Pitkästä aikaa oikein jännitin kisaa. Tavoite oli alittaa 2 h, itse asiassa haaveilin jopa ajasta 1:55. Hyvin menneet treenit (kuukauden aikana kaksi kahden tunnin alitusta puolimatkalla omalla lenkillä) saivat suorituspaineet kasvamaan.
Heräsin aikaisin, pyörin ja pakkasin, tutkailin surullisen sateisen näköistä säätiedotetta ja söin aamiaisen ja lounaan lasten kanssa. Hermoilin. Iltapäivällä lähdin junalla kohti Pasilaa ja sieltä kävellen Sonera Stadiumille. Olin tyypilliseen tapaani ajoissa paikalla. Niinku kymmentä vaille kertaa monta.
Järjestelyt toimivat todella hyvin, joskin "pukkaritila" ulkosalla oli keli huomioiden aika viileä. Mutta, varustesäilytys löytyi hyvin, vessoja oli riittävästi, missään ei ollut ruuhkaa, kyltit ja kuulutukset auttoivat suunnistuksessa ja mieli oli iloinen sateisesta säästä huolimatta. Päänvaivaa aiheuttivat vain pukeutumishuolet. Mitä laittaa päälle kun mittarissa on 12 astetta ja sataa ja tuulee. Päädyin pitkiin juoksuhousuihin ja pitkähihainen+lyhythihainen paita yhdistelmään. Juoksuvyöhön pakkasin rusinoita, suolarakeita, pienen vesipullon ja kännykän.
Lähdin vihreässä ryhmässä klo 15:30. Alkumatka taittui mukavasti. Ei vieläkään liiaksi ruuhkaa, reitti oli tasainen ja nopea, sai juosta porukassa. Syke pyöri 160 tienoilla ja matka taittui kevyesti. Jännitys oli kadonnut. Toteutin suunnitelmaani, joka mukaan eka kymppi menisi noin 5:45/km eli kahden tunnin puolikas-aikaan. Loppumatkalla oli tarkoitus kiristää tahtia.
Joo, alku meni justiin niinkuin olin suunnitellut. Viimeiset n. 8 km olivatkin sitten melko mäkistä maastoa. Mäkisempää kuin olin arvannut ja mitä reittikuvaus oli antanut ymmärtää. Oli sanottu että 16 km:n kohdalla on reitin mittavin mäki, mutta "loppu onkin alamäkivoittoista rullausta maalia kohti"... Joo ei. Se mittava mäki oli noin kilometrin mittainen. Se vaan jatkui ja jatkui. Ja sitten kun pääsin sen huipulle ja huokaisin, niin kävi selväksi että lisää oli luvassa. Mäki toisensa perään söi pohkeista voimat. Onneksi otin ennen lähtöä pari hippua suolaa, oli meinaan kramppi lähellä. Se kävi jo koputtamassa pohkeeseen hennosti, mutta ymmärsi onneksi häipyä kiusaamasta melkein heti.
Katselin viimeisillä kilometreillä kelloa ja alkoi käydä selväksi että kahden tunnin alitukseen täytyy tehdä tosissaan hommia. Vedin sitten lopun niin paljon kuin siinä vaiheessa jaloista lähti. Aika monta selkää tuli vastaan ja jäi taakse. Olen suorastaan ylpeä loppurutistuksestani. Varsinkin kun tiedän että paukut oli käytetty ja tänään en olisi parempaan pystynyt. Tosin ainahan voi jossitella, että jos ekan kympin olisi ottanut vähän kovempaa niin kuinka olisi käynyt. Olisi tullut joko parempi loppuaika tai loppunut voima viimeisissä ylämäissä...
Virallinen aika 1:59:33.
Mietin vielä hetken laitanko ilmon sisään ensi vuoden HCR:n. Ehkäpä laitankin. Liput olis nyt halvat.
Ensi viikonloppuna luvassa taas polkuilua - Kotka Trail 16 km meidän mökkimaisemissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti