Tuusula Trail Run

Polkujuoksubuumi jatkuu! Tänään juoksin Tuusulassa 21 km Tuusula Trailissa. Tätä kisaa/tapahtumaa voi suositella. Osallistumismaksu oli tälle pidemmälle matkalle 35 euroa, ja sille sai mielestäni oikein mukavasti katetta. Suht pieni tapahtuma, mutta hyvin hoidettu. Helppo ajella paikan päälle, parkkitilaa hyvin, ennakkoilmon tehneenä nappasin numerolappuni vaan ilmoitustaululta ja suuntasin tekemään hyviä kauppoja kisakeskuksessa olleen tossukauppiaan kanssa.

Minulla on ollut käytössä noin kolme vuotta sitten ostetut Inovin maastokengät. Niistä on kuvia edellisissä postauksissa. Harmittavasti on vaan käynyt ilmi, että testailin kengät aikanaan varmaan kesäsukissa (tai jalkani on kasvanut, tai luultavasti vanhemmiten vaan turvonnut...) ja tossut tuntuvat erityisesti uusien vedenkestävien sukkien kanssa vähän tiukalle. Erityisesti pidemmän lenkin jälkeen isovarpaat ovat kiukutelleet.

Eli, keskustelu ammattilaisen kanssa auttaa :) Tulin ostaneeksi Salomonin S-Lab polkukengät. Tarpeeksi isoa kokoa tällä kertaa. Testattu niiden paksumpien sukkien kanssa. Rohkeasti pistin uudenkiiltävät tossut jalkaan heti puolimaralle...

Näissä tossuissa on vähän enemmän vaimennusta kuin edellisissä. Lisäksi läpän etureunassa on kätevä "pussukka" jonne ylimääräiset nauhat saa sullottua. Näin ne eivät roiku tiellä ja tartu esim. risuihin poluilla. On ne hienot ja puhtaat. Tuntuivat jalkaan heti tosi hyviltä.

Mutta sitten itse kisaan. Tavoitteita ei varsinaisesti ollut. Ajattelin että josko jonnekin naisten tilaston puolivälin paikkeille sijoittuisin niin se olisi minulle varmasti ihan ok suoritus. Aiempina vuosina naisia on ollut puolimaralla 25-30. Strategia oli taas mennä omaa rennon reipasta vauhtia. Ottaa riittävän iisisti alku, ja kiristellä sitten lopussa jos paukkuja riittäisi.

Kisa starttasi yhdeltätoista Tuusulan uimahallin takaa Olympiakasarmin kentältä. Matkalle lähtivät yhtä aikaa lapset joilla oli 5 km, sekä miehet ja naiset matkoinaan kymppi ja puolimara. Puolimara kiersi reitin kaksi kertaa.

Ota tuosta kartasta nyt sitten selvää.. mie olen huono karttojen kanssa.

Tuossa vielä Garminin kartta

Reitti starttasi mukavaan leveään polkuun/soratiehen. Alkuryysäys hajaantui suht nopeasti ja väki pääsi jatkamaan omaa vauhtia. Matkalla ei ollut ihan mahdottomia nousuja, muutama isompi ylämäki ja muutama vähän pienempi. Ei kuitenkaan sellaisia mäkiä mitä olisi joutunut nelinkontin ryömimään ylös. Isommat nousut otin kävellen, ihan vaan säästelläkseni jalkoja.

Teknisiä osuuksia olikin sitten useampia. Oli jonkinmoista juurakkoa useammassa kohtaa, oli karmaiseva suo-osuus josta mie en tykännyt yhtään. Joo, tiedän että se kuuluu lajiin, mutta silti. Upottavaa, märkää pätkää oli ihan riittävästi että uudet kengät saivat arvoisensa kasteen. Yöpakkanen oli onneksi vähän jähmettänyt myös suonpintaa, se helpotti ainakin ekalla kiekalla. Toisaalta yöpakkanen oli jäädyttänyt myös kallionkupeessa virtaavat vesinorot huiman liukkaiksi ansoiksi kallio-osuuksilla. Onneksi kaverit edellä, sekä kannustajat reitin varrella huutelivat ajoissa "jäätä", ja ehdin vaihtaa toiseen kohtaan. Säästyin siis liukastumisilta.

Kuvia en luonnollisestikaan matkalla ottanut, kun en oikein (taaskaan) malttanut syödäkään riittävästi energiaa ja juominenkin jäi vähän vähiin. Olin hyvässä letkassa ja maltti ei riittänyt alkaa eväitä mussuttamaan kun ajattelin että putoan sitten porukasta. Olisin kyllä sitä lisäenergiaa lopussa tarvinut, joten koitas nyt vaan Raisa muistaa ja malttaa tankata myös matkalla!

Reitti oli ihan ok merkattu. Sitä aina jännitän etukäteen varsinkin kun kyseessä on minulle uusi reitti. Reittimerkkeinä oli sinisiä nauhoja puiden oksissa ja kalkkiviivaa. Kilsan välein oli myös merkkipaalu jossa oli kuljetut kilometrit ilmoitettu. Kierroksen puolivälissä oli juottopiste. Hyvistä merkinnöistä huolimatta juoksin (juoksimme letkassa) muutaman kerran hutiin. Ei ehditty kuitenkaan pitkälle kun huomattiin itse, tai takanatulijat huutelivat että "kääntykäähän, ootte menossa vika suuntaan". Ei siis pahoja eksymisiä - edes minulle.

Rennon reipas oma vauhti tarkoitti tänään minun kohdallani 6:22 min/km ja keskisykettä 160. Lievästi nousujohteinen sykekäyrä, eli siinä suhteessa ok. Jos olisin pystynyt kovempaan loppukiriin (kun olisin tankannut paremmin matkalla) niin syke olisi ehkä myös noussut jyrkemmin. Mutta joo, ihan ok

Aikaa reissuun meni 2:10:21 ja sillä pääsi sijalle 14/26 naisten tuloksissa. Muutama kilsa ennen maalia vielä haaveilin niittaavani muutaman rouvan siitä edestä, mutta puhti ei riitänyt. Selät näkyivät maalisuoralla, mutta ohi en päässyt. Tällä kertaa.

Vähän tuhruinen kuvakaappaus, sorry

Tässä jo autossa lisätakki päällä ja lähdössä kohti uimahallia

Kisan jälkeen osallistujille oli tarjolla nakkisoppaa, nam. Olin jotenkin siinä käsityksessä että olisi ollut hernekeittoa, joten olin positiivisesti yllättynyt kun soppa olikin minulle mieluisempaa. Hörpin sopan, pakkasin kamat kasaan ja lähdin kohti uimahallia. Osallistujille oli siis samaan hintaan varattu mahdollisuus peseytymiseen ja uimiseen Tuusulan uimahallissa (250 m kisakeskuksesta) Tiedän että oikea tapa olisi ollut dipata siellä jalat kylmävesialtaaseen, mutta se ei ole mun juttu :) Uin siis vaan perusloppuverratyylisesti pari kilsaa.

Garmin mittasi reitille vähän lyhyemmän matkan kuin järjestäjän ilmoittama. Vannon kuitenkin että en oikonut.

Summa summarum. Hieno tapahtuma. Samalla rahalla juoksu, soppa ja uimalipuke! Vastinetta rahalle. Voisin nähdä itseni samassa tapahtumassa myös ensi vuonna. Tässä vielä linkki järjestäjän sivuille "Tuusulan Voima-Veikot"

Haaveista totta Hollolassa

Minulla on ollut tänä syksynä semmoinen kausi, että olen tehnyt asioita joita olen suunnitellut tekeväni jo pitkän aikaa. Asioita jotka ovat olleet haaveena takaraivossa mutta jääneet arjen jalkoihin ja toteuttamatta aiemmin. Yhden niistä toteutin tänään - ja voi että mulla oli kivaa. Mulla oli kivaa koska tein jotain mistä olin haaveillut, ja kivaa koska päivän ohjelma vaan oli kiva.

Teksti sisältää paljon kuvia, sillä tänään mentiin pintakaasulla, hyvällä fiiliksellä, kännykän kamera aina valmiina kuvaamaan ja tossut justiin sinne suuntaan kun sattu missäkin risteyksessä huvittamaan.

Säätiedotus näytti mahtavaa keliä tälle päivälle ja minä sain puhuttua vapaapäivän töistä. Ajelin heti aamusta Hollolaan, sillä jo pitkään mielessä ollut "nostalgiareissu" oli tarkoitus tehdä tänään. Nostalgia sen vuoksi, että asuin joitain vuosia Hollolassa, ja niistä vuosista jäin kaipaamaan ihania lenkkimaastoja ja uimahallia joka oli muutaman kilsan päässä silloisesta talostani. Tuossa hallissa opetin aikanaan esikoiseni uimaan. Terkkuja Erikalle. Noissa maastoissa lenkkeilin välillä itekseen, ja välillä silloisen työporukan kanssa. Terkkuja erityisesti Riitalle ja Timolle! Ja vähän myös Kaukolle, joka ainakin kerran johdatti meidän työporukkaa noilla reiteillä lailla metsäkauriin kevyesti hypähdellen (ja useamman kilon punnukset repussaan). Siinä on kilpailuhenkinen herra sanan varsinaisessa merkityksessä.

Mutta, nostalgiasta tähän päivään.

Jätin auton parkkiin Arvo Hauvosentielle, josta useampi reitti lähtee. Mukana oli Hollolan liikuntatoimen sivuilta tulostettu reittikartta, vettä ja vähän evästä. Heti parkkipaikalla kuulin muutamalta rouvalta, että alueelle on tehty myös uusi reitti, "Tiirismaan kierros". Miehää innostuin siitä(kin), ja päätin lähteä ihan ekana kokeilemaan sen. Reitillä on mittaa reilu neljä kilsaa, ja se menee Pirunpesän ohi. Pirunpesä oli tarkoitus käydä tsekkaamassa siltä varalta, josko sinne olisi kiva viedä muksut joku kerta. Linkki Tiirismaan kierroksen nettisivuille tässä: "klik"

Olin sitten pistänyt tavan juoksulenkkarit jalkaan, kun muistelin että ne aikanaan kuljetut reitit meni pääsääntöisesti sorateitä. Kaduin päätöstä melkein heti, mutta en viitsinyt kääntyä takaisin autolle, jossa polkukengät kyllä olivat mukana.

Hölkkäilin ekana siis pirunpesälle. Kaunista metsäpolkua, ihan pieni pätkä soraa. Pirunpesä oli hauska paikka, mutta ei ehkä sen veroinen että ihan vaan sen takia ajelisin lasten kanssa paikalle.

Jatkoin Tiirismaan kierrosta kohti "Martan maja" -laavua. Maasto oli melkoisen teknistä. Märkää, liukasta, juurakkoista, kivistä, ja reitillä oli jonkin verran korkeuseroja. Jouduin menemään aika hissukseen, sillä en halunnut teloa itseäni heti alkumetreillä. Maasto oli kyllä todella kaunista. Ja vaikka Pirunpesä oli aika pliisu, niin ajatus lasten tuomisesta tänne nousi uudestaan mieleen. Aika lailla sopivan mittainen reissu muksuille, kun mukaan ottaa vähän evästä, ja pitää vauhdin sopivana. Reitti oli täynnä mielukuvitusta kutkuttavia kiviröykkiöitä ja sammalpohjaista metsää.

Martan majalla mie ekan kerran melkein eksyin :) Ja olin siis ollut liikkeessä vajaan puoli tuntia.... Reitti tulee majalle, ja jatkaa matkaa melkein samaan suuntaan mistä tuli. Muutama "kilpaileva" polku lähti laavulta myös, joten jouduin hetken arpomaan minkä polun valitsen. Katsoin oikein majan seinässä olevaa karttaa (ihan niinku osaisin karttaa lukea).

Matka jatkui ja Tiirismaan kierros tuli tehtyä. Tämän päivän agenda oli kuitenkin nostalgian lisäksi hölkätä jalat alta ja uida kädet irti. Eli käyttää koko päivä liikkumalla luonnossa ja käydä sen jälkeen paikallisessa uimahallissa uimassa vähän normireissua pidempi setti.

Eli matka jatkui. Kävin autolla vaihtamassa polkukengät jalkaan ja lähdin uudelle kierrokselle.

Tällä kertaa valitsin kuitenkin joka risteyksessä satunnaisotannalla aina sen polun tai soratien mikä kulloinkin näytti houkuttelevimmalta. Aika mukava tapa lenkkeillä! Kiirettä ei ollut, evästä ja juomaa riitti ja lapsille oli järjestetty ohjelmaa ja ruoka kotopuolessa. Olivat siis koulussa ja isäntä käytti ne vielä pitsalla koulun jälkeen kun sattui olemaan etäpäivällä ja itsekin lounaalla.

Kiertelin ja kaartelin. Hyvä maamerkki oli TV-masto, joka näkyy aikas moneen paikkaan lähimaastoissa. Silti jouduin Hollolan sivuilta tulostettua karttaa ja puhelinta tutkimaan välillä että tiesin missä olin. Hyvä kartta alueella liikkumiseen löytyy täältä: "klik"

Kävin katsomassa maston lähietäisyydeltä, ja toisessa kohtaa se nousi jylhästi metsän keskeltä toiselle puolella järveä.

Järviä puolestaan pääsi ihastelmaan kolmena kappaleena tämän päivän reitillä. Tämän rantakuvan lisäksi järvimaisemaa näki ylhäältä, ja puron varresta. Esimerkiksi.

Matkalla vastaan tuli mahdollisuus myös hölkkäillä jonkin matkaa ihan vaan pitkospuita pitkin suon poikki. No miehää olin heti että tuonne!

Ja jonkin verran matkasta tuli mentyä sorateitä, mut mikäs nuita on hölkkäilessä kun ovat nekin niin hitsin kauniita. Kyllä mun mieli lepäsi, ei voi muuta sanoa! Aivan mahtavaa.

Jonkin verran oli lenkkeilijöitä liikkeellä, ei kuitenkaan ruuhkaksi asti. Ihmekös tuo kun niin hieno keli oli. Minun reissulle tuli tällä kertaa mittaa reilut 25 km, jossa nousuja ihan kiitettävästi, ja maisemia jota muistella. Korkeuden lisäys tämän päivän reissulla 846 metriä. Sykealue pääosin peekoota.

Uimahalli aukesikin tänään vasta kahdelta, ja minä olin siellä puoli kolmen jälkeen. Pulahdin altaaseen ja valitsin tämän päivän taktiikaksi tehdä 500 metrin settejä. Vaikka olin juonut reilusti vettä poluilla, niin arvelin että juomataukoja on hyvä pitää uinninkin aikana. Juomapullo odotteli altaan reunalla aina sen reilun yhdeksän minuuttia kun noita pätkiä kauhoin.

Huomiona tänään se, että samalle radalle sattui minua iäkkäämpi rouva ja herra, jotka olivatkin aika hitsin kovia uimaan! Olen tottunut siihen että aika monesta perus-uimarista joudun ohi menemään, mutta nämä kaverit vetivät sellaista vauhtia että sain itsekin pitää kunnon reipasta tahtia että en jäänyt heille altaan tukoksi! Huisia. Tuli ihan nuoruusvuodet mieleen. Silloin treenasin uintia minua kovemmassa poikaporukassa ja olo oli aikanaan sama. Ei ollut aikaa jäädä haaveilemaan. Reipas 10 settiä viisisatasia ja sitten oli päivä täys :)

Summa summarum - ihana päivä! Kropassa tuntuu että on urheiltu ja pääkoppa sai tuuletusta luonnon helmassa upeassa säässä. Tätä piristettä käytän itse ja suosittelen. Matkalla Hollolaan ja takaisin kuuntelin autossa Aki Hintsan "Voittamisen anatomiaa". Siinä sinulle vielä tähän loppuun vinkki todella motivoivasta kirjasta. Kiitos ja kumarrus. Ja kohti seuraavaa To Do - tempausta!

Paikallinen polkujuoksukisa, Mäntsälä

Oletko ollut koskaan tilanteessa jossa törmäät marketissa huippuhyvään tarjoukseen tuotteista joiden tiedät kiinnostavan tosi monia tuttaviasi ja yleisestikin tuotteelle olevan kovasti kysyntää. Laarin ympärillä on kuitenkin hyvin hiljaista ja saat poimia laarista juuri sen tuotteen kuin haluat. Etkä voi viedä tuotteita mukanasi kuin sen yhden itsellesi. Olet siinä laarin vierellä ihan että tää ei oo mahdollista! Missä kaikki on! Miksi tälle laarille ei ole jonoa! Olenko piilokamerassa!

Hyvä kun tiedät tunteen. Minulla oli se tunne tänään kun osallistuin paikalliseen polkujuoksutapahtumaan. Veli (Mäntsälä Urheilijoiden kyläseura) järjesti jo kolmatta kertaa kyseisen tapahtuman ihan Mäntsälän kupeessa, Saaren kartanon naapurista lähtevällä Haukankierroksen reitillä. Itse en ole päässyt osallistumaan aiempina vuosina, koska kalenterissa on aina ollut muita menoja, Vantaan Maraton tai mitä milloinkin. Tänä vuonna tämä kisa oli kuitenkin lukittu kalenteriin jo ajoissa, sillä halusin juoksemaan tutulle reitille, ja tukea samalla kyläseuran toimintaa. On ihanaa kun tällaisia tapahtumia järjestetään ihan kotinurkilla.

Sain kuin sainkin polkukengät käyttöön oman kylän kisassa!

Saatiin järjestymään kimppakyyti Säteen ja Tarjariitan kanssa Saaren koululle jossa tapahtumakeskus oli. Mäntsälän keskustasta koululle on noin 13 km. Hyvänä ajatuksena oli olla ajoissa paikalla, sillä ilmoittautuminen ennakkoon oli minulla tekemättä, ja kisanumerot tuli saada haetuksi vielä ennen kisaa. Startti oli yhdeltätoista ja me saavuimme koulun pihaan vähän ennen puolta. Parkkis oli melkein autio. Muutama auto. Kisakeskuksessa selvisi että lisäksemme reitille oli lähdössä kaksi juoksijaa. Eli osallistujia olisi yhteensä viisi! Ja minä olisin ainut joka juoksee kaksi kierrosta eli noin 10 km. Voihan harmitus. Ei sillä ettenkö viihtyisi metsässä ja juoksemassa yksin. Kyllä viihdyn. Olen tottunut treenaamaan yksin ja osaan arvostaa laatuaikaa omien ajatusteni kanssa metsän siimeksessä. Harmitus tuli siitä että reitti on ihan mahtava, ilma oli hieno, osallistumismaksu tosi pieni (10 eur, seuran jäseniltä 5 eur), ja talkooväki oli nähnyt vaivaa kisan järjestämisen eteen. Ja sitten osallistujat ovat jossakin Vaarojen Maratonilla tai laittamassa mökkiä talviteloille tai shoppailemassa sormikkaita. Tällä tapahtumalla ja reitillä olisi niin mahtava potentiaali että pahaa tekee kun kolmatta vuotta putkeen osallistujamäärä jää laskettavaksi pelkillä sormilla.

Tässä kisan jälkeen mie, Säde ja Tarjariitta.

Mutta tämän vuodatuksen jälkeen itse kisarapsaan:

Koska väkeä oli vähän ja kyseessä oli joustava pieni kylätapahtuma, lähdimme reitille lähtökäskystä jo vähän ennen yhtätoista. Minä olin päättänyt ottaa reissun taas sillai rennon reippaasti, kuitenkin riskeeraamatta nilkkoja tai ranteita kaatuilemalla liukkaalla reitillä huolimattomuuttani. Kaksi nuorta juoksijaa, tyttö ja poika, ponkaisivat vauhdilla kärkeen, ja se sopi minulle. Jäin heistä heti, joka tietysti vähän kirpaisi :) mutta oli myös oletettua koska he olivat nuoria ja urheilullisia ja lisäksi vitosen juoksijoita. Minä puolestani olen kyllä omasta mielestäni nuorekas, mutta kuitenkin nelkyt ja risat. Olen myös jossakin määrin urheilullinen, tosin hidas ja sitkeä, en erityisen nopea. Ja olin valinnut matkaksi kympin. Ajattelin että otan ekan kiekan kuulostellen ja kiristän toisella jos siltä tuntuu.

Reitti alkaa mutaisella polulla joka kulkee pellon reunaa, ja jatkuu kammopitkällä ylämäellä. Se ylämäki on sellainen "luulot pois"-ylämäki. Oli pakko kävellä. Tai siis lähes kavuta. Reitillä oli muutamia ulkoilijoita, mutta ohitukset menivät tosi mallikkaasti ja kannustustakin tuli. Ekan nousun jälkeen pääsi hetkeksi nauttimaan vauhdin hurmasta, mutta sitten edessä oli myrskytuhoja, eli aika monta polun yli kaatunutta puunrunkoa. Osan pääsi ylittämään kiipeämällä, osa oli pakko kiertää. Tehtävissä, mutta hidasti matkaa tietysti huomattavasti. Tämähän kuuluu lajin luonteeseen, joten nou hätä.

Kaksi n. 5 km kierrosta vanhan ja uuden tien välissä. Maisemat kuitenkin ihan mahtavat.

Reitti on melko tekninen, eli kansankielellä paljon nousua, useita liukkaita pitkospuita ja kallioita, märkää ja liukasta alamäkeä, kivikkoa ja juurakkoa. Mutta maisemat ovat lyhyeksi reitiksi tosi vaihtelevat ja kauniit. Voin ehdottomasti suositella tätä reittiä myös ulkoiluun muutenkin. Reittihän on merkattu punaisin maalipalleroin ihan ok, joten jopa minä selviän eksymättä reitin läpi. Tänään reitillä oli tietysti vielä lisämerkintöjä auttamassa suunnistusta. Lahdentien humina kuuluu paikoin reitille, mutta mie aina fantasioin sen olevan vesiputous joka siellä roiskuaa ja humisee.

Nousumetrejä kympille (Garmin 9,6 km) tuli 275 m

Olin etukäteen arvellut että jalat tulevat kastumaan, mutta aika vähin vaurioin pääsin tällä kertaa. Vettä on satanut lähipäivinä, mutta reitillä ei ollut pahoja vesiesteitä. Mutaa kyllä, ja märkää multaa, mutta ei varsinaisia vesilammikoita. Se mustuneen varpaankynnen josta olen muutamassa aiemmassa postauksessa kirjoitellut, olin teipannut ihoteipillä "paikalleen". Se ei siis ole vieläkään irronnut. En kuitenkaan halunnut löytää sitä tänäänkään sukasta irrallaan, joten ajattelin että teippi pitää sen ainakin juoksun ajan suojaamassa varvasta. Ja iloinen yllätys oli kun kynsi oli edelleen kiinni myös juoksun jälkeen. Vähän uusia väriyhdistelmiä oli ilmestynyt, mutta kiinni se oli varpaassa.

Säde ja Tarjariitta tulivat jossakin takanani reitillä. Heillä oli ohjelmassa tänään vitosen juoksu. Minä lähdin iloisin mielin toiselle kierrokselle tietäen että muita juoksijoita ei siellä tule olemaan. Ainakaan tämän kisan tiimoilta. Oli hienoa nähdä reitillä useita lapsia vanhempineen tutustumassa luontoon ja ulkoilemassa. Mie aina ilahdun kun lapsia viedään tuommoisille retkille! Minun nuorimmaiset olivat tällä kertaa kisan aikana isänsä kanssa toisessa paikassa metsäretkellä ja paistelemassa nuotiomakkaroita. Hymy! Ja terveiset perheelle!

Toinen kierros meni aika lailla samaan aikaan kuin ensimmäinen ja maalissa olin virallisella ajalla 1:12:34. Minun Garmin näytti matkaksi 9,6 km eli keskitahdiksi noin 7:30 min/km. Hidas vauhti johtui tänään pääosin haastavasta reitistä. Fiilis oli hyvä ja juoksu tuntui oikein mukavalta. Olin varannut mukaan vettä ja evästä, mutta eväät jäi syömättä (minun helmasynti) ja vettäkin hörppäsin vain muutaman pienen kulauksen. Olisin voinut jättää juomapullon kierroksen vaihtumiskohtaan ja juosta ilman ärsyttävää juomavyötä. Tämä muistiin ensi kisaa varten, joka siis toivottavasti järjestetään osallistujakadosta huolimatta.

Juoksun jälkeen pääsin valitsemaan palkinnon, olinhan voittanut sarjani :) Koska sain vasta Mäntsälän ajosta MU pyyhkeen, päädyin tällä kertaa Veljen myssyyn. Säde ja Tarjariitta olivat maalissa ajalla 48 min, odottelivat minua tulevaksi, ja valitsivat myös mieleisensä palkinnot. Sateenvarjon ja kenkienhoitosetin. Nää käytännölliset palkinnot on kyllä kivoja!

Palkinnoksi Kyläseura Veli tarjosi myssyn 

Kotona googletin aiempien vuosien tuloksia ja huomasin että olin tehnyt naisten reittiennätyksen! Tosin vain sekunnilla, mutta kuitenkin. Ensi kerralla tuosta on varaa tiputtaa vähintään muutamia minuutteja, hyvänä päivänä enemmänkin.

Suihku, ruokaa, ja hakemaan lapset sieltä toisesta metsästä. Ukon jätin vielä sinne laavua rakentelemaan. Samalla reissulla keräsin kassinpohjallisen sieniä illallisen lisukkeeksi.

Lastenhakureissulta sienet illallisen lisukkeeksi. 

Summa summarum, hieno päivä! Alkoi tehdä mieli järjestää tuo kisa uusiksi jo keväällä tai alkukesästä kun polku on sulanut ja kuiva. Mie lisäisin markkinointia vaikkapa eräisiin urheiluhullujen facebookryhmiin, ja mainostaisin kuntosarjaa myös perheille. Tapahtuman ylitsepursuava potentiaali saa minut ihan suunniltani.

Haukankierroksella tavataan! Seuraa tiedotusta sivulta "Kyläseura Veli, Mäntsälän Urheilijat"