tiistai 14. huhtikuuta 2015

Retureippailee 2 vuotta!

Valmistaudun tänä keväänä, itse asiassa kuukauden päästä, juoksemaan elämäni neljännen puolimaratonkisan...

Tästä kaikki alkoi "klik"
...14.4.2013: Projekti polkaistiin käyntiin jo aikaa sitten, eräänä aurinkoisena aamuna mökkirannassa edellisen illan herkkuja sulatellessa. Päätin että seuraavana keväänä juoksen puolimaratonin. Ajaksi tarkentui nopeasti toukokuu 2013...

Tasan kaksi vuotta sitten aloitin tämän blogin. Omaksi iloksi. Motivaattoriksi. Päiväkirjaksi. Blogi on ollut suht hiljainen, mutta seurannut kuitenkin kehitystäni tunnollisesti. Silloin kun projektiin ryhdyin, ajattelin että blogi elää vain sen ajan kun valmistaudun selviämään ekasta puolikkaastani. Toisin kävi. Hurahdin totaalisesti juoksemiseen. Niin paljon että keräsin itselleni vuorotellen kaikki juoksijan vaivat innokkaalla harjoittelulla. Penikat, lonkat, kantapäät... Se puolestaan innosti kokeilemaan pyöräilyä ja uintia ja lopulta myös sisäliikuntaa (spinninkiä, jumppaa ja kahvakuulaa). Kun ei siis pystynyt juoksemaan... :) 

Kunto on kohentunut, askel on keventynyt ja tulokset parantuneet. Kun ensimmäisellä kerralla jouduin kävelemään ylämäet (jotka olivat kyllä erityisen haasteelliset siinä kisassa) ja tuhrasin aikaa vajaamittaiseen puolikkaaseen noin kaksi ja puoli tuntia, niin viime syksynä aika oli enää 2 h 6 min. Ja tälle vuodelle tavoitteena on päästä kahdessa tunnissa puolikas läpi. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti