sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Uusia tuttavuuksia

Päällä leijuvasta juoksukiellosta on poikinut hauskoja uusia tuttavuuksia mitä tulee treenaamiseen ja kehonhuoltoon. Torstaina kävin piiiiitkästä aikaa (7 v) sisäpyöräilytunnilla ja tutustumassa muutenkin paikalliseen, vasta avattuun kuntosaliin, Vireus Mäntsälään.

Tänään panokset nousivat. Sisäpyöräilytunti oli nimeltään "voima-intervalli" ja setillä oli mittaa 1, 5 h. Sykemittarit oli talon puolesta, ja lukemat kaikkien nähtävillä.... joten pinnamiseen ei ollut mahdollisuuksia. Toisaalta en saanut dataa itselleni jemmaan. Se olisi ollut kyllä mielenkiintoista...



Ensimmäisen tunnin aikana tehtiin useita maksimisykepyrähdyksiä. Minun kohdallani maksimi perustui ikään ja oli 179. Voin kertoa että vaikka olen tehnyt vauhtikestävyysharjoittelua jonkin verran, niin maksimin saavuttaminen oli vaikeaa ja tuskallista. Kivusta nautintoon on matkaa - pelottavan vähän kuitenkin :) joten tää oli ihan mun juttu. Ensi sunnuntaina mä niin tiedän mitä teen toisin. Treenin jälkeen oli pusero jokseenkin läpimärkä. Siis pukkarin kautta, uudet liivit ja paita, ja yogatunnille.

Yogaa en olekaan kokeillut koskaan ennen. Tunti vastasi odotuksiani ja sopi hyvin pyöräilyn perään. Venytyksiä, tasapainoa, hengitystekniikkaa ja rentoutumista. Ihana tapa laskea sykkeet ja rauhoittua kovan treenin jälkeen. Kotona sitä ei vaan tulisi tehtyä. Tämä combo siis kohdillaan.


Enää ei ihan niin paljon harmita tuo kantapäänketku. Toisaalta kun se ei nytkään tunnu kipeältä niin houkutus on suuri lähteä kokeilemaan sitä jo vaikkapa viikon tai viimeistään parin päästä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti