sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Porvoon mitta tuli täyteen

Porvoon mitta oli tänään minun kohdallani 10,55 km eli varttimaraton. Koska vasen penikka on oireillut enemmän tai vähemmän koko kesän, en uskaltanut edes yrittää puolikasta. Intoa uhkuen lähdin siis porukan matkaan mukaan. Alkuun vauhti tuntuikin ihan sopivalta. Parin kilometrin kohdalla huomasin että pulssi heitteli reilusti yli 160 eli aloitusvauhti oli ollut minulle ihan liikaa. Sports trackerin mukaan ensimmäiset kilometrit menivätkin melkein kympin vauhtia.

Ja joo, siinä vaiheessa vahinko oli jo tapahtunut, ja vaikka yritin himmailla vauhtia, niin syke pysyi ylhäällä ja matka taittui melko tahmeasti. Harmi, sillä maasto oli kaunis ja mäkiä inhimillisesti. Viimeisen kilometrin aikana kirin vielä vähän vauhtia lisää ja maalissa aika oli Trackerin mukaan 1:15, keskinopeus 8,4 km/h. Virallinen aika tulee jossain vaiheessa Porvoon Urheilijoiden kotisivuille.

Kuviakin ottivat matkalta ja uhkailivat että niitä laitetaan PU:n Facebook sivuille :)

Minä nappasin kuvan saamastani "maaliinpääsy - lohdutusmitalista"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti