusten kanssa. Aika monta ajatusta tuossa ajassa ehtiikin tulla ja mennä. Osa niistä liittyi reittivalintaani :)

Lähdin alusta asti tosi rauhallisen varovasti liikkeelle. Tarkoitus oli tehdä matkaa, ei kiriä aikaa. Kuuntelin alkumatkasta musaa, jotta aamunkankea kroppa heräsi vähän kuin salaa. Neljän kilsan jälkeen pistin kuitenkin kuulokkeet jo pois ja jatkoin matkaa kuunnellen metsätien ääniä ja omia ajatuksiani.

Ei kiva alusta juoksulle. 

Poikkimetsäntien lenkki. 7 km soraa ja sepeliä, 3 km asfalttia. 

Eka kierros meni mukavasti. Juoksuliivissä kulki pieni määrä vettä ja vähän evästä mukana. Auto oli reitin varressa ja sieltä oli tarkoitus tankata lisää juomaa ja välipalaa sitten kun tarvis tulisi. Lähdin toiselle kierrokselle kuitenkin suoraan, vielä ei ollut tarvetta pitää huoltopaussia.

Toinen kierros meni samoin oikein passelisti. Tietysti se alkaa jo tuntua kun parikymppiä tulee mittariin, mutta kaikinpuolin fiilis oli hyvä. Muistuttelin itselleni että pidän niin rauhallisen vauhdin että sykkeet pysyy matalana ja jaksamista riittää lisäkierroksille. Tokan kierroksen jälkeen kävin autolla syömässä banaania ja juomassa muutaman hörpyn mehua.

Kolmannen kierroksen alussa tuli puolimara täyteen. Otin kameralla väliaikatuloksen talteen. Keskivauhti tässä kohdin 6:39 min/km välipalapaussin kera.

Reitti tuntuu mäkisemmältä kuin se sitten onkaan!? Olin vähän yllättynyt miten vähän nousumetrejä kertyi, vaikka erityisesti
sepelipätkällä tuntuu mäkiä olevan koko ajan. Ehkä se hankala alusta saa vaan mäetkin tuntumaan pahemmilta.

Kolmannella kierroksella alkoi se sepeli jo tuntua melko epämiellyttävälle lenkkarin alla. Ja minulla on käytössä vieläpä uudet ja paksupohjaiset lenkkarit. Kun jalka alkaa väsyä, on askeleen sijoittaminen vaikeampaa, ja isot kivet kengän alla painaa jalkapohjaa. Mutta muuten mieli korkealla ja positiivinen.

Päivälle oli luvattu sadekuuroja, mutta tähän asti olin saanut hölkkäillä oikein mukavassa kelissä. Aurinko paistoi, mutta lämpötila oli vielä sopivasti keväisen viileä, eikä liian lämmin. Kiittelin itseäni että tuli valittua sopivasti vaatetta päälle. Ei kylmä eikä kuuma. Ja samaan aikaan puiden lomasta vyöryivät mustat pilvet päälle ja alkoi sataa rakeita! Eihän siinä muuta voi kun yrittää keksiä jotain positiivisia ajatuksia, sillä päivää oli pitkälti edessä ja epätoivoon ei voinut vaipua. Ajattelin siis, että rakeet on kivempia kuin vesi. Rakeet ehtii hypätä pois puserolta ennen kuin sulavat, enkä kastu siis yhtä pahasti kuin vesisateessa :) Ilma viileni sateen myötä, ja sain kaivella jo kerran juoksuliivin takataskuun säilötyt sormikkaat takaisin käteen. Onneksi kuuro oli suht lyhyt, ja sen jälkeen aurinko palasi taivaalle.

Harmi kun kuvassa ei kunnolla näy se minkä silmä näki livenä hienosti. Sadekuuron jälkeen aurinko paistoi jälleen,
ja soratiestä nousi höyry. Satumaisen näköistä suorastaan.

Valehtelisin jos väittäisin että neljäs kierros meni helpolla. Jaloissa alkoi painaa, ja mielessä alkoi pyöriä ajatukset lautasellisesta maistuvaa kotiruokaa. Olinko siis jälleen kerran liian vähillä eväillä liikenteessä? Ehkä olin. Mutta kun vatsa sanoo aika nopeesti kovan sanan jos alkaa kovin napostella juoksun aikana. Söin kyllä sitä banaania, napsin GU:n geelikarkkeja ja söin yhden Elovenan välipalakeksin. Ja join mehua huoltopausseilla. Muutaman irtarinkin söin jossain välissä.

Mut joo, viides kierros alkoi ja mara tuli täyteen. Otinpa siitäkin väliaikakuvan. Keskivauhti on tippunut hieman, ja oli tässä kohdin 6:46 min/km. Aikaa on kulunut huoltopausseihin ja toki vauhti on muutenkin hiipunut energiavarastojen vähetessä. Ja taas muistuttelen itselleni, että nyt tehdään matkaa, ei kiritä vauhtia.

Olen ilmeisesti huomaamattani kiertänyt joitain mäkiä, sillä nousumetrit eivät täsmää puolikkaan lukuihin 😏.
Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että mittarin nousuluvut eivät ole ihan tieteellisesti todistettua faktaa. 

Viides ja viimeinen kierros oli raskas. Jalkoja painoi, mutta toisaalta mieli keveni joka kilometri. Oli tulossa ultramatka täyteen. Ei oma matkaennätys, mutta toiseksi pisin. Jos pohjalla olisi ollut vähemmän lähiaikoina juostujen pitkisten velkaa, olisin luultavasti jatkanut vielä kuudennen kierroksen, tai ainakin ohittanut enkkani, joka on 55 km viime kevään Nutsilta. Tällä kertaa kuitenkin riitti tuo 50,7 km joka tuli viidestä kierroksesta. Sillä saa Ultramerkinnän Garminilta, ja pääsee Facebookin #koronajuoksu -tapahtumassa ultralistalle.

Summa summarum: Istahdin autoon ja huokaisin. Hyvä lenkki. Tietää taas hölkänneensä. Sadekuuroja tuli lopulta reissun aikana kolme kertaa, mutta kaikki lyhyitä, ja enemmänkin virkistäviä kuin menoa haittaavia. Lippis suojasi ripsarit, joka on erittäin hyvä juttu 😁. Taas kerran päätin että jätän pitkikset nyt vähäksi aikaa tauolle, ja annan kropan kerätä voimavarastoja. Nähtäväksi jää miten tuo päätös pitää.