sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Himos winter trail - mutaa ja muutenkin hauskaa

Minunhan ei pitänyt tänne edes lähteä. Kun kaverit alkoivat kysellä mukaan ja varailla paikkoja itselleen, ilmoitin että polkujuoksu ok, mutta polkujuoksu lumihangessa ei oo mun juttu. Vaan sitten aloin pohtia että olishan se kiva lähteä treeniporukassa reissuun, ja voisinhaa mie vaikka hiihdellä sillä välin ku kaverit paahtaa hangessa. Tai tehdä mäkivetoja rinteen reunalla. Vaan yksi ajatus johti toiseen ja ilmo lähti sitten kuitenkin samoihin sarjoihin kuin kavereilla... eli perjantai-illan challengeen (13 km) ja lauantai päivän enjoy-sarjaan (9 km). Pienen säädön jälkeen paikka vielä heltisi, vaikka nopeasti ne olivat kaupaksi menneet. Tässä vaiheessa vielä kuviteltiin että juostaan umpihankeen tampatulla polulla kauniissa talvisessa maisemassa, ja että väsyneitä jalkoja verraillaan pertsaladulla sitten kun juoksut on juostu.

Tämä mielessä paikkoja varattiin. Promokuva joltakin aiemmalta vuodelta. Ihan mahtavan näköistä.

Viikko ennen starttia oli selvää että ei tartte pertsailla. Eikä muuten edes juosta hangessa. Lumitilanne on täällä "etelässä" sitä luokkaa, että rullasukset on ainoat joilla pystyisi hiihtämään jos niillä osaisi hiihtää. Pakattiin siis verravälineiksi patikointisauvat ja kauheesti vettä hylkiviä vermeitä. Lumenpuute ei vaikuttanut reissukuumeeseen, edelleen oli täysi täpinä päällä päästä tyttöporukassa hikeä tekemään kisaviikonlopun merkeissä.

Perjantai 17.1.
Startti oli Mäntsälästä kolmen kieppeillä. Ajeltiin rajoitusten mukaan, pysähdyttiin matkalla syömään ja tehtiin kauppareissu ostamaan ilta- ja aamupalatarvikkeita. Himoksella oltiin hyvissä ajoin ilmossa ja hakemassa kisanumeroita. Siitä noukkimaan kämpän avaimet, kämpille, kamppeiden vaihto ja reipas kävely takas kisakeskukselle ja starttiin. Jännitys alkoi kutkuttaa vatsan pohjaa, vaikka mitään erityisiä tavoitteita ei kisalle ollut.

Lämpötila oli reilusti plussan puolella ja maa oli musta ja sula. Onneksi ei satanut räntää tai vettä sentään. Arvattavissa oli, että reitillä on mutaa ja vettä, joten itselläni oli jalassa vedenpitävät sukat ja Sarvan nastarit. Nastarit siksi, että reitillä oli sanottu olevan kuitenkin jäisiä kohtia, ja nastat oli järjestäjän suositus.

Startti tapahtui kahdeksalta illalla. Iso joukko juoksijoita lähti radalle lamput otsalla ja mieli intoa täynnä. Mie myös. Meille oli kerrottu että ekat 2 km on aika lailla pelkkää ja jyrkkää nousua. Ja niinhän se oli. Siinä olis ollu tosi helppo vetää "all in" ja jalat totaalihapoille. Nousun jälkeen reitti tasaantui hetkeksi, kumpuillen kuitenkin jonkun verran koko ajan. Letkassa mentiin, mutta minulle oikein passelilla vauhdilla. Vaikka matka ei ollut tuon pidempi, en lähtenyt itseäni tappamaan tällä kertaa, vaan enemmänkin juoksemaan omaa rennon reipasta tekemistä. Kaverit jäivät heti alussa vähän taakse. Minä kiilasin startissa kärkeen ja annoin nopeampien sitten ohitella. Halusin välttää sen että jään sumppuun hitaampien taakse.

Illan startti ihan just. Lamput viritetty ja tunnelma odottavan jännittynyt. Oikealta: Tiina, Heidi, Heli ja mää.

Ja sitten alkoi tulla sitä mutaa. Ja vettä. Ja mutaa. Ja vettä. Ja mutaa. Ja vettä. Jossain kohdin juostiin oikeesti keskellä soljuvaa puroa, ja useita kertoja jalka upposi nilkkaa myöden sitkeään mutavelliin. Sitä vaan toivoi että kun jalka sieltä mudasta nousee, niin tossu nousee mukana. Ja nousihan se. Muutama seuraava askel kuulosti siltä kuin pesurättiä olis vääntänyt ja mutavesi roiskui nilkoista. Jossain kympin kohdalla en enää edes yrittänyt väistää lätäköitä, yritin vaan pysyä liukkaalla reitillä pystyssä.

Lamppu toimi hyvin, ja lisävaloa tuli toisten juoksijoiden lampuista, sekä järjestäjän ihanista valo-yllätyksistä reitin varrelta. Näkyvyys siis ihan riittävä. Huoltopisteitäkin oli oikein sopivasti, vaikka itse en niillä edes pysähtynyt, vaan vedin kisan läpi muutamalla vesikulauksella omasta juomaliivistä. Lopussa kyllä huomasi että energia oli käynyt vähiin.

Maalissa oli ajalla 1:35:17 ja sillä heltisi naisten sarjan sija 31/86. Hetken henkeä haukottuani sain jo jopa naureskeltua mutaiselle menolle. Totuuden nimissä täytyy kuitenkin sanoa että pari ärräpäätä pääsi juoksun aikana. Livautin ehkä jonkun s-alkuisenkin sanan kun koipi upposi mutavelliin.

Mut joo, maalissa käteen lykättin pitkollinen pullaa, ja elämähän oli taas täydellistä ja polkujuoksu sikakivaa. Kannustus ja ohjaus oli reitillä ihan timanttia, ja reitti merkattu niin ensiluokkaisesti, että ei missään vielä aiemmin. Iso kiitos tästä järjestäjälle!

Kaverit tulivat maalin vähän minun jälkeeni, ja kun saatiin kuivat sukat ja tossut jalkaan, hipsittiin takas mökille iltapalalle ja huilimaan.





Yö oli rauhaton. Kämpillä oli turhan lämmin, ja illan juoksu kummitteli vielä mielessä, eikä kroppa tahtonut heti rauhoittua unille kun sitä yritti.


Lauantai 18.1.
Aamulla yritettiin nukkua pitkään, mutta ei se tahtonut onnistua. Syötiin tukeva aamiainen ja keräiltiiin inspiraatiota uuteen starttiin kuraisille poluille. Tämän päivän kisa mukaili edellisen illan reittiä, joten tiesimme jo mitä odottaa.

Ysin "enjoy"-sarja lähti reissuun 11:45. Otettiin taas eka nousu sillai maltillisesti, että ei olisi jalat ihan loppu siihen paikkaan. Pientä kohmeloa jaloissa oli, mutta se karisi onneksi aika nopeesti. Oli oikein mukava olla taas edellisenä iltana tutuksi tulleella reitillä. Oli hauska katsoa mikä näytti samalta ja mikä erilaiselta lampun valossa versus päivänvalossa. Keli oli samalla lailla muutamia asteita plussalla kuin illalla.


Kengät ennen starttia. Eilisen jäljiltä huuhdeltu ja kuivattu.

Juoksentelin taas omaa vauhtia ja yritin ylläpitää omaa reipasta mutta maltillista menoa. Tiesin että kaverit selän takana ovat "nälkäisiä", eli odotettavissa oli että sieltä joko Tiina tai Heidi puikkaa jossain vaiheessa rinnalle tai ohi. Ajatukseni osoittautui todeksi, kun kolmen kilsan kohdalla olleessa tiukassa kurvissa näin syrjäsilmällä Tiinan tutun värisen juoksutakin hihan ihan lähellä perässä. Muutenhan siinä ei oikein pystynyt taakseen katselemaan kun oli ihan täysi työ pysyä pystyssä vaikka katseli eteensäkin.

Matka taittui helposti ja reippaasti. Tuntui että mutaa ei ollut niin paljon kuin muistin. Johtui ehkä siitä että nyt olin henkisesti valmistautunut mutaan vähän paremmin kuin eilen. Olisi ollut kiva pysähtyä ottamaan valokuvia, mutta en tohtinut himmailla kun se Tiinakin siellä huohotti perässä ;)

Tässä taisi olla se ainut luminen kohta koko reitillä! Kuva Tommi Kuronen

Tiina on rohkeampi juoksemaan teknisillä pätkillä ja alamäessä kuin minä. Lisäksi Tiinalla oli tossu menollaan ja hää ponkaisi minusta ohi siinä justiin viimeisen pitkän laskun alkuvaiheilla. No, olinhaa miekii laskenut, että niin kauan ku Tiina on minun takana, ni saan pitää omaa rentoa vauhtia. Mutta ku Tiina lähti ohi, niin ei ollut hetken ajatustakaan että jäisin jälkeen ainakaan suosiolla. Otin vähän enemmän riskiä siinä alamäessä ja pidin Tiinan selän sopivan lähellä. Tiesin että loppuun tulee reilun kilsan mittainen soratiepätkä ja siinä on minun mahdollisuus kiriä taas kaveri kiinni. Mutta jos hää pääsee liian kauas, ni en ehi.

Soratielle tultiin, ja suht nopeesti sain Tiinan kiinni ja jäin juoksemaan vierelle. Vaihdettiin siinä muutamat kuulumiset ja taidettiin vähän molemmat tarkkailla tilannetta. Mietin että jos Tiina jaksaa juosta sen vikan pitkän ylämäen ni mie olen pulassa, koska mie en jaksa! Käveltiin sitten molemmat se jyrkin osuus, ja parisataa metriä ennen maalia mie sitten otin spurtin ja ylitin maaliviivan kuusi sekuntia ennen Tiinaa. Aika viekas olin kaveriksi, melkein nolotti.

Maalissa olin ajalla 1:03:49 ja sillähää tuli naisten sarjassa sijoitukseksi 5/47. Se oli varmasti minun polkujuoksu-uran paras sijoitus, mutta totuushan on se, että aika monet "oikeet" polkujuoksijat olivat juoksemassa kaksvitosta, eikä tuon meidän sarjan nimilista varmaan ollut se kaikkein kovimmilla nimillä täytetty. Toki sarjan voittaja juoksi reitin yli vartin nopeammin kuin minä, että olihan sillä vautia ihan komeesti.

Ja taas tuli pullapitko maalissa kouraan - nam!

Osallistumismaksuun sisältyi ruokalipuke lauantaille. Ja mikä ruoka! Ihan mahtavat tarjoilut! Odotettiin keittolounasta, saatiin täysilaidallinen lihaa ja kasviksia, salaattia, leipää, jälkkäriä, kahvia ja kahvileipää! Kiitos! Kyllä maistui!

Ihan mahtavat sapuskat Tupa Kitchen & Bar ravintolassa

Lounaan jälkeen oli kyllä kiva painua kämpille vetelemään vähän lonkkaa. Sitä ennen kävin kuitenkin napsimassa selfien paikallisen peikon kanssa. En tiä tuon tarinaa tai nimeä, mutta silmät sillä oli seljällään ihan ku minullakin kaiken tämän kivan keskellä.


Ilta starttasi saunalla ja salaatilla kämpillä, ja jatkui sitten muutamalla lonkerolla ja jammailulla Himos Areenalla Ressun tahdissa. Olihaa se pakko lähteä baarin puolelle ku reissuun oli lähdetty, vaikka silmä lurppasi ja kotiverkkarit tuntuivat luvattoman mukavilta päällä. Heli jäi talonvahdiksi, ja myö muut siis paineltiin tanssiaisiin. Ihan kivaa oli, mutta kyllähän se taas tuli todistettua, että on ne äreimmät bilehileajat jo ohitettu. Ihan liikaa meteliä, ihan liikaa kännissä olevia ihmisiä, ahdasta, tahmea tanssilattia ja kauhee jono tiskille. Kyllä vaan mie jonotan mieluummin siellä polkukisassa vaikka sitä ohituspaikkaa, ku laimeeta valkovenäläistä vilkkuvien discovalojen välkkeessä. Aikansa kaikella.

Kato mitä sä teeeee-e-eit. Sä jätit vain sirpaleita...Ressu vedossa ku ennen vanhaan.

Kämpille kömmittiin puoli kahden jälkeen ja unille rauhoituin itse vasta vartin yli kaksi. Ei se ole aikuisen ihmisen hommaa noin myöhään valvoa... :)

Sunnuntai 19.1.
Rauhallinen aamu kahvin ja aamupalan äärellä. Summailtiin reissufiiliksiä tyttöin kanssa ja oltiin yhtä mieltä että hieno reissu oli ollut. Sauvakävelyt jäi tällä kertaa tekemättä, mutta olihan tuossa metässä rämmitty jo pariin kertaan joten huoli pois. Kotimatkalle lähdettiin jo ennen puoltapäivää.

No sitte. Ku olin vauhtiin päässy, ni tein vielä iltapäivästä pienen kevyen polkuhölkän omilla nurkilla. Perhe oli lähtenyt sulkaa lyömään, joten pyykit koneeseen ja lenkille. Ihan niin mutaista reittiä en löytänyt ku Himoksella, mutta olihan siellä metässä kiva muistella mukavaa viikonloppua!

Hissuksiin palauttava hölkkä oman kylän pusikossa.

Summa summarum: oikein mukava reissu! Hinta-laatusuhde Himoksella ihan ässä, ja suurimmat ilonaiheeni olivat aivan mahtavalla asenteella liikkeellä olleet järjestäjät! Musaa reitin varrella useasta kajarista, ja lisäksi myös elävää musiikkia. Kyllä, viulisti-tyttö istui jakkaralla metsän keskellä ja siivitti menoamme lauantaina! Reitti oli merkattu täydellisesti ja lisäksi talkooväkeä oli reitillä vielä varmistamassa että kisasumussa juoksevat osallistujat oikeesti osaavat kääntyä sinne minne pitää. Kaikki saivat pullaa maalissa, ja mie voitin vielä lisäksi arvonnassa Camelbakin pikkutermarin. Kyllä tästä voisi tehdä perinteen! Ehkä ensi vuonna saadaan sitten sitä luntakin.

Muoks! Pari kuvaa lisää vielä reissusta. Kuten kuvasta näkyy, ihan äärirajoilla ei tällä reissulla menty ku noin hymyilyttää. Kuvat Nico Peltola







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti