torstai 20. joulukuuta 2018

Ferritiini ja D-vitamiini

Muutama ajatus muutamasta veriarvosta. Johdatuksena aiheeseen kuva tuotteista jotka liittyvät aiheesen läheisesti. Tarkoitus ei ole markkinoida kumpaakaan tuotetta, toisen sain Veripalvelun verenluovutustilaisuudesta, ja toinen on valittu apteekista omaa herkkuhammasta kuunnellen.



Ferritiini

Ferritiiniarvoista on ollut paljon puhetta niillä foorumeilla joilla minä liikun. Tai vaihtoehtoisesti some työntää minulle tietoa ferritiinistä koska kuvittelee minun olevan siitä kiinnostunut. Ja olenhan minä. Toki haluan tietää onko jotain mitä voin tehdä että suorituskykyni on parempi, tai että se ei ainakaan olisi huonompi siksi että jätän jotain tekemättä tai syömättä oikein.

Laulan samaa laulua kuin tosi moni paljon urheileva somesta tuttu on jo laulanut. Hemoglobiini on aina ollut hyvä, eikä varsinaisia vaivoja ole ollut (ei erityistä väsymystä tai anemiaa, hengästymistä tai muuta vastaavaa). Kiinnostuin tutkimaan asiaa kuitenkin pari vuotta sitten kun törmäsin Ninnin blogiin jossa aihetta käsiteltiin. Ninnin löydät täältä "klik". Kävin mittauttamassa arvoni ja tulos oli hyvin tyypillinen. Hemoblobiini 139, eli ihan ok, mutta ferritiini vain vain 37,7. Ferritiinin viitearvothan ovat 10-150, mutta kirjallisuuden mukaan aktiivisesti urheilevilla arvon olisi hyvä olla vähintään 50, mieluiten lähes 100.

Syön ihan tavallista kotiruokaa. Syön paljon. Syön lihaa ja syön kasviksia. Naistenvaivat on vaan kipuja ja turvotusta, erinäisten järjestelyjen takia vuotoa ei ole. En syö rutiinisti isärautaa. Tai siis en ole syönyt. Nyt mietin josko ehkä semmoista hankkisin ja söisin. Vai lisäänkö vaan lautaselle rauta-arvoja nostavia tuotteita. Pitääkö maitotuotteita vähentää?! Muusta voin luopua, ja olen jo luopunutkin, mutta juusto ja jäätelö, niitä mie en voi jättää.

Eilen teetin sitten sarjassaan kolmannen testin. Arvot ovat välillä nousseet, ja nyt taas laskeneet. Tuo lasku saattanee hyvinkin johtua kuukausi sitten tehdystä verenluovutuksesta. Toki sen jälkeen olen syönyt rautakuuria jonka sain kaupantekiäisiksi luovutuspisteestä. Mittaushetkellä hemoglobiini oli muuten 150.



Summa summarum. Ei vaivoja, ei huolia. Mutta olisinko vähän nopeampi ja vähän tehokkaampi ja entistä pirteämpi jos ferritiiniarvo olisi korkeampi? Ainakin minulla olisi varastoa mistä käyttää. Mahdollisimman hyvin imeytyvää rautaa ja mahdollisimman vähän vatsaa sekoittavaa tuotetta mieluusti testailisin. Vinkkejä otetaan vastaan. Veripalvelusta kerrottiin että tuo kuvassa oleva tuote ei kiusaa vatsaa, eikä vaadi erityisiä syömäjärjestelyjä jotta imeytyy. Kuulostaa ihan houkuttelevalta. Toistaiseksi voin ainakin allekirjoittaa sen että minun vatsa kestää tuon tuotteen hyvin.

Kuvakaappaus testituloksista. Pahoittelut sumeasta kuvanlaadusta.

D-vitamiini

D-vitamiiniarvo kiinnosti muutamankin syyn takia. Ihan vaan siksi että muutama vuosi sitten julkisuudessa velloi ärhäkkä keskustelu siitä, mikä on sopiva päivittäinen annos D-vitamiinia. Nykysuositus Suomessa taitanee olla 10 μg/päivässä (Evira). Kuitenkin joissain lähteissä sanotaan että 100 μg/päivässä on vielä turvallinen määrä. Useiden lähteiden mukaan hyvä annos on jossakin noiden arvojen välissä. Tämän lisäksi toki D-vitamiinin mahdolliset terveysvaikutukset kiinnostavat, eikä vähiten se, että sen sanotaan auttavan raudan imeytymistä. 

Ensimmäinen mittaustulos tätä lajia on samalta päivältä kuin ensimmäinen ferritiiniarvoni eli melkein kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen olen syönyt D-vitamiinia purkista lähes päivittäin, annoksen vaihdellessa 20 - 50 μg välillä. Arvoni on noussut nätisti, mutta on tällä hetkellä kuitenkin vasta juuri ja juuri suositusrajalla. 

Summa summarum, D-vitamiinia voi ainakin minun ruokavaliollani ja aineenvaihdunnallani varustettu henkilö popsia moninkertaisesti suositusmäärän jos haluaa päästä tavoitearvoihin. Mittauksia tekevät ainakin yksityiset lääkärikeskukset. Verikoe, ei paastoa, tulokset päivässä. Pätee niin ferritiini- kuin D-vitamiinimittauksiin. Ei ihan mahdottoman hintaista jos ei kuukausittain innostu arvoja mittailemaan.


Kuvakaappaus testituloksista. Pahoittelut sumeasta kuvanlaadusta.

Ei tästä tällä kertaa tämän enempää. En tiedä asiasta riittävästi että voisin tehdä kovin syvällistä analyysiä ja pitkälle vietyjä johtopäätöksiä arvoistani. Koska olen kuitenkin data-orientoitunut, aktiivisesti liikkuva ja kilpailuhenkinen, olen kiinnostunut myös tästä tiedosta ja sen tuomista mahdollisuuksista treenaamisen ja tulosten suhteen. 

Tuloksista puheen ollen, vuosi alkaa olla lopuillaan ja kohta on taas aika tehdä inventaaria että miten on tullut vuosi treenailtua. Siitä lisää lähiaikoina. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti