Nyt on pakko antaa periksi

Urheilija ei tervettä päivää näe... vai onkohan se noinkaan. Minä olen nähnyt monta tervettä päivää niinä vuosina kun olen enempi urheillut. Niitä vuosia on kertynyt nyt kuusi. Ennen noita vuosia pidinkin sellaisen 25 vuoden luovan tauon säännöllisestä hikiliikunnasta. Kun pääsin monipuolisen treenaamisen makuun niin olen säästynyt mielestäni aika hyvin rasitusvammoilta ja loukkaantumisilta. Kunto on kohentunut ja varmasti olen terveempi nyt kuin kuusi vuotta sitten.

Yksi vaiva kuitenkin on. Olen siitä kirjoittanut jo aiemminkin, koska tuo vanha vaiva pääsi äitymään normaalia pahemmaksi. Kovasti olen miettinyt mistä se tuli ja mikä sen nyt ärsytti. Kyseessä on siis takareisilihasten yläpään revähdys tai vastaava vamma, joka tekee kankun ja takareiden taitteeseen kireyttä ja kipua varsinkin jalkaa venytettäessä tai kiivettäessä vaikkapa mäkeä ylös.

Ensimmäisen kerran muistan tuon kohdan vaivanneen vuoden 2016 toukokuussa. HCR puolimarasta oli vasta viikko kun osallistuin Kotkassa 16 km polkujuoksukisaan. Polkukisan loppukilsoilla takareisi alkoi vaivata. Jälkikäteen on helppo olla viisas ja päätellä että en ollut palautunut edellisen viikon juoksusta ja siihen kohtaan liian raskas polku teki tepposet. Olen luultavasti reväyttänyt väsyneen koipeni jossakin siellä Kotka Trailin  minulle hyvin tutuissa maisemissa. Sen koomin jalka on välillä vähän kirrannut ja kipuillut, mutta antanut juosta ja urheilla juuri niin paljon kuin olen halunnut. Kesäkuussa Lahden IM puolimatkalla vaivaa ei ollut, enkä huomannut sitä Mäntyharjun 12 h pyöräilyssäkään. Joskus heinäkuun kuumina lenkkipäivinä se on kuitenkin nokkaansa ottanut.

Olen yrittänyt varoa vammaa. Lepoa en ole yrittänyt - sehän on kysymättäkin selvää :) Ja lepoa se vissiin justiin vaatisi. Olen himmannut pyöräilyn, vain  muutamia pikkulenkkejä ja nekin sorateillä hissuksiin. Olen uinut, se ei rasita jalkaa. Testasin miten jalka reagoi tasaisen juoksuun hölkkäilemällä Masokistin minin vajaa pari viikkoa sitten. Jalka kesti sen ok. Ei ärsyyntynyt, vaikka tuntemukset jalassa eivät ihan normaalit olleetkaan. Kireyttä oli, erityisesti alussa. Mutta maran jälkeen jalka oli ok. Rohkaistuin vähän toivomaan että kauden jännittävin kisa joka oli vasta tuloillaan, onnistuisi sittenkin. Lippuhan on ostettu Nuuksion 72 km polkujuoksuun 7.9.

Tänään ne haaveet kuitenkin saivat jäädä. Huokaus!

Pidin yhden kesälomapäivän ja lähdin Sipoonkorpeen testailemaan mikä on päivän kunto ja miten jalka kestää maastoa. Ei kestänyt. Hölkkäilin parinkympin lenkin ja tavoilleni uskollisena eksyilin taas monta kertaa. Onneksi kännyssä on Maastokartat -sovellus sillä muuten olisin jossain siellä suon kupeessa pyörimässä varmaan vieläkin! Olen sitä mieltä että Kuusijärvi-Sipoonkorpi akselilla polut on luokattoman huonosti merkattu. Nekin muutamat kyltit jota näin, osoittivat juuri sen verran väärään suuntaan että pummeja tuli. Polkuja risteili tosi paljon, eikä varsinaista polkua ollut merkattu mitenkään. Muutaman sinisen ja keltaisen maalipalleron jonkun kuusen rungossa näin, mutta vain muutaman.

No mutta siis. Turhauttava reissu siinä mielessä että juoksu meni kartan selaamiseksi, palautuminen maralta ei oikein ollut vielä valmis, ja kankku alkoi kipuilla kympin jälkeen. Ei pahasti, mutta selkeästi. Ja koska varoin kankkua, askellus ei ollut normaali. En onneksi saanut itseäni muista paikoista kipeäksi. Sekin olisi voinut tapahtua kun hölkkää väärällä askeleella. Loppua kohti takareiden kireys lisääntyi ja oli vaan pakko alkaa psyykata itseään uran ekaan DNS - suoritukseen. Eli ei ole mitään järkeä lähteä Nuuksioon tuolla jalalla. Toivon että saan siirrettyä osallistumisoikeuden seuraavaan vuoteeen ja jalka on silloin kunnossa.

Pitänee ottaa pieni aikalisä ja miettiä syksyn treenit ja eritoten kisat uusiksi. Kovasti veri vetäisi juoksemaankin, ja erityisesti poluille. Ehkä uskaltaudun jollekin lyhyelle polkumatkalle ja suosin muuten tasaisia reittejä. Pyöräilyä täytyy myös testailla varovasti, istuminen tuppaa ärsyttämään Hamstringia ja sitä myöten issias-hermoa.

Jos oli juoksu tänään turhauttavaa, niin luonto se on silti aina kaunis ja liikkuminen ulkona tosi kivaa puuhaa. Tässä päivän kuvakooste Sipoonkorvesta, ja palauttavasta pikkukävelystä myöhemmin kotinurkilla.

Seikkailu Sipoonkorvessa. Just ja just löysin takas. Eksyin monta kertaa.

Näyttää kartassa ihan helpolta, mutta reitti on tosi vajavaisesti merkattu. Vika saattaa olla myös suunnistajassa....

Kuten kuvasta näkyy, muutamia "tutkimusretkiä" matkalle osui. Niitä "eiku..." pätkiä

Varo nilkkojas!

Kalliopätkät on pahoja kun välillä polku siellä "katoaa". Tässä vielä hyvin näkyvissä.

Täältähää löytyy hiidenkirnuja kans. Askolassa on vaan isompia.

Katrojärvi tuossa suunnassa

Katrojärvi ei ollut suurensuuri. Söötti paremminkin. Hyvin suomainen reunoilta. En menny ihan rantaan.

Ehkä olisin ryöminyt tuonne nukkumaan jos olisin totaalisesti eksynyt.

Selvisin takas Kuusijärvelle lähtöpisteeseen ja kulautin kurkkuuni kylmän Cokiksen järven rannassa. 

Ymmärsin kyllä tällä lenkillä että polut on kinkulle pahasta. Tein kuitenkin suihkun ja lounaan jälkeen pienen palauttavan kävelylenkin kotinurkilla tutkimaan motarinvarren polkua jonka alun vasta eilen löysin. Hepolan koulun takaa lähtee polku täl puol aitaa. Pienellä säädöllä polkua pitkin pääsee aina Mustamäkeen ja paikalliselle vesitornille saakka. Neljän kilsan tallustelu teki mielelle hyvää ja toivon että se myös rentoutti takareittä, vaikka ylämäkiä matkalla olikin.

Todellinen "jemmalenkki" motarin reunaa. Hyvä polku mutta ei ketään missään. Vesitorinilla onkin sitten ihan kunnon maastojuoksupohja. Sielläkin hiljaista arkena iltapäivästä.

Ihan mukavaa polkua löytyy yllättävän läheltä.

Motarin ali kahden tunnelin kautta. Olisitko huomannu ton toisen jos en olis kertonu että kuvassa näkyy kaksi tunnelia?

Vähän nousua ja näkymä motarille.

Aita on tuettu tuommosilla ketjuilla. Mie mahuin kävelemään polkua pitkin kumartumatta. Mutta näitä syytä varoa jos on pitkä lenkkeilijä kyseessä, taikka alla on vaikka maastopyörä.

Että semmonen kesälomapäivä mulla tänään. Vantaalla paistoi aurinko, ja Mäntsälässä ollut ukkoskuurokin loppui ennen minun kävelylenkkiä (jota ei olisi tullut jos kuuro ei olis loppunut). Hienossa kelissä sain tänään ulkoilla ja ladata akkuja. Kuinka tästä eteenpäin, siitä varmaan kerron sitten kun tiedän. Nyt mie nuolen haavoja ja yritän siirtää sen Nuuksion ensi vuoteen. Onhan sitte mitä odottaa.