Olin kisapaikalla jo hyvissä ajoin. Ehkä siksi että minulla on "kymmentä vaille"-syndrooma, mutta myös siksi että ajatuksissa oli vilkaista mitä tuotemyyntiä kisapaikalla on. Olen polkujuoksun suhteen täysi aloittelija ja noviisi, joten välineet ovat sen mukaiset. Olin varautunut juoksemaan vanhoilla juoksulenkkareilla.
Sanoivat kuitenkin että reitti on tosi mutainen ja paikoin myös hyvin liukas. Hahaa, enpä muuta lisäpontta shoppailuhimooni tarvinut kun tein kaupat Inovin maastojuoksutossuista. Ne istuivat jalkaan heti kuin valettu, joten uskalsin lähteä tuliterillä lenkkareilla kisaan. (Lähtöviivalla kyllä vähän nolotti uutuuttaan hohtavat kengät.... ei niinku kovin katu-uskottavaa, tässä tapauksessa polku-uskottavaa)
Viimeinen kurvi reitillä oli hieman epäselvästi merkattu ja minähän menin siinä tietysti hutiin. Tein siis ylimääräisen pienen lenkin, liikapituutta tuli ehkä noin 100 - 200 metriä. Ei juurikaan vaikutusta aikaan siis, eikä luultavasti sijoitukseenkaan. Maalissa olin ajalla 1:19:21 ja se oikeutti seitsemänteen sijaan. Juoksijoita sarjassa oli 18. Voittajalle jäin kahdeksan minuuttia.
Maalissa tossut näyttivät jo enemmän siltä kuin polkujuoksuun sopii....
Huoltopisteellä oli tarjolla banskuja, juomaa ja suklaatia, nam!
Kaikkineen hyvä reissu. Mukava reitti, sopivasti porukkaa, mahtui hyvin juoksemaan, ja kelikin oli sitten kuitenkin oikein passeli. Saatan tehdä toisenkin reissun Vantaa/Sipoonkorpi Trailin kisoihin.