sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Trail Run Repovesi

Olen seuraillut foorumeilla kun väki hehkuttaa polkujuoksua, mutta tähän päivään asti olen itse lenkkeillyt ja kisaillut vain soralla ja tiellä. Eteen tuli kuitenkin mahdollisuus osallistua Repoveden polkujuoksutapahtumaan ja siitä se ajatus sitten lähti - kiitos Mikko kutsusta :)

Valmistauduin ensimmäiseen polkukisaani (kuntosarja) surffaamalla aloittelijan ohjeita netistä ja tekemällä yhden lenkin Kotkan Santalahden luontopolulla tällä viikolla. Lähdin siis käytännössä ihan keltanokkana katsomaan mitä se sellainen polkujuoksu on, miten siellä käyttäydytään ja kuinka rankkaa se on.

Järjestäjä, KOUVU, ilmoitti sivuillaan että maasto on haastava. Lisäksi vettä on satanut koko kesän, joten oli oletettavaa että reitillä on mutaa ja muutenkin liukasta. Pakkasin juoksureppuun mukaan urheiluteippiä, sideharsorullan, kännykän ja vettä - nämä järjestäjän ohjeiden mukaan. Autossa odottivat vaihtovaatteet, evästä aamun ajomatkalle ja pyykkipussi likaisille vaatteille.

Tapahtuma alkoi Tervajärvellä klo 10. Sarjoja oli puolikkaalle, kympille ja vitoselle. Kisamatka vain puolikkaalle. Minä valitsin kuntokympin. Hyvä valinta ekaksi kisaksi. Yhteensä osallistujia oli noin 80 henkeä. Taisi olla Repoveden eka kisa, mutta jatkoa kuulemma tulee, ja uskon että tapahtuma saa kovan suosion jatkossakin.




Keli oli hyvä, ei satanut. Minulla oli vaatetta ehkä turhankin paljon. Vesipisteitä oli riittävästi, joskin minä jätin ne väliin ja hörppäsin vain kerran omasta pullosta vettä. Ensi kertaa varten muistiin, että juo enemmän! Malttia! Maasto oli haastava, joskaan minulla ei ole paljonkaan vertailupohjaa. Oli nousua, laskua, kivikkoa, juurakkoa, pitkospuita ja polulle kaatuneiden puiden ylityksiä. Nousua oli Ambitin mukaan 175 m ja sykkeen sain nousemaan 181, Keskisyke oli 162. Ihan mukavaa VK menoa siis.


Aikaa sain reitille kulumaan 1:29:30 ja se oikeutti kuntosarjan 12/20 sijaan. Lopussa irtosi vielä pieni hymy, joten paukkuja jäi parantaa vauhtia (ja ehkä myös testata pidempää matkaa) ensi kerralla. Ensi kerta meinaan tulee varmasti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti