torstai 31. heinäkuuta 2014

Hellefillarointia

Tein viime sunnuntaina aamulla lyhyen hölkkälenkin ja illalla 15 km fillarilenkin. Kummallakaan kerralla en onnistunut täysin pääsemään kuumuutta karkuun. Maanantaina lenkkeilin reipasta kävelyä kaverin kanssa - helteessä. Ja eilen karkasin töistä aikaisin, täytin fillarin kumit, pakkasin hedelmiä ja juomaa mukaan, ja lähdin fillarilenkille Orimattilaan.

Säätiedotus lupasi siinä kohtaa menomatkalle aurinkoa ja paluumatkalle sadetta ja ukkosta. Toisin kävi. Koko 69 km meni ukkosmaisessa helteessä vailla pisaraakaan vettä. Sekin vesi joka oli juomapullossa muuttui matkalla raikkaan viileästä tunkkaisen 30 asteiseksi....

Matkalla oli paljon mäkiä - kiva - ei yksitoikkoista, mutta myös todella kapeat pientareet. Ja rajoitus 100, joten rekat vetivät melko vauhdilla ohi ja läheltä.... ei järin mukavaa.

Orimattilassa kävin paikallisen nähtävyyden, vanhan kehräämön pihalla popsimassa eväät ja ottamassa selfien :) Kehräämöllä on nykyisin kynttiläpaja, majoitusta, ravintola, hemmotteluhoitoja ym. Minä hemmottelin reisiäni sen verran että pientä krampin alkua pukkasi justiin ennen kotipihaa. Onneksi selvisin säikähdyksellä ja jalat palautuivat nopeasti kun pääsin viileään (ilmalämpöpumpun eteen elbailemaan), sain lisää juomaa ja venyttelin.


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Metsää, rantapolkua, soratietä, asfalttia...

Heitin aamusta kolmannen kerran saman lomalenkin. Joo, joku voisi sanoa että tylsää. Vaan kun niemennokasta lähtee niin alku ja loppu ovat aina samat, ja muuten reitti on lomalaiselle justiin sopiva kasin lenkki. Tässä muutamia kuvia matkan varrelta :)


Matkan varrella myös mm. TV:stä tuttu Jyrki Sukulan tuunaama Ravintola Santalahti.

Kyllä helle tekee tehtävänsä. Vaikka aamusta lähtee niin lämpö vie voimat ja matkanteko on aika tahmeata. Niin ja polkuosuuksia varten saa suihkia hyttysmyrkkyä ihan tosissaan...

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Voihan heinäkuun helle!

Heinäkuu on mennyt kahden treenin taktiikalla per viikko. Pyöräilyä, muutama hölkkä ja ihan vaan kävelyäkin. Rennompi ote on tehnyt hyvää kipeälle lonkalle ja kasannut ihan mahdottomat menohalut elokuulle :)

Reissun päällä lenkkireitit ovat mukavan erilaisia kuin kotipihasta lähtiessä. Viimeisin esimerkiksi mallia off road meets street race. Eli alku ja loppu maastopoluilla ja välissä ihan perus kadunvarsisettiä. Lenkin kruunaa pulahdus raikkaaseen meriveteen - joka on tänään just sopivaa mun kylmänaralle hipiälle - 23 ja rapiat!



Kovasti saa skarpata kun lomat loppuvat jos (ja kun) mielii syksyllä vielä yhtä puolikasta kokeilemaan. Mut sehän passaa mulle. Vedän taas överit ja sitten kiukuttelen kun paikat hajoaa. Been there, done that :)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Ysiä ja vitosta

Viimeiset pari viikkoa on mennyt vitosia ja ysejä juostessa ja on mukaan mahtunut yksi reipas kävelylenkkikin työpaikan lenkkiporukalla. Hitsin lonkka vaan vaivaa, kipuilee juostessa ja vähän muutenkin. Epäilen rasitusvammaa, kirjallisuuden mukaan kyseessä voisi olla lonkan limapussin tulehdus.

Netin ihmeellisesta maailmasta ongittu tietopaketti alla (terveyskirjasto.fi)

Limapussitulehduksen oireet
Sarvennoisen limapussitulehduskipu paikallistuu lonkan ulkoreunalle reisiluun ison sarvennoisen alueelle. Kipu tuntuu usein myös alempana reiden ulkosivulla ja pakaran ulkoreunassa. Oire ilmenee rasituksessa ja yöllä kylkimakuulla.Tuolista ylösnousu, ylämäkeen kävely ja juoksu, portaiden ylösnousu ja kyykystä nousu aiheuttavat kipua. Limapussin tulehdus voi joskus matkia alaselkäkipua ja "iskiasta" tai muuta lonkkasairautta kuten nivelrikkoa.
Limapussitulehduksen itsehoito
Ensisijainen hoito on tauko liikunnasta ja muutos rasituksessa, joka on ongelman aiheuttanut. Lievissä tapauksissa tämä, paikallinen kylmähoito ja tulehduskipulääke 10–14 vrk:n kuurina suun kautta tai geelinä kipualueen iholla on riittävä. Kylmähoitoa käytetään 10–20 minuuttia kerrallaan ja 3–5 kertaa vuorokaudessa. Kylmäpakkauksia voi ostaa apteekista mutta yhtä hyvin ja halvalla voi käyttää jääpussia tai pakasteen vihannespussia. Kylmäpakkausta ei laiteta suoraan iholle vaan ohuen housun tai pyyhkeen päälle. Lonkan pehmytkudosten venyttely ja lonkan pehmytkudosten joustavuutta ja venyvyyttä lisäävä potilaan toteuttama harjoittelu on tarpeellista. Useimmiten tähän opettamiseen tarvitaan lääkärin ohjaus tai 1–2 kertaa fysioterapeutin ohjauskäyntiä.

Tauko liikunnasta - ei malta
Kipulääke - ok, voin harkita
Kylmähoito - joo, sitä kokeilen

On tää mahdotonta. Ei näillä harjoitusmäärillä pitäisi olla koko ajan vaivaa jossakin. Nyt kun penikat ovat ok, niin lonkka vaivaa... niin ja tässä välissä akillesjänteetkin muistuttivat olemassaolostaan, joskin siitä selvisin säikähdyksellä. 

Mistäs sitä malttia sais kun se olis valttia nyt(kin)