lauantai 8. joulukuuta 2018

Kympin uinti Orimattilassa

Jo neljättä kertaa tätä hömpötystä :) Kaikki alkoi joulukuussa 2016 kun toteutin pitkäaikaisen haaveeni uida pitkis altaassa. Silloin tavoitteena oli uida kymmenen kilometriä yhdellä uintireissulla. Taukojen ja eväiden kanssa, mutta yhdellä hallimaksulla ja viiden tunnin aikana. Se tuli tehtyä ja uitua vähän enemmänkin. Tässä linkissä lisää siitä reissusta "10+ altaassa"

Viime vuonna, jälleen joulukuussa, tehtiin seuraava reissu. Mukana oli taas treenikavereita kirittämässä ja pitämässä radalla seuraa. Ei siinä oikein juttelemaan pysty, mutta onhan se kivempi uida tuntitolkulla kun on edes muita uimareita radalla, eikä pelkät kaakelit seurana. Minun piti tietysti tehdä jälleen uusi ennätys. Ja sitten tämän vuoden huhtikuussa taas uusi matkaennätys. Joillakin se vaan menee näin, ja minä olen yksi niistä.

Vuosi sitten mittariin tuli 12,5 km
   


Oltiin isolla porukalla keväällä liikkeellä. Juostiin kympin lenkki tähän alle. 


Nyt kun kisakausi on tältä vuodelta jo ohi, niin pitihän se uintipitkis taas järjestää tähän joulukuun alkuun. Viime reissulla kuitenkin päätin, että matkatehtailut saavat loppua (ne on ihan järjettömiä) ja jos pitkis vielä tulee, niin se on kymppi. Piste.

Orimattilan hallilta saa sopuhintaan vuokrata radan omaan käyttöön koko päiväksi. Minä varasin radan viideksi tunniksi ja pistin kavereille kutsua menemään. Tänä aamuna sitten ajeltiin kimppakyydeillä hallille, vaihdettiin mukavampaa päälle, roudattiin eväät altaan laidalle ja alettiin  kauhoa kilsoja mittareihin. Minun mukana altaassa oli tänään Heidi, Heli, Tiina ja Riitta. Tytöillä oli omat ohjelmat ja uintisuunnitelmat, minulla mielessä se kymppi.

Aiemmilla kerroilla mukana on ollut lättäreitä ja pullareita, märkkärikin osan aikaa viime kerralla. Ja taktiikka on ollut vetää 400 m tai 500 m pätkissä uintia. Tänään mie menin naturellina, eli ihan vaan omin pikku kätösin kauhoin eteenpäin. Taktiikkaa muutin viime hetken inspiraatiossa siten, että vedän tonnin vetoja. Ai miksi? No siksi että tonni ei ole kauheesti. Ja niitä pitää uida vaan kymmenen että saa tavoitematkan valmiiksi. Jos ui tuosta puolikkaita niin pitää vetää 20 settiä. Tai 400 metrin settejä 25 kertaa.

Minulla tonnin uimiseen menee vajaa 20 minuuttia. Taukojen kanssa koko uintiaika oli kolme ja puoli tuntia. Ihan passseli vauhti ja aika. Tuota taulukkoa kun katselee niin näkee myös miten vauhti loppua kohti vähän hiipuu. Eka tonni on taas vedetty ihan hurmoksessa :)


Pieni mittarivirhe tuli kasikilsalla. Otin luultavasti spurtin altaan keskellä, ja mittari luuli minun tehneen päätykäännöksen. Mittarissa siis lopulta 25 m "ylimääräistä".

Voin kertoa että kympin uinnissa minulla 8 km on sama kuin maralla 35 km. Alkaa olla jo semmonen tunne että onhan tätä jo tehty ja vähän alkaa jo painaa. Loppu vedetään vaan tekemällä. Aivot narikkaan ja tossua tai tassua toisen eteen. Jos rehellisiä ollaan niin kuuden kilsan kohdalla mietin että "tässä ei ole kyllä mitään järkeä. Mutta voiton puolella ollaan, joten antaa mennä vaan tyttö hyvä"

Eväät on tärkeä osa urheilua. Mulla oli mussutettuna reilu aamiainen, mukana vettä, geelikarkkeja, protskupatukkaa, välipalakeksejä ja vähän myös suklaatia. Söin aika vähän ja join vaan vajaan pullollisen vettä. Varma tapa saada päänsärky. Erityisesti kun uimalasit kiristävät päätä monta tuntia. Mut hei, mitä sitä ei trinisti tekisi pitkiksen eteen?



Viimeiset tonnit tuntuivat hieman pidemmiltä kuin ensimmäiset. Mutta tulivat valmiiksi, ja kaikki alle 20 minuutin. Radalla oli hyvin tilaa, kaverit päästivät hienosti ohi, ja tietty triathlonistit (jota me kaikki radalla olijat oltiin ja ollaan) ovat tottuneet uimaan välillä vähän ahtaasti.

Kyllä olisi ollut pitkät kilsat jos kamut ei olis ollu mukana! Kiitos meidän tiimi! Ootte parhaita!

Meidän porukan yhteisuintimäärä oli tänään 10 + 7,2 + 6 + 6 + 3,650 = 32,85 km. Huikee veto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti