tiistai 7. toukokuuta 2013

9 kilsan juoruilulenkki

Sainkin tänään seuraa lenkkipolulle ja sekös oli piristävää vaihtelua. Heitettiin kaverin kanssa 9 kilsan lenkki lähimaastossa työpäivän päätteeksi.

Kumma juttu muuten miten juoruilu lenkin aikana nostaa sykettä! Missä oli kuuluisa liikuntatunnilla opittu PPPP (pitää pystyä puhumaan puuskuttamatta)? Mutta joo, selvittiin lenkki läpi, keskinopeus oli 8,2 km/h ja minulla sykemittari näytti keskisykkeeksi 165.

Kelit ovat lähipäivinä muuttuneet sen verran keväisiksi, että meinasi pukata hikisen puolelle. Jostain foorumilta muistui siinä vaiheessa mieleen ohje "pue mielummim liian vähän kuin liikaa lenkille päälle". Lippiksestä olisi myös ollut apua, olisi pysynyt hikinen hiuskuontalo pois naamalta. Mutta kotona oli piru ja pääsi osalliseksi tästä hikilenkistä vain kuvauttamalla itsensä blogin piristykseksi.

Hitsin lippis möllötti kotona kun olisi pitänyt olla lenkillä mukana.

2 kommenttia:

  1. Blogiasi on mukava lukea. Tulee itsellekin fiilis, että pitäs päästä lenkille. (En kylläkään juoksis!) (Ainakaan paljoa.) Välillä käyn kävelylenkillä ja vähän hölkkään palan matkaa. Nyt odotan polkupyörää huollosta, että pääsisin fillaroimaan. Mukavia lenkki-ilmoja sulle! t. Mirva

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mirva. Minulla tuppaa lähtemään vähän lapasesta aina nämä inspiraatiot :) Täytyy kyllä myöntää että liikunta on ainakin johonkin rajaan asti itseään lietsova harrastus. Endorfiinit jylläävät ja saavat aina vaan uudestaan lenkkipolulle.

    VastaaPoista