keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Plantaarifaskiitti

Plantaarifaskiitti on päivän sana. Itse asiassa kun lueskelin postauksia taaksepäin niin se on ollut päivän sana jo kolme viikkoa. Kantapää kipuili - en uskonut että pitää levätä - kantapää tuli tosi kipeäksi - treenasin hiihtoa - jalkaterä kipeytyi jälleen - sääri alkoi oireilla. Olin puolitoista viikkoa juoksematta ja jalka oli vähän parempi. Tein eilen vitosen testilenkin ja jalka tuli taas kipeäksi. Vasta silloin lupasin itselleni että uskon!

Varasin huomiselle ajan lääkäriin (jalka, ei pää). Vaihdoin treenilajin uintiin (jota olen tosin harrastanut lähiaikoina jo muutenkin kun jalka on ollut kipeä) ja tulen hankkimaan sarjakortin salille jossa on helkkarin hyvät kuntopyörät... valmistaudun henkisesti että toiveeni kahden tunnin ajasta puolikkaalla ei toteudu vielä tänä keväänä. Siinäpä lyhykäisyydessään kuulumiset.

Tänään siis uintia Järvenpään hallilla. Ihq fiilis. Hyvä mieli, hyvä olo. Kivaa!


Ja kuten jo tuli mainittua, viimeisintä testilenkkiä lukuunottamatta harjoitukset ovat viime päivinä olleet uintivoittoisia.


Tälle vuodelle on kertynyt kuitenkin ihan kivasti jo kaikenlaista. Pääsin vähän hiihtämään, olen kävelyttänyt kaveria, nyt siis uinut, ja ehti sitä muutama juoksukilometrikin tulla mittariin ennen jalkavaivoja.


Kyllä tää siis tästä. Lekuri kertoo mulle huomenna lisää elämän totuuksia ja minä pääsen testaamaan uusia liikuntamuotoja. Vois sitä huonomminkin asiat olla. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti