Kytäjä Trail 23 km

Bongailin mukavantuntuisen polkujuoksukisan siedettävän ajomatkan päästä kotinurkilta eli Hyvinkäällä järjestettävän Kytäjä Trailin ja päätin pistää ilmon sisään muutama viikko sitten. Ajattelin että tämä kisa toimisi minulle hyvänä valmistavana treeninä NUTS 55 varten. Kytäjä on minulle vieras maasto, ja olin pelkästään järjestäjän - HyRa - antaman informaation varassa mitä reittiprofiiliin tuli.

"Klik" Kytäjä Trail -sivustolla reittiä oli kuvailtu seuraavasti: Etenkin 23 km:n reitti on fyysisesti vaativa. Pidemmällä matkalla nousua kertyy noin 600 metriä. Nyt kisan jälkeen voin todeta että erittäin hyvin ja osuvasti kuvailtu... :)

Mutta, otetaas tähän väliin kuva ennen starttia, ja aletaan sitten käydä läpi miten reissu meni noin niinku omasta mielestä.

Mie ja Ohto ennen starttia. Tässä vielä hymy herkässä ja voimat tallessa.

Minun kanssa kisareissulle lähti Ohto. Ohtohan tuli tässä blogissa tutuksi jo viime syksynä kun hää pisteli maran (elämänsä ekan ja heti ylimittaisen) Mäntsälässä juosten minun kanssa. Nyt hää innostui lähtemään polkujuoksua kokeilemaan ekaa kertaa eläisssään. Nuori herra on tullut minulle tutuksi meidän teinin kautta. Mie olin valinnut matkaksi kisa 23 km, Ohtolla oli ohjelmassa kunto 13 km. Startti kuntosarjalla kymmenen minsaa kisasarjan jälkeen ja reitti sama 13 km osalta.

Valitsin reissulle mukaan juomaliivin, jossa matkusti mehua ja vettä, sekä lajitelma eväitä. Ja puhelin. Jalassa oli caprimittaiset pöksyt, kompressiosäärystimet ja vedenkestävät pitkävartiset sukat. Kuvittelin että reitti olisi märempi kuin mitä se sitten oli. Pikkusukilla olisi kuitenkin pärjännyt tänään mainiosti, Sealskinzit olivat turhan lämpimät. Lyhythihaisella puserolla liikkellä, sillä lämpömittari näytti lukemia lähes kahdenkympin kieppeillä. Vinkki muistiin - niin kätevä kuin tuo juomaliivi onkin, se hiostaa selkää. Sille ei varmasti oikein mitään voi, mutta se on syytä huomioida.

Startti -  10 km: Huomasin heti startissa, että tänään ei ole oikein minun päivä. Se tunne oli ollut jo heti aamusta, mutta joskus semmoinen tunne on, ja sitten juoksu kulkee kuitenkin tosi hyvin. Nyt tuntui raskaalle meno jo alussa. Lähdin omaa vauhtia pidellen matkaan. Sillai rauhallisen reippaasti. Nopsajalat pinkoivat heti karkuun ja minä jäin hölkkäilemään omaan ylhäiseen yksinäisyyteeni. Ajattelin että kai sinne joku jäi taaksekin...

Reitti oli mahtavan hyvin merkattu. Iso kiitos tästä järjestäjälle! Erityisesti kun juoksentelin yksin, arvostin todella tiheään ja selkeästi merkattua reittiä. Juomapisteitä oli myös tosi kiitettävästi noin 3 km välein. Minulla oli kuitenkin omat juomat mukana, ja tyhjentelin niitä jotta saisin painoa pois päältä matkan edetessä. Ekalla kympillä en lisäenergiaa ottanut. Vain sokerimehua jota toisessa lötkö-pötköjuomapullossa oli.

Alkuosa reitistä oli soratietä, mutta maasto muuttui muutaman kilsan jälkeen polulle ja osin jopa ihan haastavalle polulle. Mäkiä oli, sitä ei käy kiistäminen. Muutamassa kohdin oli vielä viimeiset rippeet viime talven lumista, mutta niistä ei ollut liukastumisvaaraksi asti. Perus polkukengillä pärjäsi mainiosti.

Kuva Juha Saastamoinen. 3 km.

11-20 km: Vaikka minun vauhti oli tänään hidas, niin matka ei varsinaisesti rasittanut. Kilsat taittuivat hyvissä fiiliksissä. Keli oli komea kun aurinko paistoi täydeltä terältä. Minä vaan en ole parhaimmillani lämpimän sään juoksussa, joten paras teho irtosi metsän siimeksessä alavilla paikoilla joissa oli varjoista ja viileää. Muutama kaveri sai minut kiinni ja meni ohi. Toivoin mielessäni että saisin itse kiinni jonkun liian kovaa aloittaneen ja pääsisin kuittamaan ohituksella. Vähissä oli se väki. Aika lailla kympin täytyttyä otin ekan geelin. Hyvä mie! Onnittelut mulle. Sain sen jotenkuten närpittyä ja nieltyä. Pieninä annoksina ja juomaa päälle. En vaan ymmärrä mikä kammo minulle on niihin geeleihin tullut. En kuitenkaan siinä maastossa uskaltautunut mutustelemaan välipalakeksiäkään, kun ajattelin että sitten on murut kurkussa kun hyppii juurakoiden yli ja yrittää samalla niellä murustuvaa keksinpalaa.

Tälle välille osuivat reitin pahimmat nousut. Siis oikeesti! Muutama nousu oli niin jyrkkä että niihin oli viritetty köysi mistä sai tukea ja vetoapua nousuun. Kyllä mie sanon että kuka niissä nousuissa juosten menee niin aika fakiiri on. Ja tosi kova juoksija! Mie kävelin kaikki vaativammat ylämäet suosiolla. Ja söin toisen geelinkin jossain 17 km kohdilla.

Järjestäjän kuva yhdestä noususta. Tämä ei ehkä ollut se kaikkien pahin, mutta riittävän jyrkkä silti.

Järjestäjän kuva. Myös muutamassa alamäessä sai olla tarkkana jyrkän maaston vuoksi. Vaativimmat laskut oli merkattu varoituskyltein.

Maisemat oli tosi hienot! Niin kiire ei ollut, ettenkö olisi malttanut muutamaa kuvaa napsaista matkalla. Kauniita kuvauspaikkoja olisi ollut tosi monta, ihan jokaisella en kuitenkaan pysähtynyt...

23 km reitti sivusi useampaa järveä. Kuvassa näkyy myös söpö merkkauskyltti joita oli siroteltu riittävästi reitille. 

Sain kanssajuoksijoilta hieman huvittuneita kommentteja kun pysähdyin hetkeksi kuvaamaan. It was worth it. 

Vikat 3 km: Tässä  kohtaa voi sanoa jo että ollaan lähes maalissa. Eräs herra joka oli ohittanut minut joitakin kilometrejä aiemmin, tuli selkä edellä vastaan. Valitteli pohkeitaan ja kyseli olisiko suolaa annettavaksi asti mukana. Minulla oli (koska kätevä kuljetusliivi selässä). Annoin hänelle kaikki kaksi suolatablettiani ja huikkasin että pidä vaan molemmat, mie en tarvi.

Ja arvaahan mitä. Noin 200 metriä tuon äskeisen jälkeen minun oikean jalan sisäreiteen tuli kramppi! Ei pahapaha, mutta paha. Jouduin hetken venyttelemään jalkaa ja kävelemään pienen pätkän. No se pohjekramppinen herra siinä sitten köpötteli minusta ohi ja pahoitteli että oli tosiaan napsinut ne minun molemmat suolatabut. Kannattiko taas olla ystävällinen, mietin. No, olen sitä mieltä että kannatti. Ensinnäkin polulla autetaan kaveria jos tarvis, se on sääntö numero yksi. Toisekseen minun kramppi vaivasi onneksi vain hetken ja helpotti kun lähdin vaan sitkeästi taas hölkkäämään. Ohitin sisulla muutaman juoksijan, joten sitkeys palkittiin. Kyllä se vaan on mukava tunne kun pääsee ohittamaan reitillä.

Maali oli mieluista nähtävää. Olin varmasti juonut reissulla vähän liian vähän, sillä maalissa minulla oli ihan loputon jano. Omenaviipaleet ja banskupalat maistuivat makoisalta.

Summa summarum: Kytäjä 23 km tänään ajassa 3:02:23 ja oman sarjani (naiset yleinen) sijalla 10/18. Ihan ok suoritus. Jos tämä olisi ollut kauden pääkisa, olisin varmasti kiristänyt itsestäni enemmän. Nyt menin omaa reipasta ja päivän mukaista vauhtia. Keskisyke oli 158, joka minun kohdallani on VK2 tasoa.

Ohto teki tosi hienon ajan 13 km matkalla. Maalissa ajalla 1:19:37 jolla sijoittui kaikista sen matkan juosseista sijalle 7/71! Jos tuo malttais treenata niin pokaali kourassa olisi täältä lähtenyt. Ja lähtisi monesta muustakin juoksukisasta.

Sen verran vielä summaan järjestelyjä, että kohtuullinen osallistumismaksu, erittäin hyvin merkattu reitti, tiheä huolto ja iloiset talkoolaiset. Ennakkoon ilmoittautuneille lisäksi tuubihuivi ja lippu uimalaan (voimassa vuoden loppuun). Aika kustannustehokas paketti. Ehdottomasta wörttii niinku teinit sanoisi "klik urbaani sanakirja"

Tuubihuiveja ei voi koskaan olla liikaa! 

Palkintojenjako: Mittari kertoi minun kuluttaneen reissulla 1782 kaloria. Jotta ne eivät joutuisi lopullisesti hukkaan, hain kotimatkalla kaupasta vähän palkintojätskiä. Ja nyt seuraa tärkeä tiedotus! Olen testaillut lähiaikoina ruokavaliota jossa maitotuotteiden määrää on karsittu. Siksi ostin Ainon kaurajäätelöä jota on lähiaikoina mainostettu ja jota joku minulle kehui. Varustauduin henkisesti että sen maku jää kauaksi kermajäätelön tuottamasta makuelämyksestä. Olen jäätelöiden suhteen hyvin tarkka koska se on lempiruokaani. Olin kuitenkin erittäin positiivisesti yllättynyt miten hyvää se oli! Jouduin itse asiassa tarkistamaan paketista vielä uudestaan että olihan se kauraa. Eroa ei nimittäin huomannut yhtään. Tämä tuote pääsee jatkoon!

Maistoin itse ja suosittelen. Myös erittäin tarkoille jäätelön ystäville. 

Nyt se olisi sitten varmaan keventelyä kohti Rukan reissua. Annan kropan hetken toipua tästä reissusta, ja duunailen seuraavat viikot kaikkea kivaa PK-settiä. Muutamia vetoja varmasti, ehkä jotain tiukempaa settiä vielä ensi viikolle, mutta en taida enää kovin raskaita pitkiksiä tehdä. Juosten. Ja jos minun mieli muuttuu, ni sitte se muuttuu ja löydän itseni hikoomassa pää punaisena jostakin tapahtumasta. Lähden kuitenkin hyvin suurella kunnioituksella Nutsille, ja yritän hillitä kaikkein mahdottomimmat inspiraation purskaukseni, että en vaaranna sen reissun jaksamista.