Kohti kisakautta

Miten sitä nykyistä tilannetta nyt sitten kuvailisi? Vaikka siten, että aika iso osa vapaa-ajasta menee nykyään treenatessa. Viime vuoden 5-6 h/vko on kasvanut 8-9 h viikkotreenimäärään. Työssäkäyvälle kolmen lapsen äidille (jolla on kasa muitakin harrastuksia) tämä teettää satunnaista aikataulujen sumplimistarvetta.

No, fillari on edelleen olohuoneessa. Se auttaa kovasti. Lenkille pääsee kotiovelta ja sieltä on takaisin sitten kun on takaisin. Uintitreenit on ne, joiden järjestely on se haasteellisin. Omalla kylällä ei ole hallia, joten hallille on ajettava 20-30 min. suuntaansa. Lapsista nuorin on 5, eikä osaa uida vielä kuin n. 2 metriä... eli ei voi jättää temmeltämään lastenaltaaseen ilman valvontaa. Hallille on siis päästävä yksin tai isompien muksujen kanssa.

Mutta, treenit on saatu tehtyä ja kroppa on päässyt mukaan uuteen harjoitusrytmiin minusta ihan ok. Välillä saan taas sen tuntuman jonka muistan nuoruusvuosien ajoilta. Ajoilta jolloin treeniä oli tosi paljon ja lisäksi ns. pakollista hyötyliikuntaa oli myös tosi paljon. Halli oli silloinkin kaukana ja sinne mentiin fillarilla. Kuten myös kouluun. Ja lenkitettiin koira ja jaettiin mainokset. Huoh - kaikkea sitä jaksaa 15 - vuotiaana :)

Ja sitten takaisin tähän päivään... Kolme kisavarausta on tehty:

23.4. Vantaa Trail, Polkukymppi eli 10 km juoksua pitkin metsäpolkuja mukana nousua ja laskua.
5.6. Vahtaa Triathlon Sprintti. Elämäni eka triathlon. 750 m uinti, 20 km fillari, 5 km juoksu
2.7. Voimarinne Perusmatka. 1500 m uinti, 40 km fillari, 10 km juoksu. Kesän päätavoite. Ei aikatavoitetta.

Tätä kohti siis mennään. Yhteistreenit pari kertaa kuussa TRI-porukan kanssa, muuten omaa puskemista. Pitkiä treenejä, kahden lajin treeenejä, tiukkoja vetoja, keveitä palauttavia. Joka lajia. Ja voimatreeniä lisäksi. Minulla voimatreeni on lähinnä kansalaisopiston kahvakuulatreeni tiistaisin ja muutama kerta viikossa Corea, eli keskivartalotreeniä.

Pullarit käsivetojen tehostamiseksi hankittu ja käytettykin jo muutamia kertoja. Uintiin oma sykevyö. Pysyy tiiviisti. Kertoo treenin sykkeet. Toimii!

Esimerkkiyhteenvetoa eiliseltä ja tältä päivältä. Lyhyet uinnit (8 v neiti mukana, omaa aikaa 30 min) ja kympin lenkki.

Helmikuun liikuntakalenteri. Muutama vapaapävä, Useampi päivä jossa muutama treeni. "Pokaaleja" omista enkoista (tämän mittarin ajalta) tullut myös useampia kuun aikana. Esim. nopein kymppi, eniten askelia jne. Niin noi siniset palkit on askeleita, ei treenejä. Ihan joka päivä ei tule suositusmäärä täyteen. Fillari ja uintipäivät eivät kartuta askeleita...

Treeni maistuu ja tuloksia on alkanut tulla. Juoksuvauhti on kasvanut, samoin uintinopeus. Fillari raastaa edelleen reisiä, mutta se kai on tarkoituskin... Aina on kiva lähteä lenkille tai hypätä fillarin selkään. Uintihan on mun rakas harrastus ollut jo lapsena. Ollut holdissa 27 vuotta, ja nyt taas mukana arjessa.

Ja sitten se kysymys mihin saan vastata lähes viikoittain - no, onkos sun paino tippunut? Oot varmaan tosi timmissä kunnossa? Joo en ole, ja ei ole tippunut paino. Joku sanoisi että nälkä kasvaa syödessä, mutta kasvaa se juostessakin :) Ruokaa menee, herkut maistuu ja mahamakkara on ja pysyy. Eli älä odota nopeita tuloksia ja maratoonarin figuuria kovin nopeasti jos sinulla on yhtä herkkä herkkuhammas kuin minulla. Tiedänhän minä että muutama kilo pois keventää myös juoksua, mutta enpä ota painosta stressiä. Mahalörppä kertoo että on tullut kolme muksua tehtyä ja vietettyä herkutteluhetkiä treenin lisäksi. Olympialaiset ei oo mun juttu, treenaan siis kyllä kovaa, kilpailen itseäni vastaan armotta ja arkistoin treenidataa intohimoisesti. Kisaan. Mutta otan myös iisisti ja olen itselleni armollinen kun sen paikka on.

Melkein triathlonisti

Koska voi sanoa olevansa triathlonisti? Silloin kun on osallistunut (useisiin) kisoihin? Kun on päässyt kisan läpi? Kun on menestynyt kisoissa? Vai jo silloin kun vasta haaveilee kisoista mutta ilmot on sisällä jo sprinttikisaan ja perusmatkalle? :)

Jos viimeinen väite on tosi, sitten olen triathlonisti! Elämäni eka kisa (osallistumismaksu maksettu ja ilmo kuitattu vastaanotetuksi) on 5.6. kuusijärvellä. Lähden sinne hakemaan tuntumaa tri kisojen kiemuroihin, vaihtoihin, avoveteen, väkimäärään, varusteiden kanssa säätämiseen ja omien pelkojeni ylittämiseen. Matka on sprintti, eli uinti 750 m, fillari 20 km, juoksu 5 km.

Koska tarvitsen aikaa henkiseen varautumiseen, ilmoittauduin jo perusmatkallekin heinäkuun alulle 2.7. Sastamalaan. Perusmatka on tämän kauden päätavoite. Siihen kuuluu uintia 1500 m, fillari 40 km ja juoksu 10 km. Kaikki osiot yksinään ihan tehtävissä. Mutta peräkkäin ja jännittyneenä... We'll see.

Koska olen välineurheilija, olen sallinut itselleni muutamia uusia hankintoja. Päivitin mittauslaitteiston tukemaan paremmin uintia (varsinkin avovesiuintia). Vaihdoin Suunto Ambit 2 mittarini, josta muuten pidin kovasti,  Garminin Forerunner 920 mittariin. Olen nyt totutellut uuteen käyttöliittymään ja toistaiseksi olen ollut tyytyväinen.

Koen itse että fillari on heikoin lenkkini. Hankin maantiepyörän viime kesänä mutta kilometrejä sillä on tullut kuitenkin suhteellisen vähän. Olen muutenkin lähtenyt aina helpommin lenkille kuin pyöräilemään. Siispä. Päätin pidentää fillarikautta hankkimalla treinerin jolla voin treenata omalla maantiepyörälläni myös talvella ja sisätiloissa. Kaverin kautta kuulin Bkool merkkisestä treineristä joka on yhdistettävissä netin kautta "oikeille" fillarireiteille ympäri maailman. Sorruin siihen vaikka sillä olikin melko suolaisesti hintaa. Mutta - useamman treenin jälkeen olen edelleen täysin myyty! Se vaan on niin mun juttu! Fillaroida porukassa tai yksin, tehdä kuntotesti koska vaan, pöyräillä maisemareittiä tai velodromilla, linkittyä muiden treenaajien kanssa ja kerätä virtuaalipisteitä. Me like!

Pienen väännön jälkeen pyörä on saanut olla olkkarin nurkassa (menee ulkovarastoon sittten kun varastoon on siivottu tilaa...). Alleen se sai paperisen maton ja ketjut putsasin kuivalla rätillä ennen sisätilaan tuomista. Ei sitten lennä ketjuöljyt sohvalle...

Lenkkejä on tullut tehtyä Espanjassa, Ranskassa, UK:ssa, USA:ssa ja Tanskassa. Hauskaa puuhaa. Komeita maisemia ja riittävästi haastetta. Maastot tai treiner, lenkit ovat huomattavasti raskaampia kuin Mäntsälän paikalliset väylät. Eihän se ulkoilua voita, mutta mielettömän kätevä (pienten lasten äidille) keino pitää reisissä tuntuma mäkiajoon.

Cool!

Vuosi on lähtenyt coolisti käyntiin kun kelit ovat olleet hyvin haastavia ulkoliikunnan suhteen. TRI porukan treenit alkoivat kuitenkin suunnitelman mukaan ja muutaman kuukauden tauon jälkeen putkahti sähköpostiin koutsilta taas myös treeniohjelma.

No, parin tunnin fillarointia on aika mahdoton, ainakin minulle, tehdä 29 asteen pakkasessa. Investoin siis 10 kerran salikorttiin ja toivon että sillä pääsee pahimmista pakkasista yli. Sekä pyörää että mattoa on tullut nyt jo kokeiltua. Tunnin fillarointi ja kahden tunnin pk lenkki meni mukavasti äänikirjaa kuunnellen. Pysyy sillä sopivalla sykealueella helpommin kun popin sijasta kuuntelee dekkaria :)

Ja sitten. Ensimmäinen yhteistreeni tänään. Pakkasta mittarissa 22 ja koutsi sitä mieltä että kun ei tuule niin keli on ihan ok pk lenkille - iiks! Hirveesti kerroksia pukeutumiseen ja hullun kiilto silmiin. Sillä mentiin tänään 18 km hissukseen hölkötellen. Kierrettiin 6 km:n lenkkiä ja otettiin hörpyt kuumaa mehua aina kierroksen vaihtumiskohdassa. Ihan yllätyin miten vähillä vaurioilla reissusta selvisin. Ei se ollutkaan niin kamalaa kuin pelkäsin! Jaa, no. Mukavampi tietty olisi juosta kympin pakkasessa. Mutta minkäs teet. Meni se näinkin. Lähes kaksi ja puoli tuntia jolkoteltiin ja siinä kohdassa päivä olikin jo lämmennyt huomattavasti. Pakkasta oli enää 19 astetta kun lopeteltiin... :) Kyllä lämmin suihku teki hyvää!

Vuosi pakettiin ja uutta kohti

Urheiluvuoteni 2015 päättyi osaltani 29.12. pakkaseen ja reippaaseen 14 km lenkkiin jolla kuroin viime metreillä ylöspäin viilatun kilsatavoitteeni täyteen.

Yksi vuodenvaihteen hauskimmista hommista (jos sattuu olemaan tilastonikkarin vikaa) on tehdä erilaisia tilinpäätöksiä ja yhteenvetoja menneestä vuodesta. Minussa kun tuota kröhöm - suorittajan vikaa on - niin nautin siis näiden laskelmien tekemisestä ja siitä että voin tehdä uudelle vuodelle uusia tavoitteita ja pyrkiä ylittämään edelliset saavutukset.

Vuoden 2015 tavoite oli juosta puolimara kahteen tuntiin. Lähelle meni, PB 2:00:57 oli paras kellotus ja se tuli tehtyä Paloheinässä heinäkuussa. Toisena tavoitteena oli juosta 1 000 km vuoden aikana. Vuoteen mahtui paljon jalkavaivoja jotka verottivat kilometrejä, mutta jotka toisaalta toivat mukanaan paljon uusia lajeja. Uutta oli mm. avovesiuinti, patikointi, kajakkimelonta ja sisäpyöräily. Ja vuoden lopulla kävi selväksi että kaikesta huolimatta myös kilsatavoite tulee ylittymään. Ei paha, puolimara viikossa, 3 km päivässä.

Ja sitten se vertailu:

2014
Juoksu 901 km
Maastojuoksu 0 km
Pyöräily 289 km
Uinti 8 km
Kävelyä ja kahvakuulaa jonkun verran

2015
Juoksu 1084 km
Maastojuoksu 16 km
Juoksua yhteensä siis 1 100 km = 122 %
Pyöräily 459 km = 159 %
Uinti 30 km = 401 %
Hiihto 61 km + uusia lajeja erinäisiä määriä

Ensi vuoden tavoitteet onkin jo postattu marraskuulla ja ovat edelleen voimassa. Kilsoja juoksen sen mukaan miten jalat kestää, ehkä sitä puoltatoista voisi tavoitella.

Katse kauteen 2016

Vielä on vuotta jäljellä ja muutama pikkutavoite valmistumatta. Olen kuitenkin siirtänyt katseen jo henkisesti vuoteen 2016 ja asettanut sinne seuraavat itseni voittamisen merkkipaalut:

- puolimara aikaan 1:50 - tämä suht kova tavoite. PB 2:00:57 tällä hetkellä.
- polkupuolikas - tämä hauska tavoite, varmasti raskas, mutta kovasti odotettu.
- triathlon perusmatka (1,5/40/10) - haasteena avoveden pelko ja vaihtojen vierastaminen.

Uinti (altaassa) menee hyvin. Tunnissa saan kolme kilsaa uitua. Jännään kuitenkin avovettä kovasti. Pyöräily menee ok. Tuon matkan saan fillaroitua joskaan fillari ei ole paras lajini. Olen siinä aika hidas. Juoksu menee ok. Jos nämä pirun jalkavaivat jättävät minut rauhaan niin kaksi tuntia alittuu vihdoin ensi keväänä ja sitten suuntaan kohti tuota 1:50 aikaa. Polut ja patikointi ovat vieneet paikan sydämestäni. Niitä harjoituksia otan lisää aina kun säät ja aikataulut sallivat. Vähintään yhden reissun teen poluille myös lapun kanssa ensi kaudella.

Kuluvalle vuodelle ohjelmassa on pk-harjoituksia, kahvakuulaa ja jalkojen parantelua (akillesjänne sijalla yksi, kantapää sijalla kaksi, kolmen parhaan joukossa nykyään myös lonkat...). Näiden lisäksi uintia ja kaikkea muuta mukavaa liikuntaa.

Suunto Ambitin keräämistä tiedoista katselin että tässä kohdin vuotta juoksukilsoja on kertynyt 843. Jossain vaiheessa vuotta keksin että tonni olisi kiva saada vuodessa täyteen. Se tarkoittaisi 20 km:n viikkojuoksuvauhtia. Ei mahdoton, mutta vaatii kivuttomat jalat, kohtuulliset kelit ja sen että otan tuon asiakseni. Lähiaikoina kun on kovasti kiinnostanut myös uinti ja patikointi.

Tänään menin kasin lähemmäs vuositavoitetta kun kävin tekemässä tunnin mäkijuoksutreenin Hirvihaarassa Mäntsälässä. Reitti on hiihtolatupohja (!) johon en koskaan erehtyisi menemään sukset jalassa. Pelkkää mäkeä alas ja ylös. Jyrkkää mäkeä. Nostattaa sykettä mukavasti. Tänään keskisyke oli 150, mutta korkeimmillaan kävi lukemissa 181. Pistin tuonne yhden kuvankin siitä miten ylämäki ja alamäki seurasivat toisiaan.
 

          

Polkuiluksi menee mutta menkööt

Tämän syksyn hitti Retun reippailuissa on ollut polkuilu. Se alkoi heinäkuussa Repoveden kisasta, jatkui omilla kotikonnuilla Haukankierroksella jonka jälkeen avautui mahdollisuus Saksan vuoristoreissuun ja sen valmisteluun Sipoonkorvessa.

Olen omaan inspiroituneeseen tapaani vouhkannut uutta aluevaltausta myös kotona, ja sain intoiluuni kiinnostuneen vastaanoton. Niinpä varasin (hääpäivän kunniaksi) laatureissun minulle ja isännälle Nuuksioon patikoimaan.

Sää suosi. Aivan ihana syksyinen auringonpaiste! Väkeä oli, yllätys yllätys, paljon liikeellä, joten ihan omassa rauhassa ei päässyt polkuja tallaamaan. Olin suunnitellut että kierretään Korpinkierros ja katsellaan sitten jääkö aikaa muiden reittien tutkimiseen.

Kierrettiin keltaisella merkittyä Korpinkierrosta myötäpäivään, mutta melko nopeasti selvisi, että koko kierros olisi vienyt aikaa vain noin 2,5 h. Niinpä puikattiin Mustalammen tienoilla siniselle reitille ja siitä edelleen oranssille. Löydettiin rauhallinen nuotiopaikka Iso-Holman kupeesta ja paisteltiin makkarat kaikessa rauhassa. Matka jatkui oranssilla reitillä, josta käännyttiin ruskealla merkatulle pyöräreitille ja loppupätkä tultiin taas sinistä reittiä takaisin Haukkalammen pysäköintialueelle josta matka oli alkanut.

Kilometrejä mittariin kertyi tällä kierroksella 14 ja aikaa eväspaussien ja maisemien ihailujen kanssa meni neljä ja puoli tuntia. Hienot maisemat ja melko helppo reitti, joskin edellisen päivän sade oli liukastuttanut juurakot. Maistuvat eväät sekä mukava seura. Avot, kaikki kohdillaan!

Into ei tämän reissun seurauksena laantunut, kasvoi vaan hitsisti. Suunniteltiin jo että lähdetään keväällä Tsekkeihin vuoria koluamaan ja ennen sitä viedään muksutkin patikointireissulle lähireiteille. Netti tarjoaa mahtavia linkkejä reissun suunnittelemiseen. Helpolla pääsee alkuun tutustumalla esimerkiksi luontoon.fi sivuston monivalintahakuun.

Ja nyt perinteiselle juoksulenkille tasaiselle asfaltille...

Patikointia Saksassa - ja Itävallassa

Minulle tarjoutui sattumalta mieletön tilaisuus lähteä elämäni ensimmäiselle patikointireissulle tänä syksynä. Kiitos kaverin työpaikanvaihdon, sitä myötä hänen muuttuneiden lomasuunnitelmiensa ja siitä seuranneen patikointituuraajan paikan avautumisen.

Reissu tehtiin tyttöporukassa Etelä-Saksaan Bad Aiblingin pieneen kaupunkiin tunnin ajomatkan päähän Münchenistä. Kaupungin liepeillä on hienoja patikointipaikkoja ja huippuja valloitettaviksi. Ja sieltä ajaa tunnissa Itävallan puolelle kipuamaan naapurimaan huippuja.

Majoitus oli tuttavaperheen nurkissa ja alla vuokra-auto, jolla välimatkat taittuivat tosi näppärästi. Navigaattori tuli muuten tarpeeseen, suosittelen! Perillä oltiin torstaina illalla, ja illan ohjelma oli syödä hyvin, tutkia karttoja, suunnitella tulevia reittejä ja valmistautua elämykseen.

Perjantaina pakattiin eväät reppuun, patikointivarusteet päälle ja suunnattiin kohti Rotwandia. Parkkipaikalta on suht pitkä matka tasaista reitin alkuun, mutta itse reitti oli hieno ja nousua riitti. Ensimmäisen päivän saldo oli Rotwandin kierros. Huipulla ei käyty, koska pimeä puski alkuillasta päälle.

 

Aikaa reitin kiertämiseen (evästaukojen kanssa) meni viisi tuntia. Kilometrejä tuli tallattua reilut 17 ja korkein piste reitillä oli 1716 metriä. Varsinaista nousua tuli noin kilometri, sillä lähtöpaikka oli jo itsessään 750 metrissä. Aivan mahtavaa treeniä!

Seuraava päivä otettiin vähän iisimmin. Mukaan lähti muutama kaveri, vauva ja pari koiraa. Ei sillä, kovakuntoista porukkaa kaikki. Ilma oli sumuinen, mutta mieliala korkealla. Matkalla poikettiin Schuhbräualmin kahvilaan nauttimaan teetä ja omenapiirakkaa. Myös vauva sai ruokaa ja puhtaat vaipat. Paikka on muuten kuuluisa hyvästä palvelustaan ja näytti olevan etenkin maastopyöräilijöiden suosiossa.

Matkaa reitille tuli just vajaa kymppi ja korkein piste oli 1279 metrin korkeudessa. Oikeellista nousua tällä reissulla vain neljäsataa metriä sillä parkkipaikka oli yli 800 metrin korkeudessa meren pinnasta.

Sunnuntaihin, eli kolmanteen reissupäivään valittiin taas pidempi ja vaativampi reitti. Puikattiin autolla Itävallan puolelle ja lähdettiin kipuamaan kohti Sonnwendjochin huippua. Se olikin itsensävoittamisen paikka tällaiselle korkeanpaikan kammoiselle kuin minä! Huipulla oma mittari näytti 1990 metriä, viralinen kyltti tosin vain 1986 m. Lähtö 1300 metristä, joten ylöspäin kivuttiin melkein 700 metriä. Huippuhienoa!

OMG! Enhän vaan putoa reunan yli!

Huipun ympärillä oli sumua ja pilviä. Tuuli puhalsi viileästi ja näkyvyys oli suhteellisen heikko. Summitilla tuli tunne, että en ikinäkoskaan uskalla lähteä samaa reittiä alas, lierin kuitenkin ihan takuuvarmasti rinnettä alas kiihtyvällä tahdilla!

Uskalsin, eikä se itse asiassa ollut edes ihan niin pelottavaa kuin olin kuvitellut.

Kun päästiin jonkun verran alaspäin ja saavuttiin uusien reittien risteykseen, päätettiin lähteä kohti Valepia, joka on Saksan puolella. Taivallettiin reilu tunti aika lailla haasteellisia polkuja rinteen kupeessa kohti rinteen toista reunaa. Hyvin nopeasti kävi selväksi, että emme mitenkään ehdi Valepiin ja takasin ennen pimeää. Pidimme siis evästauon sopivassa kohdin ja ihailimme auringonpaistetta joka helli meitä rinteen pohjoispuolella. Kannatti tosiaan tehdä reissu sinne, näkymät olivat henkeäsalpaavat ja ilma lämmin ja suojaisa.

Viihdyttiin reissussa 6,5 tuntia, ja olisi viihdytti pidempäänkin, mutta iltaa vasten oli pakko lähteä kohti autoa. Pimeä tuli aikaisin, kuudelta hämärä ja puoli seitsemältä täysi pimeys. Näiltä poluilta on syytä olla siinä vaiheessa pois. Matkaa kilometreissä tuli 16,5 keskisykkeellä 106. Toki nuo luvut sisältävät muutaman eväspaussin ja muitakin stoppeja maisemien ihailun merkeissä. Tälle reissulle ei tultu juoksemaan!

Kotiinlähtö oli varattu maanantaille. Minä olisin voinut ottaa saman tien viikon lisää vapaata ja patikoida vaan päivästä toiseen. Jalat olivat aamuisin hieman jäykät, mutta mistään ei kolottanut ja veri veti rinteeseen.

Lähtöpäivänä tehtiin vielä pieni rauhallinen kolmen tunnin kävely aamupäivästä, lähtö Schweibernin parkkipaikalta, nousua muutama sata metriä kohti aurinkoista huippua. Se on sentään mielenkiintoista, miten sumu ja pilvet pyörivät laaksossa, mutta samaan aikaan ylempänä paistaa aurinko kauniisti.

Neljän päivän saldo siis 17,5 tuntia patikointia, kilometrejä yli viisikymmentä, muutama lähes kahden kilometrin huippu, aika monta palaa suklaata ja eväsleipiä, mukavaa seuraa, uusia oppeja ja levännyt mieli!

Täytyy myöntää että pieni pala sydäntä jäi vuorille! Ei tule varmasti olemaan viimeinen kerta tätä sorttia. Ja nälkä kasvaa syödessä. Pidempiä reissuja, korkeita huippuja, mielettömiä maisemia, eväitä ulkosalla, liikuntaa, itsensä voittamista, aurinkoa, sumua, eläimiä, vuoristoteitä, elämyksiä, muita patikoitsijoita ja viihtyisiä vuoristokahviloita. Aivan mahtavaa! Suosittelen!