maanantai 12. elokuuta 2013

Fillarihulluutta

Nyt on lähtenyt fillarointi ihan käsistä (tai jaloista).Viime viikonloppuna kävin kaverin mökillä saunomassa ja viettämässä iltaa ja päätin tehdä reissun pyöräillen. Matkaa mökille on 45 km suuntaansa.

Menomatka oli helppo ja virtaa riitti. Matka taittui alle kahteen tuntiin keskinopeudella 23,3 km/h vaikka tarakalla keikkui 10 kiloinen reissukassi. Seuraavana päivänä takaisin tullessa kassi oli yksiä illanistujaisia kevyempi mutta virtaa myös reilusti vähemmän. Valvominen ei paranna suorituskykyä... Ajelin kotia kohti hissukseen ja käytin aikaa paluuseen 2,5 h. Reissu lisäsi pyöräilykilometrejä elokuulle mukavasti ja neljän pyörälenkin saldona onkin 182 km.

Pyöräilyn sijasta tähtämessä on kuitenkin edelleen juoksu. Olen tehnyt muutaman pienen juoksulenkin elokuulla, mutta koettanut antaa penikoille vihdoin sitä rauhaa mitä ne kaipaavat. Olisi tosi mukava osallistua vielä syksyllä johonkin juoksukisaan ja jalkoja on pakko lepuuttaa ennen sitä.

Ehdin jo hetken haaveilla myös triathlonista harrastuksena sillä uimaritaustalla se puoli olisi jo valmiiksi jotenkin hallussa. Ainut vaan että tätä emäntää ei ihan hevillä saa avoveteen uimaan, ja mikäli ymmärsin triathlonliiton ohjeistukset oikein, niin kisat käydään aina avovedessä. Minä olen enemmän halliuimareita - harmi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti