maanantai 18. lokakuuta 2021

Kehon- ja mielenhuoltoa Vierumäellä

Olen haaveillut tästä jo vuoden. Miksi vasta nyt, siihen en osaa vastata. Tai osaan mutta en kerro. 

Aikaa yksin, aikaa hiljaisuudessa, aikaa luonnossa, aikaa liikkuen, aikaa kehosta huolehtien ja mieltä lepuuttaen. Valmiiseen pöytään syömään ja ajoissa nukkumaan. Juuri sitä olen kaivannut, ja juuri sitä sain. 

Varasin Vierumäen opistolta Body&Mind-teemakurssille lipun. Kurssi oli kuin minulle tehty. Kaksi päivää joogaa, metsämeditaatiota, kehonhuoltoa ja muita mielenkiintoisia lajeja tutustuttaviksi. Yhdistin viikonloppuun pari lomapäivää, ja suuntasin Vierumäelle jo torstaina aamupäivällä. Halusin viettää ensin hetken oman ohjelmani mukaista liikunnallista lomaa, ja rentoutua sitten kurssin äärellä. Tämän kirjoituksen teen siksi että haluan kirjoihin ja kansiin muiston tästä upeasta reissusta. Because I'm worth it.

Perjantaina Ilvespolulla lenkillä. 


Torstai: Saavuin Vierumäelle puoli yhdentoista aikaan. Hetki meni suhatessa eri rakennusten väliä ja etsiessä oikeaa luukkua josta saisin iltapäivällä avaimet huoneeseeni ja varattua lipun uimahalliin. Majoituksen olin varannut Country Clubilta. Siellähän ei respa eikä ravintola ole auki, joten avaimet haetaan Vierumäkihallilta ja aamiainen syödään hotelli Fennadassa.

Minulla oli valmiiksi lenkkikamat päällä, joten lähdin saman tien tekemään pidempää lenkkiä opiston ympäristöön ja tutustumaan eri reitteihin. Starttasin Mustalammen reitille (soratietä n. 6 km), ja jatkoin siitä opiston kympille (soraa ja polkua n. 10 km). Alueella tehdään parhaillaan metsätöitä, joten kympin lenkillä kuljettiin omalla vastuulla ja vähän niinku ilman virallista lupaa. Pikkusen kuumotti kun reitin puolivälin kieppeillä oli metsäkone töissä ja kuski vilkaisi minua hieman tuiman näköisenä. Kipitin parhaani mukaan reippaasti eteenpäin ja pois hakkuualueelta. Onneksi työmaa-alue ei ollut kovin laaja. Kuudentoista kilsan hölkkä riitti tähän kohtaan, ja nälkäkin alkoi kurnia vatsassa. Vaihdoin sutjakasti kuivaa (ei hikistä) puseroa päälle ja menin nauttimaan runsaan bufee-lounaan Fennadaan. 


Lounasta tuli tosiaan syötyä sitten ihan reilusti, joten alun perin tähän kohtaan suunniteltu uinti oli pakko siirtää myöhempään ajankohtaan. Eikä siinä mitään, aurinko paistoi ja päivää riitti vielä, joten pistin lämpimämpää takkia päälle ja lähdin kiertämään patikkatyyliin paikallisen luontopolkureitin. Jalat saivat vähän loppuverraa, ja lounas sai laskeutua rauhassa. Maisemat kolmen järven kierroksella olivat todella upeat!

Mustalammen reitin varrella oli myös Sydänlammen laavu. Lampi
itsessään on aika kaukana laavusta, enkä nähnyt sinne menevää polkua
tai rappusia.


Opiston kympin alkupäästä löytyi tällainen kaunis suojärvi

Luontopolkureitti lähtee ihan opiston takaa. Rantasaunan edessä on 
myös hyppytorni, ei tosin kyllä taida olla käytössä. Ei ainakaa 
tähän aikaan vuodesta.

Luontopolku kiertää kolmen pienen järven sivuitse. 


Luontopolun kauimmasta laidasta löytyi pieni pätkä pitkoksia. Liukkaita
ovat nuo härvelit syksyisin kun märkiä lehtiä kertyy niiden päälle.

Kuva ei tee oikeutta tälle kivikkoiselle ja suht reippaalle nousulle.



Pienien lisälenkuroiden kanssa patikointimatkaa kertyi minun mittariini viisi kilsaa. Reitti on 
perusmitaltaan neljä kilometriä. 


Päivä alkoi kallistua iltapäivän puolelle. Hain avaimet kämpille, ja kävin kuskaamassa kaikki sata nyssäkkääni huoneeni nurkkiin. Tavaraa oli paljon, sillä olin halunnut varautua ihan kaikkeen. Jos tekisi mieli sisäliikuntaan, sataisi vettä kaatamalla ja lenkkivaatteita kastuisi monet, jos jostain kumman syystä haluaisin vetää farkut jalkaan illalliselle tai jos sinisen takin sijaan olisi pinkkipäivä. 

Kassi, kassin päällä kassi, kassin kassin kassi monennäköinen...


Huilasin kämpillä hetken ja lähdin sitten vielä uimaan. Tämä kortti oli tosiaan käytettävä huolella. Kotinurkilla ei uimahallia ole, ja täällä se oli muutaman sadan metrin päässä. Uintia siis aina kun vaan mahdollista. Polskuttelin hiljaisessa hallissa 2,5 km ja saunoin pitkän kaavan mukaan poluilta kertyneet hiet pois. Tässä vaiheessa alkoi olla päivä valmis, ja oli ihana kömpiä kämpille, ryömiä peiton alle, siemailla herkullinen vanilja latte, pistää silmät kiinni ja ruveta nukkumaan.

Iltaherkkuna kermaista lattea. Oli kofeiinia tai ei, aivan sama. Tosi hyvää se oli.


Perjantai: Heräsin hieman kankeana aamuun, mutta nou hätä. Hippaloin Fennadaan aamiaiselle ja kulautin muutaman kupillisen kahvia koneeseen niin johan lähti. Söin ihan liikaa aamiaista, joka johti siihen, että oli pakko kömpiä takaisin huoneeseen ja ottaa pieni parin tunnin lepo :) Mutta lepäämään ja rentoumaan tänne oli tultu, joten en tuosta juuri huolta kantanut. 

Kun ruoka oli laskenut sen verran että oli mahdollista taas liikkua, pistin lenkkikampetta päälle ja lähdin reissuun. Hölkkäilin järvien välistä luontopolkua Suurijäven päähän, ja puikkasin sieltä Ilvespolkua pitkin takaisin opistoa kohti. Edelliseltä päivältä oli jäänyt kaivelemaan Mustalampi, kun en ollut sitä nähnyt, vaikka sen lenkin olin kiertänyt. Siksipä lisäsin lenkkiin piston tuon lammen rannalle. Sinne menikin tosi jyrkkä ja kivinen rinnepolku. Mutta oli vörttiä tehdä tuo reissu. Itse lampi oli musta ja pieni, mutta sen rannalla oli tilausravintola Kammi, joka on siis aivan mahtavan upea paikka. En tiedä onko se normisti auki kaikenmaailman kulkijoille (luultavasti ei) ja saako sinne poiketa sisään. Nyt siellä kuitenkin oli ovet auki eikä ketään missään. En voinut vastustaa kiusausta käydä sisällä ja tutkia vähän paikkoja. En sotkenut mitään, ja viivyin sisällä vain hetken.

Mustalampi on musta ja pieni. Kammin edessä rannassa uimalaituri

Makeen näköinen mesta. Ei ihan perusmallinen laavu tai kota. Tästä tuli 
mieleen Kalevala tai Mörrimöykky tai vastaava tarutupa.

Ihana pieni menninkäisten ovi, jonka takana avautui mahtava ruokailutila

Yksi (ainakin kolmesta) tuvasta, joissa oli pöytä liinoineen ja kynttiöineen

Tuvan parvella oli lisää pöytätilaa

Parvelle menevien rappusten koristeena oli tämä aikaa nähnyt tyyppi

Kuva menninkäisoven edestä Mustalammelle

Lenkille tuli tänään mittaa yhdeksän kilsaa. Palailin kämpille sellaiseen aikaan että hotellin lounasaika oli jo päättynyt. Hain Vierumäkihallin salaattibaarista evästä ja istahdin huoneeseeni tutkimaan alueen karttoja ja odottelin samalla erästä erittäin tärkeää vierasta saapuvaksi. 

On siellä salaattiakin, ovat vaan tuolla pohjalla...

Siskoni Vappu oli ilmoittautunut samalle hyvinvointikurssille kanssani, ja pääsi tulemaan perjantaina töiden jälkeen Vierumäelle. Ilta oli jo sen verran hämärtynyt, että otetiin ohjelmaan enää uintireissu hallille. Tilaa hallilla oli taas ihan ok, vaikkakin väkeä oli enemmän kuin torstaina. Uitiin ihan kunnon setti ja hiostettiin saunassa Vapultakin työviikon stressit ulos. Ilta kruunattiin illallisella ja lasillisella hedelmäisen raikasta valkoviiniä.

Poroburgeria ja kimchiä. Kimchi oli minulle uusi tuttavuus. Oikein maittavaa
ja kuulemma terveellistä. Sopi tilaisuuden luonteeseen. Itse asiassa annokseen
olisi kuulunut kimchin tilalle punasipua, mutta kokki ystävällisesti vaihtoi
lisukkeen ku punasipuli ei oikein ole mun juttu.


Ilta alkoi olla pitkällä ja naiset valmiita yöpuulle. Huone oli hyvin perustasoinen, mutta ihan siisti ja nukkumiskelpoinen. Varusteisiin kuului jääkaappi ja kuivauskaappi. Mitä sitä muuta urheilija toivoo. No ehkä saunaa, mutta sekin oli hallilla vähän matkan päässä. Vähän maailmanparannusta ja kuulumistenvaihtoa vielä ennen höyhensaarille siirtymistä.


Kukas se siinä vetää lonkkaa!


Lauantai: Ei me saatu nukuttua kukonlaulua pidemmälle. Jännitti varmaan tulevat rentoutusharjoitukset niin kovin. Päätettiin sitten lähteä vielä ennen aamiaista pienelle kävelylenkille. Ihan siitä kämpän nurkilta menee niitä reittejä. Valaistujakin. Kipsuteltiin sitten melkein seitsemän kilsan lenkki. Eikä eksytty kuin ihan vähän. Että jos vähän jotain palautetta haluaa antaa niin reittimerkinnöissä on hieman parannettavaa tuolla Vierumäen alueella. Tällaiselle varmalle eksyjälle on tehty vähän liian helpoksi mennä hutiin reitiltä, kun kyltit osoittavat minne sattuu, jos niitä sattuu edes olemaan. No, mutta. Ehdittiin hyvin aamiaiselle, ei vahinkoa.


Seiskalta lenkille ja siitä aamiaiselle. Asiaa!


Sitten alkoikin virallisen ohjelman tykitys. Olimme Vapun kanssa jotenkin kuvitelleet, että ohjelma on väljä, mutta tosiasiassa luppoaikaa ei juuri jäänyt. 


Ohjelma oli tiivis, mutta mielenkiintoinen ja oikein tehokas


Jouduimme hieman etsimään pallohallia, sillä sitä ei ole missään aluekartassa mainittu. Luonnollisesti ajattelimme (onko tämä luonnollista) että pallohalli on se kuplahallin näköinen halli. Mutta ei se ole. Pallohalli on se opistorakennus jonka edessä lukee selventävästi Haaga-Helia. Mut joo, löydettiin ajoissa perille ja aloitettiin päivä Hatha Flow joogalla. Olen vähän joogaillut, joten ihan uutta ei tämä minullekaan ollut. 

Lounaan jälkeen kävimme sauvakävelemässä kurssiporukan kanssa. Reitti oli aika lailla sama kuin mitä oltiin Vapun kanssa aamulla jo kävelty. Nyt valoisassa ja toista kertaa samalla reitillä liikkuvana oli hieman helpompi hahmottaa mihin suuntaan tulee mistäkin kurvista kääntyä. Alkuun ja loppuun tehtiin vielä kivat verrat. Tämä osuus sauvakävelystä ja ylipäänsä lenkeistä tuppaa minulta jäädä tekemättä.

Pallohalli on halli opistorakennuksessa joka ei näytä yhtään pallohallilta


Kurssilaiset saivat tarvittaessa sauvat lainaksi. Minulla oli omat mukana


Jotta reippaat rentoutujat eivät nääntyisi nälkään, saimme herkulliset smoothiet lenkin jälkeen hotlan ravintolassa. Siitä sitten seuraavaan sessioon, joka piti sisällään Pilatesta ja joogaa. Pilates pallo oli minulle uusi tuttavuus. Pääsin myös ekaa kertaa testaamaan blokkia ja bolsteria.


Pilatespallo on vähän lösö pallo, bolsteri napakka putkityyny ja blokki kevyt
tiiliskiven kokoinen apupalikka (johon voi nojailla jos liikkuvuus ei ole
vielä ihan tikissä eikä otsa taivu ojennuksessa maahan saakka...)


Olishaa siinä jo ollut päivälle ohjelmaa. Aika valmiit oltiin kyllä Vapun kanssa paussille kun nämä kurssi-osiot oli treenailtu läpi. Hipsittiin kämpille pläräämään puhelimia ja ottamaan rennosti. Jalat oikoselleen ja pientä huilia. Mutta mutta, kun kerran sen uimahallin vieressä asutaan niin siellä käydään. Lähdettiin sit kuitenkin vielä pienelle iltauinnille ja saunomaan. Hallilla oli tosi hiljaista. Ihan supersiistiä. Saatiin omat radat! Ei siinä malttanut ihan heti lopettaa kun tuollaista herkkua tarjoillaan. Uiskentelin itse pari kilsaa. Jotta päivä ei menisi ihan vaan terveyden edistämiseen, niin käytiin me ottamassa lasilliset valkkaria siinä vielä uinnin jälkeen. Tai no, edisti se meidän mielenterveyttä varmasti kuitenkin. Kyllä uni maistui päivän jälkeen!

Sunnuntai: Tämä aamu lähti liikkeelle myös reippaasti, mutta ei lenkkeillen. Pistetiin heti aamusta kamat kasaan ja vietiin kassinyssykät autoihin. Laskettiin että päivän aktiviteetit kestävät iltapäivään, joten voidaan saman tien luovuttaa huoneet jo heti aamusta, ja hoitaa suihkut ja vaatteiden vaihdot muulla keinoin. Palautettiin avaimet ja lompsittiin puoli ysiltä aamiaiselle. 

Ohjelma alkoi puoli kympiltä metsämeditaatiolla. Se ei tarkoittanut mättäällä istumista ja hyminää kuten oltiin Vapun kanssa ounasteltu, vaan rauhallista ja hiljaista samoamista luontopolulla. Kuuntelimme luonnon ääniä, nuuskimme tuoksuja, katselimme kauniita maisemia. Puhua ei saanut. Kuljimme Letturantaan, jossa teimme luontoa kunnioittavan meditaatioharjoituksen. Harjoitus korosti luonnon suuruutta ja vahvuutta, ja muistutti meitä pysymään nöyrinä luonnon edessä ja kunnioittamaan sitä. Täyttä asiaa. Mahtava keli saatiin harjoitukselle. Aurinko paistoi, mutta tuuli näytti voimiaan ja kävi kipakasti pitkin järvenselkää Letturannassa meditoivien kurssilaisten luihin ja ytimiin.

Ulkoilun jälkeen siirryimme Pallohalliin tutustumaan Barreeen. Barre on baletista mukaeltu treenimuoto, jossa käytetään apuna balettitankoa ja tehdään baletista tuttuja liikkeitä. Ei kuitenkaan mitään supervaikeita taivutuksia, kiitos siitä. Tämä laji tuntuu erityisesti alavartalon lihaksissa. Ihan hauska kokeilu, mutta ei mun juttu. Ei tullut sellainen sulava keijukaismainen olo yhtään, enemmänkin norsumaisen könkelö. 

Kurssin viimeinen osuus oli rentouttava kehonhuolto. Ihanaa meditatiivista palauttelua. Makasin siinä salin lattialla ja katselin ikkonoista näkyviä taivaalla vaeltavia pilviä ja tunsin itseni pieneksi ja maailman kiireet turhiksi. Ihan kuin aika olisi pysähtynyt. Ja sitä ei usein tässä elämänvaiheessa tapahdu. Tuollaisia hetkiä pitäisi saada elämään useammin! Tuli ihan sellainen liikuttunut olo, että piti siirtää ajatukset välillä maallisempiin asioihin et pysyisi kyynelkanavat kuivina. Ehkä herättävin hetki koko viikonlopussa. 

Barretunti alkamassa, asettukaa telineiden vierustoille


Kiitimme itseämme siitä että olimme tulleet tänne ja antaneet itsellemme aikaa huoltaa kehoamme ja mieltämme. Kiitimme myös ohjaajaa ja toivotimme toisillemme turvallista kotimatkaa. Suuntasimme lounaalle ja suurin osa kurssilaisista lähti sen jälkeen varmaan tosiaan kotimatkalle. Myö Vapun kanssa ei raaskittu heti lähteä, vaan mentiin vielä kiertämään luontopolkulenkkiä uudestaan kun aurinkokin paistoi ja päivä oli vasta puolessa.


Vielä parit kuvat ennen kotimatkaa


Summa summarum: Ihan mahtava reissu. Tässä oli kaikkea mitä kaipasin. No ehkä pari päivää (tai viikkoa) lisää tätä olisi kyllä maistunut, mutta tämäkin oli oikein mainio irtiotto tähän syksyyn. Rentouduin, liikuin, ehkä opin itsestäni jotain uuttakin. Ja oli kiva jutustella siskolikan kanssa ilman perheidemme hälyä ja vaatimuksia ympärillä.

Asioita jotka olisivat voineet toimia vielä hieman paremmin oli: paremmat opasteet reiteille ja yhtenäiset kyltit koko alueelle, uimahallissa naisten pukkarin oveen selkeämmät merkinnät ja hieman hereemmin toimivat avaimet kaappeihin. Ja kun haahuileva asiakas kysyy respasta että mistä löydän pallohallin niin se ei auta että luetellaan kasa nimiä kuten Kaskela ja Puhti ja Pihkala. 

Asioita jotka menivät ihan putkeen: keli oli paljon parempi kuin alkuviikosta oli ennustettu, uimahallisssa oli paremmin tilaa kuin olin ajatelut, luontopolku oli järjettömän kaunis ja reittejä jäi vielä penkomatta eli nälkää jäi seuraavaa reissua varten. Alueen Kaskelat ja Pihkalat oppi suht nopeesti löytämään, tulihan siinä sitä suunnistustaitoakin sitten treenattua. Oli kiva olla yksin ja oli kiva olla ihmisten ilmoilla. Oli ihanaa olla avaamatta työkonetta lomalla. Oli ihanaa olla avaamatta telkkaria koko aikana, ja oli kiva pitää somepostaus-taukoa. 


Jälkipelit: Miniloman kruunasi Meidän jengin kauden päättäjäiset jotka osuivat vielä sunnuntai-iltaan. Ajelin suoraan Vierumäeltä Mäntsälään Katrinrantaan jossa saunoimme viiden ihanaisen naisen joukolla ja söimme kevyen illallisen paviljongissa saunarannassa. Meidän jengi on löytänyt yhteisen sävelen urheilun kautta. Päädyimme samojen treenien ääreen jostain juoksu- tai triathlonkurssilta. Aina me vaan kauden päättäjäisiä pidetään, vaikka ei niin aktiivisesti enää kisata kuin muutama vuosi sitten. Mahtava porukka joita yhdistää tänä päivänä urheilun lisäksi moni muukin asia.

Katrinrannassa oli sauna kuumana. Muut pulahtivat järveen, mutta mie arka-
jalka jätin sen puuhaan toiseen kertaan.

Paviljongissa paistettiin makkaraa, lämmitettiin glögiä ja syötiin muita 
eväsherkkuja.


Voimaannuttavan viikonlopun täydellinen päätös. Kiitos Vierumäki, kiitos Vappu ja kiitos Meidän Jengi!


sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Strömfors trail run, Loviisa

Strömfors Outdoor Factory järjestää mielenkiintoista kisa-sarjaa erilaisia ulkoaktiviteetteja keväästä syksyyn. Minä en ollut moisesta putiikista tai sarjasta koskaan kuullutkaan ennen kuin Anneli houkutteli minut mukaan swimrun-kisaan elokuussa. Siitä rapsa täällä "swimrum"

Samaisissa Strömforsin ruukin kauniissa maisemissa Loviisassa oli tarjolla polkujuoksukisa lokakuun alussa. Päätin jo kesällä että lähden tuon reitin katsomaan jos vaan saan aikataulut järjestymään ja olen juoksukunnossa. No, aikatauluthan saa järjestymään jos haluaa, mutta sen juoksukunnon kanssa on ollut vähän niin ja näin lähiaikoina. Varmaan jonkinsortin ylirasitusta pidemmältä ajalta on päässyt kertymään syystä ja toisesta (siitä edellinen postauskin), ja lisäksi ilkeä hamstring tai mikälie piriformisvaiva on ollut riesana jo kuukauden. 

Alun perin tarjolla piti olla vaan 23 km kisa, mutta onneksi järjestäjä lisäsi viime metreillä mahdollisuuden osallistua myös noin puolta lyhyemmälle matkalle. Olisin ehkä sinnitellyt myös sen pidemmän, mutta otin kiitollisena vastaan tuon lyhyemmän kisamahdollisuuden. Kankku ärtyy hitsisti ylämäkijuoksusta, ja ylipäätään juoksusta ja erityisesti reippaasta juoksusta. Lyhyempi matka tarkoittaisi siis puolta vähemmän kipuja. 

Kisareitti oli osin sama kuin kesän uintijuoksussa, eli maasto oli jossain määrin tuttua. Ja tietysti myös kaunis Kukul-järvi, jonka vierestä reitti kulki. Kukulissa uitiin kesällä muutama pätkä. Reitti mukailee suurelta osin Kukulin vaellusreittiä, ja matkalle mahtuu niin soratiepätkiä, helpohkoja polkupätkiä, kuin tosi paljon tosi teknisiä pätkiä. Löytyy köyttä ja rappusia, kivenlohkareita, kalliota, järvenrantaa ja latupohjaa. 

Perinteiseen tapaan kuva maalista, ja sitten tarinaa miten sinne päästiin. Kuvassa naisten lyhyen matkan kärkikolmikko, ja mie, mie nappasin kaikista ennakko-odotuksista poiketen nopeimman ajan. Oikeestaan nopeimman ajan kaikista lyhytmatkalaisista. 

Vasemmalt oikeelle: Kaisa, Raisa ja Katariina

Kisarapsa:

Ajelin aamulla Loviisaan niin että olin hyvissä ajoin perillä. Kisan oli tarkoitus startata kympiltä, ja mie olin paikalla jo paljon ennen puolta. Kamppeet oli valmiiksi päällä, joten vaatteiden vaihtoa ei tarttenu ruveta pulaamaan. Kankku oli ärtynyt tunnin ajomatkasta mukavasti ja nostatti kivasti fiilistä kun yritin kipuilevan jalan kanssa kömytä autosta ulos. Kävin nappaamassa kisanumeron ja pyörin sen jälkeen toimettomana ympäri pihaa ja Outdoor Factoryn sisätiloja. Kai siinä yritin jotain vähän lämmitellä jalkoja ja tehdä muutaman dynaamisen venytyksenkin. 

Osallistujia oli harmillisen vähän. Vaikka en isoa kisaa kaivannutkaan yhtään, niin harmitti vähän järjestäjän puolesta. Olisko ne olleet kaikki joko Kolilla, tai edellisenä yönä rymyämässä Nuuksiossa. Topi piti kisainfon siinä kympin kieppeillä. Käytiin vielä kartalta rata ja huoltopisteiden paikat läpi. Startti päästiin tekemään vähän kympin jälkeen yhteislähtönä kahden ja yhden kierroksen osallistujat. 

Lähdin hissuksiin liikkeelle ja niin lähtivät monet muutkin. Muutama tyyppi teki eroa letkaan heti, mutta kyllä meitä aikamoinen jono sipsutteli nätisti peräkkäin (itse asiassa lähes koko ekan kiekan, toisesta minulla ei ole tietoa). Oli kyllä sillai hauska kisa, että vaikka väkeä oli vähän, niin juoksuseuraa riitti koko matkalle. Yleensä mie olen aina se erivauhtinen, jolle ei ole selkiä edessä eikä huohottajia takana. 

Varsinkin alkupätkä oli tosi teknistä. Niinku tosi teknistä. Ja oli siinä vähän nousuakin. Nousun jälkeen laskeuduimme Kukul-järven rantaan ja ai että siellä oli kaunista. Kiitos Kaisalle komeista kuvista. 



Siellähää mie köpötän jonon alkupäässä turkoosissa puserossa

Järviosion jälkeen oli pätkä sitä helpommin mentävää osuutta. Soratien pätkiä, pururataa ja latupohjaa. Kunnes tultiin taas komeille nousuille. Kukulin vaellusreitti on kyllä oikein komia, mutta saattaa olla hieman haasteellinen ainakin jos kunto ja tasapaino eivät ole ihan mintissä. 

Huoltopiste oli jossain kuuden kilsan kohdilla, ja pitkämatkalaisille oli lisäksi toinen huolto jossain kahdentoista kilsan paikkeilla. Ja tokalla kiekalla tietty samat huollot uudestaan. Noin lyhyelle matkalle en ollut ottanut itselleni mitään eväitä tai juomaa mukaan, ja huollossakin huikkasin vaan mukillisen vettä ja muutaman irtarin. Lisäksi olisi ollut tarjolla rusinoita ja banaania ja urkkajuomaa tietty. 

Metka-letka tulossa ekalle huoltopisteelle. Minulla siellä se turkoosi pusero ja pomppiva ponnari.

Matka jatkui kohti kierroksen vaihtumiskohtaa josta mie sain jo köpötellä maaliin. Ei meitä yhden kierroksen kiertäjiä ollut kuin viisi, mutta yllätyksekseni tulin ekana maaliin. En ollut ihan varma oliko startissa joku lyhytmatkalainen kirinyt letkan alkuun ja omaa vauhtiaan karkuun, mutta näin ei siis ollut käynyt. 


Garminilla mittaa yhdelle kiekalle 12,6 km ja nousua 277 m. Tahti tänään minulla 7:25 min/km ja keskisyke 159. Aikaa reissuun meni 1:34:00.

Eihän se matkan mitta paha ollut, ja vauhtikin oli tosi maltillinen. Minulle sopi oikein hyvin tuo hidas eteneminen letkassa tällä kertaa. En valita yhtään. Vähän minun perässä maaliin tuli kaverikaksikko Kaisa ja Katariina. Käytiin siinä pesuilla, vaihdettiin puhdasta päälle ja lompsittiin palkintojen jakoon :) Palkinnoksi saatiinkin oikein hienot Strömfors Outdoorin puserot. 

Kahvia ja karkkia napostelin siinä vielä aikani, ja lähdin sitten kotimatkalle. Siellä olisi ollut kauden päätöstapahtuma kun kaikki reitillä olleet olisivat päässeet maaliin. Jotain letukestejä se Topi oli lupaillut. Ja kruunajaiset koko kisa-sarjan voittajalle. En nyt jäänyt kuitenkaan niitä herkkuja odottamaan tällä kertaa, enkä kruunajaisia. 

Summa summarum: Mukava pieni ja rento kisatapahtuma. Turhan vähän mainostettu. Oikein passeli vaihtoehto Kolin pitkälle tai Nuuksion pimeälle jotka olivat samaan aikaan. Kisalipuke on ehkä hieman tyyris polkujuoksutapahtumien joukossa. Toisaalta kyseessä on sarja, jossa on tarkoitus osallistua viiteen eri kisaan (avovesiuinti, sorapyöräily, uintijuoksu, melonta ja polkujuoksu) ja sarjalipukkeella saa toki vähän alennusta per laji. Muissa lajeissa on myös ehkä hieman enemmän järjestelyjä tehtävänä kuin polkujuoksussa. Reitti oli erinomaisesti polulla merkattu, ja huollossa olisi voinut napostella herkkuja mielin määrin halutessaan. Kotiinviemisiksi saatiin vielä Vaasan ruis-sipsuja muutamat pussilliset. Kyllä se siis vörttii oli. Harkinnassa sarjalippu ensi kesälle. Omaa osallistumistani kyllä helpottaisi, että joka lajista olisi tällaiset lyhyemmät versiot tarjolla. Esim. 30 km melonta on suht pitkä, vaikka melomassa olen jonkun verran käynytkin. Samoin 140 km sorapyörä vie minulta koko päivän, vaikka se tehtävissä olisikin. Mut katellaan, ensi kesänähän nuo matkat voi mennä kuin leikiten :)


Kato nyt mitkä puitteet! Kiitos Kaisalle tästäkin kuvasta.

Terkkuja ja kiitokset vielä Topille ja Strömfors Outdoor Factoryn tiimille! Ensi kesään!


torstai 30. syyskuuta 2021

Lempeä syyskuu - Gentle September

Tuhat ja yksi syytä. Ja ehkä kuitenkin vain yksi. 

Tarvitsin tässä kuussa lempeyttä ja armollisuutta. Tarvitsin hidastamista ja palautumista. Tarvitsin kevyitä ulkoiluja luonnossa ja rauhallisia uintireissuja. 

En kaivannut askelten laskemista enkä superpitkiä suorituksia. En kaivannut yhtään virtuaalimitalia. Vale! Kaipasin vähän muutamaa virtuaalimitalia ja pari kertaa teki mieleni sortua. Kurkkasin kyllä mitä oli tarjolla mutta suljin virtuaalisen pokaalikaapin heti uudestaan. En napannut siis yhtään pystiä syyskuussa, vaikka mielessä kävi ja mahdollisuudet oli varmat.

Parantelin äksyilevää piriformista ja keräilin voimia. Nukuin enemmän kuin aiemmin. Ainakin annoin pidemmille unille mahdollisuuden. Panostin määrään kun laatu on ollut välillä hieman heikkoa. Ravinnon laatuun en puuttunut ja sen kyllä kropassani tunnen. Valitettavasti. Ruokin kroppaani huonoilla hiilareilla ja rasvalla. Toki myös terveellisillä vaihtoehdoilla. Annoin keholle mitä keho pyysi. Se pyysi lepoa ja ravintoa. Niin ja kyllä se pääkoppakin sitä lepoa kaipasi. Tiukka vuosi on takana ja vähintään yhtä tiukka syksy edessä. Se kuuluisa kokonaiskuormitus on tullut pisteeseen jossa jostakin kohdasta on laskettava ilmaa pihalle tai kuuluu pamaus.

Nautin rauhallisista hetkistä ja hiljaisuudesta.


Tiputin harjoitusmääriä huomattavasti. Itse asiassa näin hiljainen kuukausi minulla on viimeksi ollut neljä vuotta sitten. Mitattuja tunteja tuli 26, ja viikkoihin mahtui mukaan myös vapaapäiviä. Vapaapäivät ovat olleet ennen elokuun loppua vähissä, paremminkin on ollut paljon päiviä kun suorituksia on tullut tehtailtua päivässä useampia. 



Eihän se minun treeni ole ollut missään vaiheessa mitään täysillä puskemista, mutta tunteja on kyllä tullut peruskuntoilijalle ihan huomattava määrä. Tunneissa on toki mukana myös kävelyä ja joogaa, patikointia ja rauhallista kajakointia. Kaikki tunnit eivät siis suinkaan ole olleet kieli poskella ennätyksen metsästämistä. Nappailee tuo 50 - 67 tuntia kuukaudessa kuitenkin arjesta aikamoisen palan. Voit vaan arvailla miten vimosen päälle meillä on kotihommat ja pihatyöt hoidettu 😉

Syyskuussa kokeilin meditaatiota. Tosi vähän, mutta kokeilin. Enkä viimeistä kertaa. Rauhallinen Yin-jooga ja meditaatio saavat kyllä ylikierroksilla laukkaavan mielen mukavasti rauhoittumaan. Joskus kyllä niinkin totaalisesti, että oli suorastaan vaikea hinautua siitä vielä iltatoimiin ja peiton alle.

Kävin uimassa enemmän kuin aikoihin. Uintireissuilla uin myös rintaa ja selkää, en vain vaparia. Kuulostaa pikkujutulta, mutta kun aivot on vuosikausia ohjelmoitu treenaamaan mahdollisimman tehokasta uintia kaikenmaailman kisoja varten, niin ei silloin ole tullut mieleen muita uintilajeja testailla kuin kroolia.

Syyskuussa lähdin lenkille ja piilotin Garminin hihan alle. Menin vaan miten hyvältä tuntui ja katsoin lenkin jälkeen vastasiko tuntemus sitä mitä kello lopulta näytti. Jos tuntui raskaalta niin tein vaan lyhyen lenkin ja hidastin vauhtia. 

Ja tosiaan, jonkun erityisen hektisen työpäivän jälkeen makasin vaan sohvalla, kuuntelin äänikirjaa, ja selailin somea. Sellaisina hetkinä kyllä joku pikkupiru välillä korvanjuuressa kolkutti ja kyseli että meinaatkos tyttö tosiaan maata siinä koko illan tekemättä mitään? Luuletkos että olet edes saunaa tai suihkua ansainnut kun yhtään et ole sen eteen hikoillut. Että semmoista täällä.

Miltä nyt tuntuu? Opinko mitään? Jatkuuko sama lorvailu lokakuussa? 

Tuntuu rennolta, opin sietämään lepopäiviä ja kiireettömiä lenkkejä, ja mitä tulee lokakuuhun - en tiä vielä.

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Paukunharjun polkujuoksu

Hyvinkäällä järjestetty Paukunharjun polkujuoksutapahtuma (4.9.2021) tarjoili minulle eilen tunteita laidasta laitaan. Ylpeyttä ja onnea tyttären onnistumisesta, harmitusta omasta raskaasta jalasta ja vanhan vaivan uusiutumisesta, ja iloisen yllätyksen siitä miten mahtava hinta-laatusuhde tässä kisassa oli osallistujan näkökulmasta. 

Ensin kuvat maalista ja sitten muutamalla sanalla miten sinne päästiin.



Ennen kisaa

Idea osallistumisesta tuli aika lailla puskista. Olen itse kaipaillut pitkästä aikaa kisafiilistä, kisoja kun on ollut viimeisen parin vuoden aikana vähemmän kuin sitä edellisinä. Samaan aikaan juteltiin kasiluokkalaisen tyttäreni kanssa polkujuoksusta ja kisaamisesta, ja kisoihin liittyvästä tunnelmasta ja jännityksestä. Selailin polkujuoksukalenteria ja bongasin meidän lähinurkilta Hyvinkäällä järjestettävän Paukunharjun polkujuoksukisan. Anni halusi lähteä sinne kokeilemaan miltä polkujuoksukisa tuntuisi. 

Anni on tehnyt kesällä muutamia polkujuoksulenkkejä mökkimaisemissa Kotkassa, ja lenkkeillyt muuten lähinnä arkiliikunnan parissa. Vauhti ja kunto ovat kuitenkin kasvaneet muutaman viime vuoden aikana selvästi, vaikka suunnitelmallista treeniä ei ole ollut yhtään. 

Mitä tulee minuun, miehään hölkkään tasavauhtista peekoota harvasepäivä sekä poluilla että pikitiellä, ja tulee sitä kaikenlaista muutakin jumppaa tehtyä säännöllisesti. Enimmäkseen pyörää ja uintia. Viikko sitten tein pitkästä aikaa muutaman tiukemman tonnin vedon, ja hetihää mie sain sen vanhan vaivan ärtymään oikean kankun tienolla. Pari vuotta sitten tuo vaiva oli edellisen kerran pahimmillaan, ja silloin siihen piikitettiin kortisonia ja jumpattiin fyssarin ohjeilla. Hyvästä lämmittelystä huolimatta hamstring tai mikä lie kuitenkin otti taas nokkiinsa, ja nyt istuminen tapahtuu vasemmalla kankulla ja juostessa oikea puoli kirraa joka askeleella. -> ei ihan paras lähtökohta mennä polkujuoksemaan radalle, josta järjestäjä mainostaa että 8,5 km matkalla nousua on 325 m. 

Kisapäivä oli aurinkoinen, mutta viileä. Lämpöasteita taisi olla noin kymmenen, mutta tuuli oli raaka ja kylmä. Ajeltiin Annin kanssa paikalle hyvissä ajoin, haettiin numerolaput ja lämmiteltiin koipia ennen starttia. Osallistujia oli yhteensä vajaat 50 henkeä eri sarjoissa. Kisa järjestettiin kolmatta kertaa, ja joka kerralla on osallistujia ollut vähän enemmän kuin edellisellä kerralla. 

Startista maaliin

Matkoja oli kolmea pituutta. Anni oli sarjassa T14 ja siinä oli tarjolla 4 km (vähän alle) juoksu. Minä olin valinnut matkaksi 8,5 km, ja tarjolla oli myös 17 km matka eli kaksi kierrosta. Lähtö tapahtui yhteislähtönä. Kaikki sarjat juoksivat ensimmäiset kaksi kilsaa samaa reittiä. Tuossa kohdassa nuoriso kääntyi takaisinpäin, ja muut jatkoivat kohti Rutikkalampea.

Olin vieraalla maaperällä matkan pituuden suhteen. On tullut juostua pidempiä kisoja, mutta tuo minulle lyhyt reitti tekikin tepposet vanhalle kehäraakille heti alkuunsa. Ajattelin että voin pinkoa all in -tyyppisesti, koska matkaa on vähän. Lähdin siis turhan kovaa, ja hyydyin melko nopeasti. Jouduin nöyrtymään vauhdin kanssa ja jatkamaan matkaa vähän rauhallisemmin. Mäkiä reitillä tosiaan oli, mutta minun mittarini näytti kisan jälkeen kyllä huomattavasti vähemmän nousua kuin reitille oli ilmoitettu. Samoin reitin pituus oli minun mittarissa hieman lyhyempi kuin ilmoitettu (8,1 km). En tietääkseni kyllä oikonut matkalla :)




Jalka oli painava ja kankku kirrasi. Ei ollut lentokeli eikä tossu syönnillä kuten joskus hyvinä juoksupäivinä. Matkalla mietin että toivottavasti Annilla menee minua paremmin, tai se ei koskaan enää halua lähteä mihinkään kisaan tai tapahtumaan minun kanssa. 

Minut ohitettiin useamman juoksijan toimesta, ja sehän ei koskaan mieltä kovin ylennä. Toisaalta oli hauska juosta uudella reitillä ja olla mukana tällaisessa tunnelmallisessa pienessä tapahtumassa. Yllätys yllätys, metsän siimeksessä tuli vastaan myös tuttuja :) Terkkuja Satulle. 

Maaliin tulin ajassa 49:40 ja sillä sai pronssia N40 sarjassa. Tosin tuossa sarjassa ei enempää osallistujia ollutkaan että helppo rasti siinä mielessä. Koska matkanteko oli tuntunut raskaalta ja hitaalta, olin yllättynyt että keskivauhtini oli kuitenkin 6:08 min/km. Se on tuohon maastoon minulle ihan hyvä vauhti. Oma tunne oli että vauhti olisi ollut pikemminkin jossain kuuden ja puolen tienoilla.

Annilla puolestaan oli mennyt juoksu hyvin. Paremmin kuin oli osannut edes haaveilla. Anni tuli maaliin ajassa 21:03 ja pokkasi sillä T14 sarjassa hopeaa. Aika muikea startti polkujuoksusaralla. Matkan mitta oli justiin sopiva, ja Anni tykkää juosta poluilla enemmän kuin soralla tai pikitiellä. Minulla oli tietysti hurjan iloinen mieli Annin onnistumisesta, se kruunasi päivän. Ehkä käydään toistekin kisaamassa yhdessä ❤

Summa summarum

Hyvin järjestetty kisa. Reitti erinomaisesti merkitty ja henkilökuntaa lisäksi radalla opastamassa. Huolto toimi ja oli oikein riittävä. Kisatoimistossa oli suihkumahdollisuus ja kiska josta oli ostettavissa energiaa menetetyn tilalle. Ohjeistus ennen kisaa oli täydellinen, ja mikä parasta, saatiin tuubihuivit ja pokaalit, ja hienot diplomit. Järjestäjän sivuilla oli sanottu että sarjojen voittajat palkitaan. Emme siis osanneet odottaa että myös kakkoset ja kolmoset saa niin komeat pystit. Osallistumismaksu oli nimellinen. Ihan ässä-päivä kankun kiukuttelusta huolimatta. Saattaa olla että ensi vuonna tavataan samoissa merkeissä. Kiitos Hyvinkään Juoksijat ja Hyvinkään Hiihtoseura.

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Putki poikki - Streak#600 askeltavoitepäivä tuli täyteen

Kuusisataa päivää sitten keksin aloittaa askeltavoiteputken keräämisen. Ranteessa killuva Garmin kertoi minulle, että askeltavoitteeni on 9250 askelta päivässä. Siihen määrään tarvitaan toimistotyöläiseltä aika paljon arkiliikuntaa, tai vaihtoehtoisesti noin 6 km kävelylenkki tai 8 km juoksulenkki töiden jälkeen. 

Päivät kuluivat ja putki piteni. Ensin ajattelin lopettaa 30 päivän kohdalla, sitten 60 päivän, sitten 100 päivän ja sadan kohdalla pohdin että lopetan kun vuosi on täynnä. Koska vuosipäivänä homma tuotti minulle vieläkin jollain kummalla tavalla iloa, jatkoin putkea eteenpäin. 

Kaikki päivät eivät tulleet helposti. Oli päiviä jolloin ohjelmassa oli pitkä pyörälenkki tai oli pitkiä päiviä muiden harrastusten parissa, tai oli vaan pitkiä ja raskaita työpäiviä tai viikkoja. Pääsin putkessa kohdalle 585 siten, että askeleet tuottivat aina iloa, vaikkakin muutamana päivänä pyörittelin itselleni silmiäni ja naureskelin että tässä ei ole mitään järkeä. Liikun joka tapauksessa tosi paljon, joten en erityisesti tarvitse joka päivä askeleita ylläpitääkseni tai parantaakseni kuntoani. En siis ollut valmis lopettamaan vaikka hommasta välillä järki puuttuikin.

Nyt viimeisen kahden viikon aikana olen tullut valmiiksi. Päätöksen sinetöi eräs uimahallireissu Orimattilaan lasten kanssa. Pääsimme reissuun vasta töiden jälkeen alkuillasta. Mäntsälässä satoi vettä kaatamalla ja sadetta oli luvattu koko illaksi. Lapset intoilivat uimisesta, ja minäkin odotin sitä kovasti. Oli selvää, että kotona oltaisiin vasta puoli ysin aikaan. Etätyöpäivänä askeleita ei ollut kertynyt kuin muutama sata. Luovutanko putken kanssa? En luovuta. Tietenkään en luovuta. Näin jo sieluni silmin itseni tarpomassa sadetakki päällä kutosen lenkkiä iltaysin ja kympin välillä pitkin Mäntsälän pimeneviä katuja.

Orimattilassa ei satanut vettä. Keli oli itse asiassa ihan ok. Keskeytin siis oman uintini jo aiemmin kuin halusin, sovin lasten kanssa tunnin päähän treffit autolle, ja painuin hallin viereiselle pururadalle lenkille. 

Joo, sain päivän askeleet täyteen. Tavoite saavutettu. Mutta se ei ollut kivaa. Ei sillä lailla kuin haluan että lenkit ovat. Olisi ollut kivempi uida lasten kanssa pidempään, pukeutua rauhassa ja julistaa päivän työt tehdyksi. Vastaavia päiviä tuli seuraavan viikon aikana muutama lisää. Päivän tekemiset piti suunnitella sillä ajatuksella että askeleet tulee kerättyä. 

Ymmärsin että nyt on tullut aika päättää tämä hupi, koska se ei ole enää hupia vaan taakka. Toki päätin myös että kerään 600 päivää täyteen - enhää mie mitään muuta voi paketoida ku pyöreen luvun. Ja Garminin virtuaalipokaaleita kertyisi samalla kymmenen kappaletta :) Ja juu, vielä jäi varaa muutaman kerran tuo pokaali napata, sillä niitä voi saada maksimissaan 250 kertaa.




Tämä haaste on tosiaan siitä pirullinen, että se ei anna armoa yhtenäkään päivänä. Vaikka viikon, kuukauden, tai vuoden päivittäinen askel keskiarvo on reilusti yli päivätavoitteen, putki katkeaa jos yhtenäkin päivänä unohtuu tai jää muusta syystä askeleet ottamatta. Olen itse asiassa muistanut pääsääntöisesti superhyvin kerätä askeleet joka päivä. Ainoastaan tässä ihan viime metreillä, juurikin toissapäivänä, meinasi käydä köpelösti. Tajusin yhdeltätoista illalla että askeleita puuttuu noin puolitoista tuhatta ja kello käy kohti vuorokauden vaihdetta. Siinähän ei auttanut muu kuin vetäistä ulkotamineet niskaan ja painua pihalle lompsimaan vajaan parin kilsan lenkki. Ehdin toki, mutta olishaa se ollut mukavampi löhötä siinä sohvalla kun iltapalakin oli jo syöty ja kotiverkkarit vedetty jalkaan. Hampaiden pesua olin suunnitellut siihen kohtaan, en lenkkiä.

Minun kohdalla viimeisen vuoden päiväkeskiarvo on 13 711 askelta päivässä. Toki jos tekisin sellaista työtä jossa ollaan jalkojen päällä paljon, tai harrastaisin "vaan" juoksemista, niin askeleita tulisi helposti paljon enemmänkin.



Samaan aikaan askeltavoitteiden kanssa olen keräillyt virtuaalipokaaleita niin Garminista kuin Stravasta. Ja useasta eri lajista ja useita erilaisia. Juoksusta, kävelystä, pyöräilystä, uinnista, joogasta ja voimaharjoittelusta. Ainakin. Ehkä kerään niitä edelleen, ehkä en. Mutta päivittäinen askeltavoitekeräys saa nyt loppua. Jos joskus päätän tuota ennätystä parantaa, niin eihän se vaadi kuin kuusisataayksi päivää työtä :)


maanantai 16. elokuuta 2021

Strömfors swimrun - uintijuoksun ensikertalainen asialla

Taustaa:

Tulin vedetyksi mukaan swimrun-maailmaan vähän puolivahingossa ja yllättäen. En ole ihan noviisi mitä tulee tämän lajin osa-alueisiin, sillä olen harrastanut ja treenaillut triathlonia useamman vuoden, ja sen tiimoilta kisannut kymmenen kertaa eri mittaisilla radoilla. Avovesiuinti on siis tuttua. Tuttua on myös polkujuoksu, jota olen päässyt tekemään niin kisoissa kuin omilla lenkeillä. Mutta uinti kengät jalassa ja juoksu märkkärin kanssa (pidemälle kuin rannasta fillarille) on jäänyt aiemmin kokeilematta. 

Olen useasti tätä lajia ja sen testaamista pohtinut. Olen oikeastaan tavallaan haaveillut että uskaltaisin joskus kokeilla. Syy miksi en ole niin tehnyt, on sama kuin miksi triathlon meinasi jäädä minulle vain unelmaksi. Kammoksun avovettä. Tai en niinkään vettä. Olen uinut kilpaa joskus muinoin, eli uinti menee ihan ok. Pelkään sitä mitä näen ja en näe avovedessä. Pelkään kiviä ja kasveja ja mitä vaan mihin saattaisi vedessä osua. En pelkää että satutan itseni. Pelkään sitä tilannetta kun veden tummista uumenista eteeni pölähtää kivi tai käteni osuu vedenalaiseen kasviin jota en osannut odottaa. Tällä pelolla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Se on kuitenkin rajoittanut tekemisiäni jonkin verrankin. 

Reilu viikko sitten törmäsin ystävääni Anneliin (joka ei pelkää mitään ja innostuu kaikenlaisesta urheilusta, ja on muuten tosi kova aika monessa lajissa) rautakauppareissulla. Anneli oli itse päätynyt swimrun piireihin viikkoa aiemmin ja alkoi houkutella minua mukaan. Ensipaniikkireaktion jälkeen ajattelin, että jos ei nyt, niin ei koskaan! Siitä se sitten lähti, ja testitapahtumaksi valikoitui Loviisassa järjestetty Strömfors swimrun. 


Harjoittelu:

Anneli kävi kokeilemassa edellisenä viikonloppuna yhden swimrun sprintin Luukissa, ja sitä ennen osallistui lyhyelle kurssille aiheen äärellä. Meidän tiimissä oli siis asiantuntija valmiina. Yhden treenin taktiikalla lähdettiin kisaan, koska kisa oli jo viikon päästä eikä yhteisiä treeniaikoja järjestynyt enempää. Treeni tehtiin Mäntsälässä Sahajärven ympäristössä. Olin hyvinkin yllättynyt miten ok pystyi uimaan kengät jalassa. Toki ne painavat, mutta eivät suinkaan pääse upottamaan, sillä swimrun varusteisiin kuuluu yhtenä osana jalkojen välissä oleva kelluke. Samoin käsissä saa pitää lättäreitä, eli käsillä saa kauhottua perus uintivetoa tehokkaammin vauhtia. 

Juoksu täydessä varustuksessa oli kuumaa puuhaa vaikka treeni oli illalla eikä ollut erityisen lämmin ilmakaan. Oikeilla swimrunnereilla on tietty omat pukunsa jotka ovat lyhytlahkeiset ja helpommin avattavat (vetskarin voi avata edestä juoksuosuuksilla) kuin meidän täysipitkät tri-märkkärit. Ei tässä kuitenkaan varustekauppaan voinut lähteä ennen kuin on vähän testattu olemassa olevilla varusteilla lajia. 

Totesimme harjoituksen päätteeksi että tämä selvä. Ilmo sisään ja lauantaina starttiin. 


Kevennys:

Yleensä laitan kisarapsoihini alkuun aina kuvan maalista mitali kaulassa, mutta tänään haluan sen sijaan jakaa kuvan swimrun-todellisuudesta reitin varrelta, ja kerron sitten miten siihen - ja siitä päästiin.

Tätä se sitten on. Eikös näytä mukavalta puuhalta ;) Taitaa tämä kuva olla ekasta noususta.
Tekniikka vähän hakusessa vielä tässä vaiheessa. Credits: sebastian_dannberg ja Strömfors Outdoor


Kisarapsa:

Ehdittiin Annelin kanssa nipin napin kisainfoon lauantaiaamuna. Kisainfo oli tosi tarpeellinen, kiitos Topi. Siellä sai hyvää lisätietoa esim. virtauskohdista joita jokiosuuksilla oli. Ja myös siitä että niitä hitsin lumpeita on erityisen paljon tänä vuonna... 

Sprintin startti oli 10:30 Strömfors Outdoor Factoryn edestä. Lähdettin Annelin kanssa rauhakseen liikkeelle vaikka eturivissä ollaankin. Päästettiin kiirusimmat ohi heti alussa. Ensimmäinen etappi oli noin kilsan juoksu pitkin rantapuskapolkua. 

Startissa innokkaat aloittelijat eturivissä
Credits: sebastian_dannberg ja Strömfors Outdoor


Uimalakkiselfie ennen lähtölaukausta


Meidän jengi Mäntsälästä valmistautuu starttiin

Juoksut punaisella ja uinnit sinisellä. Useita erimittaisia pätkiä. Yhteensä reitti 10,56 km.

Ekalta pätkältä puskan keskeltä. Juoksu tehdään kaikkien varusteiden kanssa.
Credits: sebastian_dannberg ja Strömfors Outdoor


Matka reitillä eteni suunnitelmien mukaan. Ei pidetty kovaa kiirettä, tarkoitus oli enemmänkin tutustua lajiin ja tehdä havaintoja tulevaa varten. Saatiinkin useita tosi näppäriä niksejä kun juteltiin kisakavereiden kanssa ennen starttia ja kisan jälkeen. Ja vakoiltiin millaisilla varusteilla lajin expertit oli liikkeellä. 

Kisa tehdään yleensä aina pareittain, joskin kisoissa on mukana myös solo-sarjoja. Parin tulee pysytellä tiiviisti yhdessä koko matkan ajan. Tämä saattaa olla erityisesti uintiosuuksilla ja isommissa kisoissa haasteellista, sillä kaikki osallistuja käyttävät kisajärjestäjän uintilakkeja, ja samanvärisiä myssyjä on siis vesi sakeanaan. Lisäksi uintivauhti saattaa olla parilla hyvin erilainen. Tästä syystä pari on vedessä toisissaan kiinni köydellä joka irroitetaan aina juoksun ajaksi. Köysi voi puolestaan olla varsinkin aloittelijalle hankala ja siihen voi saada itsensä jumiin. Päätimme siis Annelin kanssa olla kiinnittymättä, ja yritimme pitää välimatkan muuten kohdillaan.

Juoksu- ja uintiosuudet seurasivat toisaan ja matka edistyi mukavasti. Keli oli puolellamme, sillä helteisellä säällä meidän varusteilla olisi ollut pulassa. Kisan aikana sadellut vesi ei todellakaan menoa haitannut, olihan meillä kumipuvut päällä koko ajan. Uimalasit tuppasivat huurustumaan, ja se teki välillä suunnistamisesta hankalaa. Huomasin että lyhyet vilkaisut rantautumismerkkiä kohti toimivat paremmin kuin pidempi tiirailu. Jos yhtään helläsi vauhtia, niin tossut alkoivat painaa jalkoja alas, ja uintivauhti piti hakea uudestaan ja vaivalla.


Credits: sebastian_dannberg ja Strömfors Outdoor


Reitillä oli muutama huoltopiste, kiitos niistä. Juomaa todellakin tarvitsi, sillä vaikka keli oli harmaa, kumipuvussa ja kumimyssy päässä juokseminen saa hien virtaamaan itse kullakin ja nestettä tarttee. Kuten alla olevasta kuvasta käy ilmi, hitaassakin vauhdissa alkaa poski herkästi punoittaa.  Kokeneempi/paremmin varustautunut kisaaja kuljettaa omaa lisäjuomaa mukana. Kuulemma lötköpötkövesilisän voisi tunkea märkkärin alle?! En testannut sitä tällä reissulla. Totuus kuitenkin oli, että vaikka matka oli lyhyt ja nopea, ja reitiltä sai juomaa, tuntui että muutama lisähörppy olisi tullut tarpeeseen. Huollossa ei pysty kerralla juomaan riittävästi, ja kumipuku tosiaan hiostuttaa harmaallakin säällä. 


Credits: sebastian_dannberg ja Strömfors Outdoor



Reitille osui yksi isompi ja teknisempi nousu, mutta muuten matka taittui juoksuosuuksilla soratietä ja tekniseltä vaativuudeltaan eritasoisia polkuja pitkin. Pieni pätkä jouduttiin siirtymään pikeä pitkin. Samoissa maisemissahan on sitten lokakuussa polkujuoksukisa, joka on vahvassa harkinnassa ainakin minulla. Uintia tehtiin sekä joessa että Kukul-järvessä. Vesi oli lämmintä, mutta myös mutaista. Erityisesti kun meidän edellä meni muita kisaajia, jotka sekoittivat rantamudan valmiiksi liejusopaksi.

Maaliin tultiin ajalla 1:55:37. Nopein tällä matkalla oli solo-kilpailija, joka suoritti radan noin puoleentoista tuntiin. Olimme Annelin kanssa kaikista sprittikisaajista sijalla 6/17. Sanoisin että ihan ok suoritus ensikertalaisilta jotka ottivat reissun kokemuksen kannalta. Ja jos ihan tarkkoja ollaan niin naistensarjan voittohan tuli meille :) Soloja ja yksi sekapari ehti ennen meitä maaliin. Se siitä "ollaan vaan tutustumassa lajiin..."


Maalissa ajalla 1:55:37. Hikisenä ja onnellisena

Komean myssyn lisäksi voittajille (ja vähän muillekin) jaettiin Strömforsin
pajanaulat palkinnoiksi.


Mitä tästä opin:

Harjoitus tekee mestarin, sehän on selvä. Täsmätreenaamalla tätä lajia on mahdollista parantaa suoritusta hyvinkin. 

Kisaparin kunto ja taso vaikuttavat luonnollisesti parikisassa. Tämä on tiimipeliä. On tietysti kiva jos pari on suht samantasoinen, mutta aina ei niin ole. Toinen saattaa olla hyvä uimari, ja toinen taas parempi juoksussa. Uinnissa kovempi uimari voi auttaa hitaampaa uimalla edessä ja keventämällä väliköydellä kaverin menoa. Juoksussa voi tsempata muuten. 

Kuten muissakin lajeissa, myös varusteilla on merkittävä rooli. Liian kuuma puku, hankalasti kiinnitetyt lisävarusteet ja helposti huuruuntuvat lasit hidastavat menoa. Kevyet, mutta liukkaalla rantakalliolla pitävät polkujuoksukengät joista vesi pääsee vapaasti ulos ovat varmasti paremmat kuin painavat ja umpeen ommellut joihin vesi jää litisemään. 

Henkilökohtainen kehityskohteeni on ehdottomasti käsivoimien (ja muiden yläkropan uintilihasten) kartuttaminen. Uinnissa saa käyttää lättäreitä, joiden avulla saa hyvällä tekniikalla ja oikeanlaisella voimantuotolla selkeää etua ja nopeutta. Minä olen narukäsi, vaikka olen entinen uimari. Se on aina ollut heikkouteni siinä lajissa. Ja swimrunissa tuo heikkous korostuu. Koronavuodet ilman hyviä uintitreenejä (hallit ovat olleet paljon kiinni ja mie olen vältellyt avovettä) ovat heikentäneet uintituntumaa entisestään. Enkä ole muuten koskaan erityisemmin pitänyt lättäreillä uimisesta. Ehkä juurikin siksi että minulta loppuu niiden kanssa voima käsistä tosi nopeesti. Ja kyllä, en ole tehnyt asialle mitään vaikka olen tämän heikkouden tunnistanut jo vuosia sitten. 


Summa summarum:

Hauska kokemus. Ei ollut ihan niin pelottavaa kuin olin arvellut. Parin kanssa eteneminen auttaa jännitykseen. Jos minua hirvittää mutainen ja lumpeenpeittämä ranta, niin sinne meneminen on huomattavasti helpompaa kun mukana on oma Anneli, joka ei pelkää mitään :) Ja kisa on aina kisa vaikka miten lähtis vaan katteleen tunnelmaa. Ei sieltä kehtaa tulla kesken pois sen takia että järven rannassa tuijottaa tuiman näköinen kivi. 

Tässä tapahtumassa reitti oli merkattu hyvin, info oli tosi hyödyllinen, tarjoilut priimaa ja henki paikalla lämmin ja kodikas. Just sellainen tapahtuma millaisiin haluan osallistua. En oikein kaipaa ison maailman massatapahtumia, vaan nää tällaset on parasta just nyt. Iso peukku Strömfors Outdoor Factoryn tiimille. Nähdään varmasti toistekin. Ja suosittelen muillekin.

Niin ja muuten miljöö on ihan mahtava. Kandee käydä siellä kurkkimassa ohimennessään ihan muuten vaan myös. Alueelta löytyy outdoor aktiviteettien lisäksi käsityöläismyymälöitä, kahviloita ja ravintoloita. Ja mahtavat maisemat. 

Linkkejä aiheen äärelle: