Viikko kesälomaa takana, tarkoittaa makkaraa, muutamaa lonkeroo, sipsuu, karssuu ja myöhäisiä iltoja. Hyvä pohja kisaamiselle... Pirkkolaan lähdin suoraan mökiltä. Iltapäivästartti oli sikäli hyvä juttu, että sain syötyä lasten kanssa aikaisen lounaan, kalaa ja paistettuja perunoita. Matkalla napsin vielä banskun ja proteiinipatukan. Ja vähän Dexalia. Aurinko paistoi kaikista sääennustuksista huolimatta. Tosin Helsingin päällä oli sysimusta pilvi...
Sadetta ei tullut. Väkeä oli mukavasti. Sain juttuseuraakin oikein puheliaasta Tamperelaismiehestä. Ehdittiin nipin napin starttiin, juttua tuli niin paljon.
Lähdin reippaasti, taas kerran. Tarkkailin sykkeitä, mutta porukka meinasi viedä mukanaan. Tajusin kuitenkin himmailla ekan kilsan jälkeen aina sinne neljään kilsaan saakka. Ylipäänsä eka kymppi oli jotenkin tahmea. Mietin mielessäni että mitähän tästäkin tulee!? Toisinto Hyvinkäästä! Raastoa, kramppeja, pettymys? Peesasin lettipäisen nuoren naisen takana useita kilometrejä - kiitos :)
Kympin, eli ekan kiekan jälkeen helpotti. Tuli tunne että minähän jaksan! Napsin vaan kilsoja 10-16 ja meno sujui. Olin jälkikäteen erityisen tyytyväinen itseeni siitä, että uskalsin tehdä irtioton kympin jälkeen ja aloin puskea rohkeasti omaa vauhtia. Pelotti vähän että hyydyn ja vetävät parin kilsan päästä ohi. Eivät vetäneet. Pakko oli ottaa oma vauhti, koska tavoitteena oli se kaksi tuntia ja näytti että en pääse siihen sillä vauhdilla mitä kaverit juoksivat. Peesi olisi kyllä muuten kelvannut...
Pelkäsin etukäteen kramppeja ja olin varautunut tällä kertaa niihin merisuolan voimin. Pikkuriikkisessä Elmukelmupussukassa oli kasa suolahippuja :) Nappasin muutaman hipun ennen lähtöä ja toisen satsin 17 km:n kohdalla kun jalat alkoivat muistuttaa krampin vaarasta. Ensi kerraksi muistiin, että kovassa suorituksessa nautittu suolahippusatsi tekee tunteen että tulee oksu. Ei hyvä. Vesi suolan kyytipoikana olisi ollut hieno idea, mutta krampin uhka iski jonkun verran ennen juomapistettä enkä uskaltanut odottaa yhtään.
Suola ei suinkaan ollut ainoa mitä naukkailin kesken matkan. Olin varannut mukaan myös kolmen hörpyn geelipussin. Aika pitkään mietin otanko geeliä vai en. Geeli ei varsinaisesti laittaa pakkaa sekaisin, mutta tekee turvonneen olon vatsaan ja röyhtäyttää. Kyllä, myös prinsessat röyhtäilevät syötyään energiageeliä... Hyvinkäältä oppineena otin geeliä jo heti ekalla juomapisteellä eli neljän kilsan jälkeen. Pikku tujaus ja vettä perään. Ja siitä eteenpäin samanlainen tujaus joka juomapisteellä. Tokavikalla pisteellä heitin tosin loput menemään ja päätin taistella loput 3 km ihan omin voimin.
Syke seikkaili koko reissun ajan reilusti ja tasaisesti yli 160. Koetin keskittyä hengittämään rauhallisesti ja rentouttamaan itseni. Keskittymään ainoastaan omaan menoon. Olen harjoitellut nyt jonkin aikaa juoksua ilman poppivehkeitä, ja tämä oli eka puolikas ilman musatoosaa. En osannut kaivata sitä yhtään.
Eka kymppi meni kahden tunnin vauhdilla, mutta tokalla kiekalla kävi selväksi että en pääse alle kahden tunnin. Oma enkka tuli kuitenkin, 2:00:57 oli virallinen aika ja se oli 4 min 36 s parempi kuin viime syyskuussa samalla reitillä. Tyytyväinen pitää siis olla, vaikka haamuraja jäikin vielä alittamatta. Ja kyllä, mietin maalissa muutamaan kertaan että olisinko pystynyt juoksemaan sen minuutin nopeampaa! Tai ottamaan kovemman loppukirin... Mutta joo, jäipähän jotain tavoiteltavaa. Ja itse asiassa, kun se kaksi tuntia oli noin lähellä, niin ehkä sitä tavoitettakin voi kohta hilata hieman eteenpäin? ;)
Mukaan Paloheinästä lähti osallistujamitali (olin sarjani neljäs) ja arvontapalkinto joka napsahti minun kohdalleni. Onnetar tarjosi minulle toalettilaukun sisällään putelillisen suihkusaippuaa. Kiva palkinto. Tulee käyttöön.
Paloheinän reitti on minusta mukava, kisat pienet ja lämminhenkiset ja mukavasti järjestetyt. Ja vaikka kyseessä on pieni kisa, oli väkeä hienosti kannustamassa myös reitin varrella. Eli Paloheinässä nähdään taas ensi kisoissa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti