Patikoimassa Alpeilla

Laatuaikaa siipan kanssa, korkean paikan leiriä, pitkää PK:ta, hiilaritankkausta, 

mielenhuoltoa, lihaskestävyyttä, rusketusrajoja ja jännitystä - siitä oli minun Alppimatkani tehty viime viikolla.

Tein ensimmäiset patikointini viime lokakuussa Saksassa - klik -  ja ihastuin ikihyviksi. Vouhkasin into piukeena reissusta kotona ja sain mieheni kiinnostumaan myös patikoinnin kokeilusta. Sitä sorttia kokeiltiin sitten viime viikolla ke-su reissulla Itävaltaan. Aivan ihana reissu!

Kohde:
Zell am see/Kaprun, Itävalta

Reissuaika:
keskiviikko - sunnuntai

Reitti:
Aamulento Hki - München, lähtö klo 8:00, lentoaika 1,5 h
Juna München lentokenttä - München Ost - Wörgl - Zell am see, matka-aika vaihtoineen n. 3 h
Bussi Zell am see - Kaprun, 10 km, n. 15 min.

Majoitus:
Pension Eschenhof, Kaprun

Matkaseura: oma mies

Zell am see, juuri saavuttu junalla paikan päälle. Asema 50 metrin päässä.

Ensimmäinen reitti alkoi kulkemalla vuoren sisällä vuoristopuroa ihaillen.

Vesi on turkoosia!

Siis oota ku mä otan yhden selfien... :)

Luntakin löytyi kun kiivettiin kahteen tonniin.

Paussin paikka Alppimajalla

Ja vähän hiilaria että taas jaksaa...

Viikon korkein kohta - 2074 m.

Lapsille otettiin korkean paikan kivet muistoksi.

Tämän tokapäivän reissun jälkeen oli kaula ja niska tulipunaiset ja tosi palaneet. Tässä kohdin vielä homma hallussa...

Pieni breikki ja sitten 2,5 h alamäkikävelyä - tuntuu muuten reisissä seuraavana päivänä...

Aika makee maisema - alhaalla Zell am see

Niin ja sitten se jännitys. Yksi elementti on korkean paikan kammoni, joka muistutteli muutaman kerran olemassaolostaan ihan tosissaan. Toinen jännäpaikka oli kun paluumatkan aikatauluja piti muuttaa. Junaliput oli valmiiksi ostettu eikä niissä ollut vaihtoturvaa. Vedettiin riskillä eri aikaan ja eri junaan kuin varattu. Ja selvittiin :)

Reissun saldo:

3 täyttä patikointipäivää, 53 km polkuja, 20 h aurinkoa ja ihania maisemia, uusia kokemuksia ja Alpit - me like!

Suosittelen!

Kotka Trail

Kisakalenteriini ei ollut lähtökohtaisesti ajateltu 16 km:n polkujuoksua, eikä varsinkaan tähän kohtaan kautta. Polkukymppi Vantaalla oli mukava kauden aloitus, mutta pidempää polkua piti lähteä kokeilemaan vasta myöhemmin kesällä.

Sitten ne ilmoittivat että Santalahdessa on ihan eka polkujuoksutapahtuma! Ihan siinä meidän mökkimaisemissa, ihan tutuilla hoodeilla. Mainoksia pukkasi somen täydeltä. Sitä ei siis vaan voinut jättää väliin. Viikon takaisesta HCR:stä oli jalat jokseenkin toipuneet - ja hei, polkujuoksuhan on ihan eri laji... ;)

Hipsittiin mökille jo lauantaina lähes koko perheen voimin. Haravoitiin, tehtiin kevättöitä ja raivattiin talven myrskyissä kaatuneita puita. Ajatukset karkailivat poluille. Bongasin reitin merkkaajat työssään ja kävin jututtamassa. Ihana pieni kutina vatsan pohjassa kasvoi kun katselin tuulessa lepattavia reittimerkkejä.

Tarkoitus oli ottaa reissu reippaasti, mutta ei all in - tyyppisesti. Sehän on tosi helppoa kun numero on rinnassa...

Olin ilmoittautunut kisaryhmään ja samassa lähdössä oli kovan tason kisaajia, myös miehet lähtivät samassa lähdössä. Vaikka päästin heti lähdön jälkeen paljon väkeä ohitse, otin silti alun vähän turhan reippaasti. Eka pari kilsaa meni kovilla (siis liian kovilla) sykkeillä. Noin kolmen kilsan kohdalla otin järjen käteen ja päätin himmata vähän tahtia että ei tule noutaja kesken reissun.

Sain juttuseuraa ja se auttoi puskemaan eteenpäin. Myös pikkupaketillinen rusinoita auttoi kummasti :) Ne imuroin napaani tunnin juoksun jälkeen. Pyrin pitämään reippaan, mutta rennon vauhdin.

Reitti oli hieno. Rantakallioita, polkua ihan rantaviivan vieressä, pätkiä keskellä metsää ja kierroksen vaihto uimarannalla. Vaihteleva maasto siis ainakin. Osa polusta oli hieman "ujoa" eli melko heikosti havaittavissa. Reitti oli kyllä erittäin hyvin merkattu, mutta tuore polku oli arvaamaton jalan alla, toisin kuin on pitkään käytössä tamppaantunut polkupohja.

Lopussa alkoi jalka painaa ja vaikka aivot käskivät jalan nousta, halusi jalka panna hanttiin. Päästiin kuitenkin sopuun ja sitä kautta maaliin ajassa 2:02. Sillä heltisi naisten sarjan sija 21/56. Loppukiri (ja kannustus maalin lähellä) oli niin kova että siinä hutakassa lentelivät juomapullotkin matkan varrelle. Keräilin niitä sitten kun viiva oli ylitetty.

Summa summarum, erittäin mukava tapahtuma, kauniit maisemat, keli mitä parhain, mukava porukka ja mökkisauna odottamassa ihan reitin kupeessa. Niin ja lihashuolto 12 asteisessa merivedessä. Mitä muuta sitä voi viikonlopulta toivoa!

Erityiskiitos järjestäjille ja valokuvaajille ansiokkaasta kisan kuvaamisesta! Nämä kuvat Mikko Mäkelän albumista joka löytyy muiden kuvien kera tapahtuman face-sivuilta: Kotka Trail Facessa

HCR2016 - virallinen sub 2 h

HCR on nyt koettu ja hyväksi havaittu. Järjestelyiltään paremmaksi kuin osasin odottaa, reitiltään raskaammaksi kuin osasin arvata. Oma kisaennätys tuli ja kahden tunnin haamuraja alittui.

Pitkästä aikaa oikein jännitin kisaa. Tavoite oli alittaa 2 h, itse asiassa haaveilin jopa ajasta 1:55. Hyvin menneet treenit (kuukauden aikana kaksi kahden tunnin alitusta puolimatkalla omalla lenkillä) saivat suorituspaineet kasvamaan.

Heräsin aikaisin, pyörin ja pakkasin, tutkailin surullisen sateisen näköistä säätiedotetta ja söin aamiaisen ja lounaan lasten kanssa. Hermoilin. Iltapäivällä lähdin junalla kohti Pasilaa ja sieltä kävellen Sonera Stadiumille. Olin tyypilliseen tapaani ajoissa paikalla. Niinku kymmentä vaille kertaa monta.

Järjestelyt toimivat todella hyvin, joskin "pukkaritila" ulkosalla oli keli huomioiden aika viileä. Mutta, varustesäilytys löytyi hyvin, vessoja oli riittävästi, missään ei ollut ruuhkaa, kyltit ja kuulutukset auttoivat suunnistuksessa ja mieli oli iloinen sateisesta säästä huolimatta. Päänvaivaa aiheuttivat vain pukeutumishuolet. Mitä laittaa päälle kun mittarissa on 12 astetta ja sataa ja tuulee. Päädyin pitkiin juoksuhousuihin ja pitkähihainen+lyhythihainen paita yhdistelmään. Juoksuvyöhön pakkasin rusinoita, suolarakeita, pienen vesipullon ja kännykän.

Lähdin vihreässä ryhmässä klo 15:30. Alkumatka taittui mukavasti. Ei vieläkään liiaksi ruuhkaa, reitti oli tasainen ja nopea, sai juosta porukassa. Syke pyöri 160 tienoilla ja matka taittui kevyesti. Jännitys oli kadonnut. Toteutin suunnitelmaani, joka mukaan eka kymppi menisi noin 5:45/km eli kahden tunnin puolikas-aikaan. Loppumatkalla oli tarkoitus kiristää tahtia.

Joo, alku meni justiin niinkuin olin suunnitellut. Viimeiset n. 8 km olivatkin sitten melko mäkistä maastoa. Mäkisempää kuin olin arvannut ja mitä reittikuvaus oli antanut ymmärtää. Oli sanottu että 16 km:n kohdalla on reitin mittavin mäki, mutta "loppu onkin alamäkivoittoista rullausta maalia kohti"... Joo ei. Se mittava mäki oli noin kilometrin mittainen. Se vaan jatkui ja jatkui. Ja sitten kun pääsin sen huipulle ja huokaisin, niin kävi selväksi että lisää oli luvassa. Mäki toisensa perään söi pohkeista voimat. Onneksi otin ennen lähtöä pari hippua suolaa, oli meinaan kramppi lähellä. Se kävi jo koputtamassa pohkeeseen hennosti, mutta ymmärsi onneksi häipyä kiusaamasta melkein heti.

Katselin viimeisillä kilometreillä kelloa ja alkoi käydä selväksi että kahden tunnin alitukseen täytyy tehdä tosissaan hommia. Vedin sitten lopun niin paljon kuin siinä vaiheessa jaloista lähti. Aika monta selkää tuli vastaan ja jäi taakse. Olen suorastaan ylpeä loppurutistuksestani. Varsinkin kun tiedän että paukut oli käytetty ja tänään en olisi parempaan pystynyt. Tosin ainahan voi jossitella, että jos ekan kympin olisi ottanut vähän kovempaa niin kuinka olisi käynyt. Olisi tullut joko parempi loppuaika tai loppunut voima viimeisissä ylämäissä...

Virallinen aika 1:59:33.

Lähdin heti kisan jälkeen takaisin kotia kohti - illalle oli sovittu sauna - palju - illanistujais - kaveritreffit. Aika mukava oli suihkun kautta paljuun istahtaa ja sihauttaa "palautusjuoma" auki.

Mietin vielä hetken laitanko ilmon sisään ensi vuoden HCR:n. Ehkäpä laitankin. Liput olis nyt halvat.

Ensi viikonloppuna luvassa taas polkuilua - Kotka Trail 16 km meidän mökkimaisemissa!

Kisakausi 2016 avattu

Tämän vuoden ensimmäinen kisa on nyt kisailtu Kuusijärvellä Vantaalla polkujuoksun merkeissä. Olin ilmoittautunut aamulähtöön, eli klo 9:15 oli startti. Matkalla kisapaikkaa kohti näytti siltä että tulee kelin puolesta rankka reissu. Mittarissa oli 2 astetta ja auton tuulilasiin vihmoi räntää. Onneksi kyseessä oli kuitenkin vain kuuro, ja kisa saatiin juosta minun osaltani oikein hienossa säässä. Aurinko paistoi lähes koko juoksun ajan. Niin, osa juoksi 21, 30 tai 60 km... sää saattoi muuttua...

Olin kisapaikalla jo hyvissä ajoin. Ehkä siksi että minulla on "kymmentä vaille"-syndrooma, mutta myös siksi että ajatuksissa oli vilkaista mitä tuotemyyntiä kisapaikalla on. Olen polkujuoksun suhteen täysi aloittelija ja noviisi, joten välineet ovat sen mukaiset. Olin varautunut juoksemaan vanhoilla juoksulenkkareilla.

Sanoivat kuitenkin että reitti on tosi mutainen ja paikoin myös hyvin liukas. Hahaa, enpä muuta lisäpontta shoppailuhimooni tarvinut kun tein kaupat Inovin maastojuoksutossuista. Ne istuivat jalkaan heti kuin valettu, joten uskalsin lähteä tuliterillä lenkkareilla kisaan. (Lähtöviivalla kyllä vähän nolotti uutuuttaan hohtavat kengät.... ei niinku kovin katu-uskottavaa, tässä tapauksessa polku-uskottavaa)

Kymppi meni ok. Pidin huolen että syke pysyi korkealla, koska se oli oikeastaan tämän päivän tavoite. Tavoittelin TE (Training Effect) lukua 4,5 tai yli. Luku oli 4,7. Reitti oli TOSI mutainen ja paikoin HYVIN liukas kuten minua oli varoiteltu. Osa reitistä oli helppoa soratietä, osa pientä polkua. Nousua oli myös sopivasti. Lopussa otettiin luulot pois kun tokavikalla kilsalla oli ihan kammo mäki!

Viimeinen kurvi reitillä oli hieman epäselvästi merkattu ja minähän menin siinä tietysti hutiin. Tein siis ylimääräisen pienen lenkin, liikapituutta tuli ehkä noin 100 - 200 metriä. Ei juurikaan vaikutusta aikaan siis, eikä luultavasti sijoitukseenkaan. Maalissa olin ajalla 1:19:21 ja se oikeutti seitsemänteen sijaan. Juoksijoita sarjassa oli 18. Voittajalle jäin kahdeksan minuuttia.

Maalissa tossut näyttivät jo enemmän siltä kuin polkujuoksuun sopii....

Huoltopisteellä oli tarjolla banskuja, juomaa ja suklaatia, nam!

Kaikkineen hyvä reissu. Mukava reitti, sopivasti porukkaa, mahtui hyvin juoksemaan, ja kelikin oli sitten kuitenkin oikein passeli. Saatan tehdä toisenkin reissun Vantaa/Sipoonkorpi Trailin kisoihin.

Ennätykset paukkuu!

Vaikka tiedän että olen tehnyt tosi paljon töitä ja juoksukunto on noussut kohisemalla, niin silti tämän aamun lenkki pääsi yllättämään. Ja vaikka kympin ennätys tuli pari viikkoa sitten omalla lenkillä (ei kisoissa) niin silti.

Ohjelmassa oli puolikas. Eka kymppi rauhallista pk1-pk2 ja loput 11,1 km reipasta vk1-Aek. Minulla tarkoittaisi sykkeinä alku noin 150 ja loppuosa noin 160-175. Mutta mitä minä tein?

Kerron ensin vähän taustaa... Olen kova kilpailemaan. Itseni kanssa. En vertaa itseäni huippuihin, en enää "taviksiinkaan". Haluan voittaa omat ennätykseni. Se on minulle jatkuva motivaation lähde. Kilpailuvietin lisäksi minulla on muutaman kuukauden ikäinen uusi sykemittari/rannetietokone. Minun Garmin 920 antaa minulle virtuaalipokaaleja kun voitan itseni. Onko koukuttavaa minun kaltaiselleni? Voin sanoa että on! Koska mittari on uusi, siinä ei ole historiatietoa viime kisakaudelta. Siksi se mittari kuvitteli vielä tänä aamuna, että minun puolikkaan ennätys on 2 h 19 min. Ja sehän taas oli hitaan pitkiksen aika parin viikon takaa. Sietämätöntä!!!

Eli. En siis juossut aamulla ekaa kymppiä pk1 alueella. Halusin näyttää mun mittarille, että minusta on parempaan kuin se kuvittelee. Juoksin ekan kympin siis niin, että syke oli just alle 160. Reitin olin tietysti ja luonnollisesti valinnut siten että mäkiä on mahdollisimman vähän... Keskivauhti kympin jälkeen oli naftisti yli kahden tunnin puolikkaan vauhti. Näin olin vähän laskenut kun lenkille lähdin.

Juoksin vanhaa Lahdentietä Mäntsälästä kohti Järvenpäätä. Tylsä reitti, autotien vierustaa melkein koko matka. Mutta suht tasaista (loivaa nousua ja laskua), ja helposti mitattavaa. Reilu kymppi suuntaansa. Reippaasti sinne, ja täysiä kotiin kehumaan itteään :)

Takaisinpäin tulin sitten sellaista vauhtia että syke pysyi reilusti yli 160, kävi välillä myös yli 170. Iski tajuntaan ajatus että nyt muuten alittuu se 2 h mitä väkisin yritin koko viime kesän enkä saanut. Napsin taskusta rusinoita puolen tunnin välein. Hörppäsin vettä juomapullosta. Pistin tossua toisen eteen ja fiilistelin miten hehkutan jos enkka tulee.

Viidentoista kilsan jälkeen aloin laskea kilometrejä. Tunsin että jaksan. Mutta ei mene pintakaasulla. Tulee rankka treeni! Rankka treeni tuli, mutta puolikkaan (kisa) aika parani kaksi minuuttia ja lopullinen aika tänään oli 1:58:56.

Ai että jaloissa tuntuu! Mutta mieli pakahtuu. Se todellakin oli sen arvoista!

Kuukauden päästä HCR!

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän, jos sitäkään

Joo ei. Mikään paikka ei ole hajalla. Kiitos. Ihanaa. I love it.

Ehkä juuri siksi kun mikään paikka ei ole rikki ja olen voinut treenata pääsiäispyhät tosissaan, olen saanut nauttia siitä ihanasta liikunnan tuomasta endorfiinintäyteisestä kolotuksesta jota sillä lailla vinksahtanut mieleni kaipaa.

Neljän päivän aikana olen uinut, juossut ja pyöräillyt. Yhteensä 10,5 h. Selkälihakset ovat kertoneet että tuli uitua, ahteri että tuli pyöräiltyä ja reidet että juostukin on. Kehkojen seudulla tuntuu että happea on vedetty pulssin noustessa vauhtikestävyysalueelta anaerobiselle alueelle. Niin ja tuli se kympin enkka juostua heti ekana pääsiäispyhänä. Eikä menny pintakaasulla. Keskisyke, pienen loppuverran kanssa, oli 169.

Oli myös hienoa miten moni asia loksahti kohdilleen treenimielessä. Pääsiäisvapaat, reissu kotikonnuille ja uimatreenit nostalgisessa teinivuosien treenihallissa. Lastenvahtipalvelut pelasivat mummolassa ja kotona. Kelit sattu kohdilleen ja Spessu pääsi maantielle. Ja tankkaus meni nappiin. Sukulaiset hoitivat ruokapuolen ja kukko hiilarit ;)

Nyt olis sitten pääsiäinen taputeltu ja venyttelyn kautta alkais valmistautuminen arkeen.

HCR? Minä? Hui!

Muutama kova viikko takana ja tällä viikolla sitten se kevyt (vaan 7,5 h). Ihan on syyllinen olo voin sanoa! Pidin tällä viikolla sitäpaitsi oikein kaksi lepopäivää peräkkäin. Osaksi olosuhteiden pakosta, osaksi siksi että kerrankin kuuntelin itseäni ja noudatin coachin ohjeita ja lepäsin kun siltä tuntui. Komen päivän työreissu Saksaan, muutama huonosti nukuttu yö, illallisviinit ja muutama muuten vaan raskas juttu samalle viikolle. Se on se kokonaiskuormitus...

Mutta. Lepopäivinä ehtii jo haaveilla tulevasta ja kun kroppa lepää niin tuntuu että voimia on vaikka siirtää Mäntsälä Rovaniemelle ja mennä hiihtämään :) Mieleen hiipi jutustelu viime suununtailta kun kaveri tarjosi HCR lippua. Itse ei pääsekään muiden menojen takia.

Olen tähän asti kiertänyt kaukaa nuo massatapahtumat ja ajatellut että se ei ole yhtään mun juttu. Mutta. Sinne on lähdössä kavereita, sieltä ruuhkasta on selvinneet muutkin ja kalenterissa oli tilaa.... Ja juoksukunto on ottanut pienen nykäisyn eteenpäin... Koukuttava sarja yhteensattumia.

Tänään kysyin konsultaatiota meidän TRI porukan valmentajalta ja sain semisti myönteisen vastauksen. Alan siis valmistella itseäni henkisesti HCR kuntoon :) Hui.