Maraenkka HSM:llä

Tämä postaus on odottanut järjestäjän virallisia kuvia, mutta niitä ei vaan kuulu, joten nyt tulee kisarapsa omilla kuvilla.

HSM helli minua vuosi sitten kun tein oman ennätykseni. Mara meni silloin alle neljään tuntiin, sen myötä fiilis oli juhlava ja kisa jäi positiivisesti mieleen. Myös järjestelyt toimivat hyvin, reitti on tasainen ja neljä kierrosta antaa hyvät eväät suunnitella juoksurytmitys.

Tänä keväänä ohjelmassa oli taas sama kisa, ja haaveissa vuoden takaisen ajan alitus.

Kisapäivän keli oli kuin minulle tilattu. Viileää, ja pientä satunnaista tihkusadetta. Edellisten viikkojen harjoitusohjelma oli viilattu tätä päivää varten hyvin juoksuvoittoiseksi. Kovin pitkä valmistautuminen ei ollut kyseessä, mutta kyllähän liikunta on kuulunut arkeen jo useamman vuoden, joten peruskunto oli kohdillaan. Viimeisten pitkien lenkkien ja napakoiden vetojen tarkoituksena oli vaan saada jalkoihin juoksumoodi päälle.

Aina se startti jännittää, vaikka niitä on jo aika monta takana. Ennen lähtöä palelee kuten pitää. Se tarkoittaa että kisaa varten on riittävän kevyesti päällä. Tänään se tarkoitti pitkähihaista ja lyhythihaista paitaa, pitkiä housuja, tuubia kaulalla, ohuet juoksuhanskat kädessä, ja panta otsalla. Asuvalinta osoittautui minulle juuri sopivaksi.

Ennen starttia. Kiintiö-selfie. Seuran värit edustettuna. 

Lähdin liikkeelle 3:50 mielessä. Se tarkoittaa 5:27/km vauhtia läpi reissun. Eli on aloitettava vähän ripeämmin, koska lopussa vauhti hyytyy joka tapauksessa. Fiilis oli hyvä.

0-10 km: Eka kymppi meni kevyesti ja sopivan vauhtista juoksuseuraa oli tarjolla. Hyvä setti. Avasin protskupatukan ja aloitin sen natustelun heti ekalla kiekalla. Pieniä näykkäisyjä vähän ennen juottopistettä. Geelit jätin myöhemmäksi. Juottopisteellä vettä.

11-20 km: Nämä olivat tänään henkisesti vaikeimmat kilsat. Jalka jaksoi, ja kroppa muutenkin. Pieni paha henki kuitenkin hönki korvaan, että "maaliin on vielä ihan sairaasti matkaa... mieti, oot vasta toisella kymmenellä...". Aloitin geelien kanssa leikkimisen, juottopisteillä vettä. Yksinäinen kierros. Nopeat katosivat horisonttiin, hitaammat jäivät jälkeen. No, onneksi mie viihyn lenkillä itekseen! Oli vaan vahdittava ranteesta, että tarvittava vauhti pysyy yllä, eikä emäntä ala omiaan haaveilemaan ja hissuttelemaan radalla. Kannustajia oli onneksi mukavasti reitin varrella, ja henkilökuntaa turvaamassa matkaaa. Että oli nyt kuitenkin sellainen olo että on kisassa. Niin ja olihan mulla lappu rinnassa. Kolmonen oli kisanumero.

21-31,5 km: Helpotti pirulainen kuiskimasta korvasta ja alkoi kääntyä juoksu taas ilon puolelle. Oltiin voiton puolella. Mietin mielessäni että: "jaahas, sieltä se kolmenkympin seinä kohta tulee - vaan mie en siitä piittaa". Taisin jotenkin kuitenkin missata sen seinän, sillä kun kolmas kierros oli valmis, ja mittarissa noin 31,5 km, oli matkanteko edelleen ihan mukavaa. Siis sillai maraton-mukavaa :)

Viimeinen kierros: Tuli muutama selkä vastaan. Hieno tunne. Eikä ne ollu kaikki tyttöjen selkiä. Yhtä herrasmiestä peesailin muutaman kilometrin, mutta kun se hyytyi vikan kierroksen puolivälissä niin menin rohkeesti ohi. Kantava teema oli, että omalla vauhdilla mennään. Ei liikaa helppoja kilsoja peesissä joka on liian hidas, ei toisaalta repimistä itteä nopeampien peesissä. Yritin laskeskella mielessäni mitä loppuaika olisi, mutta eihän siinä mikään aivosolu ole enää kohdillaan kun on melkein nelkyt mittarissa... siis kilsoja... Sen verran matikkapää toimi että ymmärsin haamurajani alittuvan. Sitä miettiessä vikat kilsat menivät kumman kevyesti. Eihän ne koskaan ihan helppoja maralla ole, mutta tänään oli jotenkin voimaa jaloissa, ja kroppa jaksoi kantaa.

Maaliin tullaan urheilukentän kierroksen kautta. Kuulin miten N40 sarjan kakkonen kuulutettiin maaliin ja näin että meitin välissä ei ole ketään nelikymppisen näköistä naista! Mie oon tulossa maaliin palkintopallipaikalle!!! Tuuletukset maaliviivalla, osallistujamitali kaulaan, syvä huokaus, banskua huollosta ja jatkuvaa pientä liikettä jaloissa. Tän opin vuosi sitten. Silloin istuin onnellisena maalissa olleelle penkille ja annoin sykkeiden tasaantua siinä istuskellessa. Kun siitä penkistä silloin nousin, ja jalat meinas mennä alta, niin päätin että koskaan enää en istu heti maran jälkeen. Pieni liike on ihan omaksi parhaaksi.

Hain autosta lisävaatetta palkintojenjakoa odottaessa. Oli hieno fiilis nousta jakkaralle ja saada pokaali. Kakkonen voitti minut selvästi, mutta kuitenkin niukasti. Ykkönen voittikin minut sitten vartilla. Harmitteli kun tavoitteena ollut kolmen ja puolen tunnin raja ei paukkunut... aika kaukana ovat nuo haaveet minun kohdalla, mutta toisaalta - kolme vuotta sitten olin sitä mieltä että en koskaan selviäisi maratonista. Niin kuin kaikki treeni on minusta aina ollut kivaa, niin näinä hetkinä ne lukemattomat lenkit ja treeneihin kulutettu aika kruunautuvat iloon itsensä ylittämisestä ja uudesta ennätyksestä. Ei tätä voi kuin suositella muillekin :)

Virallinen kuvaaja otti kuvan palkintokorokkeelta, mutta sitä ei nyt ole. Tämä on ystävällisen ohikulkijan napsaisema kuva palkintojenjaon jälkeen. 

Kisanumero oli tänään enteellinen?! 

Maalissa ajalla 3:47:58 

ja tuliaisena N40 kolmossija. Oma enkka parani kuusi minuuttia vuoden takaisesta. Aika huikee päivä. Nyt hetki kevennettyä, ja sitten katse kohti kesän TRI-kisoja.