Aktian jälkeen ohjelma on ollut lähes pelkkää juoksua. Pelkäsin miten koivet kestää, mutta kaipa ne ovat sen verran muutamassa vuodessa karaistuneet, että vaivoja ei tullut. Ainakaan kuukaudessa. Juoksua oli paljon. Minulle paljon. Pari 2,5 h lenkkiä ja useampi kympin ja viidentoista lenkki. Se tuotti tulosta. Juoksu kulki kevyesti ja oma usko alkoi vahvistua. Maaliskuulla vielä ajattelin että HSM voisi mennä ajassa 4:15. Valkku oli kyllä heti sitä mieltä että sub 4 h on haarukassa. Sinä ja sun haarukkas - mietin silloin.
Lähempänä kisaa ja pitkien lenkkien jälkeen annoin vähän salaa itselleni luvan haaveilla siitä sub nelosesta. Niinku sekunti alle. Ajattelin että se vaatisi kyllä ihan kaiken loksahtamisen kohdilleen.
Kisa-aamu tuli ja tuttu jännitys oli päällä. Suoraan sanottuna aivotoiminta oli aika nollissa. Pakkasin kamat ja tuijotin vaan varustekassia ja geelinippua ja päässä ei liikkunut mitään. Kädet täristi vähän. Hengitys oli pinnallista. Just niinku kunnon kisapaniikissa pitää olla :) Toistelin itselleni että juoksuhan se vaan on. Se on nyt se pitkiksien pitkis jota pää ja kroppa on jo odotellut.
Olin paikalla taas ajoissa niinkuin tapoihini kuuluu. Onneksi törmäsin tuttuihin ja Juhan kanssa jutusteltiin ennen starttia. Juhallehan marat ovat jokaviikkoista settiä, minulla oli kyseessä vasta elämäni toinen.
Valkun ohjeet oli vetää eka puolikas aikaan 1:55. Jaa, ajattelin. Mun enkka puolikkaalla on 1:52. Että vedän sitten täysillä alkuun ja lopun miten satun selviämään??? Mut joo, lähdin ohjeiden mukaisesti liikkeelle ja sehän tuntui hyvältä. Ihan sopivalta vauhdilta. Kaksi kympin kierrosta meni ja kolmas lähti liikkeelle. Vauhti pysyi ja tuntui edelleen hyvältä. Alkoi orastaa pieni uskontynkä että tämähän saattaakin onnistua aika hyvin.
Parilla ekalla kiekalla söin protskupatukkaa. Kätevää. Kulki kädessä, ja mussutin siitä pieniä paloja tasaisesti. Maha tykkäs. Ei kierähdelly. Kolmannella kympillä aloin ladata geeliä. Vähän vaan, ensin vaan puolikkaan ja puolen tunnin päästä vasta kokonaisen. Mun maha sanoo niihin "mur - mie kierähän" viimeistään parin tunnin päästä ekasta nielaisusta... Laskin siis että pääsen maaliin ennen kuin tartten käydä paikallisessa bajamajassa.
Vatsa murisi sitten kuitenkin vähän kolmenkympin jälkeen. Vauhti pysyin vielä ok. Kun kilsoja oli mittarissa noin 35, alkoi juoksun haasteellisempi osuus. Aloin miettiä tuttuja lenkkireittejä kotikulmilta "enää Karjalaistentien lenkki jäljellä" "enää Anttilan lenkki jäljellä". Se auttoi hetken. Mietin miten mussutan kotona jätskiä ja mitä postaan kavereille kun 4 h alittuu. Ai että siitä saa virtaa tämmöinen some-addikti.
Kolme viimeistä kilsaa laskin satoja metrejä. Luulin juosseeni jo varmaan kilsan, mutta mittarin mukaan matkaa oli mennyt 200 metriä. Mutta kello kertoi että olen saamassa itselleni ihan kammohyvän ajan, ja sehän tietysti virkisti mieltä. Nyt jos jalka ei katkea niin maalissa ollaan alle neljän tunnin ja komeesti. Vaikka tulis kramppi niin linkuttaisin maaliin ajoissa. Kaikkea sitä ehtii miettiä kun tarpeeksi pitkään juoksee...
 |
| Maalissa mitali kaulassa ja seuran takki lämmikkeenä (Mäntsälän Urheilijat) |
Maalissa olin ajalla 3:54:11. Ihan sairaan hyvä aika mulle. Marraskuussa ekalla marallani (ylipitkä tosin) aika oli 4:41. Parannusta puolessa vuodessa siis 47 minuuttia. Sijoitus sarjassani 6/21.
Lopulta kaikkein parasta oli se miten hyvältä juoksu tuntui!
Maalissa tein sen virheen että istuin hetkeksi. Ensi kerralla en istu. Siitä on meinaan tosi vaikea päästä ylös ja liikkeelle. Ensi kerralla pysyn vaan pienessä liikkeessä koko ajan...
Kotona sitten miehekäs annos kanaa, pastaa ja salaattia. Ja jälkkäriksi paketillinen jädeä. Päivä täys. Ai että mie sain kiksejä tästä päivästä! Maanantaina lepopäivä ja sitten pukkaa uutta ohjelmaa.
Tästä lähtee vielä taas kerran kiitokset valkulle - kiitos Jarmo! Ja kiitos Raisa että että teit niinku Jarmo käski etkä soveltanu ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti