lauantai 11. toukokuuta 2013

Elämää puolikkaan jälkeen

Vähän teki kipeää, mutta ei haittaa :)

Puolikkaasta on selvitty! Polvissa tuntui seuraavana iltana ja yönä, mutta ei mitään suurempia. Ylikierrokset jäivät sen verran päälle, että nukkumisesta ei tahtonut tulla myöskään mitään heti kisaa seuraavana yönä. Onneksi olin varannut vapaapäivän perjantaille, joten pääsin hemmottelemaan itseäni oikein perinteisillä päikkäreillä. Illalla venyttelin vähän kankeita jäseniä ja tietty herkuttelin pitsalla ja lasillisella punaviiniä. Joo, tiedän että se ei ole paras palautusjuoma mutta join toki myös oikeaa urheilijoiden palautusjuomaa runsaasti.

Seuraavana aamuna tein pienen palauttavan 3 km:n aamukävelyn. Sen verran on tullut juostua lähiaikoina, että piti oikein psyykata itteään ettei muuttunut kävely hölkäksi. Ei sillä että olisin ollut niin pirteä ja täynnä energiaa, vaan siksi että se on jäänyt takaraivoon ainoana liikuntamuotona.

Kauppareissulla mukaan tarttui alan lehti (välineurheilua, välineurheilua...)


Olen joskus aiemminkin tilittänyt, että kun inspiraatio iskee niin tykkään ottaa siitä kaiken irti. Nyt on taas se fiilis päällä. Surffailin jo aamusta juoksijalehden tapahtumakalenteria sillä silmällä että mihin tapahtumaan tähtään seuraavaksi. Joku kymppi keskellä kesää ja loppukesästä toinen puolikas???

Kurkkaa itse jos innostuit myös:

Juoksijalehden juoksukalenteri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti