10+ altaassa

Seesteinen ja levollinen olo. Hieman pöllämystynyt ja pöhnäinen myös. Onnellinenkin. Itteensä tyytyväinen sillai hyvällä tavalla. Tunne että on ylittänyt ittensä. Kroppa on onnellisen väsynyt. Oikea olkapää tuossa vähän kitisee ja niskassa pientä jumituntemusta. Siinäpä ne uintitempauksen jälkeisen aamun fiilikset.

Pitkäaikainen haave uintipitkiksestä kävi eilen toteen. Olin varannut Orimattilan hallista viisi tuntia rata-aikaa ja kysellyt kavereita mukaan seuraksi samalle radalle sekä etänä uimaan tempauksen nimissä. Tein tempauksesta Facebookin julkisen tapahtuman ja mainostin sitä niin triahtlonisteille kuin uimareillekin. Muutamaa uimaseuraakin houkuttelin mukaan. Ajatuksena oli uida oman ennätyksen lisäksi kilometrejä uintitaidon tärkeydestä muistuttamiseksi.

Ihan mahdotonta yleisöryntäystä ei tullut, tosin minunkin markkinointiponnistelut olivat suht vaatimattomia. Yhteensä meitä oli uimassa laskujeni mukaan yksitoista kaveria. Kilsoja tuli seuraavasti:

Orimattila: Raisa 11, Anneli 5, Marko 5, Joosua 3 ja Joosuan emäntä 1,5
Helsinki: Idamaria 10, Vappu 3, Suvi 1,5
Lahti: Jarno 1,1
Orivesi: Kari 3,8
Laihia: Sari 2,8

Porukassa uitiin 47,7 km. Eli mara ylittyi hienosti, meni ultran puolelle ;) Kiitos kaikille kanssauimareille. Niin livenä kuin etänä!

Sitten vähän rapsaa omasta suorituksesta...

Kaksi minuuttia ennen starttia. Allas on tyhjä ja rata jo minua huutelee... :)

Pääsin tyhjään halliin aloittamaan ihan ypönä. Aamulla hallissa ollut erityisryhmä oli poistunut ennen puolta ja virallisesti halli aukesi vasta klo 11. Minulla oli erityislupa tulla uimaan jo puolelta, että ehdin käyttää rataa viisi tuntia. Halli meni kiinni neljältä, ja puolelta oli poistuttava altaasta. Siis, tätä luksusta on harvoin jos koskaan tarjolla. Yksityisuinti!

Eka kaveri tuli mukaan vartin päästä. Marko, triathlonisti, täysimatkalainen meitsin kotikulmilta Mäntsälästä. Yhdentoista jälkeen mukaan tuli Anneli, mun trinistikavereita. Annelillakin oli flow päällänsä eilen. Veti oman ennätyksen myös.

Ekat tunnit meni rattoisasti ja tosi nopeesti. Tuntui että kilsat vaan vilisi eteenpäin. Vettä ja urkkajuomaa hörppäilin aina vetojen välissä. Uin 500 metrin vetoja parin minsan tauolla. Protskupatukaa ja rusinoita napostelin tunnin välein. En paljon, mutta sen verran että sain vähän lisäenergiaa. Itse uintihan oli matalatempoista. Ei täysiä, mutta sillain reipasta. Sitä mun perus-settiä. Minullahan on uinnissa vaan yksi vaihde joka on 2,5. Ei hiljaa, mutta ei kovaakaan.

Hallissa oli lisäksemme suht vähän uimareita. Sääli, sillä siellä oli alepäiväkin! Aikuisen uimalippu 2 eur! Ei ole hinnalla pilattu. Näitä teemapäiviä on Orimattilan hallilla satunnaisesti. Triathlonistit lähialueella huomio! Tuo hinta yhdistettynä hiljaisiin lauantaihin Orimattilan hallilla! Ihan napakymppi setti mennä treenaamaan uintihommeleita. Ja jos haluaa varmistua uintirauhasta, oman radan saa melkoisen edukkaasti varattua. Homma yksinkertaisesti toimii! Siitä iso kiitos Orimattilan hallille.

Mutta siis takaisin itse uintiin. Hymy irtosi kun entinen enkkamatka tuli täyteen. Eväskorissa oli puhelin mukana, joten tämä situation piti oikein ikuistaa ja somettaa :) Joo, olen jossain määrin someaddikti myös.

Enkka vuodelta 1989 saa kyytiä. Tässä sivutaan entistä enkkaa, ja uintiajasta on vasta puolet menny.

Matka jatkui. Yhden jälkeen Marko ja Anneli jatkoivat muihin touhuihin, mutta jo puoli kahdelta tulivat Joosua ja emäntänsä. Joosua on tuttuja parin vuoden takaiselta triathlonkurssilta ja treenailee nykyään Lahdessa. Täysimatkan menijä myöskin. Tässä vaiheessa minulla oli kilsoja jo kahdeksan uituna ja varsinkin oikea olkapää alkoi lähetellä viestejä että nyt ollaan tehty töitä normaalia enemmän.

Minussahan asuu pieni kilpailija, ja Joosuan tulo radalle (tuorein käsin) antoi minulle pienen boostin. Vaikka en siinä kohdassa ihan enää pystynyt Joosuaa "voittamaan" niin yritystä oli ;) Reippailin siis seuraavat vedot. Tai siis ainakin tuntui että reippailin. Mittarin datassa ei muutosta näy, mutta mentaalisesti tuntui että menin kovempaa. Olkapää ei tuntunut yhtään niin väsyneeltä ja kädet pyöri kevyesti... Pyörimisestä puheen ollen, keskimääräinen vetotiheys satasella oli 39. Tämä tarkoittaa, että päivän aikana käsi pyöri 4 290 kertaa ja kauhaisi vettä mennessään. Ei ole ihme jos vähän olkapäässä tuntuu.

Kun kymppi, tuo hämyinen haavematkani tuli täyteen, oli uintiaikaa vielä vajaa tunti jäljellä. Ajattelin että kun kerran pystyn vielä uimaan, niin hissuttelen nyt sitten vielä tonnin. Kerta kiellon päälle tyyppisesti. Lyhensin vetoja 200-300 metriin ja otin hyvät paussit väliin. Altaasta nousin varttia ennen uintiajan loppumista kun mittarissa oli tasan 11 km.

Nyt jo pukkarissa ja kello eväskorissa :) 

Mittari muuten säikäytti minut oikein huolella kesken matkan, ja myös illalla. Kun kymppi tuli täyteen niin mittausnäkymä muttui erinäköiseksi ja hieman huoletti että tallentuukohan uinnit oikein! Ei mitattu - ei uitu! Illalla kun latasin dataa koneelle, teki kello myös jumin. Jouduin nollamaan näytön. Kääks. Ohjekirjassa kyllä sanottiin että muistissa olevat tiedot eivät nollaudu, mutta anyway. No, data säilyi ja pääsi historiankirjoihin.

Summa summarum. Hieno setti, ja tosi makeeta että kaverit lähti mukaan uimaan! Nyt pärjään taas perustreenillä hetken. Katsotaan koska on taas se hetki että tarttee tempaus tehdä - ja mikä tempaus se sitten tulee olemaan.