sunnuntai 4. lokakuuta 2020

Nuuksio Classic Trail Marathon

 Tämä postaus tulee niin jälkijunassa, että ei koskaan ennen. Johtunee siitä että tämä kisa ei nostanut minussa esiin suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Samasta syystä kisarapsa tarjoillaan ainoastaan ranskalaisten viivojen siivittämänä ja lähinnä vaan itselle muistiin. 

- Kisalippu oli varattu jo vuodelle 2019, mutta jouduin silloin siirtämään osallistumisen jalkavaivan vuoksi. Alunperin tiketti oli varattu 70 kilometrin reissulle, mutta vihlovalla kankulla ei ollut mahdollisuuksia tai järkeä lähteä kisaan. 

- Tänä keväänä oli fiilis, että sellaista paloa uuteen matkaennätykseen ei ole, että olisi järkeä lähteä puskemaan pitkää kisaa. Pyysin kisajärjestäjältä vaihtoa maratonille ja se järjestyi kätevästi pelkällä sähköposti-ilmolla. 

- Kisaan lähdin ihan positiivisin mielin, en kuitenkaan samalla lailla intoa tihkuen kuin yleensä olen lähtenyt. Se näkyy tuloksessa, sehän on selvä. Jos lähtee kisaan sillä ajatuksella että teen reippaan pitkiksen, niin reippaan pitkiksen maksimissaan saa aikaan. Silloin ei tule itsensä ylittämisiä. Tällä kertaa se oli kuitenkin minulle ok.

- Kisa meni ihan fine, kuten olin ounastellutkin. Perustason suoritus. Kivaa, mutta ei mieltä räjäyttävää. 

- Reitti oli vaihteleva. Eka kolmannes suht helppoa, keskipätkä tosi teknistä ja loppu taas vähän iisimpää reittiä. 

- Järjestelyt olivat kultaa, siitä iso plussa! Kaiken Koronan keskellä olo tuntui turvalliselta ja omaa tilaa oli riittävästi. Huolto toimi hyvin. Ruoka oli hyvää ja suihkuvesi lämmintä.

- Ilma oli ukkosmaisen lämmin, vaikka varsinaista auringon porotusta ei ollutkaan. Viimeiset noin 20 minuuttia satoi vettä kuin suoraan suihkusta. Se viilensi kivasti reitillä, mutta maalissa tuli nopeasti kylmä. 

- Pitkä miinus siitä, että reitti oli maraksi alimittainen. Olisin mieluusti juossut kilsan enemmän ja napsinut virallisen marapisteen tästä reissusta. En ymmärrä miksi kisan nimessä mainitaan mara, kun se ei kerran mara ole. Minulta oli kotiläksyt tältä osin tekemättä, mutta tämä asia tulee vaikuttamaan vahvasti haluuni osallistua tähän kisaan jatkossa. Jos olisin tajunnut tämän ennen kisaa, olisin saattanut jopa harkita pitkää matkaa, ja oikaista sieltä maaliin 50 km reittiä.  Tämä on siis mahdollista tässä kisassa tehdä. Tarjolla ei ole alunperin tuota matkaa, mutta jos voimat loppuvat kesken, voi tuon oikaisun tehdä.

- Kaikkineen kiva reissu. En tiedä tuleeko osallistuttua toiste, mutta jos niin tapahtuu, niin onhan nyt käyty tekemässä reitille pohja-aika, joka on suht helppo alittaa :) 

Tällä ajalla naisten sarjassa sijoitus 39/109 ja ikäryhmässäni 7/16



Oman Garmini 935 mittaama matka täsmäsi järjestäjän ilmoitaamaan matkan pituuteen. Jonkin verran jäi siis marasta uupumaan. Ei ymmärrä tätä hän. 


Somewhere in the middle of Nuuksio forrest... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti