Päivä Nuuksiossa

Minulla on fetissi! Semmoinen fetissi joka saa minut välillä himoitsemaan sellaisia (yleensä urheilu) suorituksia jotka ovat minulle hyvin raskaita. Saan inspiraatioita jotka kutkuttavat mieltä, pakahduttavat rinnassa ja saavat minut järjestelemään itseni näiden suoritusten äärelle.

Kai sitä voisi joku pahempikin vika ihmisessä olla... ?

Tällä kertaa keksin että haluan viettää päivän poluilla. Nuuksiossa. Koko päivän. Niin että kun lähden kotiin niin tiedän olleen Nuuksiossa koko päivän. PK mättöä aamusta iltaan, terveelliset eväät ja kauniit maisemat. Ja omaa aikaa. Itse asiassa kysyin kyllä mukaan sekä ensin miestäni, että sen jälkeen kavereita. Aikataulut vaan eivät sopineet. Reissu oli nimittäin tarkoitus tehdä arkipäivänä, perjantaina. Olin - ensimmäistä kertaa koskaan - ottanut tänä kesänä lomarahat vapaana ja jättänyt päivät säästöön juuri näitä fetissireissuja varten. Synkronoin työt, säätilan ja treeniohjelman siten että pääsin tänään reissun.

Ajelin aamusta Espoon Pirttimäkeen. Tämä siksi että halusin nähdä Bodom järven.... Jätin auton Pirttimäen ulkoilukeskukseen ja laitoin maastolenkkarit jalkaan ja repun selkään. Pirttimäestä suuntasin kohti Haltiaa. Matkaa tälle välille kertyy yli 8 km. Luonnon keskellä joo, mutta suhteellisen tylsää soratietä. Passaa fillaristeille. Hölkkäilin voimien tunnossa ja fiilistelin edessä olevaa reissua. Inovit menivät vähän hukkaan soratiellä. Mietin miten minun käy niiden kanssa, kun ovat suhteellisen vähän testaillut...

Saavuin Haltiaan reilussa tunnissa ja jatkoin siitä kohti Haukkalammen reittejä. Matkaa reilut neljä kilometriä. Maasto oli nyt mukavampaa. Pitkospuita ja hienoja rappusia tuli matkalla vastaan.

Laskin raput takastullessa. 318 pitää paikkansa.

Matka taittui mukavasti. Vastaan tuli muutamia lenkkiporukoita ja kovasti siinä moikkailtiin. Hienoa että sellainen perinne toimii Suomessakin. Ollaan kuitenkin saman äärellä kaikki, luonnossa patikoimassa, kaikki tyylillään.

Innostuin taas vähän - pääsenkö tänään soutamaankin!

Veneen kunnosta päätellen en - tilanne oli sama myös iltapäivällä takastullessa.

Haukkalammella pidin kahvi- ja eväspaussin. Ostin tuvasta kahvin ja limua. Ihan oikeeta sokerilimua. Ajattelin että saan siitä energiaa ja kofeiinia. En ole yleensä juurikaan Cokiksen perään, mutta tänään se maistui ihan makoisalta. Auringonpaiste ja reipas vauhti reppu selässä saa kummia aikaan...

Paussin jälkeen lähdin kiertämään Haukankierroksen joka on noin neljä kilometriä. Se meni (liian) nopeasti ja helposti, joten tein perään vielä Korpinkierroksen (noin 7 km). Matkalla vastaan tuli radanmerkkaajasetä. Ettei vaan olis Nuuksio Classic Marathon näillä hoodeilla huomenna...

Napsin kuvia, otin iisisti ja nautin päivästä. Keli oli mitä parhain. Jossain kohdin vasemmassa sääressä alkoi tuntua kipuilua. Olisko hermostumassa "eri lenkkareiden" käyttämisestä vai tutusta poikkeavasta maastosta... Hmm... jalassa olleet Inovit on testijuostu muutamalla kympillä, mutta näin pitkää reissua niillä ei ole tehty. Kuinkakohan meitin käy! Repussa on kyllä rakkolaastaria, mutta se ei paljon sääressä auta. Seurailin tilannetta ja jatkoin matkaa.

Korpinkierroksen jälkeen mittarissa oli yli kaksikymmentä kilsaa. Olin valmis suuntaamaan paluumatkalle, sitäkin oli kuitenkin riittävästi. Ajattelin että teen Haltian jälkeen jonkun lisälenkin jos voimia piisaa. Tulin Haltiaan, kävin naistenhuoneessa puuteroimassa nenää ja jatkoin matkaa. Sääri muistutteli mielipiteistään. Se alkoi itse asiassa vaivata jo aika lailla.

Lähdin kohti Pirttimäkeä ja laskeskelin paluuaikaa ja tulevia kilsoja. Hyvin riittää voimat ja aika. Tai siis mitään aikarajaahan ei ollut, vain se että valoisan aikaan pitää ehtiä metästä pois. Laskeskelin kummiskin. Ja siinä laskiessa otin itelleni extralenkin... Kun olin tallannut kolme kilsaa ja tulin risteykseen niin suureksi hämmästyksekseni siinä sanottiin että Haltiaan on enää 0,9 km. WHAT! Minähän olin kävellyt koko ajan Haltiasta poispäin... As if. Olin tehnyt kolmosen extralenkin.

No, nou hätä muuten, mutta sääri oli aika kipeä. Ohitin sen inspiraatiolla siitä että saan tosi makeanmittaisen lenkin kun tuli tehtyä pieni pummi. Joo, oon vähän pimee. Vauhti oli tosi rauhallinen, välillä otin pientä hölkkää väliin, ja muutaman kerran taisin venytellä jalkojakin. Tuntui että sääri kesti paremmin kun otti päkiä-askellusta.

Viimeiset kilsat oli aika raskaat. Tämän tytön ahteri ja takareidetkin alkoivat olla työnsä tehneet yhdelle päivälle. En siis todellakaan ole tehnyt noin pitkää polkulenkkiä koskaan. Olkoonkin että iso osa lenkistä oli soratietä. Mäkistä sellaista kuitenkin. Olen juossut yhden 16 km:n polkukisan, yhden kympin polkukisan ja patikoinut keväällä Alpeilla (silloin matkaa kertyi päivälle 15-18 km, mutta päivät sisälsivät aika reiluja taukoja eivätkä yhtään juoksua).

Takas Pirttimäessä! Koska olin ajanut Pirttimäkeen vain sen takia että näen Bodom järven, oli se tietysti nähtävä. Sitähän ei siis Pirttimäen parkkipaikalta näe. Kipusin rinteeseen ja otin kaukokuvan - se oli parasta mihin pystyin...

Ja sitten se päivän tunnustus. Mittari näytti auton vieressä 39 km. Ja minä en kestä sellaisia lukemia. Sekunnin harkinta ja toimeen. Vaihdoin autossa olleet tuttua tutummat Nimbukset jalkaan, jätin repun autoon ja lähdin kiertämään Pirttimäen pihaa kilsan verran. Että mä oon sekasin! Ajattelin että koutsi kuristaa minut kun tapan jalkani yhden kilsan tähden. Jos vaikka saan rasitusmurtuman siihen sääreen ja jää Vantaan puolimara tekemättä. Mutta minkäs sitä luonteelleen voi. Kun 40 km kilahti mittariin niin silloin sammutin laitteet ja hyppäsin autoon. Onnellisena ja kaikkeni antaneena. Just näin sen pitikin mennä. Mä todellakin tiedän olleeni poluilla päivän.

Jalat ei onneksi nyt enää iltamyöhäisellä ole muuta kuin jäykät. Venyttelyä vaille siis. Mutta sehän on normaalia. Säärtä hellin varmuudeksi kaikilla mahdollisilla linimenteillä ja otan ibun yöksi. Huomenna en luultavasti juokse. Ehkä fillaroin :)

Hieno päivä! Suosittelen! Ota kummiskii tutut lenkkarit jalkaan...