lauantai 5. marraskuuta 2016

Viikko Mäntsälä maratoniin!

On tää ollu huikeeta! Tai himmeetä niinku joku sanois :) Me saadaan oikeesti maraton Mäntsälään ja siihen on enää viikko.

Valmisteluja on tehty. Treenimielessä ja muuten. On ollut hienoa tutustua uusiin ihmisiin, ja vielä sellaisiin jotka innostuvat helposti ja ovat valmiita kantamaan kortensa kekoon tällaisen hurahtaneen idean toteuttamiseksi. Minttu, Helena, Olli ja tapahtuman sponsorit - kiitos jo nyt. Kiittelen talkooväkeä sitten ensi viikolla kun ollaan nähty livenä!

Tässä muutama kuva ja tarina miten tempaukseen on valmistauduttu...
 

Tänä aamuna tehtiin muutaman kierroksen opastettu lenkki ensi viikon reitillä. Vaikka paikallisia ollaan kaikki, tarkennettiin vielä muutamia yksityiskohtia. Kaverina minulla meidän triathlonporukasta Heli ja Heidi ja miesväkeäkin saatiin mukaan, Timo kuvassa ja Olli kameran takana. Kiitos Olli kuvaajana toimimisesta.


Lenkin yhteydessä toimitin myös postipirkon virkaa. Vaikka kyseessä onkin yleisesti käytössä oleva lenkkireitti, haluttiin muistaa tien varrella asuvia kirjeellä. Ja toivottaa heidät samalla tervetulleiksi kannustusjoukkoihin :)


Viikolla pidettiin projektipalaveri Mäntsälän Urheilijoiden toimistolla, käytiin koossa oleva ja sponsorien lupaama materiaali läpi, varmisteltiin talkooväen määrä ja merkkausten tekeminen. Täytyy sanoa että tällä aikataululla ja resurssilla voidaan olla minusta aika tyytyväisiä siihen miltä homma nyt näyttää. Se on paisunut jonkun verran siitä että minä kipitän lenkkiä yksin ja tankaan banskua ja mehua auton takaluukusta...


Reitti merkataan tapahtuma-aamuna. Minä sain merkkaamisesta ja reitin purkamisesta vapautuksen. Yritän keskittyä pääsemään maran läpi. Kun olen sitä nyt tässä pari viikkoa kohkannut, niin kynnys keskeyttää on aika korkea. Olen myös saanut perintönä melkoisen jäärän pään, joten ennen pettää jalat kuin pää...



Reitti on melko tasainen. Puoliksi soraa ja puolet asfalttia. Muutamia tien ylityksiä. Kierroksen vaihto, vessa, suihku ja juottopiste on urheilukentän nurkassa olevan huoltokopin eli pukkaritilan kohdalla. Se teettää reitin kentän takaa ja siten muutaman sata metriä lisää kokonaismatkaa. Tuo näyttäsi lopulta kuitenkin parhaalta vaihtokohdalta. Kopista saadaan sähkö, vesi ja säänsuoja toimitsijoille. Toinen juottopiste on noin kolmen kilometrin kohdalla, eli puolivälissä lenkkiä.

Mietimme vielä kirjataanko kierrokset tukkimiehen kirjanpidolla ja/tai jakamalla kierroksen vaihtokohdassa esim. kuminauha ranteeseen. Ajanotto on kopilla, toki monella myös itsellä mukana. Kierroksia saa mennä niin monta kuin haluaa, ei tarvitse ilmoittaa etukäteen montako menee. Saa juosta, hölkätä tai kävellä. Luotamme osallistujien kiertävän sovitun lenkin - ei chippejä nilkassa tai valvontaa reitin varrella. Tätä tehdään omaksi iloksi ja itsensä voittamiseksi!

Tulethan paikalle ajoissa että saamme lähtölistan kirjattua ennen starttia. Lista tehdään käsin ja talkoovoimin.

Viikon päästä nähdään kaikkien aikojen ekalla Mäntsälä Maratonilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti