Tuhat ja yksi syytä. Ja ehkä kuitenkin vain yksi.
Tarvitsin tässä kuussa lempeyttä ja armollisuutta. Tarvitsin hidastamista ja palautumista. Tarvitsin kevyitä ulkoiluja luonnossa ja rauhallisia uintireissuja.
En kaivannut askelten laskemista enkä superpitkiä suorituksia. En kaivannut yhtään virtuaalimitalia. Vale! Kaipasin vähän muutamaa virtuaalimitalia ja pari kertaa teki mieleni sortua. Kurkkasin kyllä mitä oli tarjolla mutta suljin virtuaalisen pokaalikaapin heti uudestaan. En napannut siis yhtään pystiä syyskuussa, vaikka mielessä kävi ja mahdollisuudet oli varmat.
Parantelin äksyilevää piriformista ja keräilin voimia. Nukuin enemmän kuin aiemmin. Ainakin annoin pidemmille unille mahdollisuuden. Panostin määrään kun laatu on ollut välillä hieman heikkoa. Ravinnon laatuun en puuttunut ja sen kyllä kropassani tunnen. Valitettavasti. Ruokin kroppaani huonoilla hiilareilla ja rasvalla. Toki myös terveellisillä vaihtoehdoilla. Annoin keholle mitä keho pyysi. Se pyysi lepoa ja ravintoa. Niin ja kyllä se pääkoppakin sitä lepoa kaipasi. Tiukka vuosi on takana ja vähintään yhtä tiukka syksy edessä. Se kuuluisa kokonaiskuormitus on tullut pisteeseen jossa jostakin kohdasta on laskettava ilmaa pihalle tai kuuluu pamaus.
Nautin rauhallisista hetkistä ja hiljaisuudesta.
Tiputin harjoitusmääriä huomattavasti. Itse asiassa näin hiljainen kuukausi minulla on viimeksi ollut neljä vuotta sitten. Mitattuja tunteja tuli 26, ja viikkoihin mahtui mukaan myös vapaapäiviä. Vapaapäivät ovat olleet ennen elokuun loppua vähissä, paremminkin on ollut paljon päiviä kun suorituksia on tullut tehtailtua päivässä useampia.
Eihän se minun treeni ole ollut missään vaiheessa mitään täysillä puskemista, mutta tunteja on kyllä tullut peruskuntoilijalle ihan huomattava määrä. Tunneissa on toki mukana myös kävelyä ja joogaa, patikointia ja rauhallista kajakointia. Kaikki tunnit eivät siis suinkaan ole olleet kieli poskella ennätyksen metsästämistä. Nappailee tuo 50 - 67 tuntia kuukaudessa kuitenkin arjesta aikamoisen palan. Voit vaan arvailla miten vimosen päälle meillä on kotihommat ja pihatyöt hoidettu 😉
Syyskuussa kokeilin meditaatiota. Tosi vähän, mutta kokeilin. Enkä viimeistä kertaa. Rauhallinen Yin-jooga ja meditaatio saavat kyllä ylikierroksilla laukkaavan mielen mukavasti rauhoittumaan. Joskus kyllä niinkin totaalisesti, että oli suorastaan vaikea hinautua siitä vielä iltatoimiin ja peiton alle.
Kävin uimassa enemmän kuin aikoihin. Uintireissuilla uin myös rintaa ja selkää, en vain vaparia. Kuulostaa pikkujutulta, mutta kun aivot on vuosikausia ohjelmoitu treenaamaan mahdollisimman tehokasta uintia kaikenmaailman kisoja varten, niin ei silloin ole tullut mieleen muita uintilajeja testailla kuin kroolia.
Syyskuussa lähdin lenkille ja piilotin Garminin hihan alle. Menin vaan miten hyvältä tuntui ja katsoin lenkin jälkeen vastasiko tuntemus sitä mitä kello lopulta näytti. Jos tuntui raskaalta niin tein vaan lyhyen lenkin ja hidastin vauhtia.
Ja tosiaan, jonkun erityisen hektisen työpäivän jälkeen makasin vaan sohvalla, kuuntelin äänikirjaa, ja selailin somea. Sellaisina hetkinä kyllä joku pikkupiru välillä korvanjuuressa kolkutti ja kyseli että meinaatkos tyttö tosiaan maata siinä koko illan tekemättä mitään? Luuletkos että olet edes saunaa tai suihkua ansainnut kun yhtään et ole sen eteen hikoillut. Että semmoista täällä.
Miltä nyt tuntuu? Opinko mitään? Jatkuuko sama lorvailu lokakuussa?
Tuntuu rennolta, opin sietämään lepopäiviä ja kiireettömiä lenkkejä, ja mitä tulee lokakuuhun - en tiä vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti