torstai 9. toukokuuta 2013

MÄ NIIN TEIN SEN!

Tästä saa taas kiittää minun 10 minuutin syndroomaani! (Joka paikassa pitää olla aina 10 min. etuajassa taikka on hermot riekaleina...) Alunperinhän oli sovittu että vedän sen puolikkaan 18.5. mutta en malttanut taaskaan odottaa, vaan lähdin koettamaan tänään onneani Hyvinkään hölkkään.

Tai onnella ei ole niinkään tekemistä asian kanssa vaan hullun sisulla :)

Hyvinkään hölkän puolimaraton vedettiin Sveitsin ulkoilualueen tappomaastossa. 3 krt seiskan lenkki josta ehkä noin 5 % oli tasaista ja loput mäkeä. Korkeuserot olivat ihan valtavat. Haasteen kannalta harmillista oli se, että reitti ei ihan täyttänyt matkan määrämittaa. Sports tracker antoi matkaksi vain 18,85 km. Mutta pidän haastetta suoritettuna, sillä vaikea maasto korvasi lyhyemmän matkan.


Pääsin maaliin noin puoli tuntia muiden jälkeen ja kuvautin itseni tapahtuman kunniaksi maaliviivalla. Kaikki maaliin päässeet saivat mitalin - minulla se tuossa hyppysissä.



Ja ilohan sitten repesi ylimmilleen kun selvisi että olin sarjani ainut ja sain siitä hyvästä vielä kotiinvietäväksi huippuhienon pokaalin! Olkoon se inspiraationani nyt ja tulevaisuudessa. Ajatuksena on, että loppukesästä vedän setin uusiksi (ehkä vähän helpommassa maastossa ja täysimääräisenä)







2 kommenttia:

  1. Hienoooo! Onneks olkoon! Komea pokaali!

    VastaaPoista
  2. Kiitokset taas Mirva! Nyt on kiva himmailla hetki. Tehdä vaan palauttavia pikkulenkkejä ja ottaa relaa. Tahtia voi kiihdyttää taas sitten kun paikat kestää. Jonkin verran meinaan jomotti polvia eilen illalla ja viime yönä :)

    VastaaPoista