Satkun viikko

Oliko tässä mitään järkeä? - ei varmasti ollut!

Oliko tämä super-inspiroivaa ja ihanaa - kyllä taatusti oli!

Tällä viikolla olen ollut taas sen äärellä mikä minua motivoi niin hitsisti. Se ei aina ole järkevää, eikä edes terveellistä (kropalle). Nämä tempaukset tuottavat kuitenkin sellaisen määrän endorfiinia ja onnea, että uskon kokonaisuuden olevan positiivinen... hehheh, mitä muuta voisin itselleni uskotella...

Ajatus siitä että juoksisi sata kilsaa viikon aikana on ollut mielessä monesti. Koskaan ei vaan ole ollut sille sopiva hetki. Minun vauhdeilla se vaatii kuitenkin sitoutumista ja aikaa. Ja hetken jolloin ei ole kisoja ihan kohta kalenterissa, eikä justiin tehtynä. Olenhaa mie treenannu paljon, ja pitkiä kisoja kiertänyt, ei se siitä jää kiinni. Olen vaan ajatellut että jalat ei kestä. Aikanaan kun aloin juosta niin jalat tuli paljon pienemmästäkin kipeiksi. Milloin penikat, milloin lonkat tai jalkapohjat. Sitten aloin treenata triathlonia, ja vaivat jäi. Harjoittelu muuttui monipuolisemmaksi ja kroppa kesti paremmin vaikka treenimäärä kasvoi. Toki kuntokin siinä siinä sivussa.

Olisinko voinut toteuttaa tämän toisin - olisin, ja olisi pitänyt. Mutta en malttanut. Takana oli täysi viikko treeniä ilman lepopäivää. Lisäksi edellisenä viikonloppuna tein lauantaina suht raskaan polkujuoksu-mäkiveto treenin ja sunnuntaina pidemmän fillarilenkin. Pohjalla oli siis jo valmiiksi melko kova rasitus.

Ja sitten mie keksin että tällä viikolla mie juoksen 100 km!

Itselleni vakuuttelin että keskeytän projektin jos alkaa paikat hajota. Ehkä olisin keskeyttänyt. Luultavasti olisin. Onneksi ei hajonnut eikä tarvinnut sitä päätöstä tehdä. 

Ensin yhteenvetoa kuvana ja sitten "runoiltuna" sanalliseen muotoon.

Maanantai: Viime viikonloppuna oli kovat treenit. Yö oli ollut levoton ja leposyke oli aamulla koholla. Ukkokulta kyseli lähdenkö illalla kimppalenkille. Vastasin että juu, jos sykkeet tippuu päivällä ja olo tuntuu olevan ok. No, sykkeet palautuivat alemmas ja olo oli illalla ok. Tehtiin siis 6 km rauhallinen lenkki kimpassa.

Tiistai: Lähdin tiistaina tekemään vähän pidempää, mutta rauhallista lenkkiä. Kuulostelin jalkoja ja sykkeitä. Olo tuntui hyvältä. Pitkästä aikaa kaapin perukoilta kaivetut musakuulokkeet tulivat käyttöön ja energiset poppihömpät saivat tossun nousemaan kevyesti. Olen viime vuodet juoksennellut ilman musaa, vain ympäristön ääniä (ja omaa huohotusta) kuunnellen. Hölkkäilin vähän alle kutosen kilsavauhdilla 16,4 km. 

Keskiviikko: Jo perinteeksi muodostunut keskiviikon työporukkalenkki. Tänään piti olla isompi porukka liikkeellä ja kevyempi vauhti. Olin laskenut sen varaan, sillä takana oli tosiaan jo reilun viikon reipas treeniputki. Toisin kävi. Juostiin Vesan kanssa kaksin, ja vauhti yltyi taas huomaamatta reippaaksi. Juostiin 6 km keskivauhdilla 5:39. Takaraivossa kolkutteleva intohimo juosta se satku sai minut vähän epävarmaksi. Oli jäämässä aika paljon juostavaa loppuviikolle... kestääköhän jalat?

Torstai: Tilaamani juomareppu saapui postissa ja se oli rakkautta ensi kokeilulla! Oli oikeestaan ihan pakko tehdä vähän pidempi lenkki jotta lötkö-pötköjuomapulloille tuli käyttöä. Hölkkäilin 5:51 kilsavauhdilla reilut 15,4 km. 

Perjantai: Alkoi näyttää liian kovalta tuleva viikonloppu, vaikka siitä olikin tulossa muusta ohjelmasta vapaa. En kuitenkaan ollut valmis rikkomaan paikkoja, en edes tämän inspiraation takia. Ratkaisin asian siten, että päätin tehdä useamman lyhyemmän lenkin ja säästää jalkoja sillä lailla. Koska minulla on mahdollisuus (kiitos joustavan työnantajan) sumplia työaikoja, niin tein aamulla 6,7 km lenkin ennen töihin menoa. Työmaalle ehdin tänään vasta ysin tienoilla.

Illalla oli tiedossa "laatuaikaa" omassa ylhäisessä seurassa. Isäntä oli reissussa ja pikkulikat Mammalla yökylässä. Teini pyöri kotosalla mutta hän ei vaatinut huoltotoimia. Mie tietty kutsuin treenikavereita (tyttöjä), saunomaan, iltapalalle ja vaihtamaan kuulumisia. Ja saunaan oli pääsy vain saunalenkin kautta. Treffattiin heti töiden jälkeen ja heitettiin 8,7 km rauhallinen - pitää pystyä puhumaan - lenkki. Ja puhumistahan meillä riittää. Mietittiin tulevan kesän kisakalenteria ja parannettiin maailmaa. Lenkin jälkeen saunottin ja syötiin. Ja kuten kunnon urheilijat, lopetettiin ilta lyhyeen ja mentiin lähes ajoissa nukkumaan. Että jaksaa taas treenata aamulla... :)

Lauantai: Garminin data näytti aamulla että mittarissa oli 59,3 km. Vajaa mara enää tehtävää ajattelin positiivisesti. Jaloissa kyllä tuntui jo. Ei niinkään lihaksissa, enemmänkin jalkapöytien kaarissa (?) jotka ovat olleet vähän "ärtsyt" sen Vuokatin hiihtorupeaman jäljiltä. Luultavasti jalat eivät tottumattomuuttaan oikein pitäneet monojen ja hiihtoasennon rasituksesta. No mutta siis, päätin jatkaa hyvin alkanutta matkaa (kuten eräs Paula sanoisi). Pitäisin voimassa päätöksen jolla keskeytän projektin jos alkaa tehdä liian kipeää. Aloin haaveilla että saisin projektin valmiiksi jo tänään ja voisin pitää sunnuntaina lepopäivän. Reilu neljäkymppiä kerralla ja tuo jo mainittu rasitus takana olisi varmasti liikaa. Päädyin lähtemään aamulenkille ajatuksella että mennään sen aikaa kun hyvältä tuntuu. Minun tapauksessani sen voi lukea "kunnes ei tunnu liian pahalta". Aamulenkille kertyi mittaa 27,2 km. Minun haasteeni on kautta aikojen ollut suorituksen aikainen tankkaaminen ja se tuli taas vastaan. Sain kyllä syötyä yhden geelin - hyvä minä - ja yhden Elovena välipalakeksin. Ja vettä. Mutta 25 km jälkeen minulla oli jäätävä nälkä eikä geeli tuntunut vaihtoehdolta enää. Niitä oli kyllä mukana. Kotona jääkaapissa odottava lohisalaatti sen sijaan tuli mieleen jatkuvasti. Päätin himmata lenkin ja ottaa tähän kohtaan paussin. 

Lauantain aamulenkkiin mahtui niin asfalttia kuin helppoa polkua. Säästin jalkoja juoksemalla osan matkaa sorateillä ja pehmeällä alustalla. 

Pökköä pesään ja matka jatkuu...

Lohen lisäksi salaattiin pääsi keitetty muna ja grillikanaa. Ja pastaa. Ai että mun kroppa kiitti!

Otin kunnon levon tähän väliin. Pienet päikkärit, kahvia ja löhöilyä. Jääkaapissa odottava valkkari ja ajatus lepopäivästä sai minut vetämään puhtaan setin juoksukamoja päälle ja lähtemään vielä iltapäivällä "loppurutistukselle". Tuommonen vajaa 14 km pitäisi pystyä vielä hölkkäilemään ja satku olisi täynnä. Muistin (miten olen voinut tämän edes unohtaa), että minullahan on olemassa kompressiosäärystimet ja sukat. Justiin sitä minun piinatut pohkeet nyt huusivat. Ai että juoksu tuntui kevyeltä kun oli näitä lisävarusteita apuna :) Itsekin oikein yllätyin miten helposti kaiken tuon juoksemisen ja treenin jälkeen tuli mittariin viimeiset kilsat. No mutta, en voi rehellisesti sanoa että se oli TOSI helppoa, mutta voin sanoa että se oli YLLÄTTÄVÄN helppoa. Juoksin vikat 13,8 km vauhdilla 5:47/km. Otin kyllä yhden Pokestopin ja salin matkalla... ja sen aikaa oli mittari paussilla. 

Summa summarum: 6 päivää, 8 lenkkiä, 100,3 km. Ei niin paha kuin ajattelin. Ensi kerralla en vedä kovia treenejä alle... Jaloissa tuntuu, mutta ei pahasti. Olo on onnellinen niinku yleensä silloin kun on saavuttanut jotain mistä on haaveillut. Supermaratoonarien mittakaavassa perusviikko, perustaviksen mittakaavassa vuoden treenit. Mie olen jossain siellä välimaastossa ja minulle tämä on hieno saavutus. Merkki siitä että kroppa ja jalat kestää enemmän juoksua kerralla kuin olin ajatellut.

Ai niin, tuolle 7 päivän jaksolle mahtuu siis mukaan viime sunnuntain pitkä fillari ja torstain pikkufillari, yhteensä 72 km :)

Huomenna on lepopäivä treenistä, ja ensi viikko on kevyt. Käyn itsekin vähän reissussa ja otan silloin treenit enemmänkin plussana jos niitä ehtii tekemään. Eräs minulle tärkeä ihminen (äitini) justiin minulle taas muistutti miten tärkeää lepo on. Äitille terkkuja - nyt mie lepään :)